torstai 19. toukokuuta 2011

Ja epäonnea

Juuri kun Dee on alkanut kulkemaan hienosti ontumisien jälkeen sain viikko sitten illalla viestin tallilta, että Deen sieraimeen on tullut vekki, mutta mikä ei märki yhtään ja on ihan kuiva. Vastasin tähän viestiin: "Ok, kiitos tiedosta!" ja menin rauhallisesti nukkumaan. Oletin, että kun ei tullut puhelua vaan kyseisellä sisällöllä varusteltu testiviesti (jonka vielä itseasiassa huomasin vasta lukea pari tuntia viestin saapumisen jälkeen) ajattelin, että ei voinut olla kovin paha juttu.

Noh mistään kuoleman vakavasta ei ollutkaan kyse, mutta tämä pikku vekki, ei ollutkaan ihan niin "pieni" vaan kyseessä oli viiden sentin pituinen repeytymä alkaen sieraimen ulkoreunasta ylöspäin silmiä kohden. Erittäin härskin näköinen ja kyllä siinä itse ainakin hetken katsoin järkyttyneenä, miten karsean näköinen se oli. Totta oli, ettei repeytymä märkinyt yhtään ja ajattelin antaa Deelle pari päivää vaan rauhallista tarhailua tämän johdosta, olihan se ennen vekin syntymistä jo kolmena päivänä liikkunut suhteellisen raskaasti.
Tallinpitäjä ei osannut kuulemma sanoa missä tämä tapaus olisi sattunut ja miten. Itse sain sitten päätellä, että karsinan seinässä olevista verisistä jäljistä voisi kuvitella, että karsinassahan se on sattunut. Dee on vaihtanut paikkaansa uuteen karsinaan. En ole siis kovin tarkasti katsonut uutta poksia, miltä näyttää, mutta nyt huomasin seinässä reijän, jossa törrötti ikävän terävä laudanpätkän. Tästä reijästä parikymmentä senttiä vasemmalle oli ensimmäiset verijäljet. Tallinpitäjä oli sitä mieltä, ettei kyseistä reikää ollut vielä eilen  jolloin he olivat Deen löytäneet tässä kunnossa. Noh, jokatapauksessa oli miten oli, tämä terävä laudan pätkä olisi ainoa järkevä vaihtoehto mihin nuori hevonen olisi touhutessaan voinut tunkea nenänsä.
Lisäksi minulle sanottiin, että vielä edellisenä päivänä Deen vekki olisi voinut tikata. Tätä taas en itse tietenkään ajatellutkaan, koska sain pelkän lyhyen tekstiviestin tapauksesta, josta sai sen käsityksen, ettei kyse ole ihan tikkausta vaativasta tapauksesta... joku toinen olisi varmaan hoksannut tuonkin rivien välistä lukea. Itse taas toivon, että jos on kyseessä tapaus, missä eläimeni tarvitsisi ensiapuhoitoa, mm. tikattavaa, niin siitä soitettaisiin minulle suoraan, kerrotaan asiasta perinpohjin ja kysyttäisiin vaikka samassa puhelussa, että kustutaanko ell. paikalle. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Nyt siinä tapauksessa kun vasta seuraavan päivän iltapäivänä pääsin katsomaan ensi kerran hevostani työpäivän jälkeen, oli tikkaus jo mahdotonta, sillä repeymä oli alkanut arpeutua. Toivoin vain, että nenä rupeaisi parantumaan mahd. nopeasti. Onneksi hellepäiviä ei nyt ainakaan ole liiaksi ollut, eikä kärpäsiäkään ole vielä, joten mätimistä ei ehkä niin helposti tapahdu. Kaikkien keskustelujen keskellä tallinpitäjä toivoi, että liikuttaisin Deetä enemmän, jotta sillä ei olisi energiaa touhuta omiaan karsinassa...
Tässä vaiheessa omat hälytyskellot rupesivat soimaan. Kyseessä on kolmevuotias nuori, joka liikkuu jo nyt suhteellisen paljon. Se ei ole lainkaan vaikea käsitellä, taluttaessa kulkee kuin mikä tahansa hevonen, pysyy tarhassa, tarhailee ennenkaikkea rauhassa (ei rehaa, huuda tai muutenkaan juoksentele), karsinassa se ottaa nokosia, harjatessani sitä se ottaa nokosia. Ainoastaan liikutuksen yhteydessä kaveri herää ja on  pirteä. Muutoin arkipäivisessä käsittelyssä hevosesta ei voisi sanoa onko se ori vai ruuna, ellei sitä tietäisi, että ori se on. Väitän jopa oman lyhyen 23 vuoden elämäni aikana, että Dee on yksi kivoimmista hevosista käsitellä. Ja pointtihan on se, etten tohtisi kolmevuotiasta nuorta liikuttaa enempää kuin mitä se nyt liikkuu. Deen viikottainen liikunta koostuu siis, juoksutuksesta yhtenä päivänä, 1-2 kertaa ratsastusta (lyhyitä tehokkaita pätkiä) sekä mahdollisuuksien mukaan irtohypyytystä. Muutoin käyn sitä taluttelemassa, päästän maneesiin iloittelemaan vähäksi aikaan ja lopun ajan se tarhailee. Eli tämä kolme vee oripoika liikkuu 3-4 kertaa viikossa. Välillä olen antanut ohjeiden mukaisesti sille viikon helppoa, eli se on saanut tarhailla ja olen käynyt vain sitä kävelyttämässä ja irtojuoksuttamassa maneesissa. Olen myös saanut toisaalta ohjeita sekä varoituksia, että tekisin jopa liikaa tämän nuoren kanssa.
Nyt kuitenkin tallinpitäjä on sitä mieltä, että se on kuitenkin jo "sen ikäinen, että kyllä sitä voi liikuttaa lisää".

Olen aikamoisessa pattitilanteessa, sekä pöyristynyt miten tämä tallin puolesta on hoidettu. He käytännössä ovat irroittautuneet omasta vastuusta, vai pitäiskö sanoa välttäneet vastuutaan kertoa asioista minulle suoraan ja heti. Ja syyttävät minua tapahtuneesta, koska en ole liikuutanut hevosta riittävästi (siis sehän voi liikkua kuulemma enemmän kuin sen kolme kertaa viikossa). Tällaisissa tapauksissa ei mielestäni tekstiviesti ole se väline millä informatiota lähdetään jakamaan eteenpäin, mikäli kyse on tunneista kiinni aletaanko tikkaamaan vai ei. En toisaalta voi sanoakaan mitään asiaan. Muutakuin, että nuori hevonen on sellainen, että se saattaa keksiä kaikenlaista tutkittavaa ja siksi sen ympärillä olevat olosuhteet pitäisi olla siinä kunnossa, ettei haavereita tule sattumaan. Onni onnettomuudessa, että kyseessä ei ollut silmän puhkeaminen esimerkiksi. Mielestäni tässä tapauksessa haaveri olisi voinut sattua vanhemmallekin hevoselle, ei siihen tarvita hölmöenergiaa, että hevonen tunkee päänsä johonkin reikään mielenkiinnosta ja satuttaa näin itsensä.

Haaveri on alkanut toki parantumaan, mutta liikuttaessa se aukeaa aina uudestaan kun sieraimet laajenevat hengittäessä enemmän. Nyt olenkin yrittänyt saada tuttua eläinlääkäriä kiinni, jotta saisin hänenkin  mielipiteensä asiasta. Muuta en oikeastaan voi tehdä. Haaverista on kulunut nyt yli viikko ja vielä maanantaina repeymä näytti tältä liikutuksen jäljiltä:





3 kommenttia:

  1. Hyi kauheeta! Miten voi tallin pitäjä kuvata tollasta "pieneksi" ! Ja toiseksi, miten karsinassa voi olla joku kohta mikä mahdollistaa tollasen haavan! Aika ikävä tilanne kaiken kaikkiaan. Tässä kohtaa tulee vaan miettineeksi, että luojan kiitos hevoseni asuvat tallissa, jonka pitäjään luotan 100%. Ja tiiän että jos jotain tommosta sattuis niin tosiaankin saisin tietää siitä puhelinsoitolla - usealla tarvittaessa. Kyllä tekstiviesti on oikeasti niitten -tässä tapauksessa voisi määritellä- "ei ulkonäköön ja yleiseen hyvinvointiin vaikuttavien" pienten haavojen ja kolhujen ilmoittamiseen.... :(

    Paranemisia Deelle!

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Ja en todellakaan halua mitenkään mustamaalata tallinpitäjää, sillä muuten hoito on ollut hyvää sen aikana mitä Dee on täällä marraskuun lopulta asti ollut. Mutta ihmettelen vain tuota salamyhkäisyyttä mikä koko jutussa oli, se ettei minulle oltu valmiita kertomaan yhtään mitään ilman että pumppasin itse tietoa ja lopulta koko tapaturma laitettiin minun syyksi, koska he ovat sitä mieltä että hevosta pitäisi liikuttaa enemmän vaikka hevonen kulkee jo nyt aika äärirajoilla ja ei todellakaan ole mitenkään ylienerginen. Normaali utelias hevonen, joka on huomannut uuden karsinan seinässä reijän, johon tunkenut nenänsä ja jäänyt sieraimesta kiinni. Olisi voinut sattua ihan kenelle tahansa, vaikka itseään hinkuttavalle vanhalle suomenhevosruunalle.

    Kiitos tsempistä, kyllähän tuo on kokoajan paranemaan päin onneksi ja ell. oli tänään puhelimessa puhuttaessakin sitä mieltä, että antaa vaan parantua nyt rauhassa :)

    VastaaPoista
  3. Oli pakko tulla katsomaan, hui!! Todellakin, onneksi on parantunut noin siististi!

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot