lauantai 13. heinäkuuta 2013

Tarinaa Hollannin matkasta part I

Tästä reissusta olisin halunnut kirjoittaa jo aikoja sitten, ihan jo siksikin, että mitä pidemmälle aika kulkee, sitä vähemmän muistan koko reissusta mitään yksityiskohtia. Olen ollut kuitenkin toiveikkaana odottelemassa kisavideoita tuolta reissulta, mutta niitä nyt ei vieläkään ole tullut, joten nyt tämä teksti saa jäädä ilman niitä videoita. Kirjoittelen pääpiirteittän mietteitä, mitä näin jälkikäteen minulle reissusta jäi käteen ja minkälaista oli viettää aikaa hollantilaisessa "perheessä" melkein kaksi viikkoa.

Deen pää näkyy tuolla pitkällä, sillä oli myös oma ikkuna, josta kurkkia pihalle :)

Alkujaan idea lähteä Hollantiin tiivistettyyn tehotreeniin ennen Deen kotiin paluuta oli valmentajamme Alexin idea ja toive, jotta pääsisin vielä paremmin käsiksi ajatusmalliin, miten minun pitäisi Deetä nyt ratsastaa jatkossa. Joten hän kutsui minut heille asumaan ja treenaamaan, palkaksi autoin heitä tallin muiden hevosten treenaamisessa ja tallihommissa. Kotona meillä ei ole varsinaista kotivalmentajaa, jonka silmän alla voisimme jatkaa treenejä, joten siinä mielessä olen todella "yksin" Deen kanssa täällä - siksi reissu oli enemmän kuin tarpeen.
Oli kyllä kieltämättä ihan valtavan upeeta, että kisoissakin oli valmentaja mukana auttamassa ja kaiken kaikkiaan opin taas tältä reissulta niin valtavasti uusia asioita ja ajatuksia, ettei ne suurin osa varmaan muutu sanoiksi tähän tekstiinkään.

Matkaan lähteminen ei ollut itselleni kuitenkaan mikään helppo juttu henkisesti. Yksi iso syy siihen oli se, että en ole koskaan matkustanut yksin minnekään ulkomaille niin, ettei edes siellä toisessa päässä olisi suomalaista kaveria vastassa. Vaikka jonkun verran englantia on tullut elämän varrella pakkokin käyttää, siis lähinnä pakollista small talkia, niin käytännössä olen erittäin surkea ja näin ollen ujo puhumaan ihan hirveästi yksin kieltä ilman, ettei minulle ole ketään tukemassa sanottavia asioita, joita haluan vastapuolen ymmärtävän. Koulussa englanti ei lukeutunut lempiaineisiin, johtuen jo siitä, että minulle sattui erittäin epämiellyttäviä englanninopettajia koko koulu-uran ajan, enkä jaksanut opiskella näin ollen sitä juurikaan. Kurssilta toiselle läpäisin rimaa hipoen, eli ei mitenkään kehuttavasti.
Onneksi englantia on tullut kuunneltua ja luettua näin koulujen jälkeenkin jonkin verran, joten siitä on ollut hyötyä.
Nyt sitten ensimmäistä kertaa ikinä, joutuisin vain avaamaan kunnolla sen suuni joka tilanteessa ja minun oli vain selviydyttävä. Lopulta ennen matkaa otin koko jutun haasteena itselleni, josta olin päättänyt selviytyä kunnialla ja olemalla rohkea.


Lähtöpäivänä lento lähti aikaisin aamulla ja Amsterdamissa olin jo ennen klo 10:00. Lentokentältä minun piti hypätä matkatavaroineni oikeaan junaan, joka pysähtyisi Zwollessa, josta minut oli luvattu tulla hakemaan.
Kaikki meni hyvin ja lopulta olin Alexin työntekijän kyydissä matkalla kohti tilaa!
Perille päästyä minulle näytettiin oma kiva huone, josta näin ikkunasta suoraan Deen karsinalle, mikäli tallin ovi oli auki. Levitin vähän tavaroitani ja sitten juteltiin Alexin kanssa kahvipöydässä asioita läpi, mm. tulevia kilpailupäiviä mahtui näin lyhyeeseen aikaan jopa kolme, ja että joutuisin parissa kisassa hyppäämään vain 80cm rataa, koska minulla ei ole lisenssiä, joka vaaditaan kilpailijoilta hypätäkseen isompaa, mutta että he olivat saaneet puhuttua minut kahteen kisaan mukaan hyppäämään metriä poikkeusluvalla.

Sitten aloitinkin jo auttelemaan heitä tallihommissa ja hevosten liikutuksissa. Käytiin heittämässä varsalliset tammat laitumelle, ja minulle näytettiin juoksutettavia hevosia. Pääasiassa kaikki juoksutettavat hevoset olivat 3 -vuotiaita asiakkaiden hevosia. Osa oli vasta heille tulleet, ja niille piti totuttaa juoksutusvyö ja myöhemmin sivuohjat, osa oli jo ollut jonkun aikaa ja osasivat juoksutuksen jo hyvin. Huomasi kyllä nopeasti, että täällä hevoset todella ovat ainakin siihen kahteen ikävuoteen asti laumoissa laitumella, sillä hevoset olivat arkoja ja vähän pelokkaita, ulkonäöltään metsittyneitä takkuisine harjoineen ja likaisella karvalla. Ei ollut myöskään mitenkään itsestään selvyys, että saisit nostettua kaviot tai että saisit riimun laitettua helposti päähän. Alexilla kaikki nämä nuoret hevoset treenataan, laitetaan satulaan, siistitään viimeisen päälle hienoon kuntoon ja suurinta osaa valmistellaan johonkin ikäluokkakilpailuun, näyttelyyn tai vastaavaan.

 
Ihana tämän kesäinen maitovarsa (E-Star (i. Big Star) - Cardento)

8 -vuotias tamma, joka hyppäsi tuolla hetkellä 130-140cm ratoja

Tallin pihapiiristä. Tästä oikealla on juoksutusympyrät ja pidemmällä oikealla on tarhoja.

Dee tarhailemassa :)
 
Ja kuten kuvista näkyy, huhti-toukokuun vaihteessa oli vielä aika alkukevään näköistä, ja Hollannissakin kevät oli todella myöhässä, kun aikaisemmin tähän aikaan siellä käydessäni on ollut jo paljon vehreämpää.

Päivät kuluivat aina saman kaavan mukaan, eli aamulla herätys joskus seitsämän aikaan, puoli 8 - 8 aikaan aamuheinien ja ruokien jako, oma aamupala, sitten alkuun liikutettiin ja treenattiin muut hevoset ja aina iltapäivällä Alex piti minulle ja Deelle loppupäivästä valmennuksen. Muutoin Dee kävi aamupäivisin joko tarhassa pari tuntia tai kävelykoneessa n. tunnin.

Ensimmäisenä päivänä Deen selkään päästyäni, pistin merkille, että se on vähän vino, mm. puri vasemmalta kiinni kuolaimeen ja oli oikealta lähes tyhjä. Todennäköisesti jotain pientä haaveria oli sattunut viikko takaperin, kun Dee oli ollut kisoissa ja saanut hevosautossa jonkun paniikkikohtauksen ja vetänyt itsensä jollain ihmeellä ympäri... muuten se oli oma innokas itsensä ja tuntui, että päästiin jatkamaan siitä mihin oltiin viime tammikuussa jääty. Sain paljon kehuja siitä, että olin omaksunut viimeksi opittuja istunta-asioita, mutta edelleen tekemistä löytyy ja minun täytyisi vielä enemmän hallita ylävartaloani. Esimerkiksi laukassa pusken hevosta huomaamatta heiluriliikkeellä eteenpäin. Myös Alex painotti ulko-ohjan merkitystä ja paljon tehtiin mm. laukkaa ympyrällä jossa asetan hevosa paikoitellen ulospäin, jonka jälkeen suoristan sen. Sain noottia siitä, että edelleen roikun liikaa sisäohjassa, jolloin on selvää, etten saa hevosta kääntymään, en varsinkaan jos haluan tehdä tiukemman tien.

Deen ratsastuksen jälkeen olin aivan poikki koko päivästä. Olin herännyt kolmelta aamu-yöstä ja tunnin aikaero taaksepäin toi lisätunnin vuorokauteen, joten Hollannin aikaan iltapäivällä kello viideltä, kun laskeuduin hevosen selästä alas olin ollut hereillä yhtäjaksoisesti 15 tuntia, jossa rasitti kovasti se matkustaminen, stressaaminen pääsemisestä hyvin perille, englannin puhuminen, uusien asioiden opettelu, nuorten hevosten kanssa painiminen ja ylipäätään se, että yleisestikään vireystila itselläni ei ole ollut mikään mairitteleva pariin vuoteen... Sain luvan Deen hoidon jälkeen mennä nukkumaan, ja sammuin samantein, kun pääni tyynyyn iskin.


Seuraavana päivänä olikin vuorossa hyppäämistä. Alexilla oli päivän ohjelmassa vieraita jenkeistä ja briteistä, joten hän ei ehtinyt minua valmentamaan, mutta Deen ratsastaja piti valmennuksen minulle iltapäivällä sen jälkeen, kun kaikki muut hommat oli hoidettu.
Päästiin Deen kanssa hyppäämään heidän isolle nurmikentälle, josta olinkin aivan innoissani. Dee ei ole vielä kuulemma aikaisemmin siinä hypännyt, joten tämä oli sen ensimmäinen kerta näillä esteillä ja tällä pohjalla.
Otettiin aluksi alkuverryttelyn jälkeen yksittäiset hypyt pienelle pystylle ja okserille. Dee oli taas aivan intopiukeena, ja tuttuun tapaan pidätteet menivät ajoittain aivan kuuroille korville. Huomasi kuitenkin nopeasi, että Dee pitää nurmipohjaisesta kentästä ihan kauheasti ja se liikkuu siinä mielellään ja hyppää todella varovaisesti, mutta varmasti. Deen ratsastajalta sain ohjeeksi keskittyä ennen estettä siihen, että pysyisin mahdollisimman hiljaa yläkropalla, enkä saisi liikaa puskea hevosta kohti estettä. Helpommin sanottu kuin tehty, jostain syystä meinaan itselleni on jäänyt sellainen automatio, että varsinkin jos näen paikan, niin alan jokaista askelta "vahvistaman" yläkropalla, jolloin helposti käy niin, että hevonen pääsee pitkäksi ja ponnistuksessa ei nouse riittävästi.
Lopuksi tultiin pitkä rata kokonaan ehkä metrin korkeudella, tosin muutamia vaikeita tehtäviä jätettiin pois. Koko rata meni ihan hyvin siihen nähden, että oli taas aikaa, kun tällä hevosella olen hypännyt. Ei pudotuksia eikä suurempia etäisyysvirheitäkään. Sain Deestä todella varman fiiliksen ja seuraavan päivän kisoja varten olin jo paljon rauhallisemmalla mielellä.

Tämä nurmikenttä oli aivan upea, tilaa oli!
 
Lisää tallin pihapiiriä.


Treenin jälkeen pesin vielä Deen huomisia kisoja varten. Taisi olla tuona päivänä kymmenes hevonen jonka pesin...

Dee pesun päätteeksi loimitettuna ja showshineen upotettuna 

Sitten omaan karsinaan syömään, ja lisää loimia päälle... huh.

Pakollinen pesun jälkeinen piehtarointi... onneksi Dee ei ole kimo... :)

Sunnuntaina oli siis vuorossa meidän ensimmäiset yhteiset kisat Hollannissa. Näissä kisoissa hyppäsin 80cm ja metrin. Kisat käytiin nurmella ja porukkaa oli paljon, sillä samanaikaisesti kisoissa käytiin esteluokkien lisäksi koulukisoja.
Alkujaan aamulla meillä oli pienoinen ongelma kisoihin lähtemiseen, sillä rekkaan oli jäänyt valot päälle, ja näin ollen se ei käynnistynyt enää. Onneksi naapurista ystävälliset ihmiset lähtivät kuskaamaan meitä trailerin kanssa, mutta suurin osa kilpailtavista hevosista jäi näin ollen kotiin, vaikka kaksi kiekkaa kisapaikan ja tallin välillä heitettiinkin.

Kisapaikalla oli ihailtavaa nähdä, miten rennosti Dee on oppinut kisatilanteet ottamaan. Se seisoi tyynen rauhallisesti paikoillaan, kun varustettiin sitä kuntoon ja hokkeja ruuvailtiin kiinni.
Päästyäni selkään pystyin nopeasti toteamaan, että hevonen oli juuri niin rennon oloinen, kuin miltä näyttikin, eikä pelkoa ollut, että se sinkoilisi jännityksestä enää mihinkään suuntaan, mitä se on aikaisemmin tehnyt.
Verryttely oli iso, joten siellä minulla oli toisaalta hyvin tilaa, mutta toisaalta liikaa tilaa päästäkseni hevosen pois kontrollista. Dee tuntui kuitenkin ihan hyvältä, vaikka hirmuisen innoissaan se olikin. Tehtiin ihan hyviä hyppyjä verkkaesteillä, vaikka edelleen sain kuulla kaikenaikaa, että tuuppaan hevosta estettä päin ja minun pitäisi odottaa paljon enemmän.
Radalla tämä sitten "aavistuksen" kostautui. Vielä kun Dee ei oikein noita 80cm esteitä juurikaan malta keskittyä, niin se oli kyllä aikamoinen vauhtirata suorastaan. Ensimmäinen este, joka oli yksittäinen pysty kolahti heti alkujaan alas - tuntui, että Dee vain laukkasi siitä huolimattomasti yli, eikä edes nähnyt sitä kunnolla. Siitä oli suhteutettu väli aavistuksen kaarevalla tiellä okserille (en muista askelmääriä, mutta vaikka muistaisinkin, niin me Deen kanssa kyllä vedettiin varmaan pohjat siitä, kuinka monta laukkaa noista väleistä voi jättää pois...:D). Okseri puhtaasti yli, jonka jälkeen yritin ensimmäisen kerran saada hevosta kunnolla kiinni, kuitenkaan siinä onnistumatta. Okserin jälkeen oli lyhyt kaarre oikealle ja lähestyminen yksittäiselle pystylle, josta jatkettiin suoralle linjalle, pysty ja okseri diagonaalilla. Taas tämän jälkeen yritin ottaa epätoivoisesti hevosta takaisin kiinni, mutta Dee oli sitä mieltä, että nyt mennään eikä meinata.
Tultiin vasemmasta suunnasta yksittäiselle okserille, jolle oli aika vähän tilaa suoristaa hevonen. Tähän ajauduttiin todella juureen, mutta eihän tämän kokoisilla esteillä ole Deellä mitään ongelmia, joten puhtaasti siitä loikattiin ja tästä juureen tulemisesta oli se hyöty, että hevonen joutui vähän itsekin hidastamaan, joten okserilta kaareva lähestyminen toiselle yksittäiselle pystylle sujui aika kivasti ja ainutlaatuisen hallitusti.
Pystyn jälkeen tiukka mutka vasemmalle, jossa taas suhteutettu linja okseri-okseri. Kaarteessa Dee pääsi taas valahtamaan pitkäksi ja pääsemään minulta "karkuun", joten aika haipakkaa mentiin tämä väli. Vielä viimeinen kaarre oikealle, jonka jälkeen odotti yhden laukkavälin sarja, jossa odotetusti tila meinasi käydä vähän ahtaaksi, mutta puhtaasti edelleen ja maaliin päästiin yhdellä pudotuksella.
Siinä meinasi tulla radan aikana äitiä ikävä, kun hevonen vei ratsastajaa kuin märkää rättiä. Silti se ei näyttänyt videolta niiiin pahalta, kuin miltä tuntui, vaikka kyllähän minä sain tottakai Alexilta paljon kritiikkiä.

Metrin rata meni vähän, tai ehkä aavistuksen, rauhallisemmin. Siinä tosin tehtiin ihan samanlaiset virheet, eli ykköselle tultiin rytisten ja puomi matkaan ja sille yhdelle okserille, jolle oli aika lyhyt matka suoristaa, tulltiin taas juureen ja siitä toinen puomi matkaan. Muuten olin tähän jo tyytyväisempi, koska meno tuntui hallitummalta vaikkei se missään tapauksessa mitenkään äärettömän fantastiselta muuten tuntunut. Sai vain todeta, että meillä tosiaan on aika paljon opittavaa toisistamme Deen  kanssa nyt, ja se, että itse löydän oikean tyylin ratsastaa sitä vaatii tällaisen pikajakson aikana kunnon keskittymistä ja treenien jälkeistä aivotyöskentelyä ja asioiden läpikäymistä tehtävä tehtävältä.

Ensimmäisten kisojen rata-areena. Valitettavasti ei ole enää muistikuvia kisapaikan nimestä...

Dee odottelee trailerissa

Kisoihin mennessä matkan varrella ylitettiin joki tällaisella lautalla 

Dee seilaa joen yli :)


Olin kuitenkin innoissani, että pääsin Deen kanssa yhdessä starttaamaan ja tällainen on kyllä ainutlaatuista kokemusta itsellenikin. Tuli myös sellainen olo taas, että kyllä tämä mun hevonen on aikamoinen tykki esteillä, että kunhan löydetään se yhteinen sävel, niin mikään ei ole meille mahdotonta.
Deestä kyseltiin myös jälleen, että onko se myytävänä... no ei ole myytävänä, ainakaan ihan pikkurahalla mistä minä lämpenisin, mutta kyllähän se mieltä lämmittää sekin, että Dee herättää mielenkiintoa ja se, että sitä pidetään potentiaalisena ja lahjakkaana, siitäkin huolimatta, että sen pää vetää välillä vähän liikaakin ja kroppa ei pysy mukana.

Kun Dee ja yksi toinen hevonen oli starttinsa startanneet, vietiin hevoset kotiin ja otettiin vielä yksi hevonen mukaan, jonka oli määrä startata 130cm. Lähdin tälle reissulle vielä mukaan, kun oli niin kiva vaan seurata kisoja ja nauttia hirmuisen lämpöisestä päivästä. Tämä meidän tallin hevonen voittikin tyylikkäästi elämänsä ensimmäisen 130cm luokkansa.
Illallisella tilattiin pizzaa ja käytiin vielä videot läpi ja analysoitiin ne. Seuraavat kisat olivat tulossa kolmen päivän päästä. Uni maittoi taas todella päivän päätteeksi. Sitä ei voi sanoin kuvailla, kuinka väsynyt sitä on kaiken uuden ja tsemppaamisen jälkeen.


Jatkoa jutulle tulee vielä. Halusin pätkittää tämän reissun tapahtumat, jottei tulisi yksittäistä kilometrin pituista romaania. Harmittaa, kun ei ole niitä videoita havainnolistamassa ja sitten taas toisaalta olisi ollut hyvä, että olisin jonkinlaista päiväkirjaa jaksanut reissun ajan pitää, niin kirjoittamisesta olisi tullut antoisampaa ja mielenkiintoisempaa, sillä kuten jo sanoin, ajan edetessä monet fiilikset ja tunnelmat jäävät unholaan. Toivottavasti tästä saa nyt jotain irti ja ennen kaikkea haluan kirjoittaa reissusta jotain muistoa itsellenikin! Kuvat ovat vähän huonolaatuisempia, koska ne on näpsitty kännykällä. Oikea kamerakin oli mukana, mutta eihän sitä oikein pystynyt mukana kantamaan, joten se käytännössä oikeastaan makasi huoneessani koko reissun ajan.
Seuraavan osan julkaisen, kunhan saan sen valmiiksi :)

10 kommenttia:

  1. tosi mielenkiintoinen postaus! :) innolla odotan jatkoa

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihana postaus, oli tosi kiva lukea :) Onko sulla suunnitelmissa vielä D myöhemmin uudestaan Hollantiin vai mitkä ovat teidän tulevaisuuden suunnitelmanne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tästä jaksetaan lukea, motivoi jatkamaan niitä seuraaviakin osia kirjoittamaan :D
      Alunperin minun piti lähteä Deen kanssa kokonaan ensi talveksi takaisin, mutta suunnitelmat muuttuu ja nyt on kaikki auki. Olisi kiva kuitenkin päästä välillä treenaamaan, mutta ihan lyhyeksi aikaa ei viitsi hevosta lähteä kuljettamaan edestakas.

      Poista
  3. Kiva postaus ja vaikka tällaiset onkin melko pitkiä nii huomaamatta onkin lukenut kokonaan läpi :) Hyvää jatkoa sinulle Deen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tekstin pituudesta huolimatta sen ajksoi silti lukea :) Kiitos paljon!

      Poista
  4. Kiva kun kirjoitit reissusta! Hienoa, että rohkenit yksin lähteä, tällaiset reissut voivat olla niin antoisia että se itsensä haastaminen ja mukavuusalueen ulkopuolelle hyppääminen on useimmiten täysin sen arvoista :) Ja sitä paitsi, mitä enemmän sellaisia asioita tekee niin sitä helpommiksi ne käyvät ja kokemuksia karttuu ettei huomaakaan! Olin itse ensimmäisen kerran kesätöissä ulkomailla 15-vuotiaana joten voin täysin samaistua siihen tunnevyöryyn ja jännittämiseen. Kiva, jos kirjoitat reissusta lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan näin, että onhan tuo kyllä henkisesti todella rankka itsensä haastaminen, mutta nyt sitten voi olla taas entistä rohkeampana jatkossa ja oppihan tuossakin ajassa taas puhumaan paljon enemmän, joten kaikenkaikkiaan oli paljon antava reissu! :)

      Poista
  5. Todella kiva lukea tälläisista reissuista. Noissa kun kehittyy ihan kamalan paljon ja saa mielettömän hyödyn vielä pitkäksi aikaa. D on kyllä niin kivan näköinen hevonen etten yhtään ihmettele että siitä ollaan oltu kiinnostuneita :) Hienoa työtä olet kyllä sen kanssa tehnyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Näistä reissuista olen oppinut niin hirveästi, että kumpa olisi mahdollisuus saada tällaista oppia enemmänkin ja harmi, ettei samanlaista tietotaitoa ole yhtälailla Suomessa tarjolla. Kiitos paljon! :)

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot