sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Laukattiin sitten päin puuta

Vaikka otsikosta saisikin sen kuva, että se olisi jokin vertauskuva menneistä ratsastuksista, niin ei. Se on ihan suora kuvaus tämän päiväisestä maastosta... huh, nyt on itsellä pää ja niskat, tai enemmän ne niskat kipeinä, mutta onneksi mitään isompaa ja vakavempaa ei sattunut.


Maastoilut siirtyivät mun ja Deen osalta lauantailta tälle päivälle, kun suoraan sanottuna omien univaikeuksien takia en kyennyt aamulla nousemaan ylös, kun oli saanut lopulta unta vasta aamuyön loppupuolella. On muuten kumma, kun ennen niin hyvä unisena olen saanut aina heti unen, kun pään tyynyyn olen lyönyt, niin nyt sitten jo pidemmän aikaa univaikeuksia on ollut enemmän ja vähemmän. Nukun keskimäärin neljän tunnin pätkiä, ja väsyttää senkin johdosta ihan kauheasti - aamut on pahimpia.
Anyway, tästä syystä en kovin mielelläni lähde sitten hevosen selkään keikkumaan, kun on ihan pyörryksissä. Deen kanssa kun pitää olla sillätavalla semi skarppina, vaikka aika varma ratsu siitä onkin päivä päivältä enemmän tulemassa.

Lauantaina kävin kuitenkin Deen kanssa illasta vähän lähipellolla laukkaamassa, josta äiti yritti ottaa kuvia, mutta ei onnistunut osumaan meihin, kun oltiin vauhdissa :D Mutta todella hienoja peltoseisoskelukuvia tuli muutama, laittelen niitä sitten huomenna esille, kun pääsen omalle koneelle joskus.
Alku laukkaverryttelujen jälkeen siirryttiin kentälle humputtelemaan. Dee sai aika kevyen treenin, kun itse harjoittelin harjoitusravissa istumista ja omaan istuntaan yritin keskittyä taas pitkästä aikaa vähän enemmän. Kumma juttu, kun sai omia palasia kohdalleen, niin alkoi hevonenkin taas liikkumaan yhtä vaihdetta isommin ja rennommin. Deellä oli tänään sen verran enemmän virtaa, että se ei olisi taas malttanut ollenkaan, ja siirtymiset takaisin päin olivat huonompia sitten viime viikkojen - höh. En halua niitä kuitenkaan joka kerta kentällä hinkata, ettei hevosella mene koko asiasta aivan pata jumiin, joten jätettiin siirtymisien tekoa vähemmälle muutaman onnistumisen jälkeen ja harkoiteltiin pitkästä aikaa loppuun laukanvaihtoja aina vaihtaen suuntaa diagonaalilla. Dee on jo aika etevä vaihdoissaan, mutta kuumenee niistä ihan tajuttomasti, jonka jälkeen entistä enemmän pidätteet menevät ohi korvien.
Jäi vähän hassu kuva hevosesta tältä lauantailta - toisaalta se oli tosi hyvä ja rento, mutta toisaalta kuumeni ja viillintyi sekunnin sadasosassa, ja oli energiaa täynnä. Se tarvitsisi selkeästi kunnon hyppytreenin, niin olisi taas levollinen :D

Sitten tämän päiväiseen.
Käytiin aika rento ja hidastempoinen maasto muutaman tallikaverin kanssa, eli suurimmaksi osaksi reipasta kävelyä. Kaksi kertaa otettiin laukat ja tällä ensimmäisellä laukkapätkällä me Deen kanssa urhoollisesti vedettiin koko letkaa pitkin suoraa pusikoiden keskellä kulkevaa polkua. Maastot olivat taas uusia meille, eli ei olla koskaan siellä oltu ja Dee oli nyt selkeästi jännittynyt tästä letkan vetämis roolistaan ja tuntui reippaasta laukkatemposta huolimatta vähän jarruttelevan. Olin varautunut siihen, että se saattaisi vauhdissa sätkyillä pari metriä sivulle tai tehdä jopa äkkipysähdyksen, kun se tuntui niin jännittyneeltä, mutta sitä en ollut ajatellut, että kun polku jatkui mäntymetsään, jossa oli kaadettu puita ja laitettu puunrungot pinoon polun viereen, että nämä puunrongot olisivat Deen mielestä koko reissun kammottavin asia. Se loikkasi niiden kohdalla reippaassa laukassa vasemmalle, yritin korjata selästä kurssia takaisin polulle, mutta aivan liian myöhään ja kuin hidastetussa elokuvassa tajusin, että nyt rymähdetään paksua mäntyä päin. Dee teki äkkijarrutuksen ja itse horjahdin siinä eteenpäin sen verran, että tömähdin pää edelle puuhun. Koko selkärangassa tärähti osumassa ja hetken näin tähtiä. Ou jes!


Hetken aikaa siinä nojailin pääni kanssa Deen harjaan. Onneksi hevonen tajusi jäädä paikoilleen seisomaan, eikä sännännyt enää minnekään muualle.
Jatkettiin siitä kuitenkin vielä laukkaamista ja loppu matka sitten vähän ravattiin ja loput käveltiin.

Käytiin myös kotimatkalla Deen kanssa uittopaikalla kahlailemassa vähän. Pitää kyllä vielä tänä kesänä päästä uittamaan kunnolla!
Eli maastoreissu meni muuten kyllä mukavasti ja leppoisasti. Ja onneksi tosiaan ei sattunut mitenkään tuon pahemmin.

Nyt sitten niskat kipeinä yritän löytää hyvän asennon ja saada taas unen päästä kiinni. Täytyy taas sanoa, että onneksi on kypärä aina päässä! En oikeasti ymmärrä, miten jotkut uskaltavat vaarantaa edes hetkeksi itsensä niin, että ratsastaisivat edes satunnaisesti ilman kypärää. Itse nuorien hevosten kanssa viime vuosien aikana enemmän touhunneena kypärästä on tullut lempi varustus. Kaikesta muusta voin tinkiä, mutten kypärästä. Pää on lopulta aika arka paikka ja viisautta sekä osaamista hevosten kanssa on se, ettei koska luota eläimeen sata prosenttisesti, ja vaikka luottaisikin paljon, niin aina voi sattua jotain muuta mikä ei ole sinusta tai hevosestasi kiinni - esimerkiksi: satulavyön hajoaminen kesken vauhdin, jolloin tippuminen on aika todennäköistä tai samalla kentällä saattaa olla hevonen, joka ei olekaan niin varma, vaikka sinun hevosesi olisikin. Pitää kuitenkin ymmärtää, että rauhallisin ja viisainkin hevonen omistaa ne alkukaintaiset vaistot, ja usein tällaisten "varmojen" tapausten kanssa käykin monesti ehkä hullummin, jos on käydäkseen, kun luotetaan liikaa eikä osata olla skarppina ja vähän varoa.
Nyt ehkä täytyisi miettiä, onkohan tämän minun nykyisen kypäräni kanssa saatu ihan riittävän monta osumaa, että olisi viisainta miettiä uuden kypärän hankintaa? Ehkä ensi kerralla tämä mahdollisen vaurion saanut kypärä ei enää suojaakaan kunnolla päätä...

Haluaisin pysyä charles owenissa, ja tällainen nahkapintainen ayr8 olisi ihan kiva vaihtoehto, tykkään :)


4 kommenttia:

  1. Olen ihan samaa mieltä tuon kypäränkäytön kanssa. Mulla olisi alaston olo ratsastaessa ilman kypärää. Hassulta kyllä näyttää kun jotkut ratsastavat ilman kypärää. Ja tekosyitä on yhtä monia kuin on kypärättä ratsastajiakin...

    Mulla on toi CO AYR8 ruskealla nahkalla ja kultaisilla yksityiskohdilla. Tykkään kauheasti ja suosittelen! Mallikin sopii omaan päänuppiin kuin nakutettu :) Tuosta mallista tuskin luovun koskaan ellei ole pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mullakin on, en voisi nousta hevosen selkään ilman kypärää. Eikä se tee minusta silti epävarmaa ratsastajaa, en vain edes ajattele sitä laitanko sen päähän vai en, vaan se menee automaattisesti ja sitten tällaisina hetkinä sitä kiittelee, että se siellä päässä aina automaattisesti on!
      Okei! Joo, oon katsonut, että malliltaan voisi sopia omaan päähän myös ja se on hirveän tyylikkään näköinen muutenkin :) Pitää mennä vielä johonkin liikkeeseen sovittelemaan.

      Poista
  2. Onneksi selvisitte vähin vammoin. Kannattaa tosiaan laittaa heti kypärä vaihtoon, itse olen ymmärtänyt, että tällin saatuaan kypärän suojausteho vähenee merkittävästi - oikeastaan se pitäisi vaihtaa jo siitä, jos kypärä tippuu lattialle. Liittyy ilmeisesti johonkin "jännitteen" laukeamiseen kolahduksesta, eli seuraavalla kerralla kypärä ei enää absorboi iskun voimaa tms. Sen kummemmin en ole kypärän mekaniikkaan tutustunut, mutta en ainakaan itse aio ottaa riskejä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onneksi niin. Ja kuinkakohan monta kertaa tämä mun kypärä on tippunut maahan, ja kuinka monta kertaa se on saanut iskuja, kun olen tippunut hevosen selästä... en edes osaa laskea. Eli on varmaan aika perusteltua nyt alka miettimään kypärän vaihtoa, etenkin kun nyt tuli niin selkeä isku kovaa "esinettä" päin vauhdilla.

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot