tiistai 3. tammikuuta 2012

Nelivuotiaaksi kääntyvä oripoika

Eihän tämä heppa enään ole mikään täysin vauveli ei. Nyt sitä voi jo sanoa nelivuotiaaksi siis näin vuoden vaihteen jälkeen. Nelivuotiailla onkin sitten jo uudet haasteet edessä päin, joita kohti rauhallisesti ja tasaisen varmasti etenemme.
Tosin niin reteesti emme pääseetkään aloittamaan tämän vuoden treenejä, sillä ilmeisesti ahmin itseni lauantaina sellaiseen kuntoon, että vatsalaukku meni tukkoon ja vatsakivut ovat olleet niin maan ****** kovia, että itkua on saanut suorastaan vääntää. Sunnuntaina piti olla irtohypytys, johon en ylipäätään kerinnyt, sillä autokyytimme ei lähtenyt ajallaan liikkeelle illalla Himokselta, jossa olimme porukalla uutta vuotta juhlistamassa. Mutta vaikka olisimme olleet ajoissa, niin siinä kunnossa en olisi kyennyt edes auton ratin takana istumaan ajaakseni tallille, huhhuh... Vaikka tuntui, että kuolemaa olin tekemässä, niin onneksi ei mitään vakavempaa olekaan ollut, josta sain varmuuden käymällä röntgenissä ja verikokeissa. Toisin sanoen, mun pitää hillitä jatkossa mun suunnatonta ruuan himoani :) Vielä eilen kipristelin kivuissa, mutta nyt tänään alkaa lääkkeet helpottaa oloa. Hyvä näin.





Tänään tiistaina ystäväni Janita lupautui tulemaan tallille varmistamaan, että hepo saadaan liikutettua mikäli mun kunto ei sitä kestä tai se romahtaa yllättäen. Tämän lisäksi on hyvä, että Janita alkaa saamaan kilometrejä Deen kanssa alle, sillä hän alkaa todennäköisesti ratsastamaan hevosta kerta viikkoon sekä aina kun kerkeää tai tarvetta on.
Dee on rauhoittunut uuteen kotiinsa jo aivan kokonaan, ja sen rauhallisuus kertoo siitä kuinka tyytyväinen se on oloonsa. Ainoastaan rivi takajalassa on hiukan kipeä ja se näyttää kyllä yhtä karseelta, kuin meidän aikasempi rivi etujalassa kesällä.


Rivijalka pestynä 03.01.2012


Muuten kaikki on tähän asti mallillaan, kengätkin ovat pysyneet jaloissa ;) eikä hokit ole aiheuttaneet lisää ruhjeita jalkoihin, mitä kyllä vähän etukäteen pelkäsin.

Kengityshän oli siis viime perjantaina ja sain huokaista helpoituksesta, kun kengittäjämme Mika sanoi, että etukaviot on yllättävän hyvässä kunnossa silti siihen nähden mitä ne voisivat olla ja ne on nopeasti korjattavissa, mikäli kengät nyt alkavat pysyä jaloissa. Kavio on kyllä kulunut paljon, ja niihin jouduimme laittamaan jälleen ykkösen kengät jo pelkästään varmistaaksemme, että ne popot nyt pysyisi jalassa ja kavio pääsisi kasvamaan, jotta ensi kerralla voidaan lyödä numeroa isommat. Kaviot saatiin muutenkin ryhdin näköisiksi, entisten lapioiden sijaan ja ne ovatkin nyt sievät ja siistin näköiset entiseen verrattuna.


Kavio joulukuussa...


ja nyt tammikuun alussa kengityksen jälkeen


Dee on liikkunut todella hyvin kaviohoidon jälkeen ja onneksi ei kavion pienuudesta huolimatta ole alkanut arkomaan. Tästä tämä treenailu taas sitten pikkuhiljaa lähtee, jee!

Juoksutin Deetä aluksi Janitalle, sillä sillä ei ole taas kohta pariin viikkoon ratsastettu, joten tulevasta saattoi kuvitella mitä tahansa. Juoksuttaessa ori oli todella piukeana, taas kuin ohjus. Se lähti pienestä maiskautuksesta tuhatta ja sataa eteen ja rauhoittavasta äänestä taas suorastaan pysähtyi seinään. Erittäin herkällä tuulella siis. Kaiken lisäksi juoksuttaessa huomasi, kuinka rivijalka onkaan kipeä, sillä Dee viskoi kyseistä jalkaa ajoittain ihan alkuun. Vaikka tämä hevonen on kyllä aika herkkä ja dramaattinen reagoimaan ihan pieneen nipistykseen tai kirvelyynkin, joten on aina vaikea arvioida kuinka kipeä se sitten ihan oikeasti on. Kuitenkin poika liikkui puhtaasti ja se oli pääasia, ja lopulta rauhoittui liikkeissäänkin.

Sovin Janitan kanssa, että käyn sen selässä ensin kaikki askellajit läpi, sillä Dee oli siis niin räjähdysmäisellä tuulella, joten vajaasta kunnostani huolimatta järkeilimme tämän olevan järkevin ratkaisu. Ja aikamoinen "singeri" se tosiaan olikin. Ravissa kaahotti menemään tuhatta ja sataa, kaatuen läpi kulmat ja käännökset. Laukassa se kuumeni entisestään ja paineli menemään vähän pelottavankin lujaa, itse yritin vain pysyä hiljaa selässä, sillä liika pidättely kuumentaisi oria entisestään. Lisää kierroksia Dee sai syyksi vetää toisen hevosen tullessa myös maneesiin... eihän se olekaan koskaan ennen maneesissa ollut toisen hevosen kanssa o.O? (niinpä niin...) No lopulta Dee rauhoittui ehkä asteen verran ja kaikki laukat nousivat, joten uskalsin luovuttaa sen Janitalle.

Ja ai että miten hyvin Janita meni sillä! Dee näytti hienommalta kuin osasin odottaa! Sen lisäksi ori loppua kohden oli kuluttanut enimmät virrat, jolloin ravin askelkin lähti hienosti pidentymään ja tätä kautta, kun hevonen jaksoi vähän malttaa löytyi vähän paremmin tasapainokin kulmissa ja tahti säilyi. Olin todella tyytyväinen näkemääni, vaikkei laukkoja Janita vielä uskaltanut ottaakaan. Harmi, että mun parin euron pokkari kamera ei kyennyt ottamaan mitään järkevää kuvaa tästä ratsastuskerrasta, vaikka nyt minulla vihdoin oli reissussa kamerakin mukana...
Lyhyt pätkä sai näin kolmen päivän liikutustauon jälkeen riittää. Huomenna Janita tulee vielä ehkä toistamiseen ratsastamaan Deen, jotta saisi lisää tuntumaa siihen. Tai jos hän ei kerkeä, niin menen itse.
Eli aika energisesti lähti tämä treenikausi liikkeelle Deen puolesta, toivotaan, että se olisi edes vähän väsyneempi huomenna, jotta ei tarvitsisi juosta pää kolmantena jalkana heti alkuun monta kierrosta :)

Palautteena sain Janitalta, että se on nyt hyvin ratsastettu pohkeen eteen ja edelleen tuntuu hyvältä käteen kuten joskus kesälläkin, eli erinomaiselta ikäisekseen ja tästähän on helppo lähteä työstämään eteenpäin. Lisänä olen päättänyt ottaa jalkojen venyttelyliikkeet aina ennen ja jälkeen liikutuksen, sekä muitakin venyttäviä liikkeitä, jotta paikat saadaan pysymään vetreämpinä. Uusi hieronta-aika täytyy katsoa tammikuuksi sekä helmikuussa luvassa raspaus ja rokotukset.


Dee intona ja minä kalpeana sairasteluista lähdössä liikkumaan...


...ja vähän väsyneempänä treenien jälkeen.


Pakollinen ison pojan nolo pusutuokio :)


Lopuksi puurohetken aika. Ensi kertaan taas!

2 kommenttia:

  1. kiva, kun nyt oli kuvia! :) ja kivannäköinen talli!

    VastaaPoista
  2. Jep lupasin ryhdistäytyä ton kuvaamisen kanssa ja alku ainakin lupaava :D Talli on ihan mieletön niin puitteiltaan kuin palveluiltaankin, ollaan tykätty tosi paljon!

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot