perjantai 19. maaliskuuta 2010

Hypytyksiä jälleen, onnettomuuksia ja muita mietteitä viikolta

8 päivän työputki takana ja aika istahtaa miettimään kulunutta aikaa...

Tuoreimmassa muistissa on tämän päivänen uusi irtohypyytysreissu Tuulen tallille, jossa Dee hyppäsi jo paljon rohkeammin kuin edellisellä kerralla, vaikka vieläkin on pientä epävarmuutta isommilla esteillä havaittavissa. Yhtäkään kieltoa ei kuitenkaan tullut ja viimeinen suoritus, jossa kujan päässä metrin okseri, suoriutui hyvässä rauhallisessa tempossa ja reilulla ilmavaralla :) (Videomatskuakin löytyy, kunhan tajuan miten tuo kännykkä suostuu siirtämään ne koneelleni!) Liikettä ravissa tällä kertaa ei voinut kauheasti kehua, joten saa vain todeta, että poika taitaa vielä kasvaa melkoisesti kun liikkuminen muuttuu viikoittain niin hurjasti. Lastaukset ja matkatkin sujuivat loistavasti, Dee on matkustamisessa jo aika konkari ja kävelee autoon tottuneesti ja itsevarmasti.
Haaveria kuitenkin tällä reissulla saatiin todistaa. Deen tarhakaverin irtohypytys ei mennyt oikein nappiin. Itse olin vain sivusta kuvaamassa sen jälkeen kun olin saanut oman varsan lastattua autoon, enkä ollut osallisena koko harjoituksessa. Pakko sanoa, että välillä ne jotka ovat ihan ammattilaisia, ainakin täällä Suomessa, ovat kuitenkin loppujen lopuksi aika urpoja monessakin hevosen käsittelyssä. Sen olen todennut jo monessa muussakin tilanteessa monen vuoden ajan, mutta nyt sain olla oikein videon kera todistamassa kuinka ajattelemattomalla toiminnalla saadaan onnettomuus aikaiseksi... Ori oli ylittänyt yhteen otteeseen maapuomikujan, sen jälkeen puomit nostettiin ristikoksi ja jo kolmannella kerralla porukka laittoi viimeisen aika hervottoman kokoiseksi okseriksi. En tiedä mitä he ajattelivat tämän tehdessään, sillä jo tällaiseen tehtävään kokemattoman varsan vieminen on mielestäni todella epäreilua itse hevoselle. Ei ole väliä minkä kokoisia esteitä kaksivuotiaat varsat tällä hetkellä kujassa hyppäävät, kunhan hypytyskerrat ovat onnistuineita ja helppoja varsalle, näin sille jää hyvä mieli ja itseluottamus kasvaa!
Noh, tottakai orivarsa kieltäytyi hyppäämästä, se näytti hiukan pelästyneeltä, kun edellisen pikkuristikon jälkeen edessä on lähes metrin okseri. Se pysähtyi kyttäämään puomeja ja hiukan jälkijunassa tuli kaksi henkilöä juoksutuspiiskojen kanssa huitomaan perästä päin... ilmeisesti ajatuksena oli saada varsa yli hinnalla millä hyvänsä. Orivarsa joutui entistä enemmän pakokauhun valtaan ja se teki yllättävän ratkaisun rynniä sivusta kujan rajaavan liinan läpi ja vetäen mukanaan muutamia estetolppia kujasta. Toinen raipalla huitovista ei kerennyt pois alta ja hevosen vetämä naru veti jalat alta sekä yhden estetolpan pääty paiskautui takaraivoon. Ja kypäriähän meillä ei tietenkään ollut! Kenelläkään!
Ambulanssin soitin paikalle ja eikun sairaalaan. Onneksi kuitenkaan lopulta aivotärähdystä vakavempaa ei sattunut.

Tästä päästään itse aiheeseen: onnettomuudet, riskit ja vastuut hevosmaailmassa. Viimeisimpiä puheenaiheita on ollut työpaikallani se, että kuka onkaan vastuussa jos jotain tapahtuu esim heidän omistamalleen hevoselle minun sillä ratsastaessa tai ajaessa. Ajatus on viimeaikoina pienten hullunrohkeiden tempausten saattelemana noussut mieleeni ja lähdin kysymään asiasta itse tallin omistajilta. Vastaus tähän oli: "Mitä siellä nyt voisi sattua? Jos varsa menee ojaan, niin eikun ajat sen sieltä pois eikä ne autoja pelkää!"
Niin... me kun tosiaan joudumme treenaamaan esimerkiksi ravihevoset yleisellä hiekkatiellä, jossa kulkee ihan autoja. Minun ajokokemuksella en lähtisi kovin henkseleitä paukutellen itsekseni nuorta ravihevosta ajamaan sinne liikenteen sekaan. En menisi edes ratsastaen, vaikka tiedänkin tässä hommassa hevosen olevan paremmin hallinnassani. Nuori on aina nuori ja kokematon kuski ei sitä asiaa ainakaan paranna! Kun mainitsin, että mitä tahansa voi hevosten kanssa sattua, milloin vain ja kaikki riskit pitää ottaa huomioon, sainkin vastakysymyksen: "Onko susta tullu vähän pelkuri?" (Ei nyt sana tarkasti noin, mutta tätä tällä kysymyksellä kuitenkin tarkoitettiin!)
Tekeekö se minusta pelkurin, jos alan miettimään asioita sen vaatimalla vakavuudella? Jos en halua riskeerata omaa henkeäni muiden hevosten takia, olenko pelkuri? Mielummin tapatan itseni oman hevoseni kanssa jos on pakko, kuin  muiden vieraiden, se on pelkästään terve itsesuojeluvaistoni vaikka aika rohkea muutoin olenkin. Silti tyhmän/hullun rohkea ei pidä olla. Sitäpaitsi pitää muistaa, että tuolla liikenteen seassa on paljon muitakin ihmisiä ja vaikka kuinka oma ajokkini olisi hallinnassa voi silti tapahtua onnettomuus jonkun muun tyrimisen johdosta. Kuka on vastuussa, jos hevonen makaakin seuraavana jonkun mersun konepellillä? Niin ja minähän olen aiva hupsu kun tuollaisia kyselen... juu-u!

Näiden tapahtumien johdosta olen ruvennut miettimään, löytyykö tämän maan kamaralta ainuttakaan oikeasti pätevää hevosihmistä, jos ammattilaisetki pystyvät puhumaan vastuuttomasti ja tekemään niin julmetunmoisia mogia...? Lisäksi muiden syyttäminen omista virheistä on aika yleinen käytäntö myös näin hevospiireissä, jos olette sattuneet huomaamaan. Asenteet ovat ehkä vähän vääränlaisia ja sitä oikeaa pitkäjänteisyyttä ei tunnu löytyvän.

Ainakin virheistä opimme, tai minä opin ainakin ja myös muiden virheitä seuraamalla saa vain vahvistusta omille opeilleni. Täydellisyyttä hakevana persoonana olen miettinyt, että minun täytyy itse kehittyä vain paremmaksi eikä välittää muiden kommenteista. Täytyy pitää oma pää ja kulkea sitä polkua mikä itselleen tuntuu oikealta!

1 kommentti:

  1. Hyvää ja rakentavaa tekstiä lopussa ;) Pidä samaa yllä.
    -Saana-

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot