maanantai 8. heinäkuuta 2013

Millainen on hyvä blogi, pohdintaa bloggaamisesta + omat suosikkiblogini

Olen viime päivinä pohtinut, mitä oikeasti hyvä blogi pitää sisällään. Jos verrataan tätä hetkeä vuoden takaiseen lukutilanteeseeni, niin monet kivat blogit ovat hiljentäneet kirjoitustahtia, osa jopa lopettaneet kokonaan ja sitten on muutaman blogin kohdalla joutunut omasta aloitteesta lopettamaan lukemisen, kun tekstit ja kirjoittajasta pursuavat asenteet ovat omaan mieleeni vähän muuttuneet kummalliseksi, että kiinnostus blogia kohtaan siltä osin on lopahtanut. Tällä hetkellä sellaista supersuosikki blogia, jolta aina odottaisin suurella innolla tekstiä, ei tunnu olevan vaikka muutamaa mielenkiintoista blogia innokkaana seuraankin.


Samalla sitä tulee mietittyä, mihin suuntaan sitä omaa bloggaamista kehittää. Nykypäivänä jokainen omistaa hienot kuvauskalustot, joten loppuosa blogin laadukkuudesta jää kiinni oikeasti siitä tekstin sisällöstä, johon yritän itse panostaa ja siitä omasta aktiivisuudesta kirjoittaa mahdollisimman useasti mielenkiintoista tekstiä (ja epäonnistuen tässä kuitenkin aika usein...:D) Visualistisena ihmisenä tykkään panostaa blogin ulkonäköön, jotta sitä on omasta mielestäkin kiva katsoa. Blogini ulkoasun toteutuksen onnistumiseen tosin on vaikuttanut monesti se, että tässä kokoajan harjoitellaan erillaisten ohjelmien käyttöä ja kuvankäsittelyä, ja kun ei omista mitään huippulahjakkaita koneenkäyttötaitoja, on blogin saaminen nykyiseen ulkonäköönsä vienyt oikeasti sen neljä vuotta, eli blogin olemassaolovuodet! Joskus on käynyt mielessä, että olisipas hienoa, jos joku taitava loihtisi bannerin, kun omat taidot ovat niin rajalliset, mutta.. nopeasti olen huomannut myös sen, että haluan tämän blogin olevan omaa käsialaani alusta loppuun ja saan parhaimman tyydytyksen lopputuloksesta, jos olen itse nähnyt sen eteen sen vaivan.

Itse rakastan kirjoittamista kovasti ja nautin lukea myös yhtä paljon muiden blogeista mielenkiintoista tekstiä - oli se sitten jotain ihan asiatekstiä tai sitten vaikka vaan sellaista "hömppä" -haaveilua. Aina tietenkin on plussaa, jos kirjoittaja osaa maustaa kirjoittamansa tekstiin sopivilla hienoilla ja tunnelmallisilla kuvilla ja on jaksanut panostaa blogin ulkoiseen olemukseen.
Omalla kohdallani, niinkuin usein monien muidenkin hevosbloggaajien kohdalla, kirjoittelu on saanut alkunsa siitä, kun on haluttu pitää jonkinlaista julkijsta päiväkirjaa omasta treenaamisesta, harjoittelusta tai hevosen kanssa puuhaamisesta. Olen iloinen, että minulla on tekstejä tallessa vuosien takaa, kun Dee on vasta kääntymässä 2 -vuotiaaksi, mutta samalla harmittelen sitä, etten tuolloin aktiivisemmin kirjoitellut kuulumisia, koska ajan mittaan sellaiset pienet kivat muistot ja yksityiskohdat elämästä hälvenevät muistista kokonaan, vaikka niitä olisi kiva muistella näin myöhemmin.

Bloggausassistentti mukana kirjoittamassa :)

Olen aina ollut itse hiukan "varovainen" kirjoittaja. Mietin välillä kovasti, mitä kaikkea haluan ihan itsestäni tuoda julkisesti esille ja mitä en. Blogimaailmassa on monta varoittavaa esimerkkiä siitä, että koko elämää eikä edes puolia siitä nettiin ei missään nimessä tulisi vuodattaa. Minua ei saisi koskaan kirjoittamaan omasta elämästä lifestyle -blogia. Jos en omistaisi hevosta, treenaisi jokseenkin tavoitteellisesti tai omistaisi unelmia hevoseni suhteen, joita tässä kaiken aikaa olen tavoittelemassa - en kirjoittaisi blogia ollenkaan. Pelkästään tällaisten omien mielipiteiden ilmaisu blogissa tuntuu olevan usein sama, kuin tietentahtoen kerjäisi verta nenästään.
Suojelen omaa yksityisyyttäni blogia kirjoittaessa kaiken aikaa, tiedostaen samalla sen, että tällainen blogi ei samanlaista suurta suosiota juuri sen vuoksi koskaan saavuttamaankaan. Suurien blogien kirjoittajat ovat suuren yleisönsä ansainneet laittaessaan itsestään enemmän likomaan sen lisäksi, että käyttävät myös erityisen paljon enemmän aikaa tekstien luomiseen ja materiaalin muokkaamiseen, kuin mitä toiset uskaltavat koskaan laittaakaan ja se on toisaalta ihan ihailtavaakin, että on niin rohkea!

Bloggaaminen on kaikella tavalla todella haastava harrastus, etenkin jos siihen haluaa panostaa. Yhden tekstin tekemiseen ja kuvien vaikoimiseen sekä muokkaamiseen menee toista tuntia. Saatika jos mukaan ladataan videoita, tai videoita halutaan erikseen muokata jne, voi aikaa lisätä ainakin yhden tunnin lisää. Hyvän postauksen ja hienoon postauksen sisällön kokonaisuuteen päästessä olen yleensä jo valmiiksi todella tyytyväinen, mutta kyllähän lukijoiden kommentit on se iso kiitos vielä siihen päälle. Vaikka en kirjoitakaan blogia suurien kommenttimäärien toivossa, niin valehtilisin jos väittäisin, etteikö oikeasti kivoja kommentteja jättäneet lukijat innosta panostamaan lisää jatkossakin teksteihini! Siihen nähden siis, mitä blogini kerää lukijoita päivässä, on kommentointi hyvin vähäistä, mutta tämä samainen ilmiö taitaa olla vähän joka blogissa, enkä siitä halua sen enempää ruveta saarnaamaan, koska en aina itsekään kerkeä kommentoimaan jokaiseen lukemaani blogiin, vaikka haluaisinkin.

Sitten päästäänkin siihen, minkälaiset blogit itselläni herättää mielenkiinnon. On varmaan sanomattakin selvää, että jo ikäni puolesta en syty kaikista nuorempien poni-/heppablogeista, mutta sen voin kyllä myöntää, että muutamalla nuorella bloggaajalla on kyllä ihailtavan hieno mielikuvitus loihtia kaikkia uusia ideoita blogiinsa. Nuoremmilla on myös yleisesti ottaen enemmän aikaa bloggailuun, kun taas sitten aikuisilla yleensä on kaikenlaisia velvotteita elämässä ja bloggaaminen on siinä vain kiva arki-illan renotutumiskeino muutaman kerran viikossa/kuukaudessa. Nuorten blogien tekstisisältö ei ehkä ole ideoistaan huolimatta sitä lukuherkkua, mitä itse tykkään lukea.
Oman ikäisiltä ja vanhemmiltakin bloggaajilta tulee sitten enemmän sitä asiatekstiä, tarkempaa treenamisen (tässä tapauksessa ratsastuksen) pohtimista ja analysointia, jota tykkään lukea, ja joista voin itsekin oppia jotain uutta tai vain saada uusia ideoita omaan treenaamiseen. Täytyy kuitenkin huomauttaa, että lapsellisena ihmisenä monien +23 ja siitä vanhempien bloggaajien tekstit ovat välillä vähän jopa turhan jäykkää ja asiapitoista sekä puuduttavaa, joten sopivissa määrin yritän pitää blogilukulistani mahdollisimman vaihtelevana.
Kaikista eniten tykkään lukea aktiivisesti ja tavoitteellisesti treenaavien blogeja. Aina vaan enemmän plussaa tuo se, jos bloggavan henkilön hevonen on samaa ikäluokkaa kuin oma Deeni, sillä se on ihan hirmuisen hauskaa seurata ja vertailla samanikäisten taivalta tavoitellen samoja asioita. Siinä tulee sellaista jonkinasteista vertaistukeakin luotua, kun iloitaan ja eletään puolin sun toisin toistemme samanikäisten ylä- ja alamäkien mukana!
Myös aktiiviset varsablogit kiinnostavat, mutta sellaisia ei juurikaan ole olemassa...
Niskakarvat pystyyn nostattavat blogit taitavat olla niitä, joissa bloggaajasta itsestään huokuu ylimielinen asenne, tai että kaikki oma tekeminen on aina niin "upeeta, fantastista" ja koko blogin kirjoittamisen idea tuntuu olevan vain sitä oman erinomaisuuden esille tuomista eli sellaista "muu maa mustikka oma maa mansikka" -meininkiä, eikä osata kriittisesti ja realistisesti pohtia tasapuolisesti esimerkiksi treenin hyvin menneitä asioita, mutta myös niitä missä itsessään olisi kehittämisen varaa. Sokerina pohjalla on vielä se, jos bloggaaja ei vastaa lukijoiden kommentteihin tai jos vastaakin, niin vastaukset ovat lyhyitä, tylyjä tai sellaisia, joista huokuu se, että ei osaa arvostaa niitä kommentteja ylipäätään pätkääkään.
Hienot kuvat ovat toissijainen juttu, jos bloggaaja itse ei vaikuta olevan yhtään jalat maassa oleva, maanläheinen ja ystävällinen tyyppi, ja tällaiset asiat vaikuttavat omaan lukupäätökseeni yllättävänkin paljon!

Olen monta kertaa luvannut esitellä omia ykkös lemppareitani, joiden postaukset luen kaikki aina enemmin tai myöhemmin. Lukulistallani on kuitenkin myös monia muita hyviä blogeja, ja olen yrittänytkin karsia entisestään sellaisia pois, jotka alun kiinnostuksen jälkeen eivät olekaan täyttäneet odotuksiani. Tästä esittelystä siis jää pois monta lukemaani kivaa, mutta kyllä sellainen ehdottoman kärjen pystyin erottelemaan hyvin helposti kaikkien lukemieni blogien listalta :) Blogit eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.


Miran ja Strenian yhteistä taivalta on tullut seurattua heidän aika alkuajoista lähtien. Blogissa kiehtoo todella paljon tarkat analyysit treeneistä ja kisoista videoineen, mutta etenkin se, kuinka määrätietoisesti Mira on vienyt tätä hevosta eteenpäin aivan 0 -tasosta kisaten nyt tällä kaudella (ja ehkä heidän viimeisellä yhteisellä kaudella? :( ) aina kansallisia 120cm asti. Kun on nähnyt lukijana mistä he ovat aloittaneet ja koko matkan blogin kautta siihen mihin ovat nyt tähän päivään päässeet, niin sitä osaa jotenkin niin aidosti eläytyä onnistumisiin ja iloita ratsukon menestyksestä. Tuollainen sinnikkyyden näyttäminen auttaa itseänikin pysymään sinnikkäänä oman hevoseni kanssa, vaikka kaikki ei menisikään aina (tai yleensäkään ikinä) niin kuin on suunnitellut. Toivottavasti parivaljakko pääsee tänä vuonna vihdoin osallistumaan HIHS:iin, jonne ovat jo kahtena aikaisempana vuotena kvaalautuneet, mutta joutuneet jäämään pois kokonaan näistä kekkereistä erinäisten loukkaantumisien ja terveysongelmien takia.

ASPARAGUS B.S. - http://kaisaj.blogspot.fi/

Kaisan blogia lähdin lukemaan jo silloin, kun hän kirjoitteli entisestä hevosestaan. Mielenkiinnon tuolloin vei ehkä aluksi eniten hieno tamma, jonka kanssa valitettavasti epäonnea oli paljon matkassa, mutta myös kirjoitustyyli, joka vaan vie mukanaan, vaikka aihe ei olisi sen kummoisempi kuin sileällä treenaaminen.
Nykyisen nuoren hevosensa Parsan kanssa Kaisa treenaa tavoitteellisesti. Myös kaikki treenaaminen sileällä, kuin esteilläkin, on aina kivasti analysoitua ja varustepohdinnat ja muut antavat itsellenikin vinkkiä nuoren hevosen kanssa harjoitteluun. Niin ja niitä valmennus- ja kisavideoita unohtamatta!
Viime keväisen kirjoitustauon jälkeen olin ikionnellinen, kun tämä blogi heräsi takaisin eloon, sillä tämä kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Ainahan sitä toivoisi, että postauksia tulisi useammin, mutta toisaalta sitä tietää, että aina kun bloggaaja jotain kirjoittaa, sieltä löytyy taas uutta kiinnostavaa tekstiä johon aina on panostettu, eikä vain sellaista "blogin täytettä".


Ratsukko, joka kisaa vaativammilla tasoilla ja joka kirjoittaa aktiivisesti blogia, on oikeasti harvinaisuus ellei ainutkertainen. On kivaa päästä kurkistamaan enemmän sellaisen ihmisen elämään hevospuolella, jolloin on oikeasti varaa kisata ja panostaa hyviin hevosiin ja niiden treenaamiseen kunnolla. Vaikka postaukset saattavat olla ihan lyhyitäkin kuulumisia, on jotenkin kivaa, että on blogi, joka päivittyy vähintään kerran päivässä ja joskus useamminkin. Sophian ja Zerleonen harjoitteluja blogin kautta olen myös seurannut usean vuoden ajan ja nyt toisen hevosen, Hiltonin, myötä treenejä saa lukea yhä enemmän. Kisaraporttia ja päivittäisiä treeniraportteja saa lukea lähes samointein samana päivänä, joten aktiivisuudessa blogi on ihan omalla tasolla jo sen vuoksi.
Vaikka itse esteratsastaja olenkin, nautin todella lukea ja katsella kuvia sekä videoita kunnon koulutreenistä, ja siitä, kuinka tällaisia hevosia rakennetaan kohti vaativampia ratoja.
Viimeisen vuoden aikana bloggaaja on myös panostanut blogin ulkonäköön ja kuviin, joka tietenkin on aina vaan enemmän plussaa.


Tässä on blogi, jonka päätähtenä on saman ikäluokan hevonen, kuin Deekin on ja ensimmäinen blogi nimenomaan, jonka löysin käsiteltävän samaa aihepiiriä, jota itsekin kirjoitan - tottakai tämä blogi kiinnostaa siis minua suuresti. Pystyn samaistumaan kaikenlaisiin ongelmiin hyvin, mitä nuoren hevosen kanssa tulee vastaan ja sitten taas toisaalta kivaa, että meillä on Deen kanssa samat tavoitteet, kuin mitä Anniinalla ja Lotellakin ratsukkona on ja tähtäimessä samat nuorten hevosten luokat.
Kunnon vertaistukiblogi suoraan sanottuna itselleni! Anniina vaikuttaa myös hirmuisen jalat maassa olevalta ihmiseltä ja vaikka kuvamateriaali ei olekaan mitä huippuluokkaa, ovat tekstit sitäkin mielenkiintoisempia ja kattavia.


Uusimpia blogituttavuuksia, joita olen viimeisen vuoden aikana löytänyt ja tämä nousi heti suosikkilistani kärkeen mahtavien tekstien ansiosta, mutta myös blogin tyylikkään ulkoasun ja yleis-ilmeenkin ansiosta. Vaikka blogi päivittyy nykyään vähän harvemmin, on tämä silti mainittava, sillä blogin arkistoista löytyy runsaasti mielenkiintoista lukemista hevosen ruokinnasta, ulkomaan reissuista ja välillä muustakin arjesta. Pelottavan paljon yhteistä tuntuu olevan myös tämän bloggaajan hevosen vatsa- ja ruuansulatusongelmissa, mitä nyt on esiintytynyt Deenkin kohdalla, joten taas jollain tavalla senkin vuoksi tekstit saavat minut palaamaan niitä lukemaan uudestaan ja uudestaan.

LOTTA VÄLIMÄKI - http://valimaki.blogspot.fi/

Salainen unelmani on joskus startata sitä kenttää ja koko laji on aina kiehtonut minua hirveästi! Lotta Välimäki on nuori ja menestyvä kenttäratsastaja, joka ihailtavan ammatimmaisesti ja pitkäjänteisesti treenaa kaikkien hevosiansa kohti huippua. Menestyksestä ja kolmesta hienosta hevosestaan, sekä omasta upeasta tallistaan huolimatta, blogin kautta Lotasta saa sellaisen kuvan, että hän on hyvin jalat maassa oleva ihminen ja tietyllä hyvällä tapaa nöyrä tekemään entisestään töitä kaikkien tavoitteiden eteen. Mielenkiinnolla seuraan ratsastajan etenemistä urallaan ja tällä hetkellä mielenkiinnolla odottelenkin raporttia ulkomailta, jonne ratsastaja hevosineen muutti juuri vähän aikaa sitten!


Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, kaikkien aikojen kestosuosikkiblogini, jota olen aina tykännyt lukea ihan hirveästi! Ja taitaa olla suosiostaan päätellen monen muun suosikki myöskin :) Kaikki tekstit mitä Janita kuuroudesta huolimatta tuottaa, on jotenkin todella ihanasti kirjoitettuja ja kuvat hienoja. Vaikka nykyään hiljaiseloa viettelevä blogi ei ehkä ole siitä syystä lukulistallani tällä hetkellä ykkösenä, on se silti tullut jäädäkseen omiin lemppareihini. Upeita kuvia hevosista, ihailtavaa taistelemista hevosrintamalla ja elämässä ja muutenkin mielettömän asenteen omaava henkilö, joka ihan ansaitusti on blogillaan suosionsa saavuttanut.
Blogin päätähtihevosen Santun kohtalo pisti itsenikin kyllä vähän kyynelehtimään ja harmittaa kovasti Janitan puolesta hevosen kohtalo, mutta siitä huolimatta odotan ja toivon, että Janita aloittaisi jossain vaiheessa ratsastuksen uudelleen ja sen myötä taas hevosista kirjoittamaan uudella innolla.

* * *

Tulee vähän huono omatunto, kun ei kaikki mieleeni juolahtavia blogeja tässä nyt mainitse, jotka ehkä sen maininnan oikeasti olisivat ansainneet, mutta ehkä jatkan tällaista listaamista joskus myöhemmin uudelleen.

Olisi myös kiva kuulla parannusehdotuksia oman blogini kohdalla ja mistä jutuista tykättäisiin lukea! Jos on jotain ehdotuksia, niin saa laittaa kommenttia alle tai sitten sähköpostia: heidi.patsi@hotmail.com

21 kommenttia:

  1. Kiva postaus, pitääpä tsekata nuo muutamat mainitsemasi blogit, joita ei omalla lukulistalla vielä ollut :) On tosiaan todella vaikea löytää sellaisia blogeja, joita jaksaisi jäädä lukemaan pitemmäksi aikaa! Monet bloggaajat ovat kirjoittaneet jo niin monta vuotta, ettei tarinaan pääse välttämättä sisään muuten kuin lukemalla kaikki postaukset alusta lähtien - ja siihen voi mennä päiväkausia. Vastikään aloittaneita blogeja taas ei viitsi alkaa seuraamaan, kun materiaalia on vielä niin vähän, ettei voi olla varma, vastaako blogi loppujen lopuksi odotuksia :)
    Huh, tulipahan vuodatus, mutta loppukommenttina kerrottakoon, että sinun blogisi on ehdottomasti yksi parhaista ja mielenkiintoisimmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että jos hyppää kesken kaiken uuteen blogiin mukaan, mitä on kirjoitettu jo pidemmän aikaa, niin siinä menee aikaa, että pääsee juonen päästä kiinni. Mutta hyvä blogi on kuin kirja, jonka ihan mielellään lukee ajan kanssa kokonaan läpi, jos se vaan on riittävän mielenkiintoinen :)
      Kiitos mielettömästi palautteesta ja mieltä lämmittää todella kuulla, että oma blogi kuuluu jonkun suosikkeihin! :)

      Poista
  2. Kiitokset näistä blogiesittelyistä! Minullekaan ei ehkä ne nuorimpien heppablogit oikein kolahda, ja aina kun uutta hevosluettavaa etsin niin tuntuu, että niitä vain löytyy eikä oikein kaipaamaani hieman syvällisempää, mutta kuitenkin rentoa kirjoittamista oikein tahdo näkyä. Näistä varmasti löytyy uutta lisättävää omallekin lukulistalleni :)

    Sinun blogisi on kyllä yksi ehdottomista lemppareistani. Kirjoitat mielekkäästi ja hyvin analysoiden, mutta kuitenkin teksteistä välittyy sellainen mukava tyyppi, jonka kanssa mieluusti tutustuisi muutenkin. Arvostan suuresti myös sitä, ettei blogisi ole mennyt sellaiseksi markkina/arvontapalstaksi, jossa sponsorien tavarat menee parhaan kommentin jättäjälle tms. Niskavillat nousee pystyyn sellaisista. :D

    Lyhykäisyydessään minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että todella hyvä blogi, jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi pitkästä palautteesta!
      Itse en voi sietää myöskään, jos blogi on täynnä mainoksia, jotka yleensä eivät edes sovin blogin aihepiiriin ollenkaan, saatika blogin ulkoasuunkaan.
      En myöskään koskaan ole halunnut "kosiskella" uusia rekisteröityneitä lukijoita blogiin, koska tykkään, että jokainen lukija jää lukijaksi sen vuoksi, että kiinnostaa itse blogi - ei se, että voi voittaa jonkun palkinnon siitä hyvästä.
      Reippaimpia ja aktiivisimmin kommentoineita lukijoita on kyllä tehnyt mieli ilman ennakkovaroitusta kiittää jollain pienellä lahjalla, mutta se on jäänyt vielä toistaiseksi ajatuksen asteelle :)

      Poista
  3. Selkeitä mielipiteitä joihin on helppo samaistua. Hauskaa miten sama porukka vaikuttaa olevan kiinnostunut samoista blogeista! Tai aika selväähän se on että saman ikäiset ja samoja kiinnostuksen kohteita jakavat lukevat samoja blogeja, kunhan ne löytää. Varmaan poni-/ teiniblogeissakin pyörii pitkälti samat ihmiset. Tässäkin listassasi suurin osa blogeista löytyvät omaltakin lukulistaltani ja ne kaksi jotka ei aluksi löytyneet on sielä nyt :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se onkin juuri siinä, että saman henkiset ihmiset tykkäävät samoista asioista, en tiedä... mutta olen tehnyt saman huomion! :D
      Hyvä, että kuitenkin löytyi muutama uusikin blogi luettavaksi!

      Poista
  4. Oi, kunnia päästä listalle! Myös tekstisi ilahdutti kovasti, se oli tosi kivasti kirjoitettu =)

    Samoja ajatuksia heräsi bloggaamisesta. Sun blogi lukeutuu mun suosikkeihin ehdottomasti esimerkiksi siksi, että tunnut kirjoittavan oikeasti ajatuksella näitä juttuja. Siinä olisi itselläni kehittämisen paikka. Myös ulkoasu on todella miellyttävä. Jatka samaan malliin vaan! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva, että tykkäsit! :)
      Jep, ja ajatuksia olisi kirjoittaa vaika mistä lisää, mutta aina ei ole aikaa eikä jaksamista. Ainoa mihin omasta mielestäni saisin kiinnittää enemmän huomiota on se, että kirjoittaisin sen verran hitaammin ettei turhia kirjoitusvirheitä tule hutilyöntien takia... mutta ei sitä tartte olla liian täydellinen :D
      Kiitos paljon palautteesta!

      Poista
  5. Samaa vikaa täälläkin eli nuo kaikki, yhtä lukuun ottamatta, löytyy listalta ja kuuluu lemppareihin. Tarvinnee tutustua myös siihen yhteen puuttuvaan!

    Olen blogiasi seurannut jo pitkään ja aluksi varmaankin kiinnostus heräsi sen takia, että mulla on myös saman ikänen heppa ja oli kiva lueskella muitten saman ikästen heppojen kommelluksista sekä kehityksestä. Ja mekin taidetaan olla saman ikäsiä. Tykästyin kuitenkin juurikin kirjotustyyliisi ja olen monesta asiasta tosi paljon samaa mieltä kanssasi tai huomaan ajattelevani samalla tavalla. Välillä jopa ihan ihmetyttää tekstejäsi lukiessa, miten kaksi toisillensa tuntematonta ventovierasta ihmistä voikaan ajatella niinkin monesta asiasta samalla tapaa ja olla kiinnostuneita samoista asioista. Olen monesti meinannut kommentoida asiasta, mutta olen niin huono kommetoija, että aina se jää :D

    Mutta tässä yhteydessä on kyllä pakko mainita, että sun blogisi taitaa olla se mun lempparini! :) Tykkään lukea pitkiäkin asiapitoisia ja analysoivia tekstejä ja Dee on niin hieno, että sen kehitystä seuraa kyllä mielellään. Ulkoasu on mieleinen ja kuvat hienoja. Eipä oikein mitään huonoa sanottavaa ole. Toivottvasti jatkossakin tulee monipuolisia tekstejä laidasta laitaan samaan tyyliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, tulee kyllä mahdottoman hyvällä mielelle kuulla, että blogi kuuluu jonkin lemppareihin, kiitos! Yritän jatkaa jatkossa samaan malliin kirjoitteluja, etenkin kun tämä on todella kivaa puuhaa ja joskus myös oikein terapeuttista käydä läpi treenattuja asioita esimerkiksi :)
      Joskus on tullut elämässä vastaan kyllä uusia ihmisiä, joiden kanssa ajatukset ja mielipiteet osuvat yks yhteen, ja se on aina yhtä hauska huomata, kuinka samanlaisia ajatuksia voi ihan toisilleen ennalta tuntemattomilla henkilöillä olla :D

      Poista
  6. Tosi kiva postaus! :)
    Tuli tuosta mieleen, että oon itsekkin yrittänyt etsiä varsablogeja, ja niitä ei valitettavasti kovin montaa ole vastaan tullut, ainakaan aktiivisia! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Joo aktiiviset varsablogit ovat harvinaisuus. Ainoat kunnolliset varsa-aiheiset bloggeriin luodut blogit taitavat olla hevoskasvattajilla, ja niitä onkin aina etenkin keväisin ja kesäisin kiva seurata, että minkälaisia yhdistelmiä minäkin vuonna syntyy!

      Poista
    2. Se on kyllä totta. :) Olis vaan niin kiva lukea mitä muut touhailee varsojensa kanssa.. Onneksi sulta muutama postaus varsa-ajalta löytyyki, ja aikaajoin käynkin niitä kurkkimassa.

      Poista
  7. Oo kiitos linkkauksesta! :) tulin hyvälle mielelle! Valitettavasti nyt päädyin piilottamaan blogin henkilökohtaisten asioiden vuoksi, hevonen on kuitenkin muuten elossa ja kunnossa, paitsi että se ontuu, joten ei hätää sen puolesta. Vetäydyn vähän blogimaailmasta, mutta sun ja Deen seikkailuja tulee varmasti siltikin seurattua täältä blogista! :) Eli hyvät kesänjatkot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii :( No höh! Mutta ymmärrän kyllä, joskus se bloggaaminen vain loppuu aikanaan ja se kannattaa silloin lopettaa, kun itsestään siltä tuntuu. Sun blogi on ollut kyllä ehdottomasti piristävä lisä viime aikoina lukulistallani, ja olisin sitä mielelläni lukenut vielä vaikka kuinka pitkään! Mutta kiva jos jäät meitä seuraamaan ja kauheasti tsemppiä sekä hyvää kesää sulle ja hienolle hevosellesi! :)

      Poista
  8. Nyökyttelin täällä päätäni kun luin postaustasi, ihan samanlaisia ajatuksia herää myös itselläni! Varmaan ehkä sen takia toistemme blogeja luetaankin, itsekin luen aina kaikki postauksesi. :)

    Oli hyvä huomio mainita tuosta lukijoiden määrästä, itsekin tiedostan, että aika paljon ronskimmin pitäisi uskaltaa kertoa kaikki omasta elämästään, että pystyisi keräämään ison lukijajoukon. Olen kuitenkin tyytyväinen näin, ainakin tiedän, että lukijat lukevat hevosasioiden takia, eivätkä likaisten paljastusten toivossa. :D

    Jatka vaan samaan malliin, niin ainakin minä olen tyytyväinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jos oikeasti haluaisi suuria lukijamassoja, niin ensinnäkin se vaatisi jatkuvaa mainostusta, arvontojen ja kilpailujen järjestämistä ja sensaation haluista kirjoittamista ja oman elämän paljastamista todella paljon, sekä tietenkin päivittäistä aktiivista kirjoittamista... siinä voikin sitten miettiä, että oliko se blogin ajatus silloin alun perin, kun lähti kirjoittamaan.
      Itse pidän siitä, että tiedän lukijoihini kuuluvan ainoastaan porukkaa, jotka tykkäävät lukea niitä juttuja joita tänne olen jo kirjoittanut :)
      Kiitos palautteesta ja kiitos myös sinulle antoisasta blogista!

      Poista
  9. Mielettömän kiva postaus:) Kriteerit kuulostivat harvinaisen tutuilta, ja tästä johtuen myös ehkä suurin osa listaltasi löytyvistä vinkeistä löytyikin jo itseltä. Ja kyllä omasikin blogi kuuluu suosikkeihin, oikein mukava lukea nuorten hevosen etenemisestä, kun meidänkin tallilla olen pitkään päässyt katsomaan kehityksen kulkua.

    VastaaPoista
  10. Kiitos, olen otettu kehuista :) Ja samat sanat myös sulle: luen aina sun postaukset ensimmäisten joukossa :)

    VastaaPoista
  11. Mahtavaa löytää oma blogi jonkun suosikkilistalta! :) Päivän piritys, kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
  12. Löysin blogisi vasta jokunen päivä sitten, mutta se pääsi suoraan yhdeksi lemppareistani! Kirjoitat tosi kivasti ja postaukset ovat mielenkiintoisia. Blogista myös välittyy ihanasti se, kuinka tärkeä Dee on sinulle. :)

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot