tiistai 7. toukokuuta 2013

Mieletön treeniviikko takanapäin :)

Eilen palailin yömyöhällä takaisin kotiin reissusta. Olin siis puolitoista viikkoa Hollannissa treenailemassa Deen kanssa, ja osallistuttiin kolmiin kisoihin tuona aikana kotiharjoittelun ohella. Koko aika oli varsin kovaa puurtamista niin itselleni kuin hevosellekin - Dee teki kuitenkin ihan super hyvää työtä päivästä toiseen ja parani päivä päivältä! :) Tällä hetkellä omat fiilikset ovat aika väsyneet, sillä tein hirmuisesti hommia tallilla sen kaiken treenaamisen ohella, mutta kuitenkin onnelliset, että koko matka sujui niin hyvin ja erityisen onnellinen olen siitä, kuinka hyvältä oma hevonen tuntuikaan ja kuinka nopeasti sitä pääsi juonen päästä kiinni. Nyt on aika luottavainen mieli aloittaa kisakausi täällä Suomessa. Hevonen saapuu vasta ensi viikolla takaisin kotiin, ja lisää kirjoittelen enemmän ja tarkemmin reissusta kun jaksan ja kerkeä - kerrottavaa on paljon kuvien ja videoiden kera! :) Tulevana torstaina käydään Zorro -ponin kanssa Savijärven kartanolla hyppäämässä 70-80cm rata näin kylmiltään, joten kisojen merkeissä jatkuu tälläkin viikolla!


7 kommenttia:

  1. hei mä oon tulossa savijärvelle myös kisoihin samaan luokkaan sekä 50-60cm ;)

    VastaaPoista
  2. Oo! Odotan innolla seuraavaa postausta. :)

    VastaaPoista
  3. Täälläkin yksi lukija odottaa postausta malttamattomana =)

    VastaaPoista
  4. Laitetaan postausta tulemaan heti kun saan videot viikolta itselleni :)

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot