keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kohti Ypäjää?

Nyt on sitten toivuttu fyysisesti näyttelyistä, jotka taisivat enneminkin viedä omistajan kuin hevosen mehut ihan kokonaan. Kolme päivää Dee on saanut ottaa aika helppoa, kun itse olen ollut ihan romuna siitä riehumisesta :D Aloinkin miettimään, että onko oma ruokavalioni kunnossa, saanko tarvittavat vitamiinit, olisiko taas raudan puutosta vai missä on vika kun olin niin loppu kuin vain olla lauantain jäljiltä? Aina kiinnittää huomiota ja tarkastaa tarkkaan hevosen ruokavalion, että se saa kaiken tarvittavansa ja jotta se jaksaa, mutta unohtaa siinä samalla oman hyvinvoinnin ja jaksamisen. Ei se nyt kuitenkaan ihan NIIN raskasta ollut, että kolme päivää olin kuin junan alle jäänyt. Töissä jaksoin juuri ja juuri sinnitellä, kunnes kotiin ottamaan päiväunia, tallille vähän moikkaamaan hevosta ja touhuta siinä jotain pientä, laittaa illaksi tarhaan , ottaa sisälle ja jatkaa taas nukkumista. Nyt alkaa vitamiinien syönti, sekä mietintä oman paremman ruokavalion puolesta. Minulla kun ei ole muita liikuttajia hevoselle, saatika hoitajaa tai mitään apuja mistään suunnasta, hoidan siis orin alusta asti itse, joka päivä. Silloin sitä olisi vähän niinkuin pakko jaksaa. Ja väsyneenäkin on hiukan vaarallista näinkin vilkkaan nuoren oripojan kanssa touhuaminen saatika ratsastaminen.


© Sipoon hevosjalostuseura ry.



Tänään sitten kuin uudelleen syntyneenä ja akut ladattuina satuiloin Deen ja suunnitelmissa vähän poikkeavanlainen liikutus mitä tähän asti on ollut. Totesin, että vaikkakin nuorten kanssa on todella tärkeää saada vain maastoilla ja edetä eteenpäin, löytää luontainen eteenpäin pyrkimys, olisi kuitenkin tärkeää myös Ypäjän reissua ajatellen, että hevonen olisi enemmän ratsastettavissa ja kuulolla. Maastossa kuitenkin se on aika yksiselitteisesti eteenpäin suoraan. Maneesi käynnit täytyy nyt ottaa mukaan kuvoihin, esim. kerta viikkoon ihan vain siksi, että nyt olemme jo saaneet lähes kolme kuukautta maastoilla ja nauttia siitä eteenpäin menosta. Nyt tarvitaan hakea, toki ikään sopivalla tavalla, enemmän kontrollia ja hetkiä, jolloin jopa joutuu vaikuttamaan vähän enemmän hevoseen. Ypäjällä esiintyminen tapahtuu maneesissa, jossa ravi ja laukka täytyy sujua tasaisesti, mutta energisesti ja voimakkaasti, ollen kontrollissa. Onneksi meillä on vielä vähän reilu kuukausi aikaa, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että se kuukausi menee lopulta todella nopeasti, joten työskentelyn pitää olla aika intensiivistä, jotta tulosta saadaan aikaiseksi. En usko, että viimeaikaisen maastoilun jäljiltä tämän tehtävän olevan mahdoton, mutta en halua lähteä näyttämään Deetä ratsastettuna ihmisten ilmoille ilman, että itsellä on varma tunne siitä, että hevonen ainakin kotioloissa kulkee hyvin tai suoraan sanottuna ikäänsä tarvittavalla tasolla erinomaisesti. Vieraassa paikassa ja uudessa tilanteessa suoriutuminen on kuitenkin vaikeampaa joka tapauksessa.

Maneesissa Dee olikin sitten aivan ihmeissään. Viime kertaisesta maneesiratsastuksesta alkaa olemaan kuitenkin todella paljon aikaa! Pääsin orin hermostuneesta liikehdinnästä huolimatta kyytiin satulaan. Otin tällä kertaa myös ensimmäistä kertaan pitkän koulupiiskan mukaan. Deehän on hirveän herkkä raipoille ja aivan alkuun raippaa ei voinut pitää mukana ollenkaan ratsastaessa, sekä viime aikoina olen pitänyt apuvälineenä lyhyttä esteraippaa, jotta pystyn tiettyjen hetkien tullen avittamaan raipan  kanssa. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus saada ori kunnolla eteenpäin ohjan ja pohkeen väliin suoralla uralla. Ei mitään kommervenkkejä tai temppuja, vain tasaista etenemistä eteenpäin sekä saada hyvän tuntuman suuhun ratsastamalla voimakkaasti takaosaa aktiiviseksi.

Alku oli lähinnä keskustelua siitä mennäänkö edes ravia suoraan uralla ja ilman pukkiloikkaa tai muita vastusteluja. Energiaa tuntui olevan kolmen päivän levon jälkeen vähän liikaakin, ajoittain tuntui siltä, että hevonen räjähtäisi joka suuntaan tuhansiksi palasiksi. Ravin sijasta Dee olisi halunnut vain laukata ja kaarteet se lähinnä lapa edelle kaatui sisälle ja lopulta joutuin seinän vastaan tullessa kääntymään oikeasti. Tällaista menoa ei kuitenkaan onneksi kahta tai kolmea minuuttia kauempaa kestänyt, kun hevonen asettui aloilleen ja rupesi vastaanottamaan informaatiota satulassa keikkuvalta henkilöltä. Alku pukittelujen jäljiltä lähdin siitä liikkeelle, että saan hevosen vain kuulolle ja kulkemaan kaikissa askellajeissa tasaisesti omaa vauhtiaan kumpaankin suuntaan. En patistanut sitä juuri lainkaan, kunhan ylläpiti halutun askellajin.
Kun se alkoi tuntua edestä vakaalta ja rentoutui kunnolla, rupesin ravissa pyytämään takaosaa aktiivisemmaksi koskettamalla raipalla samalla takaosaan kun annoin kevyesti pohjetta. Dee vastasi pyyntöön hienosti! Tuntui selkään mielettömältä, kun uinuva moottori takana heräsi oikeasti eloon. Hevonen tuntui kohoavan edestä kevyemmäksi ja askel pidentyi selkeästi pitkän sivun ajaksi. Lyhyillä sivuilla kaarteissa hevonen taas vähän jarrutti, ja hakeutui takaisin turvalliseen varovaiseen raviinsa, kunnes seuraavan pitkän sivun alussa toistin avut ja oripoika suorastaan lähti lentoon :) Se tuntui sen muutamien askelien ajan ihan tavaallisen upealta. Vaikka kokonaisuutena koko harjoituksen ajan Dee oli erittäin epätasainen, kruunasi lopun muutamat onnistuneet hetket kaiken sen. Kehuin poikaa hirveästi kun se teki halutun asian ja se tuntui ihan jopa omahyväiseltä loppua kohden. Harjoituksemme kesto oli ehkä sen 20-25min. Lopetin siihen, kun hevonen tuntui vielä suht voimakkaalta, mutta aavistuksen väsyneemmältä... en osaa oikeastaan selittää sitä, mutta juuri siihen aikaan lopetin, kun se olisi vielä jaksanut ehkä sen 5minuuttia tsempata parastaan. Olin suht tyytyväinen tähän harjoituskertaan, olisin vain toivonut että Dee olisi alkuunsakin ollut hiukan jo tasaisempi, se kun on kulkenut maastossa aika mukavasti viimeisen kuukauden ajan.

Tämän päiväinen treeni kuitenkin realisoi meidän tämän hetkisen tilanteen hyvin, ja tästä on hyvä nähdä kuinka paljon meillä on vielä matkaa siihen, miltä sen oikeastaan pitäisi jo tässä vaiheessa tuntua. Dee on kuitenkin nopea oppimaan ja harjoituksia täytyy pitää mahd. monipuolisina, jotta se kehittyisi tasaisesti vähän joka taholla ja mikä tärkeintä, mieli pysyisi virkeänä. Tasapaino sillä on ikäisekseen uskomaton jo nyt. Teimme mm. vahingossa jo aika sujuvan vastalaukka pätkän yhdessä kaarteessa lyhyellä sivulla, väärän laukan johdosta... Sen suorittaminen ei näyttänyt tuovan tälle pojalle ongelmia. Nyt vähän jo suunnittelin, että voisi ottaa muutamia puomiharjoituksia joku päivä ja sitten seuraavalla viikolla muutamat loikat muistin virkistykseksi siitä, mihin lajiin ollimekaan tähtäämässä ;) Ohjasajoa ajattelin kokeilla loppu viikosta, mutta ennen sitä pitää päästä tuulettumaan taas maastoon, sekä ottaa tämän kaiken lomassa pitkiä maratonkävelypäiviäkin. Saas nähdä missä järjestyksessä kaikkea teemme... en ole kauhean innoissani etukäteen tekemään liikuntakalenteria, sillä asioita täytyy tehdä nuoren kanssa vähän sen fiiliksen mukaan.

Ypäjä reissu on siis erittäin auki, emme ole vielä edes ilmoittautuneet, mutta viimeiseen ilmoittautumispäiväänkin on vielä mukavasti aikaa. Katsotaan miten asiat lähtevät sujumaan. Myös Vermon klinikka reissukin täytyy tehdä, sillä vuorossa olisi hampaiden tarkastus ja rokotukset. Samalla voisi näyttää tuota rivijalkaakin, vaikka se nyt näyttääkin vähän parempaan suuntaan menevän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot