keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Mietteitä ja treenipäivä nmr 2

Tänään Janita ratsasti Deen toistamiseen ja alusta asti itse, eli minä en käynyt tällä kertaa testailemassa onko jarrut ja ohjaustehosteet tallella vai ei. :) Alkuun kuitenkin juoksutin hevosen, ja se tuntui yhtä riehakkaalta kuin viimeaikoina muutenkin juoksuttaessa, mutta tänään se keskittyi kuuntelemaan minua yli puolet nopeammin kuin eilen. Lopulta Dee tekikin liinan päässä muutaman todella hienon laukka-ravi siirtymisen ja näin oli kiesi valmis kuskille.
Dee oli ehdottomasti tänään rauhallisemmalla päällä, kun oli eilen saanut purkaa patoutumat ja lähti heti alusta asti työskentelemään keskittyneenä. Annoin Janitalle neuvoksi, että kaikki muu on toissijaista näin alkuun, kunhan sen mieli saadaan rauhalliseksi ja vastaanottavaiseksi. Sen jälkeen voi alkaa pyytämään.
Janita ratsasti jälleen todella hyvin ja oli kiva nähdä ori toisen ihmisen alla taas, kun niin harvoin jos oikeastaan koskaan tällaista olen päässyt kokemaan! Kiva myös huomata, että hevonen toimii muidenkin alla.
Ja kuinka hyvää tekeekän minun nähdä miten tuo hevonen liikkuu ja tästä sainkin mietinnän aiheita:
-Dee liikkuu hyvässä tahdissa ja tasapainossa, mutta sen minkä havaitsen on selän puutteelinen käyttö.
-Deetä on vaikea saada pidentämään askeltaan sen alkamatta kiirehtiä ja "sipsuttaa"
Ja mielestäni Dee on aikaisemmin ravannut ihan hyvin, jos mietitään aikoja viime keväänä. Pystyin lisäämään ravia, nykyään en. Jos pyydän sitä lisäämään, sen tahti rikkoutuu, se kiihdyttää alta ja alkaa sipsuttelemaan ja kaatumaan jälleen kulmissa/mutkissa. Aivan kuin se ei uskaltaisi pidentää.
Ja suurin syy tähän kaikkeen on varmasti se, että Dee on niin lyhyt runkoinen hevonen, että se melkein väistämättä astuu takajaloilla etujalon kannoille, mikäli se askelta lähtee pidentämään. Tästä se on lähtenyt varomaan askelten pidentämistä. Tarvitsemme siis ne bootsit takaisin jalkoihin, jotka poistin kylläkin viime keväänä käytöstä, koska jalat saivat neopreenisistä bootseista hankaumia.
Päätin seuraavaksi hankkia lampaankarvalla varustellut bootsit, joiden ei pitäisi tuottaa tätä hankausongelmaa pehmeän karvan ansiosta.

Toinen syy mahdollisiin selän pieniin jumeihin ja tätä kautta selän puuttelinen käyttö selvisi tänään, kun tallihenkilökunta mainitsi Deen palelevan päivisin tarhassaan etenkin jos yhtään tulee ja sataa. Tällä hetkellä sillä on päällä kaiken aikaa n. 200 gramman tallitoppaloimi ja ulos se saa tuon päälle n. saman paksuisen ulkotoppiksen, jossa ei ole kaulakappaletta. Herkkä hevoseni on siis näköjään herkkä joka suunnasta, ja voisin kuvitella, että viimeiset pari kuukautta sateessa seisominen ei tehnyt hyvää, kun sadeloimet eivät enää kestäneet sitä määrää vettä mitä taivaalta tuli, vaan päästivät hiukan läpi jolloin sen toppaloimi oli välillä kostea. Pitää lähteä miettimään tuo loimitus uusiksi. Ensiapuna tarhailuun se sai kuitenkin uusimman hankintani, eli pari viikkoa sitten ostamani edullisen 300g ulkotoppiksen kaulakappaleella:




Maksoi sen 75€, toivotaan että kestäisi edes tämän talven yli vilkkaan oripojan tarhaleikkejä :)
Nyt sitten hieronta-aikaa varaamaan myös, saadaan taas lihashuolto kuntoon. Ei nämä vielä mitään maata kaatavia ongelmia ole, mutta niistä voi kehkeytyä pidemmällä aikavälillä isompia.

Tässä pieni pätkä Deen treenistä tänään:



Huomenna ratsastan itse kevyen puomi/kavaletti -vartin ja sitten loppuviikon ohjelmassa onkin pitkiä kävelylenkkejä, venyttelyjä ja hölkkäilyä, eli palauttelua. Pitäisi myös lähteä selvittämään Vihdin maastotilannettakin, jotta päästään sinnekin jatkossa eli ehkä jo ensi viikolla!

6 kommenttia:

  1. Mistä oot hankkinut tuon loimen? :)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Oli tosi kivaa, kun kommentoit blogiini ja sitä kautta sain tietää teidän touhuistä (mistä en ennen ole kuullut hölkäsen pöläystä). Oon koittanu jo vaikka kuinka kauan etsiä jotain samanikäistä hevosta mitä kaavaillaan myös noviisiluokkiin ym. Te olette selvästi kehityksessä meitä edellä, mutta kyllä me vielä täältä kiritään :) Harmittaa kun en itse ole saanut Blondi ihan alusta asti kouluttaa, mutta menee tämä näinkin.

    Pidetäänhän yhteyttä ja toivottavasti nähdään kesän noviisiluokissa!

    VastaaPoista
  3. Ei mitään, itse eksyin blogiisi eilen ja myös tykkään seurata muiden samanikäisten kehitystä. Dee tosin on todella hyvällä mallilla ikäisekseen ja tarvitsee lähinnä kuntoa sekä säännöllistä liikutusta, eikä tarvitse vähään aikaan opetella mitään uusia asioita :) Ihan hyvin sulla on lähtenyt menemään noin lyhyessä ajassa - paljon toistoja ja siirtymisiä eri askellajeissa, niin saat hevoselle voimaa ja kehittämään lisää tasapainoa. Juoksutus sivuohjilla tai ohjasajo, ja irtohypytys on myös todella kehittävää hevoselle, joita me tehdään säännöllisesti, joten suosittelen ratsastuksen ohelle ja tilallekin ajoittain :)
    Jeps ollaan yhteyksissä ja moikataa kisoissa jos törmätään!

    VastaaPoista
  4. Ovatko lampaankarvabootsit toimineet, hankaumia ei ole tullut?

    t. virpi

    (vastaisitko virpi (a) arppe.fi)

    VastaaPoista
  5. Ovat toimineet. Ei ole enää hiertymiä esiintynyt! Miinuspuoli niissä kuitenkin on, että niitä on hankala pitää hyvässä kunnossa. Vastailen sinulle vielä sähköpostiinkin.

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot