perjantai 8. helmikuuta 2013

KWPN hengstenkeuring 2

Tätä postausta olen valmistellut hirveän pitkään, sillä kuvia tuli koko kahden päivän Den Boschin reissulta lähemmäs 2000, joista piti sitten valita parhaimmat, lisätä oikeat hevosen oikeisiin kuviin jne... toivottavasti tämä antaa edes pienen kuvan siitä, minkälaista oli yhdessä maailman suurimman ratsuhevoskantakirjan päätapahtumassa!

KWPN oripäivien viimeinen päivä huipentui nuorien orien kohdalla, niin koulu kuin estepuolellakin. Oli oikeastaan super paljon mielenkiintoisempi päivä kuin mitä eilinen päiväkään oli!

 Tänään siis hyväksyttiin kolmevuotiaita oreja, ja näistä hyväksytyistä vielä palkittiin sekä este, että koulupuolelta champion orit. Myös harness hevosia, eli näitä vaunuhevosia nähtiin ja heillä myös omat palkintojenjakonsa, joita ei niin paljon seurailtu, mutta ihasteltiin kuitenkin ja ihmeteltiin, kun hollantiliaset suorastaan sekosivat näistä vaunuhevosista, niin hirveä möykkä ja rummutus katsomoista lähti, kun nämä hevoset ravasivat areenalle! :D

Esteorien champion Freeman VDL (Emmerton x Chin Chin x Ahorn)

Tänään näin sitten kaikki esteoriit kolmevuotiaista, jotka olivat päässeet viimeiselle kierrokselle. Paljon oli katsottavaa, ja paljon löytyi lemppareita. Myös Deen valmentajan orit pärjäsivät hyvin, mm. champion kehän lopullinen kolmas, kaunis ja nopea ruunikko ori Ferdino (Verdi x Fuego du Prelet x Voltaire).
Oriista löytää videon irtohypytyksineen täältä


 Ferdino (Verdi x Fuego du Prelet x Voltaire)

Ferdino (Verdi x Fuego du Prelet x Voltaire)

Ferdino (Verdi x Fuego du Prelet x Voltaire)
 
 Esteorien championiksi valittiin yksi omista suosikeistanikin, eli tumma läsipäinen 170cm säkäinen ori Freeman VDL (Emmerton x Chin Chin x Ahorn), jonka emälinjasta on tullut mm. hevoset (jotka minulle jotain sanovat) KWPN kantakirjaan hyväksytyt jalostusori Bugatti VDL (Silverstone x Indoctro x Silvano) ja GP -tason estehevonen ja jalostusori Glennridge (Wellington x Silvano x Hanassi xx).
Oriista löytää videon irtohypytyksineen täältä.

Freeman VDL (Emmerton x Chin Chin x Ahorn)

Freeman VDL (Emmerton x Chin Chin x Ahorn)  

Muita mieleenpainuvia hyväksyttyjä esteoreja olivat mm. Fibonacci (Carambole x Pythagoras x Cantus), Corjano (Cornet Obolensky x Contendro I x Ahorn Z), Farfan M (Cantos x Lux x Nimmerdor) joka myös oli champion kehässä 7 orin joukossa, Freedom (Namelus R x Mermus R x Nimmerdor), Friend Bleu Boy D (Mr. Blue x Libero H x Damiro) ja Finalist Fortuna (Quality Time x Orion Fortuna x Lands River). Ja lukuisia muitakin hienoja, mutta nämä nyt jäi vielä päivän päätteksi mieleen!

Fibonacci (Carambole x Pythagoras x Cantus)

Fibonacci (Carambole x Pythagoras x Cantus)

Corjano (Cornet Obolensky x Contendro I x Ahorn Z)

Corjano (Cornet Obolensky x Contendro I x Ahorn Z)
 
Farfan M (Cantos x Lux x Nimmerdor)

Farfan M (Cantos x Lux x Nimmerdor)

 Freedom (Namelus R x Mermus R x Nimmerdor)

Freedom (Namelus R x Mermus R x Nimmerdor)

 Friend Bleu Boy D (Mr. Blue x Libero H x Damiro)

Friend Bleu Boy D (Mr. Blue x Libero H x Damiro)

Finalist Fortuna (Quality Time x Orion Fortuna x Lands River)

Finalist Fortuna (Quality Time x Orion Fortuna x Lands River)
 
Paljon jäi oikeasti hienoja oreja hyväksynnän ulkopuolellekin, joten seula tuolla on ihan järjettömän kova. Ja kuinka paljon hevosia onkaan jäänyt rannalle jo ensimmäisellä kierroksella!

Voisin muutamalla sanalla kertoa ylipäätään tapahtumasta, hallista ja expoalueesta sekä ennen kaikkea tunnelmasta.
Eli paikanpäällä oli vapaakulku karsina-alueelle, jossa oli mm. oripäivien päätteeksi huutopkaupattavat oriit. Käytiin siellä parisen kertaa moikkaamassa Deen valmentajaa, ja katsomassa heidän oreja ja muitakin oreja lähemmin. Myös verryttelyalueet olivat kivasti aidattu ja sijoitettu niin, että niissä valmistelevia oreja pääsee ihan aidan reunalta seuraamaan.





  Katsomot olivat isot, ja hyville paikoille oli ainakin perjantai-iltana aika kova tunku, sillä mitään numeroituja omia paikkoja ei tuolla ollut. Yksi katsomo oli pelkästään VIP -katsomo.
Screenejä areenan tapahtumista oli ympäriinsä expo- ja ravintola-alueita, että vaikka ei olisi ollut katsomassa mitä siellä tapahtuu, pysyi kuitenkin hyvin kärryillä missä mennään ohjelmassa.
Expoa ja tavarkojuja odotin jotenkin todella paljon, odotin normaalia halvempia hintoja laatumerkeistä ja tavaroista, mutta tosiasiassa hinnat oli aika normaalit myös Suomen tasoon nähden, eli halvalla lähti rihkamakamaa ja ei niin laadukasta, ja laadusta sekä hyvistä merkeistä sai maksaa ihan saman verran kuin liikkeistäkin. Myöskin hintataso oli lähestulkoon sama, kuin mitä Suomessakin, mitä ihmettelin, koska olen aina saanut sellaiset kuvan kuunneltua muita suomalaisia, että ulkomailta merkkikamoja saisi jotenkin todella paljon edullisemmin.

Uusia saappaita yritin katsoa, mutta tein lopulta päätöksen, että laitan tuon rahan mielummin johonkin suomalaiseen ratsutarvikejälleenmyyjälle, kun kerran hinnoissa ei niin paljon tuota eroa tosiaan ollut. Samalla pystyn asioimaan ymmärrettävästi suomeksi ja Suomessa, mikäli saappaiden toimituksessa ilmenee jotain ongelmia tai saappaat joutuu reklamoida tai muissa kinkkisemmissä asioissa tulee jotain häikkää.

Sen lisäksi, että olin ihan aavistuksen pettynyt hintatasoon, olin myös pettynyt siihen, että expo oli yllättävänkin pieni, verraten mitä olen nähnyt muutamassa muussa kansainvälisessä tapahtumassa, vain ihan muutama koju, jossa myytiin laatutavaraa. Okei ymmärrän, että kyseessä on enemmän jalostustapahtuma, ja näistä plussat kaikista kattavista oriasemien ständeistä - niistä lähti kyllä esitteet mukaan, vaikkei olekaan tammaa mitä astuttaa saatika mitään suunnitelmia tai mahdollisuutta tätä varsahaavetta nyt tähän väliin toteuttaa. Tykkään kuitenkin seurailla jalostusmaailman tapahtumia, vaikken itse siihen muuten pääsisikään osallistumaan :)

 

Tunnelma oli koko paikanpäällä mahtava! Ihmiset ovat oikeasti niin kiinnostuineita hevosista, ja he iloitsevat yhdessä hevosien menestyksestä. Yleisössä ei säästellä hurraamista, taputtamista, jaloilla tömistämistä tai vislaamista! Lisäksi olen huomannut vuosien saatossa, että hollantilaiset ovat hyvin taitavia luomaan tunnelmaa paitsi juonnon josta me muun maalaiset emme ymmärtäneet hirveästi mitään, mutta myös erittäin hyvän musiikin avulla, eli sekä kappalevalinnat ovat aika usein just eikä melkein sekä äänen toistoon on panostettu! Tuolla ei siis todellakaan hyssytelty musiikin tai äänen kanssa, ja sanotaan näin että ero on kuin yöllä ja päivällä tunnelmaltaan kun mietin KWPN -oripäiviä tai sitten kotimaisen FWB -oripäiviä, jossa kaikki istuvat hiljaa haudan vakavina, korkeintaan kuiskuttelee vierustoverin korvaan ja taustalla soi joku viulun vingunta hiljaisella yhdestä surullisesta kajarista :D näin kärjistäen, heh heh...
Ymmärrän kyllä, että tässä KWPN organisaatiossa on pikkaisen erilaiset resurssit ja rahat liikkummassa ja toteuttamassa koko tapahtumaa, mutta olisihan se kiva saada edes ripaus samanlaista meininkiä Suomeenkin, meillä ollaan usein liian jäykkiä, vakavamielisiä ja ennen kaikkea ikävästi arvostelevan saävyisiä muita kohtaan, eikä osata tehdä yhteistyötä ilman taka-ajatuksia, purnaamista tai katkeruutta toisia kohtaan.

Lauantain pisti pätökseen Select Sale -huutokauppa, jota jäimme hetkeksi seuraamaan, ennenkuin oli pakko todeta, että energia on niin finaalissa, että pakko lähteä ajamaan hotellille nukkumaan ja lataamaan akkuja seuraavan päivän ratsastuksia varten.
Huutokaupoissa olen ollut aikaisemmin parissa, ja sillä tavalla tällainen tilaisuus on jo minulle tuttua. Joskus saattaa, että kahden ihmisen välinen taistelu jostain hevosesta nostaa hinnan ihan pilviin, kun taas välillä ihmiset tuntuvat olevan ihan horroksessa ja jokin aivan huippuyksilö myydään pilkkahintaan! Huutokaupoissa lopullinen hinta ei aina kerro sitä, onko hevonen laadullisesti kaikista huutokaupattavista hevosista paras. Esimerkiksi KWPN -jalostus- ja kouluori Westpoint (Jazz x Michelangelo x Le Mexico), joka on voittanut mm. 4vuotiaana Pavo Cup, oritestissään ollut kouluhevosten Champion ja lopulta voittanut Verdenissä nuorten hevosten maaailmanmestaruuden kouluratsastuksessa, ostettiin joskus eräästä varsahuutokaupasta n. 3 000€ hintaan.
Oli kuitenkin mielenkiintoista, kuinka hintaa lähtee muodostumaan nuorelle vasta hyväksytylle oriille. Mm. kouluhevosten Champion -kehän kakkkonen ja oma henkilökohtainen suosikkini kouluoreista ori Fecco (Johnson x Florencio x Painter's Row) myytiin kovan huutokilvan jälkeen hintaan 100 000€, eikä tämä jäänyt pienimmäksi huudoksi illan aikana... siinä oli hetken itselle käsittämistä, että jollain on oikeasti taskussa ylimääräistä tuon verran, että voi illan jälkeen todeta "oho, ostin hevosen sadallatonnilla". :D



Fecco (Johnson x Florencio x Painter's Row)

Kouluoriiden Championiksi valittiin Ampèrelainen ori Fierce-S (Ampère x Ferro x Flemmingh), jolla on kyllä mielenkiintoinen, etten sanoisi todella tiukka linjaus oriiseen Ferro. Olen aina välillä miettinyt, mitä tällainen tiukka linjaaminen ja suoraansanottuna sukusiittäminen saattaa aiheuttaa pidemmän päälle...
Mutta hienohan tämä(kin) ori oli, ja liikkui upean pehmeästi ja energisesti.



 Fierce-S (Ampère x Ferro x Flemmingh)

Ihmisiä oli paljon molempina päivinä ja tunnelma oli hyvinkin kansainvälistä, mutta sitten kuitenkin niin hollantilaista. Olisi varmaan shokki suomalaisille miehille ylipäätään tajuta se, että näin keskieuroopassa ja ulkomailla tämä hevostouhu on ylipäätään niin miespainoitteista, naiset sen sijaan kulkevat vähän niinkuin siinä mukana miestensä rinnalla. Miehet tuolla maailmalla puhuvat silmät loistaen ja yhtä innokkaasti hevosista ja niiden suvuista, kuin mitä autoista voisivat puhua.

Tällaiset vaunuhevoset saivat paljon meteliä yleisössä aikaan!

Koko orishow oli niin mielenkiintoinen, että toivottavasti pääsisin ensi vuonna uudestaan ja näkemään enemmän niitä esteorejakin! Nyt, kun on yhden kerran jo käynyt, tietää asioista paremmin eikä niin suurta osaa ajasta mene siihen kaiken ihmettelemiseen :)
Suosittelen myös muidenkin lähtevän katsomaan, jos yhtään kiinnostaa, on oikeasti antoisaa ja erittäin opettavaista, mm. juuri erilaisten sukujen ominaisuudet tulevat tällaisissa paikoissa hyvin esiin!

Videoita olisi hirveästi, joista olisikin tarkoitus tehdä vielä jossain vaihteessa koostetta. Mutta ehkä vähän myöhemmin, jos ei ole enää sen kummempaa muuta kirjoiteltavaa välttämättä. Tällä hetkellä koneeni on ihan tukossa kaikesta materiaalista, joten kaiken sen järjestämiseen tarvitaan aika paljon enemmän aikaa, kuin mitä tällä hetkellä on, kun on työ- ja koulujuttuja aika paljon, sekä ponin valmistelua oripäiviä varten.

Kirjoittamatta on vielä juttua tiistai-aamun valmennuksesta Deen kanssa, sekä huomenna ja ylihuomenna osallistun Zorro -ponin kanssa Nevalan estevalmennusviikonlopulle, joten ponimaista tekstiä on myös luvassa. Kaikenlaista muutakin jännää suunnitelmaa on lähtenyt aluille, mutta katsotaan milloin niistä uskaltaa mitään puhua :)

6 kommenttia:

  1. Mikä teksti! Jes tätä odotin. :) Olisipa meilläkin täällä joskus tulevina vuosina samanlainen hevoskulttuuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olisi ollut niin paljon enemmänkin kirjoitettavaa, mutta mitä pidemmälle tämän julkaisu tässä menisi, sen ärsyttävämpää tätä olisi ollut julkaista, joten tiivistin aika lailla :D Mutta kiva, että pidit!!! Ja sanoppa muuta, jotenkin sitä miettii, että mikä on ollut se todellinen syy, että meillä ei ole samanlaista hevoskulttuuria, kuin muualla?

      Poista
  2. Todella, todella hyvä teksti! Nyt mieleni tekee itsekin mennä katsomaan noita oritapahtumia maailmalle :)... Tuollainen kulttuuri kelpaisi minun puolesta tulla Suomeenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä! Oppii paljon, näkee hienoja hevosia ja hyvää kaunista ratsastusta!

      Poista
  3. Loistava postaus! Todella mielenkiintoista kuulla vähän toisenlaista meininkiä, harvoin esimerkiksi blogeissa keskustellaan jalostuslinjauksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo harmi, että Suomessa ratsastajat eivät ole ylipäätään kiinnostuneet hevostensa sukuominaisuuksista pätkän vertaa, vaikka tällainen tietämys saattaisi auttaa todella paljon esimerkiksi jatkossa löytää hyviä hevosia!

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot