torstai 8. elokuuta 2013

Kehittyminen ratsastajana

Olen tässä jo jonkin aikaa mietiskellyt omaa kehityskaartani ratsastajana ja etenkin sitä, kuinka paljon olen kehittynyt tämän vuoden puolella. Mietin tähän monia syitä, sillä esimerkiksi viimeisen vuoden aikana puolet vuodesta oma hevoseni oli ulkomailla. Ja vaikka sainkin ratsastaa viikottain, niin en kuitenkaan päivittäin.

Jollain tapaa pieni etäisyyden ottaminen Deehen teki minulle hyvää, ja kun sain ratsastettavaksi Zorron, jolle kaikki oli niin paljon helpompaa alun perin mitä Deelle koskaan on ollut, tajusin miltä nuoren hevosen tulisi tuntua ja mitä minun tulisi vaatia ja tavoitella Deen kanssa, jotta voisimme ratsukkona kehittyä paremmaksi.


Ensialkuun luulen, että herääminen ja asioiden oivaltaminen lähti tammi-helmikuun vaihteessa, kun olin viikon Hollannissa katsomassa hyvää ratsastusta ja päästessäni itsekin valmentautumaan ja ratsastamaan Deellä. Aina olen tiennyt, että istuntani kaipailee hirmuisia korjauksia, mutta kukaan ei ole aikaisemmin osannut kertoa ja opettaa minulle sitä, miten ne korjaan ja mitä tunnetta minun pitäisi tavoitella. Aikaisemmin aina istuntaa yrittäessäni vääntää siihen oikeaan muottiin, tuntui jotenkin hirveän vaikealta, enkä pystynyt enää vaikuttaa hevoseen yhtään, kun mietin vain käsien tai jalkojen asentoa tai omaa ryhtiä. Kaikki oikean istunnan tavoittelu tuntui niin luonnottamalta, että koin jossain vaiheessa pientä turhautumista asian suhteen, ja jotenkin luovutin itsekseni miettien, että "istuntoja on niin monia kuin on ratsastajiakin" - mikä nyt on tavallaan ihan totta, mutta jos istunnassa on alunalkaen jotain pielessä ja istunnalla annan ristiriitaisia signaaleja muiden apujen kanssa, niin kehitystä ei kyllä taatusti tule tapahtumaan ja koko ratsatsaminen on yhtä vääntämistä, pakottamista ja epäonnistumista toisen perään.

Hollannissa Deen valmentaja Alex osasi auttaa minua, hän osasi vetää juuri oikeista naruista ja kertoi minulle niinkin yksinkertaisen seikan, että minun pitää tehdä selässä paljon vähemmän! Aikaisemmin minut on suorastaan opetettu siihen, että vähän liikutellaan kuolainta, ja jalalla korjataan tai ylläpidetään hevosen vauhtia, otetaan satoja puolipidetteitä joka väliin. Kun oikeasti se ei ole tuota, vaan kaiken pitää olla loogista. Jos hevonen kulkee sitä vauhtia, minkä siltä 20 metriä aikasemmin pyysin, ei minun tarvitse siinä vaiheessa olla kuin hiljaa ja olla häiritsemättä hevosta. Kun haluan siirtyä ravista käyntiin, mietin ensiksi istuntaa, joka saa jo hevosen hidastamaan ja teen sen puolipidätteen, josta hyvin koulutettu ja avuille treenattu hevonen yleensä reagoi siirtymällä käyntiin. Ei ihme, että meillä on Deen kanssa ongelmia tässä, kun vasta nyt viimeisen puolen vuoden aikana tähän olen osannut kiinnittää huomiota. Laukannostoissa tärkeintä on se, etten lähde itse pungertamaan hevosta laukkaan, vaan istun rauhassa ja annan laukka-avun, ja hevonen hoitaa loput - "ei sinun tarvitse laukata, hevonen laukkaa sinun puolestasi" ja "vähemmän on enemmän" kuului Alexin sanat.

4-vuotias Zorro -poni huhtikuussa 2013 ja oman istunnan parantumista salitreenien myötä

Muutaman alun vaikeuden jälkeen tajusin, kuinka paljon pystyn istunnalla vaikuttamaan hevosen liikkumiseen ja kuinka paljon helpommaksi itselleni kaikki tuli tämän jälkeen, kun omaksuin asian. Totesin kuitenkin nopeasti, että minulla on liian huono kunto, jotta pystyisin kehoani hallitsemaan haluamallani tavalla ja aloin käymään salilla sekä miettimään vähän enemmän mitä suuhuni pistän. Jo muutaman viikon lähes päivittäisten salitreenien jälkeen tuntui, että tulosta alkoi syntyä. Koin itseni vahvemmaksi ja tätä kautta sain vakautta omaan istuntaan, kun lihaksia oli huollettu, huolehdittu venyttelyistä lihastreenin ohella.
Vaikka nyt salitreenit ovat jääneet kevään jälkeen, tuntuu, että tästä treenailusta jäi itselleni istuntaan työkaluja, jotka eivät enää katoa mihinkään. Yritän taas jatkaa salitreeniä ratsastuksen ohella ehkä syksymmällä, tällä hetkellä tuntuu, ettei aikaa ja jaksamista siihen nyt ole.
Tällaisen harppauksen jälkeen on tuntunut, että olen kehittynyt enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä ja vaikka edelleen istunnan kanssa tehdään töitä ja monia virheitä löytyy korjattavaksi, ei korjaaminen ja istunnan harjoittelu tunnu enää vastenmieliseltä asialta vaan kiinnostavalta ja tavoittelemisen arvoiselta, kun olen saanut jo tähän mennessä suuren parannuksen myötä todellisia onnistumisen tunteita. Haluaisin nyt vaihtaa tuon meidän ylimääräisen brunon estepenkin koulusatulaan, jotta voisin jatkaa sileän treeneissä satulalla, mikä ohjaa oikeaan asentoon istumaan. Mistä sitä tietää, jos ihan itse joku päivä Deellä starttaisin valkkoisten aitojen sisäpuolella... :)

Kehittymiseen ratsastajana vaikuttaa kyllä myös kovasti se, että pääsee laadukkaan hevosen selkään ja myös se, että ratsastaa mahdollisimman erilaisilla hevosilla, sekä se, että pääsee näkemään ratsastusta huipputasolla niin livenä, kuin netin välitykselläkin. Itse katson todella paljon esimerkiksi youtubesta kansalinvälisen tason esteratsastajien ratoja, mutta enenevissä määrin olen eksynyt entisestään katsomaan videoita, joissa kouluratsukot tekevät sileän treeniä tai lämmittelevät hevosiaan suoritusta varten.
Loppupeleissä laadukas hevonen, oli se sitten nuori tai konkari, antaa lopulta itselleen sen tunteen, miltä ratsastus kuuluisi tuntua ja Deen kanssa tällaisia tunteita on tullut paljon nyt sen jälkeen, kun se on toipunut viimeisimmästä ähkystään ja jonka jälkeen koko hevonen on tuntunut niin elivoimaiselta ja hyvältä! Tästä päästäänkin siihen, että pidän sitä ihan puppu -puheena, etteikö nuoren hevosen kanssa pääsisi itsekin kehittymään, sillä mikä sen parempaa kuin kasvaa ja kehittyä nuoren hevosen kanssa yhdessä, ja voin sanoa, että Deen aikana olen kehittynyt niin ratsastajana ja hevosenkäsittelijänä valovuoden eteenpäin mitä olin ennen hevosen omistamista. Kaikki lähtee kuitenkin siitä omasta halusta oppia ja omaksua asioita.

© Inka P. Kiitos upeasta kuvasta :)

Hyvän valmentajan merkityksen tajusin keväällä. Hyvä valmentaja pystyy jo muutamassa viikossa tai yhdellä valmennuskerralla muokkaamaan oppilastaan oikeaan suuntaan. Vaikka viimeisimmän Hollannin reissun jälkeen en ole paria Karin valmennusta lukuunottamatta käynyt valmentautumassa, niin silti minusta tuntuu, että Alexin ohjeiden ja neuvojen avulla olen pärjännyt itsekseni kesän aikana todella hyvin ja olen saanut kehitettyä sekä itseäni että hevostani kokoajan parempaan suuntaan vaikka olen pääasiassa yksin ratsastanut ja treenannut. Hyvä valmentaja on tiukka, mutta innostava. Toivon, että pääsen vielä jonain päivänä hänen oppiinsa uudestaan.

Mielestäni Suomessa valmentajat pääsääntöisesti ja karkeasti yleistäen todella harvoin puuttuvat istuntaan, joka on sinällään hassua, koska istunnan kauttahan hevoseen vaikutetaan. On turha keskittyä pelkkään hevoseen ja sen liikkumiseen, koska ratsastaja istunnallaan siellä selässä vaikuttaa hevoseen niin paljon ja ennen kaikkea hevonen ja ratsastaja on kokonaisuus, jossa ei voi jättää toista osapuolta unohduksiin.
On myös valitettava tosiasia, että "siinä missä taidot loppuvat niin väkivalta lisääntyy" -sanonta pitää täysin paikkaansa. Hevoselle pitää olla jämäkkä, mutta se ei tarkoita kovakouraista tai väkivaltaista. Pahimmillaan yleensä hevonen ei edes tiedä mitä ratsastaja haluaa turhautumiseltaan. Olen entistä enemmän itse kasvanut siihen suuntaan, että tehokkuus ratsastuksessa tulee ihan jostain muualta kuin voimaa käyttämällä ja haluan kehittää itseäni tässä suhteessa edelleen.


Eniten ratsastuksessa kiehtoo se, että oppii kommunikoimaan hevosen kanssa niin hyvin ja pienillä avuilla, että liikkumisesta yhdessä tulee helpon oloista isompienkin tehtävien edessä. Kiehtovaa on myös se, että aina voi oppia lisää, eikä koskaan ole kaiken oppinut, ja jotta ratsastus itsessään onnistuu - pitää ymmärtää hevosta eläimenä muullakin tavoin, osata pitää huolta sen terveydestä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, olla johdonmukainen ja järjestelmällinen. Esimerkiksi nuoren hevosen kehittäminen on kuin suuri palapeli, jota tehdään pala palalta eteenpäin. Jokainen hevonen kuitenkin opettaa jollain tavalla, jos vaan itsellä on halua oppia.

Itselläni on tavoitteet ratsastajana todella pitkällä, enkä tiedä tavoitanko tavoitteitani koskaan, mutta ainakin yritän. Tavoitteet antavat minulle myös voimaa jaksaa vaikeimpien aikojen yli, ja tavoitteet ratsastuksessa ovat auttaneet jaksamaan myös muissa vaikeissa elämän vaiheissa - en tiedä mihin olisin joutunut, jos minulla ei olisi kaikkea tätä ratsastukseen liittyvää! Minulle on myös tärkeää, että oma hevoseni voi hyvin ja sillä on joka kerta kivaa lähteä hommiin, ja että se on innokas tekemään. Jokatapauksessa koen, että tänä vuonna olen tehnyt harppauksen ratsastajana ja että minulle on auennut ns. uusia ovia oppimisen suhteen, kun olen ensiksi omaksunut muita tärkeitä asioita, sillä pitkän aikaan tuntui siltä, että junnaan paikoillani, enkä kehity yhtään.

Vaikka meidän kisakausi ei oikein koskaan päässyt alkaakseenkaan, olen silti tyytyväinen näihin muihin onnistumisiin tänä kesänä ja todella toiveikkaana olen jo alkanut suunnittelemaan ensi vuotta ja uusiin koitoksiin tähtäämistä, hevosen ja itseni kehittämistä.

© Inka P.

22 kommenttia:

  1. Hienosti pohdittu ja kirjoitettu!

    Teknisen kehittymisen ohella myös henkinen kehitys ratsastajana ja hevosihmisenä on mielestäni hyvin kiehtovaa. Ehkä juuri siksi tähän lajiin ei tunnu kyllästyvän =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ainakin itse henkisellä puolelta tuli heti mieleen se, että saisi olla paljon itsevarmempi ja rohkeampi yrittämään ja ottamaan uusia haasteita vastaan.

      Poista
  2. Tuli mieleen, että ootko ikinä osallistunut Aira Toivolan istuntavalmennukseen?

    Itse olen kerran käynyt, ja tuli kyllä paljon ahaa-elämyksiä. Helpoittui istuminen huomattavasti, varsinkin kun ihan kädestä pitäen neuvottiin. Viimeistään silloin sen ymmärsi, että kaikki lähtee istunnasta. Ja ihmettelin sitä, miksi tuli niin paljon asiaa, josta en ollut ikinä kuullut! Ja yllättäen hevonenkin toimi paljon paremmin, kun selässä könötettiin oikein... ;)

    Suosittelen ehdottomasti menemään, jos suinkin on mahdollisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan osallistunut, mutta mieli tekisi kokeilla, kun on kuullut paljon positiivista palautetta!

      Poista
  3. Voi hittolainen, itselläni on ollut täysin samanlaisia ajatuksia viimeisen parin vuoden aikana, kun olen tajunnut mitä se istunta todella merkitsee. Kun nyt mietin muutaman vuoden takaista ratsastustani, niin en tiedä miten ihmeessä olen päässyt vaativalle tasolle saakka sellaisella suorittamisella...

    Kiehtovaa huomata, jos ei viikoittain niin kuukausittain, uusia paino-apuja ja vaikuttamisen keinoja vain muuttamalla istuntaa hieman. Olen itse huomioinut saman ilmiön Suomen kilpavalmentajissa, kärjistäen siis. Tuntuu, että pitäisi erikseen ilmoittautua jollekin CR-tunnille jotta istuntaan kiinnitettäisi enemmän huomiota valmennuksissa.

    Ja edelleen peukutan Deen dressagedebyytin puolesta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja CR tunneille en uskalla kyllä ilmottautua, kun tuntuu, että osalla itseään "CR -opettajaksi" nimittävät henkilöt eivät ole oikeen vakuuttaneet minua taidoillaan. Eihän se istunnan tärkeys mihinkään muutu, oli sitä minkä lajin ja suuntauksen edustaja tahansa!
      Katsotaan Deen dressagedebyyttia, ensiksi pitäisi hankkia se satula :D

      Poista
  4. Tosi hyvin kirjoitettu :)! Tää sun kirjoitus sai miettimään omaa ratsastusta ja halua kehittyä siinä paremmaksi!

    VastaaPoista
  5. Tosi mukava lukea tällaista syväluotaavampaa pohdiskelua arkikuulumisten lomassa! Oon pyöritellyt itse paljon samanlaisia juttuja päässäni, vaikka oonkin hyvin erilaisessa tilanteessa oman hevosharrastukseni kanssa, oma heppa kun on eläkeiässä ja mä tuskailen siinä, kuinka jatkaa harrastusta ja kartuttaa ruostuneita taitoja. Pakko sanoa, että sain tästä teksistä sen verran inspistä omaan ratsastamiseen, että varasin itselleni pitkästä aikaa yksityistunnin viikonlopuksi - nyt sitten innolla sitä odotellessa!

    Oon pitkään lukenut sun blogia, mutta en ole koskaan tullut kommentoineeksi mitään. Kiitos siis mielenkiintoisesta ja inspiroivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kommentoit, sekä iski ispiraatio omaan treenaamiseen ja kiitos paljon palautteesta! :)
      Kyllä sitä voi asettaa tavoitteita aina hevosen mukaan, ja hevosen ikää se ei katso, kun haluaa kehittää vaikka esimerkiksi istuntaansa.

      Poista
  6. Hyvä teksti Heidi! Pakko taas kerran sanoa, että mietin näitä samoja juttuja usein.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pyörii samat ajatukset hyvin usein x) Kiitos!

      Poista
  7. Mukavaa, että muutkin ihmiset ajattelevat samanlaisia asioita kuin itsekin! Todella hieno sekä syventävä kirjoitus ja olen täysin samaa mieltä kanssasi, että kyllä se nuori hevonen oikeasti aika paljonkin opettaa.

    Minulla on ollut käytössä viimeiset kahdeksen vuotta erilaisia, erityyppisiä nuoria yksilöitä. Jokainen näistä nuorista on opettanut minulle todella paljon ja olenkin oppinut niiden kanssa paljon enemmän, mitä koskaan nuorempana säännöllisillä ratsastustunneilla tai tehovalmennuksissa. Ratsastajana nuorien kanssa olen myös kehittynyt aivan äärettömän paljon ja sitä myötä kehittänyt itselleni kuin hevosillekin sopivan ratsastustyylin, jota pystyy mukauttamaan erilaisien hevosten kanssa toisenlaisiksi. Idea on kuitenkin sama. En olisi varmaan koskaan tähän pystynyt, jos en olisi nuorien hevosten kanssa ollut tekemisissä.
    Vihdoinkin olen itsekin ymmärtänyt ratsastajana, että vähemmän on enemmän ja sitä se oikeasti tarkoittaa. Yllättävän vähän tarvitaan, että hevonen liikkuu oikein sekä työskentelee rehellisesti. Hevonen kyllä tekee työn, jos ratsastaja sen valmistelee siihen oikein ja ei tee liian paljoa selässä. Pienempänä opetettiin siihen, että täytyy kokoajan tehdä jotain, mutta vuosien saatossa on iskeytynyt päähän, ettei tarvitse tehdä niin paljoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nuorien kanssa tulee kehitettyä huomaamatta sitä tasapainoa, joka on aika oleellinen asia selässä istumisessa ja että hevonen pystyy liikkumaan irtonaisesti ja rennosti ratsastajan alla! :) Kyllä, nuoret hevoset opettavat juurikin sellaisia asioita, jotka jo valmiiksi koulutetut konkarit eivät opeta. Mutta sehän siinä onkin, että jokainen hevonen opettaa jotain, ja vaikka ei olisi niin laadukaskaan peli alla, niin kyllä sellaisellakin hevosella on aina jotain annettavaa :)

      Poista
  8. Kirjoitat tosi hyvin kyllä! :) Tää oli mielenkiintoinen lukea. Itsekin kun miettii omaa ratsastus"uraa" vuoden-pari taaksepäin, tajuaa kyllä miten sitä menee koko ajan vähän eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aina välillä on hyvä katsella vähän taaksepäin, jotta huomaa sen kehityksen ja saa motivaatiota kehittää itseään edelleen! :) Mulla vaan tuntui jossain vaiheessa olevan sellainen paikallaan junnaamisvaihe, jonka vuoksi tämä viime aikainen kehitys tuntuu nyt todella huimalta.

      Poista
  9. Hyvin kirjoitettu ! Omalla kohdalla myös tuntuu, että kun on vihdoin saanut hyvät valmentajat kuvioon mukaan, ollaan menty valovuosi eteen päin Torstenin kanssa viimeisen vuoden aikana. Tietysti takapakkeja tulee, joskus liian useinkin, mutta ne ovat kuitenkin aivan eritason ongelmia, mitä muutama vuosi sitten oli. Suomessa on kyllä aivan tajuttoman paljon valmentajia ja opettajia, joiden tunnille en menisi - aina korjataan hevosta, harvoin ratsastajaa. Sitten on tietysti toinen ääripää, mikä ei sekään etenkään aivan liian fiksun poniTorstenin kanssa sovi meille yhtään. On vaikea pitää balance siinä, paljonko hevoselta voi vaatia, vaikka itse ei sillä hetkellä istuisi "täydellisesti".

    Netissä on paljon tekstejä eversti Carden opeista, suosittelen! Joskus pelkkä hyvä tekstikin ilman videota saa motivaation nousemaan ja voi antaa ahaa-elämyksiä :) Kovasti tsemppiä treeniin ja kiitos näinkin perusasian hyvästä muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin totta, että ei sitä liikaa voi keskittyä vain pelkästään siihen toiseen osapuoleen, mutta aika usein sen istunnan kautta hevonenkin rupeaa liikkumaan paremmin, jonka jälkeen voikin keskittyä taas siihen hevoseen muutenkin enemmän.

      Rakastan lukea kunnon analysoivaa opetustekstiä ratsastuksesta, että olen siinä myös samaa mieltä, että pelkät hyvin kirjoitetut tekstitkin motivoivat suunnattomasti. Kiitos tsempeistä ja samoin sinne tsempit treeneihin! :)

      Poista
  10. Loistavaa pohdintaa, allekirjoitan joka sanan! Sitä näkee niin erilaisia koulukuntia siitä kuinka hevosta pitäisi ratsastaa, mutta tämä vähemmän on enemmän -mentaliteetti on kyllä tuntunut parhaalta minunkin mielestä. Etenkin koulupuolella sitä on paljon sellaista ratsasta joka askel -meininkiä, että välillä ihmettelen. Kyrakin sen sanoi, potkukelkkaefekti! Harva hevonen on kuitenkaan ratsastettu niin, vaan ne valitettavasti vaativat sitä joka askeleen työstämistä. Tämä takia nuoren kanssa toimiminen voi olla tosiaan todella antoisaa, jos saa palikat vielä kohdilleen niin, että potkukelkkaefekti oikeasti toimii. Siihen ainakin tähdätään :) Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vaikka periaatteessahan jokainen askel tulisi olla hallinnassa, mutta itse käsitän sen niin, että voin jokaisen askeleen kohdalla esimerkiksi tehdä siirtymisen, jos hevonen on vain oikeasti avuilla. Harvoin kuitenkaan on :D

      Poista
  11. Musta on ollut tosi jännä nyt viimeisen vuoden aikana tsekkailla pari ratsastuskoulua ja niiden hevosia sekä opetusta, ja varsinkin vertailla sitä tuon oman open tyyliin ja hevosiin. En ihmettele ollenkaan jos ihmisillä hevoset ei oikein kulje, kun katsoo muutamaakin tässä lähimmällä tallilla oppinsa saanutta ihmistä. Ja toisaalta, perus tuntiratsastajan ainakin on hankala tehdä mitään, jos opettaja ei kerro että nojaa hitosti taakse tai että jalat sojottaa hevosen selässä eri suuntiin. Onneksi olen löytänyt äärimmäisen hyvän opettajan jolla on myös ne hevoset, jotka eivät yksinkertaisesti liiku eteenpäin jos puristat eivätkä mene patenttimuodossa jos nyit ja jäkität itse. Tuntuu, että ratsastuskouluissa on nykyään tärkeämpää saada vaan rahat pois asiakkailta, kuin oikeasti opettaa sitä ratsastusta. On helpompi myös ehkä sanoa että "ei noin" tai "ratsasta enemmän eteen" ja korjata hevosta kuin ratsastajaa, varsinkin jos oma tietämys ihmisen anatomiasta on puutteellinen eikä osata sanoa vinolle oppilaalle että kierrä itseäsi lantiosta äläkä ylävartalosta.

    Tuo oman liikunnan lisääminen on kyllä äärimmäisen tärkeää. Ei huippuhevonenkaan mitään suorita itsekseen, jos kyydissä on perunasäkki. Itse ylipainon kanssa kamppailevana olen myös huomannut, että kun paino putoaa, on omankin kehon hallinta huomattavasti helpompaa. Läski kun ei ole hallittavissa, niin se joka pompussa elää omaa elämäänsä ja horjuttaa tasapainoa. Tämän huomasi hyvin nyt kun oli muutaman viikon ratsastustaukoa, muuta liikuntaa oon lisännyt nyt keväästä lähtien ja painoa on pudonnut jokunen kilo. Yllättäen ratsut kulkee aivan eri tavalla kun oma vartalonhallinta on paljon parempi eikä häiritse hevosta huojumalla joka suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana. Kaiken lisäksi liian paljon näen ratsastuskouluja, joissa tuntuhevosina on vikaisia, kipeitä tai sairaita hevosia. Yritä siinä sitten kehittyä, jos hevonen ei vain yksinkertaisesti vaivoiltaan kykene toimimaan normaalisti, saatika, että niitä hevosia ei ole läpiratsastettu aikapäiviin. Toki poikkeuksiakin on, mutta yleistäen suurin osa ratsastuskouluista on tällaisia.

      Ja kyllä, pelkkä ratsastus ei riitä liikkunnaksi, vaan se tarvitsee usein jotain tukea toisenlaisesta liikunnasta. Itse olen huomannut, että vaikka ei varsinaisesti painoa olekaan tarvinnut pudottaa, että lihastreenin ja kaikenlaisen venyttelyjen ja kordinaatio -treenien jälkeen kehon hallinta ja vikojen korjaaminen on kymmenen kertaa helpompaa!

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot