sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Ihan mahtava Dee!

Joutui tekemään suunnitelmiin muutoksen maastoilun suhteen, sillä hevosella on ollut nyt parin päivän aikana niin paljon energiaa, että kohta se ei pysy langoissaan tarhaillessa tai vähintään loukkaa itsensä taas jollain tavalla. Alkuperäinen suunnitelmahan oli se, että vielä tämä viikko loppuun olisi ollut suht kevyttä ja leppoisaa. Mutta tänään yhden meidän tallin tamman tullessa laitumelta takaisin ja ollessa kiimassa, Dee oli vetänyt sellaista orishowta tarhassa, että lopulta se oli haettu sisään aikaisemmin, jottei mitään ehdi sattumaan. Hölmö hevonen...

Joten eikun jätkä töihin vaan.
Aloitettiin käynnissä siirtymisillä taas, kuten olen nyt viime aikoina pyrkinytkin työskentelyn alussa tekemään. Dee liikkuu kyllä mielellään itse eteenpäin, mutta jotta sen saa nopeammaksi pohkeelle ja myös kuuntelemaan takaisin päin pidätettä, näitä käynnistä seis toistoja täytyy tehdä aina aluksi todella paljon. Taivuttelin hevosta myös aina siirtymisien välissä aika reilusti, myös ns. vastataivutuksia liikkeen suunnasta pois päin, jotta saan hevosen kyljistä taipumaan ja venymään. Jo tässä käynnissä tein huomion, että Dee vastaa epätavallisen hyvin pidätteisiin ja aina toistoja toistamalla aina  vaan muuttui paremmaksi.

Ravissa aloitin ensiksi ravailemalla isoja ympyröitä ja paljon eteen päin, ja sen jälkeen taas siirtymisiä ravista käyntiin, pari askelta käyntiä ja terävä, mutta rento siirtyminen takaisin raviin. Dee teki nämä siirtymiset ensimmäistä kertaa ikinä ihan älyttömän hyvin! Se heti lähti vastaamaan hidastamalla, kun istuin kevennyksestä satulaan ja tein puolipidätteen. Se pysyi niskasta ja kaulastaan huomattavan paljon rennompana eikä tavalliseen tapaan lukita alakaulaa kireäksi ja yritä vetää ohjia kädestä, joka on ollut meille todella ongelma.

Siirtymisien kautta sain hevoseen lisää voimaa liikkumiseenkin, ja sieltä lähti kyllä sellaista askelta, että olin aika ihmeissään!

 Pientä venymistä havaittavissa askelissa :)

Laukassa sain hevosen jo alusta asti hyvin pohkeen eteen, ja se teki myös siitä useita kelvollisia siirtymisiä takaisin raviin, kunhan vaan muistin itse valmistella siirtymisen huolellisesti riittävän ajoissa ja istua rauhassa ilman sitä omaa jännittämistä, minkä huoman automaattisesti tekevän nykyään, kun valmistaudun siihen, että Dee lähtee rykimään alku pidätteiden jälkeen ohjaa pois kädestä. Myös myötääminen oikealla hetkellä heti, kun hevonen vähäänkään vastasi oikein tulemalla takaisin pidätteestä oli mielessäni kaiken aikaa. Dee tuntui ihan todella hyvältä ja rennolta, mutta ei lainkaan vetelältä. 



Siihen olikin hyvä lopettaa. Dee tuntui olevan itsekin varsin tyytyväisen oloinen itseensä ja varmaan myös siitäkin kiva, että pääsi patoutunutta energiaansa purkamaan kunnolla.




Jäin todella miettimään, että joko hevonen on kokenut suuremmoisen ahaa -elämyksen noiden takaisinpäin siirtymisien kanssa, tai sitten se oli nyt todella todella innokas tauon jälkeen tekemään hommia tai sitten se on kipuillut vatsastaan pikkuisen jo paria viikkoa aikaisemmin ennenkuin viime viikolla sitten kunnolla ähkyn kehitti. Se nimittäin on ollut selkeästi huonompi nyt viimeisen parin-kolmen viikon aikana niiden siirtymisien kanssa, ja muistan ennen Dumin kisoja, kuinka hakkasin edeltävänä päivänä suunnilleen päätä seinään sen kanssa, kun ei tehty yhtäkään siistiä siirtymistä, ei edes käynnistä pysähdykseen onnistunut ilman, että hevonen jännittyi koko kropasta ihan kiveksi.

Oli syy nyt mikä tahansa, olin todella todella todella tyytyväinen Deehen tänään! Se oli ihan super kiva ratsastaa ja halusi miellyttää. :) (Kuvia katsellessa voisin taas keskittyä tuohon omaan istumiseen... olisi ollut monta upeaa kuvaa Deestä enemmänkin, mutta itse keikun siellä kyydissä kuin mikäkin paviaani, niin ei ne olleet julkaisukelpoisia missään mielessä :D) 
Ratsastuksen jälkeen poika pääsi kylvyn kautta iltaheinien kimppuun.
Nyt kun suuremmat energiat on purettu, jatketaan tuota maastoilemista huomenissa taas.

5 kommenttia:

  1. Onko Dee ori vai onko se ruunattu? :)

    VastaaPoista
  2. Oho,kyllähän se siellä luki että se on ruuna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, se on ruunattu viime talvena ja vielä toistaiseksi välillä saattaa pientä orimaisuutta esiintyä, mutta harvemmnin :)

      Poista
  3. Mahtavan näköinen hepo ja hieno uusi banneri :)

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot