keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Nyt on tarvittu pitkää pinnaa ja kykyjä tunnistaa tähtien asennot jne.

Oon välillä miettinyt tosissaan, että omistanko minkä sukupuolisen hevosen, sillä tämä mun miespuolinen hevonen on ainakin viimeisen reilun viikon aikana käyttäytynyt kuin nainen. Kaikki on vaikeeta, ja jos komentaa, saa vastaan syvän loukkaantumisen, josta sitten ei varsinkaan voida enää keskustella yhteistyöstä. Kaikki on ollut vaikeaa - ihan siis alkeisjutuista, kavion nostoista, paikallaan seisomisesta ja talutuksessa kulkemisesta lähtien. Nyt alkaa tulee jo ne ajat mieleen, kun tämä oli varsa ja näitä asioita harjoiteltiin silloin... siis en voi käsittää mistä nyt on tuullut.

Tosiaan viime viikon bloggauksien jälkeen analysoin meidän menoa tällä hetkellä ja mietin, miten saisin meidän yhteistyön takaisin. En keksinyt muuta kuin antaa hevoselle koko vapaata neljä päivää. Tämä siis käytännössä tarkoitti ihan sitä, että se meni päiväksi tarhaan ja illalla sisään, söi, nukkui eikä joutunut edes käytävälle käsiteltäväksi tai harjailtavaksi. Tämä etäisyyden haku teki itsellenikin hyvää, kun pinna oli niin kireänä siitä avuttomuudesta mitä tunsin orin kanssa, kun ihan normaali hoitotoimenpiteetkin oli maailman haasteellisimpia.
En koe itse siinä mitään järkeä alkaa tappelemaan teiniangsti -kynnyksellä olevan nuoren pojan klopin kanssa, vaan antaa tilaa ja sen jälkeen aloittaa taas normaalisti, tarvittaessa laittaa hevoselle selkeä kaapin paikka ja jatkaa treenejä. Tämä on toiminut ennenkin, myös monien muidenkin eläinten kanssa kuin vain näiden kaviokkaiden kanssa.

Eilen juoksutin Deen alustaakseni tämän päivän ratsastusta tauon jälkeen, ja hevosella oli sitten puolestaan tuolloin niin paljon virtaa vapaiden jälkeen, että se alkuun juoksi liinan päässä laukaten ainakin 15 minuuttia kuuntelematta rauhoittelujani. Ei auttanut kuin antaa hevosen juosta, ja kun alkaa pikkuhiljaa vauhti hiipumaan niin laittaa se vielä lisää juoksemaan ja sitten katsomaan ollaanko kuulolla vai ei. Samalla sai toivoa, että hevonen pysyy pystyssä, eikä loukkaa itseään... niin haipakkaa menoa siis. Lopussa sain vihdoin asennettua ohjasajo-ohjat paikoilleen, ja päästiin patoutumien purkamisien jälkeen varsinaiseen työntouhuun, eli kontrollin ja kuuliaisuuden hakemiseen.
Tästä juoksutuspäivästä selvittiin yhdellä bootsin hajoamisella, ja sekin meni vain sen verran hajalle, että on vielä käyttökelpoinen pienen fiksailun jäljeen. Huh huh... ei jatkossa enää näin pitkiä vapaita treenien väliin! Ei näköjään sovi tämän hevosen pääkopalle.

Tänään, tiistaina, sitten pitkän työputken päätteeksi tallille, suunnitelmissa ratsastaa ori. Laitoin koulusatulan selkään, jotta pääsen itse istumaan paremmin ja näin vaikuttamaan paremmin hevoseen. Pienellä epäluulon fiiliksellä lähdin katsomaan, mitä tästä tulee, sillä Dee ei ollut mairittelevan hyvällä tuulella edeltävänä päivänäkään, vaikka lopulta ohjasajaessa toimikin moitteettomasti.
Pyöräytin hevosta pari kierrosta liinassa nähdäkseni alkuun, kuinka paljon virtaa tänään on luvassa, mutta Dee vaikuttikin yllättävän rennolta, ja nosti todella sujuvasti laukatkin ja vastasi myös taaksepäin, eli oli hyvin kuulolla.
Selkään päästyäni asiat lähtivät vain rullaamaan. Pientä valumista ja oikomisen yritystä aluksi oli, mutta keskityin todella paljon siihen, että saan pohkeella sen reagoimaan ja pysymään halutulla tiellä. Myös siihen keskityin, että pystyn asettamaan sen kaarteissa sisälle ilman, että lähtee kaatumaan lapa edellä oikoen. Sain yhden kerran huomauttaa todella voimakkaasti pohkeella, että "nyt haloo herätys, nää hommat pitää lähtee nyt luistamaan", kun ei kuitenkaan olla missään lastetarhassa enää ja naps - kaikki palaset loksahti paikoilleen. Keskityin itse vain istuntaani ja pohjeapuihin. Olin tarkkana, että hevonen reagoi heti edes johonkin suuntaan pohkeesta ilman, että se jää jäkittämään tai vielä ehdottelemaan oman pään mukaan mistä ja miten mennään. Sain hevosen väistättämään sisäpohjetta ensimmäisen kerran oikeaoppisesti niin käynnissä, ravissa kuin jopa laukassakin ja ori rentoutui ihan silmiin pistävästi. Tein paljon isoja ympyröitä, suunnan vaihdoksia, ja taas välillä suoraa uraa suoristaakseni hevosen koko rungostaan kunnolla sekä ratsastun ensimmäistä kertaa kunnolla kulmia, jotka olen aikaisemmin vain antanut kaartaa loivasti läpi lyhyen sivun. Laukannostot sujuivat ajatuksen voimalla, ne oli ehdottomasti parhaimpia nostoja mitä olemme koskaa tehneet! Kaikki vain toimi ja olin todella todella TODELLA tyytyväinen tähän päivään!

Vielä huomiselle jäi kuitenkin tottakai parannettavaa. Täytyy entistä enemmän keskittyä siihen omaan istuntaan ja saada hevonen herkemmäksi pidätteisiin ilman, että joudun niin paljon ohjalla ottamaan. Lisäksi asetukset kumpaankin suuntaan täytyy vielä enemmän saada niskasta läpi rennoksi. Täytyy saada hevonen toimimaan enemmän painoapujen kanssa ja edelleen jatkaa herkistelyjä pohkeelle ja ylläpitää tätä hyvää fiilistä mikä tämä päivä sai aikaiseksi reilun viikon epäonnisen jakson jälkeen! Itselleni ainakin ratsastus ja hevosen hoito on todella tunnepohjaista, eli pitää keskittyä siihen millä mielellä itse lähtee hommaan, koska se asenne helposti sitten tarttuu myös siihen hevoseen. Etenkin näin herkkään tapaukseen, kuin mitä Deekin on. Huomenna lisätään niitä puomeja vihdoin myös kehiin ja ehkä pari kavalettiakin, ja jatketaan edelleen työstämistä.
Tästäkin taantumuksesta opin, tai lähinnä sain vahvistusta aatteelle jota yritän aina pitää mielessä, eli pitää uskoa siihen omaan tekemiseen, omaan osaamiseen ja olla pitkäjänteinen. Jatkossakin näitä takapakkeja on varmasti luvassa ja niihin on asennoiduttava kypsästi ja rauhassa, jatkaa työstämistä, tehdä töitä tavoitteiden eteen sekä kuunnella hevosta ja myös itseään! Nämä asiat pätee myös muussa elämässä. Onneksi minulla on tällä hetkellä aivan loisto valmentaja Omppu, joka uskoo minuun sekä tärkein henkinen tukeni - poikaystäväni! Näiden lisäksi on ollut mukava huomata, että ympärilläni on monia oikeasti ja vilpittömästi kannustavia ystäviä ja vähän tuntemattomiakin, kuten meidän tallin muiden hevosten omistajat ja tallityöntekijät on ollut ihan super positiivisia, ystävällisiä, reiluja ja kaikkien näiden optimististen ja positiivisten energioiden avulla on ollut mukava tehdä tätä hommaa siitäkin huolimatta, että hevonen on näyttänyt suoraan sanoen centteriä mulle nämä viime ajat :D

Tänään treenien jälkeen sain jättää karsinaan mutustelemaan iltapuuroja onnellisen näköisen hevosen, josta paistoi taas täysi luotto minuun ja tyytyväisyys. Saan siis itsekin hyvillä mielin vihdoin mennä nukkumaan!

2 kommenttia:

  1. Jännä ilmiö tuo tappiomielialan/epäonnistumisen tunteiden kääntyminen voitoksi. Olen monesti todennut, että kun kolmatta päivää olen epätoivoinen jonkun asian kanssa, kannattaa pistää peli poikki ja palata ihan basic asioihin ja sitten vaikeaan kysymykseen palatessa- tadaa! Se sujuukin taas. Tähän saumaan kun vielä saa valmentajan, niin saa vielä hyvässä lykyssä jotain uutta ja "parempaa" esille.

    Nöyryys, se se kai on ratsastajan tärkein ominaisuus lopun viimein. Nöyryys palata perustehtävien äärelle, keskittyä asioihin, jotka on luullut käsitelleensä jo aikaa päivää sitten.

    Kiva kuulla, että kelkan suunta kääntyi, eikä hevonen enää heiluttele keskikaviota pankkiirille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä tosiaan hyvät fiilikset, ja etenkin kun seuraavan kerran ongelmia eteen tulee taas, niin voi muistella näitä viimeisiä kertoja ja todeta, että niistäkin selvittiin :) Sen voimalla jaksaa uskoa selviytymiseen jatkossakin.

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot