keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Korkelta tai ainakin kovaa, Hollannissa pvä 2.

Tänään oli leppoisa päivä. Talleilua lukuunottamatta ollaan vaan käyty lähikylissä ja levätty! Kotona sitä ei osaa levätä samalla tavalla, kun aina mielessä pyörii tuhat ja yksi asiaa mitä pitäisi tehdä. Nyt kun niitä asioita ei ole, niin voi hyvillä mielin latailla akkuja, kun huomisesta eteenpäin onkin sitten taas enemmän ohjelmaa! :)

Tämä aamu alkoi sillä, että mentiin syömään ihan hurjan hyvä ja täyttävä aamiainen hotellin tarjoamalla aamiaisella - söin itseni ähkyyn...
Siitä sitten pikkuhiljaa valmistautumaan Deen luona vierailua varten.
Aamupäivä täällä oli vähän sateinen, mutta puoleen päivään mennessä sää selkeytyi ja aurinkokin pääsi pilkottamaan, joten taas oli lämmintä!


Deen tallilla oli todella hiljaista eiliseen päivään verrattuna, joten saatiin olla aika rauhassa ja omissa oloissamme. Ainoastaan yksi sarjakuvahahmon näköinen mies oli paikalla liikuttamassa hevosia ja hoitamassa tallia, ja hän ei oikein osannut puhua englantia vaan höpötteli meille jotain hollanniksi, eikä ymmärretty yhtään mitään, joten oli vaan pakko hymyillä ja nyökkäillä, kun reagtiota ei tullut vaikka kuinka yritettiin sanoa, että puhumme vain englantia... loppuun tuli ainoat sanat eli kysymys englanniksi äijän suusta: "No problem?" :D Että niin... oli kyllä huvittavan oloinen tyyppi! :))

Mutta sitten Deehen...
Se odottelikin tallissa ja oli todella iloisen oloinen, kun tultiin paikalle sitä taas katselemaan ja hoitamaan - on se kyllä kauhean huomion kipeä! Dee asuu yhdessä tallin pikkusiivessä, jossa kaikissa on karsinat rakenteeltaan sellaisia, että hevonen saa pään laidan ylitse ja Deellä näyttäisi olevan tällä hetkellä uusi ystävä vierustoverina - sellainen iso perus ruunikon värinen ruuna, joka koko ajan kurkotteli Deen puolelle, ja halusi osallistua kovasti tapahtumiin ja Deen kanssa nenät vastakkain keskusteluun :) On se kiva, että sillä on täälläkin sosiaalista elämää!
Hain Deen varusteet varustehuoneesta, harjailin rauhassa ja laitoin pojan kuntoon. Otettiin myös pihalla vähän paremmin yhteiskuvia nyt kun oli niin rauhallista.



Maneesissa aloitin sitten alkukävelyiden jälkeen ravailemaan. Dee tuntui taas tosi tosi energiseltä ja rupesin miettimään, että miten minun pitäisi se verrytellä... samalla tavalla, kuin näin sen eilen ratsastettavan eli aika vapaasti ylitemmossa ja aavistuksen löysällä ohjalla? Yritin ainakin samaa. Dee on kyllä nyt niin herkkä pohkeelle, että tuntuu välillä pelottavalta, että kuinka paljon sitä phjetta uskaltaa antaa, kun se suistuu heti suoratsaan alta pois, kun vähänkään käyttää sitä... Oikeasti täytyy myöntää, että tänään olikin jo vähän ihmettelemistä oikein nappuloiden kanssa.



Mutta laukkaaminen tuntui kyllä niin mahtavalta edelleen. Halusin vain nauttia siitä, kun se oli niin helppoa ja vaivatonta ja Dee tuntui nauttivan siitä yhtä paljon kuin minäkin. Se oli ihan innoissaan ja kulki mielettömällä energialla. Ajoittain tuli vähän sellainen olo, etten saanut enää pidätteitä läpi, kun se kuumui niin paljon.

Halusin kokeilla Deellä myös muutamaa hyppyä (en voinut vastustaa kiusausta :)) ja Timo asensi meille ensiksi puomi pitkälle sivulle, jonka yli tultiin ravissa ja laukassa. Dee innostui pelkästä puomista niin paljon, että ihan alkoi se vauhti hirvittää, ja itseäni ei nyt ihan helposti hirvittämään kuitenkaan ala... Sen jälkeen, kun ylitettiin puomia suhteellisen rennosti nostettiin ihan pikku pystyksi. Dee innostui tästä ihan äärettömän paljon!!! Itselläni ei ollut hirveästi sanaa sanottavana siihen, kun käänsin lyhyeltä sivulta hevosen kohti estettä - Dee imi niin paljon sille esteelle ja hyppäsi todella liioitellun hypyn korkealle, että hypyn jälkeen suustani pääsi muutama ruma sanakin :D Mutta hevonen tuntui juuri sen takia niin mahtavalta!
Otin vielä muutaman hypyn, ensin vasemmalle ja sitten oikealle, jonka jälkeen loppu verryttely tyytyväisellä hevosella, joka liikkui ravissakin niin hyvin koko kropan läpi. Huippufiiliksiä, mutta samalla myös aikamoista ihmettelyä - meillä on kyllä yhteinen sävel aavistuksen hukassa!





Sunnuntaina minun pitäisi sitten hypätä Deellä jossain valmennustilaisuudessa, jonne lähtee valmentajaltamme muitakin hevosia eli tosiaan ymmärsin asian silloin aikaisemmin oikein.. Paikkaan, jossa kyseinen valmennus järjestetään, on matkaa sen verran, että ajomatka kestää 1,5h. En edelleenkään tiedä paljoa koko hommasta ja vähän kyllä jännittää ja etenkin nyt, kun on tajunnut kuinka dynamiitti tuo hevonen on ratsastaa. Mutta ei tällaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä ja kyseinen treeni on varmasti tarpeen päästäkseni vähän sisälle, kuinka minun pitäisi Deetä nyt ratsastaa! Tuota päivää odotellessa :)

Treenin jälkeen laitoin Deen kävelykoneeseen puoleksi tunniksi vielä kävelemään, jonka jälkeen harjasin ja loimitin sen. Oli ihanaa taas touhuta oman hevosen kanssa!
Huomenna mennäänkin ratsastamaan jo aikaisin aamusta, koska ollaan menossa yhteen outlet cityyn shoppailemaan päivästä.

Kiitos myös kaikille ihanista kommenteista, on tosi kiva mieli niistä kaikista, kun tajusi kuinka paljon porukka elää mukana ja tykkää lukea tästä reissusta! :) Huomenna sitten kenties vähän raporttia aamuratsastuksista ja päivästä muutenkin.

 Dee menossa kävelykoneeseen ratsastuksen jälkeen.

Sillä välin varusteiden pois laittoa... Tollanen kärry on kyllä kätevä kaiken roinan kuljettamiseen!


Tallialuetta


26 kommenttia:

  1. Millon Dee tulee sulle takaisin? :) ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dee tulee takaisin viimeistään toukokuun alkuun mennessä!

      Poista
    2. Oi!! :) ihanaa! (:

      Poista
  2. Kuinka iso toi eläin oikein on? :O Näyttää ihan hevosen kokoiselta! :D Ja muuten loistava ilme sillä tuossa ekassa kuvassa, jossa se lähestyy estettä, heh... Kuulostaa jotenkin tutulta tuo, millaiseksi se on ratsastettu. Meidän uusin saksantuliainen on kanssa niin herkkä ja etenevä, että en tiedä, mitä siellä selässä voi tehdä, kun sitä ei kuitenkaan voi päästää yhtään ylitempoon, tai se rikkoo laukkaan ja laukassa kontrolli häviääkin täydellisesti seuraavaksi 10 minuutiksi... Samoin jalalla ei saisi kuin hipaista! Eli jos keksit, mitä näiden suuressa maailmassa ratsastettujen heppojen selässä pitäisi tehdä, niin kerro ihmeessä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se hirveän iso ole, oon vaan itse tällainen tappijalka! :D Se on arviolta 166-168cm säkäkorkeudeltaan.
      Jos keksin miten tuota nyt pitäisi ratsastaa, niin kerron kyllä heti. Mutta tällä hetkellä olen ihan pihalla vielä toistaiseksi itsekin :D

      Poista
  3. Luin nyt nää kaikki kolme Hollantipostausta. Ihania kuvia ja kivasti kirjoitettu, kiitos! Vitsi D näyttää NIIN upealta, oon ihan kade sulle... ;) Pitäkää nyt hurjan hauskaa siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva, että näitä tykätään lukea!! Kiitos ja D kiittää myös! *^^*

      Poista
  4. voi että, ihana pikku Dee :-)!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania kuvia, näyttää mahtavan keväiseltä jo siellä =) Nauti reissusta, odotan innolla lisäpostauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on keväisen oloista, joten tuntuu oudolta, että nyt alkaa vasta helmikuu, kun oma ajatus on jo ihan näiden ilmojen ja maisemien myötä keväässä! :)

      Poista
  6. Voi että! ihanaa, tämä on niin jännittävän kutkuttavaa luettavaa :) Ja nuo maisemat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat on kyllä niin ihanat! Voisin kyllä asua täällä! :)

      Poista
  7. Ihania kuvia! Ei voi muuta sanoa kun että dee on todella upean oloinen hevonen ! :) ulkomailla on kyllä kaikki niin erilaista kuin suomessa, maneesitkaan ei ole aina punaisia ;p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista kiitos pro kuvaajalleni eli Timolle, joka vielä vuosi sitten ei ollut ikinä hevosia kuvannut eikä pahemmin muutakaan :) Joo, mikähän siinä on että Suomessa kaikki rakennukset maalataan punaisiksi? o.O

      Poista
  8. Aivan mahtavaa, tunnelma välittyy tänne asti kuinka innoissaan olet tästä :D Dee näyttää kyllä todella hienolta, selkeästi kerännyt ryhtiä!

    Upeat maisemat! Tallit Suomessakin voisivat näyttää tuolta ;) Alkaa olemaan ikävä kevättä.. Pääkaupunkiseudulla oli kunnon lumimyräkkä eilen ja taas tuli +15cm lisää märkää lunta.. Huoh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh ja hyi, joo kuulin lumimyräkästä ja huokaisin helpotuksesta, että päästiin sen alta pois! Dee on kyllä upeassa kunnossa ja ryhdissä, vaikkei enää ori olekaan :D

      Poista
  9. WAU mitä kuvia taas!

    Jotenkin todella kiva tallialue tuolla! Kaikki niin hienoa ja siistiä! Mahtavat maisemat ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, välitän kehut valokuvaajalle :D
      Joo tallialue on tosi siisti ja viihtyisä. Löytyy täältä vielä paljon huolitellumpiakin paikkoja kyllä ja pääasiassa jokaisen piha on huolellisesti laitettu ja siisti :)

      Poista
  10. Jee hienolta näyttää! Ja kyllä se yhteistyö sieltä sitten taas tulee, ei nyt mikään ihmekään että tuntuu hassulta kun on pitkä aika viime kerrasta, Dee paljon muuttunut ja Zorrokin on varmasti jo ihan kokonsakin puolesta niin erilainen ratsastaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että yhteistyö löytyy, tällä hetkellä tuntuu, että ollaan ihan hukassa yhdessä. Poni ja Dee on kyllä ihan erilaisia ratsastaa, poni on tasaisempi ja pienuudessaan helpompi kontroloida, kun tuntuu, että Dee huitelee välillä menemään joka suuntaan ilman mitään kontrollia... ponille pointsit tässä asiassa upeasta ratsastettavuudestaan! :D

      Poista
  11. Voi että kun ihania kuvia teistä!!!! Onpa Dee komea ruuna! ja ihanan näköistä tuolla Hollannissa! :)

    VastaaPoista
  12. Kirjotat tosi hyvin yleensä, mutta kirjoitat sanan reaktio aina reagtio. :D Monessa postauksessa olen huomannut saman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, hups, varmaan löytyy kymmeniä muitakin virheitä teksteistä, kun en useinkaan niitä kerkeä oikolukea! :D

      Poista
    2. Ei siinä, tuo on musta niin söpön persoonallinen virhe, jos luen jostain muualta saman niin tuut aina mieleen. :)

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot