lauantai 7. tammikuuta 2012

Tahtojen taistelu - maailmojen sota II

Torstaina olikin minipalauttelu kahden rankemman päivän jälkeen kera puomien ja kavalettien. Ja Dee oli selkeästi hyvin väsynyt. Ei paljon jaksanut normaaliin tapaan riekkua alkujuoksutuksessakaan, joten ihan pari kiekkaa kumpaankin suuntaan ja äkkiä selkään ennen kuin viimeisetkin enut ovat käytetyt. Selkään päästyäni Dee piristyi ihmeellisesti ja lähti ravaamaan todella reipasta ravia eteenpäin ja oli kivan herkkä pohkeelle. Se tuntui myös erittäin rennolta ja rauhalliselta. Se mihin kiinnitin huomiota myös oli se, että paitsi Dee oli tasaisen vahva tänään molempiin suuntiin, se oli myös peiliä kohden ratsastaessa niin suora kuin hevonen vain voi olla - hienoa!
Heti jo alusta asti yliteltiin sikin sokin maahan asetettuja puomeja. Dee hyppäsi ensimmäisen puomin ylityksella, mutta seuraavilla jo ravasi tahdikkaasti ja reippaasti ilman kummallisia loikkia. Pian siitä ohjasinkin ravissa jo parille kavaletille ja Dee loikkasi isolla hypyllä yli jatkaen niiden jälkeen aina hienosti laukassa. Hevonen tuntui todella hyvälle ja kolmen-neljän kavaletin jälkeen totesin sen olevan siinä. Turha jyystää tänään enempää, kun hevonen teki 10-15 minuuttia täydellistä työtä! (Vaikka mieli olisi tehnyt itsellä jatkaa vielä, niin taivaallisen hyvältä se tuntui, mutta järkevästi ajateltuna en halunnut väsyttää hevosta enempää...)


karvakasa


Tänään Janita reippaana lähti minun kanssani tallille ja todettiin, että tehdään pitkät kävelyt maasta, jotta lihakset saa vähän palautua. Alkuun aloitimme maneesissa n.30min, mutta ratsukoita alkoi saapua sinne ruuhkaksi asti, joten päätimme lähteä tutkimaan Vihdin maastoja, joista meille vihjailtiin tänään :) Dee oli innoissaan päästessään kävelemään peltojen reunoja pitkin ja metsien siimeksissä!








Kaikki menikin normaaliin tapaan, kunnes tulimme yhden pellon päähän metsän reunaan, josta polku jatkoi pienen ojan ylitse metsään. Dee päätti tehdä stopin tähän ja se oli selkeästi sitä mieltä, että ojassa tai metsässä vaanii ainakin sapelihammastiikeri! Se meni paniikkiin alkuun, nousi pystyyn aina kun yritimme kannustaa sitä eteenpäin. En olisi uskonut, että näin pienen pieni oja saisi Deen pysähtymään, etenkin kun Tuomarinkylässäkin Dee seurasi kuin koira, mentiin sitten minkälaisen montun kautta tahansa...
Yritimme jaaritella ja houkutella Deetä ylittämään ojan - hypimme itse typerän näköisinä edes takas ojaa näyttääksemme, että siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta hevonen oli päättänyt stopata retkemme siihen paikkaan.
Seuraava strategiamme olikin sitten seuraavanlainen. Minä vedin päästä eteenpäin ja Janita löysi lahon lyhyen oksan, jolla antoi painetta takaa päin (mehän emme ottaneet mitään raippaa mukaan, ei me ennenkään sellaisia ole tarvittu...). Dee alkuun kuumeni tästä paineen asettamisesta, nousi pystyyn jälleen, potki taaksepäin ja lopulta vain ei reagoinut enää mihinkään. Se seisoi kuin patsas typerä ilme naamalla, kuin näyttäen centteriä meille molemmille.
Tässä vaiheessa siitä näki, että nyt ei enää oja varsinaisesti pelottanut, mutta se oli loukkaantunut meille kovasta paineistuksesta ja käskemisestä, ja osoitti mieltä.
Siinä sitten annettiin hetken olla ja pidettiin taukoa, me Janitan kanssa seisoimme liina kädessä ojan toisella puolella ja Dee siinä heti toisella puolella ja tuijottelimme toisiamme... hyvin ehti Janita laittaa tupakaksikin, kun siinä kökittiin ja mietittiin huvittuineina mitä seuraavaksi tehdään. Periksihän me emme meinanneet antaa, vaikka Dee kova luu onkin sille päälle sattuessaan!

Aikaa kului yli tunti, ja Dee ei tehnyt elettäkään ylittääkseen pikkuruista ojaa, ei hyvällä eikä pahalla. Katselin kelloa, että voidaan vielä pari tuntia tässä olla, mutta sitten minun olisi kiirehdittävä töihin. Janita heitti jossain vaiheessa kärttyisenä lahon oksamme jorpakkoon ja sanoi, että hakee jostain kunnon vitsan, että saadaan oriiseen vauhtia, sillä periksi emme edelleenkään aikoneet antaa ja nyt oli tainnut polle alkaa ryttyilee väärille henkilöille...! Muutaman sekuntti, ja Janita palasi takaisin parin metrin tuore pajunoksa kädessä, josta lähti sellainen viuhuna ilmassa kun heilutti. Tässä vaiheessa Dee laski ilmeisesti jaloillaan ja totesi, että ojan toisella puolella on turvallisempaa mamman luona, kuin jäädä sille toiselle puolelle tuon hullu eukon ja pajunoksan kanssa ja hyppäsi kevyellä loikalla toiselle puolelle. ERÄVOITTO! Sinnikkyys palkittiin ja kyllä siihen näköjään tarvittiin vähän apinan raivoakin, mutta saimme tahtomme läpi ja Dee oli niin nöyrää poikaa loppu reissun. Se oli suorastaan vähän loukkaantunut episodistamme, mutta seurasi lopulta kiltisti ja hyppäsi saimaisen ojan toiseen kertaan kertaheitolla ilman ihmettelyjä.

Mutta täytyy sanoa, että olimme mekin henkisesti väsyneitä tämän jälkeen kun palasimme tallille! Nopea rivijalkojen hoito, kuivaus, harjaus, loimitus ja hevonen nauttimaa ansaittuja puurojaan ja heiniään.
Sellainen "vapaapäivä" Deellä tänään. Viimeksi tällaista tahtojen taistelua olen saanut sen kanssa käydä, kun se oli yksivuotias! Huh huh. Täytyy palata ensi viikolla uudestaan ojalle ja varmistaa, että asia on loppuun käsitelty, kuten yleensä aikaisemmin asioiden keskusteltua loppuun on ollut.

Sen pituinen se! Heidin, Janitan ja pajunvitsan nimeen, aamen. Huomenna en taida naamaani näyttää Deelle, antaa herran levätä niin henkisesti kuin fyysisestikin ;)

2 kommenttia:

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot