lauantai 17. joulukuuta 2011

Lihashuoltoa

Eilen Dee sai viimein hierontansa, jonka se olisi kyllä totta puhuen tarvinnut jo paljon aikaisemmin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ristiselän tienoilta löytyi kohtia, joihin ori reagoi jonkin verran, kuten oletinkin. Uskon, että edellisen satulan suurin ongelma oli se, että se oli liian pitkä Deen lyhyeeseen runkoon. Tällaiselle lyhyteselkäiselle ja korkea säkäiselle hevoselle on todella vaikeaa löytyy sopiva satula. Onneksi nykyinen satulamme tuntuisi olevan ok, vaikka sekin saisi mielestäni olla vielä puoli tuumaa pienempi istuimeltaan.
Lisäksi vasemmalta puolelta sä'än alta löytyi kipeä kohta.
Lavoistaan, sekä takaosastaan hevonen oli hyvässä kunnossa ja kaulassakaan ei ollut sanomista. Se on siis selkä joka onkin hevoselle usein se kaikkien ongelmien lähtökohta. Ja edellinen satula varmasti oli selän kipeyttänyt. Asiaa tuskin auttoivat nämä kengättömät ajat viime kuun aikana, kun irtokenkärumbaa olemme käyneet, kun hevonen on liikkunut toispuoleisesti ontuen ja varoen arkoja kavionpohjiaan.
Uusi hieronta tiedossa toivottavasti heti tammikuun alusta tai niin nopeasti kuin mahdollista. Ja hieronta-/fysiokertoja täytyy ottaa kalenteriin mukaan vähintään kerran kuussa.
Dee sai myös palautetta siitä, että sillä on suuri lihasmassa ikäisekseen, mikä on mukava kuulla näin lepojaksonkin jälkeen.

Tiistaina ratsastin orin toiseen kertaan ja se oli paljon parempi kuin ekalla kerralla. Se rentoutui ajoittain enemmän ja pääsin ratsastamaan ja vaikuttamaan tämän kautta hevoseen enemmän. Rentoutta ja notkeutta pitää jatkossakin haalia. Hieman väsähtäneeltä se tuntui kuitenkin, kun edellisenä päivän jäljiltä, joten yritin tehdä lyhyen ja ytimekkään harjoituksen, jossa käytiin kaikki askellajit läpi.

Nyt alan sitten pikkuhiljaa katsomaan Deen ruokintaa uudenlaiseksi, sillä tuntuu, että hevonen alkaa heti kuihtumaan kun lisää liikuntaa. Se oli vielä lomajaksolla hyvän pyöreässä kunnossa. Pikkuhiljaa ja pieniä muutoksia tehdään ja katsotaan mihin suuntaan lähtee. Lisäksi energiaa työskentelyä varten täytyy saada lisää.

Joulu on kohta ovella ja kiirettä piisaa. Mitenhän ajattelin joka paikkaan oikein ehtiä ja kotiakin pitäisi vähän joulua varten laittaa... kysynpähän vaan. Tänään ja huomenna itselleni haastetta tuo se, että samaan vuorokauteen pitää mahduttaa pikkujoulujuhlinta, juhlinnan mahdolliset jälkiseuraukset, autolla ajo tallille, hevosen treeni ja työpäivä. Ja kiva olisi, jos johonkin väliin ehtisi hetkeksi silmiään lepuuttaa, ettei samoilla silmillä tarvitse kaikkea suorittaa :) Onneksi jouluna on vapaata! Sitä odotellessa!

2 kommenttia:

  1. Hei! ikä satula sulla on käytössä? Omalla hepalla tooosi lyhyt selkä ja pitkä/korkea säkä, eikä meinaa mikään satula sopia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollu nyt viimeisin satula bruno delegrange! Suosittelen tätä satulaa. Toinen mikä deelle sopisi on prestigen satuloista paris malli esim.

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot