keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Villi 3v. ori vihdoin selätetty ;)

Kuten jo edellisessä bloggauksessa toivoin, että pääsisin jo ensi kerralla kertomaan tunteista sen jälkeen kun olen onnistuneesti käynyt oman hevoseni Deen selässä ensimmäisen kerran, niin täältä pesee! Ja vielä kahdesti ;)

Tiistaina lähdettiin tallin omistajan Eerikan ja hänen työntekijänsä Elinan avustuksella tähän projektiin. Olin jo jonkin aikaa juoksuttanut oripoikaa liinassa, kun Eerika saapui paikalle. Hiki oriilla jo virtasi ainakin kaulan seutuvilla, mutta ilme ei kovinkaan paljoa fyysisestä väsähtämisestä huolimatta näyttänyt siltä, että selkään kovin turvallisin mielin voisi kivuta. Pukkia lensi ja vauhtia myös, hikoilusta huolimatta. On sillä kyllä niin super kunto Hollannin reissun jäljiltä, että huh huh. Tuskin yksikään Suomen kolkassa asustava tämän ikäinen nuori on yhtä kovassa kunnossa, uskallan näin väittää!

Kun liinassa juoksutusta oli kumpiinkiin suuntiin yhteenlaskettuna aikaa kulunut jo reilu 20 min, eikä Dee edelleenkään näyttänyt väsymisen merkkejä, oli pakko vaihtaa suunnitelmaa. Oli mahdotonta saada siihen kontaktia, kun sitä kiinnosti enemmän ympärillä tapahtuvat asiat, kuin se että se keskittyisi minuun ympyrän keskellä.
Haettiin laidun keppejä, sähköaitalankaa ja kokosimme maneesin päätyyn aidatun ympyrän muotoisen alueen, jonka heppoisuudestaan huolimatta toimi pyöröaitauksenamme. Tässä sen saisi työskentelemään vapaana ilman liinaa ja se ei pääse pakoon ihmisen luomaa painetta, sillä aidat estävät sen. Sen oli siis ajan mittaa pakko suostua kuuntelemaan mitä ihmisellä siinä tilassa oli asiaa, mikäli halusi päästä helpommalla kuin vaikeasti... Taktiikka oli siis se, että kun se teki ja luotti ihmiseen ja antoi kontaktia, kuunteli se palkittiin olemalla rauhassa - kaikki paine poistettiin. Kun se rupesi epäröimään, kiinnittämään huomiota aivan muihin ylimääräisiin asioihin, siihen luotiin taas painetta ja laitettiin juoksemaan. Jossain vaiheessa Dee totesi aina, että olisikin kivempi kuunnella sitä keskellä olevaa ihmistä. Se laski päänsä alaspäin, sisempi korva kuulolla ihmistä kohden, aivan kuin kysyen: "Saaksmä jo lopettaa tän juoksemisen? Oon ihan kiltti poika!". :) Tätä jatkettiin niin kauan kun se oli lopulta siinä mielentilassa, että "tehkää mitä vain, mä luotan teihin." ...
Koko projekti kesti yhteensä tunnin alku liinajuoksutukset mukaan lukien, kunnes pääsimme tähän vaiheeseen, että se ei enää sätkinyt vaikka satulaa läpsyteltiin kädellä, jalustinremmejä heiluteltiin jne, vaan seisoi rauhassa paikallaan. Pääsin taas siihen tilanteeseen missä viimeksi kävi niin, että lensin selästä alta aika yksikön kuin nato ohjus... Dee oli edelleen hiukan epäluuloisen oloinen, se hengitti jännittyneesti, mutta päätti selkäännousun ajan seistä paikallaan. Sain jalan toiselle puolelle ja poika edelleen seisoi.
JES! Siellä mä istuskelin, heiluin ja taputtelin ja höpötin. Dee seisoi ja ihmetteli hiukan tilannetta, mutta pysyi rahallisena Eerikan ja Elinan seisoessa sen kummallakin puolen pitäen kiinni.
Kun se hiukan rentoutui, tytöt alhaalla kannustivat sitä liikkeelle minun istuessa vain kyydissä. Pienten varovaisten alkuaskelien jälkeen menimme käyntiä muutaman kierroksen ympäri ja tulin alas. Dee oli hienosti! Voi sitä onnen tunnetta, hyvä etten kyyneleitä tirautellut... on tätä hetkeä kuitenkin odotettu kolme vuotta! Kuinka hienolta tuntuikaan istua ensimmäistä kertaa oman hevosen selässä, sitä tunnetta ei pysty sanoin kuvailemaan!

Keskiviikkona, eli tänään, otimme uusinta yrityksen. Lähdimme suoraan pyöröaitauslinjalla, eli kokosimme jälleen pyöreän aidatun tilan maneesiin. Dee oli jo muutaman minuutin jälkeen valmis taas yhteistyöhön.
Otin selkäännousuja ja sieltä alas laskeutumisia useita, jotta se ei enää välittäisi koko tilanteesta. Nopeasti se rentoutui koko touhuun ja jopa haukotteli välillä, minun häärätessä takaisin selkään ja taas alas :) Se oli ihan sen oloinen, et "Hei mä osaan tän jo, ihan lasten leikkiä!". Tämän jälkeen lähdimme taluttaen liikkelle ensiksi käynnissä, ja sitten jo muutaman kierroksen jälkeen Eerika ja Elina kannustivat sitä lisäämään vähän vauhtia raviin. Ja wou, miten isolta sen ravi tuntuukaan! Ei ihan lasten kamaa siellä selässä oleminen tässä askellajissa... Vaikkakin askelia otettiin kerrallaan ehkä neljä ja sitten Dee jo vähän huolestui mun huojumista selässä ja pysähtyi äkisti, jonka jälkeen taas muutama varovainen raviaskel... Nyt on siis jo ravattukin! JEE!



Huomiseksi ohjelmaksi Eerika pitää mulle pientä ohjausta, jos pääsisin jo itsekseni menemään maneesissa käyntiä. Jännittävää, mutta ihanaa! Olen aika innoissani ja onnellinen, että vihdoin tämä etappi on ylitetty :) Kuvia ei valitettavasti näistä tilanteista ole olemassa, mutta äkkiäkös jossain vaiheessa sellaistakin materiaalia saadaan järkätyksi.

Saan olla ylpeä tästä pienestä pippurisesta oristani! Ja huomenna jatketaan harjoituksia, sen jälkeen se saa muutaman päivän sulatella oppimaansa ja olla rauhassa tarhaillen.

2 kommenttia:

  1. Moi!

    Oletko mulle jotain sukua? Laita sähköpostia profiilissani näkyvään osoitteeseen, niin voidaan jutella lisää jos vaan kiinnostaa :). Kiva blogi!

    VastaaPoista
  2. Heippa! Mä laittelen sulla postia tässä joku päivä :) Kiva, että tykkäät, vaikka omaksi iloksi tätä enemmän vaan kirjoittelenkin *^^*

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot