torstai 24. maaliskuuta 2011

Ei mene aina ihan odotusten mukaisesti...

Viime viikonlopun seuraestekilpailut Helsingin Tuomarinkylässä ovat nyt päällimmäisenä mielessä.

Miron ja minun osaltani tiemme loppui lyhyeen, lupaavasti sujuneesta verryttelystä huolimatta. Miro suorastaan jäykistyi paikoilleen, kun oli sen vuoro mennä radalle. En saanut sitä eteenpäin, sen sijaan taakse ja sivulle menimme kyllä varsin mallikkaasti. Miroa ei pelottanut esteet tai muut, vaan taas tämä edellissyksynäkin pelottanut kisayleisö. Lisäksi, kun pitäisi yksin mennä sinne yleisön päätyyn ja jättää kaverit maneesin toiseen päätyyn, niin se vasta pienelle hevoselle pelottavaa onkin! Ja kun kyse on vain ruutiinin puutteesta, hypätähän tämä hevonen kyllä osaa. Sen luonne vain on hiukan esteenä suorittamiselle, sen on vain vaikea luottaa ratsastajaansa ja rentoutua tilanteisiin jossa on vähän jotain erilaista kuin yleensä. Huoh...

Siinä hetken yritin saada ruunaa eteenpäin. Mielessäni kävi vain, että kohta tuomari varmaan jo viheltääkin meidät ulos, kun emme pääse edes ylittämään lähtöviivaa, saatika ensimmäistä estettä. Miro oli vain niin jännittynyt, ei kuunnellut ollenkaan pohjettani. Kolme neljä kertaa tehosttin omaa pohjeapuani vielä raipan kanssa - tuloksena: ei reaktiota. Lopulta tuli se odottamani piste eteen, kun tuomari päätti, että minuutin kestänyt selvittely "mennäänkö vai eikö mennä" sai riittää. Meidät kuulutettiin pihalle ja se ei ilmeisesti riittänyt rouva tuomarille, vaan hän näki tehtäväkseen vielä huutaa penkiltään: "Ole hyvä ja poistu hevosesi kanssa äläkä enää lyö sitä!".... Jäin hölmistyneenä ihmettelemään, että mitä tämä nyt oli?! Oliko raipankäyttöni muka yliampuvaa? Ei todellakaan mielestäni. Etenkin pienenä ihmisenä, omat jalkalihakseni eivät ole vain yhtä vahvat patistamaan hevosta eteenpäin, kuin esimerkiksi miehillä ja tällöin raippa, joka on hevoselle yhtälailla kuin pohje tai kannuskin, tuo vain vahvistusta sille antamalleni pohjeavulle, jota hevonen ei kuuntele! En teidä, oliko tämän rouvashenkilön tavoite vain nöyryyttää minua ratsastajana vai mikä oli, kun yleensä tällaisissa tilanteissa ei todellakaan huudella kaikkien kuullen vaan pyydetään sitten mielummin tuomaritorniin ja keskustellaan asiasta, jos tuomari näkee tämän tarpeelliseksi. Olin asiasta kovin pöyristynyt ja rupesin oiekasti hetken miettimään, että olinko muka liian julma raipan käytön suhteen?
Onneksi sain muilta kanssaihmisiltä hetken päästä kuitenkin tukea asiassa, että olin toiminut ihan normaalisti sekä oikein ja että minun pitäisi mennä kysymään tuomarilta/kansliasta voisimmeko suorittaa radan maasta-avustajan kanssa vielä luokan päätyttyä kisan ulkopuolisena ja selvittää, että kyseessä on nuori kisatilanteita jännittävä hevonen, jolle haluaisimme vain hyviä kokemuksia tällaisista tapahtumista.
Noh, olen tosiaan tottunut siihen, että nuoria hevosia ymmärretään, mutta en tosiaankaan älynnyt että nyt ollaan sellaisessa ympäristössä sellaisten ihmisten keskellä, joilla on lähinnä kokemusta tuntihevosista ja kilteistä tätiratsuista. Nuoret hevoset on ilmeisesti tuntematon käsite!
Emme saaneet myönnytystä suorittaa rataa vaan minulle aivan suoraan toivotettiin tervemenoa harjoituskisoihin. Yritin selittää, että tämä olisi tärkeätä saada suoritettua juuri tänään, jotta hevonen ei oppisi ja saisi vahvistusta jännitykselleen, että kun ei liiku ja tee mitä ratsastaja haluaa, niin pääsee pois tilanteesta! Lisäksi huomautin, että Suomen kokoisessa maassa on niin vähän kisoja, että kyllä kisojen järjestäjät pitäisi olla yhteistyöhaluisia tällaisiin erikoistilanteisiinkin, joista me tuskin Miron kanssa ole ainoita. Kuitenkin tässä asiassa kohautettiin olkapäitä ja todettiin: "me kuljemme liiton sääntöjen mukaan". Tällöin sitä toivoisi hevosihmisten tekevän yhteistyötä ja ymmärtävän niitä HEVOSIA, kun kuitenkin ymmärtävät sen verran, että kokivat sääliä hevostani kohtaan kun käytin "julmasti" raippaa.
Tästä päästiinkin kanslianeidin kanssa tähän aiheeseen. Hän sanoi, että nämä eivät ole tilaisuuksia, joissa raippaa käytetään ja täällä on kuitenkin ratsastuskoululaisiakin, jotka harjoittelevat isompia kisoja varten! En voinu uskoa korviani. Kysyinkin, että miksi niitä raippoja ei sitten kielletä samantein ja kysyin myös, että mitä hän itse olisi nuoren hevosen kanssa tuossa tilanteessa tehnyt? Antanut heti periksi, ja kääntänyt hevosen pois pelottavasta tilanteesta? Ei ihme, että hevostaito on näin ala-arvoista suurimmaksi osaksi, verraten keski-Euroopan maihin. Sain vain välinpitämättömän vastauksen kysymyksiini: "Hanki isommat kannukset tai hanki rissat".... Siis että mitä??? Näytin kannuksiani, joita en pidä kovin pieninä ja sanoin, että tästä isompia saatika terävämpiä en tohdi laittaa. Herää näin kysymys, että millä tavoin hevosen kyljet auki verille on sitten hyväksyttävämpää kuin raipan käyttö oikeissa tilanteissa? En voinut muuta kuin huokaista ja todeta, että pitäkää kisanne - tiedämpähän minne en osallistu jatkossa oman nuoreni kanssa.

Niin sanaton olen tästä kisajärjestäjien ja tuomarin toiminnasta, etten voi muuta todeta kuin, että toivottavasti tää asenne joskus muuttuu ja ajateltaisiin oikeasti niiden hevosten parasta, eikä toivoteta vaan tervemenoa muihin kisoihin rissojen ja isompien kannusten kanssa hevosten kylkiä aukomaan. Tulee vähän sellainen olo, että kisajärjestäjät haluavat tarjota ratsukoille mahdollisuuden osallistua ja hakea kokemusta pikkukisoista, mutta he eivät otakaan mitään vastuuta siitä, että ratsukot (myös ne erilaiset, kuin pelkästään ratsastuskoululaiset) selviytyisivät tilanteista ja voisivat hyvillä mielin jatkaa seuraaviin koitoksiin. Tavallaan tuossa jätetään ratsukot aika yksin selviämään ja tulee väkisinkin mieleen, että tilanne on uhkaava ratsastajat vastaan tuomaristo/kisajärjestäjät. Lisäksi jos mennään liiton sääntöjen mukaan niin tiukasti, niin samaa linjaa pitää jatkaa sitten loppuun asti. Muistaakseni ratsastajainliiton säännöissä ei ole kohtaa, jossa sallitaa ratsastajan nöyryytys julkisesti. Enkä ole myöskään muissa saman tason kilpailuissa törmännyt niin vastakkaisasetteluun senkin pyynnön kanssa, jos haluaa osallistua vielä luokkaan kisan ulkopuolisena.

En minä näistä itseeni ota, ja opinpahan huomaamaan sen, minkä Hollannin reissuillakin kuulin siellä asuvilta suomalaisilta, että Suomi on ja jää auttamattomasti muita maita jälkeen, koska hevosmiestaito on niin heikkoa, ja eihän se voi vahvemmaksi muuttuakaan, jos oppilaita opettavat henkilöt ovat näin pihalla. Tekisi siis hyvää itse jos kullekin hiukan avartaa maailmankatsomusta, ja vaikka jos nyt ei ihan etelämmäksi Eurooppaan lähde, niin ainakin naapurimaahamme Ruotsiin tutustumaan mikä on meininki. Jo siellä ollaan näissä asioissa valovuoden päässä.
Jokatapauksessa paskanmaku jäi näistä kisoista suuhun ja harmittaa hevosen puolesta, tällaisia kokemuksia kun yritetään nuoren hevosen koulutuksessa kaikilla mahdollisilla tavoilla vältellä.

Muutoksia on tulossa muutoinkin, sillä Miro muuttaa Tuomarinkylästä Keravalle pieneen maalaistalliin, joten minun osani kyseisen hevosen kanssa vain vähenee. Näillä bensanhinnoilla ja toisaalta näillä palkoilla, ei ole oikein varaa joustella suuntaan eikä toiseen. Varmaan jatkossa käyn aina sillointällöin ratsastelemassa kun siihen on mahdollisuus, mutta muutoin Miro pääsee nautiskelemaan omistajansa kanssa rauhallisemmassa ympäristössä mitä se on nyt ollut, sekä pääsee tarhailemaan ulos kavereiden kanssa koko päiväksi. Se on luksusta se! Ja tekee varmasti Mirollekin hyvää, stressiherkältä kun se vähän vaikuttaisi. Ja kukapa hevonen ei mielummin ulkoilisi koko päivän kavereiden kanssa isossa tarhassa sen sijaan, että olisi päivittäin 2 tuntia postimerkin kokoisessa aitauksessa, yksin...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot