perjantai 2. elokuuta 2013

Voihan video...


 Siis kauniisti sanottuna. Aloitan siitä, että olen ylpeä Deestä, se tuntui paremmalta kuin koskaan esteradalla, kuunteli mm. todella paljon pidätteitä, vaikka sitä ehdin epäillä vielä eilen, että tämä pidätteisiin vastaaminen tuskin vielä kantaa esteradoille! Omaa suoritustani suorastaan häpeän. Oli kyllä hemmetin hyvä, että otettiin tämä metrin noviisi -luokka tähän alle, kun noita hyppykertoja ei ole ollut kuin ne vaivaiset kaksi sairasloman jälkeen, joten odotettavissa oli vähän säheltämistä - siis nimenomaa ehkä enemmän omalta osaltani. Hevonen tuntui hyvältä ja se minkälaisen fiiliksen siitä sai tänään antaa lohtua huomiselle!

Jo pelkästään aamu oli jotenkin ihan omituinen. Heräsin ihan tikkana aamu klo: 03:30, en tiedä yhtään mihin, mutta tunsin erikoista hermostuneisuutta tästä päivästä. Harvoin jännitän liikaa mitään kisoja tai muita, mutta en tajua mistä tällaiset paineet olin vetänyt oman pään sisällä jo monta päivää ennen näitä kilpailuja. Aamu menikin hermostuneesti keksien jotain tekemistä, kun uni ei tullut enää. Lähdin tallille aikaisin, jotta ehtisin rauhassa pestä Deen, kuivattaa sen ja laittaa kaikki kamat lähtövalmiuteen.

Tajusin sitten siinä, että minulla ei ole enää ehjiä saappaita eikä ehjiä saappaanvarsiakaan, sillä edellisiltana varretkin heitti hanskat tiskiin ja sanoutuivat irti hommasta. Pienellä paniikilla laitoin T:n kipaisemaan Hööksiin, ennen kuin tulee tallille hakemaan meitä ja hakemaan jotkut varret sieltä about omaa kokoani.
Hetken päästä myös muistin, että Deen passi jäi kotiin - hups.

Kun T saapui varsien kanssa sain todeta, että jes, näähän on aivan liian isot. Siinä sitten mietittiin miten toimitaan, otetaanko vanha kunnon jesari käyttöön ja teipataan tyylikkäästi saappaat mun jalkaan vai mennäänkö matkan varrella vielä hevonen kopissa Hööksin kautta. Aikaa ei ollut mitenkään ihan liikaa tuhlattavaksi, mutta kuitenkin sen verran, että uskoin meidän ehtivän ihan hyvin Laaksolle hyvissä ajoin ennen  luokan alkua.

Ja niin ehdittiinkin ja uudet sopivammat varretkin löytyivät.
Kisapaikalla kipaisin heti kansliassa näytättämään Deen rokotukset ja ehdittiin siinä vaihdella kuulumisia muutaman tutun kanssa ja katsella edellisen luokan palkintojen jakoa, ennen kuin olikin jo meidän vuoro tutustua jalkaisin noviisi -luokan rataan.
Rata oli mukavan helppo ja simppeli. Pitkiä teitä, joissa oli aikaa valmistella. Okserit olivat monet nousuoksereita ja vain yksi suhteutettu linja, sekä pysty - okseri sarja kahdella laukalla-askeleella, sekä kivana ideana seiska esteen valinnaisuus, jossa sai itse päättää hyppääkö metrin korkuisen normaalin pystyn vai sen vieressä olevan 90cm korkuisen pystyn, jonka alla on vesimatto. No Deehän on hypännyt vesimattoa monet kerrat, en uskonut sen olevan ongelma, mutta kyllä silti ajattelin ottaa varman päälle, kun nyt ei olla mitään erikoista hypätty pitkään aikaan, että jos tuolle seiska-esteelle asti on puhdas rata, niin valitsisin sen pystyn, jotta saataisiin varmasti ehjä hyvä puhdas suoritus ilman mitään ihmeellisyyksiä.

Nuorten hevosten luokissa hevoset pääsevät myös luokan alussa aina nykyään tutustumaan rata-alueeseen muutamiksi minuuteiksi, mutta en näe siinä Deen kohdalla mitään järkeä, kun se on nähnyt niin paljon erilaisia ratoja ja muiden pelokkaiden ja kyttäävien nuorten sekaan sinne kentälle meneminen saattaisi Deessä nostattaa turhaa draamaa, joten ajattelin meidän verryttelyajaksi riittävän se, että laitan hevosen pikapikaan kuntoon heti radankävelyn päätteksi. Olin kuitenkin lähtölistoissa lähtijä numero 19.

Verryttelyyn päästessäni lähdin aika pian ravailemaan. Olin varmaan viitisen minuuttia ravaillut siinä molempiin suuntiin, kun kuulin kuulutuksista, että lähtijä numero 7 oli seuraavaksi starttaamassa. Mietin, että minulla on juuri passelisti aikaa tässä rauhassa alkaa pian nostelemaan laukkoja ja ottaa hyppyjä sen mitä tuntuu tarvitsevan. Pian kuitenkin siinä vielä ravaillessani huolettomana, mutta hieman edelleen hermostuneena, minulle bloggauksen kautta tuttu henkilö (Team Crazy -blogin) Cia tuli huikkaamaan, että olenko tietoinen, että ennen minua on enää n. neljä ratsukkoa. Ajattelin, että "FUCK!", tällainen on ehkä yksi hirveimmistä asoista mitä voi käydä. En tietenkään osannut yhtään ajatella siinä jännityksessä, että olisi ollut fiksua käydä kysymässä pitääkö lähtölistat paikkaansa ja onko paljon kin poisjääntejä. Kiitos Cia, että tulit herättelemään minua, en muistanut siinä mielentilassa enää kiitellä, mutta ehkä kiitos tätä kautta menee perille! :)

Pienen paniikin kourissa nostin laukan ja lähdin oitis lähestymään ristikkoa. Ristikon jälkeen zoomailin sopivan korkuisen pystyn, jonka hyppäsin perään vähän korotettuna, sitten n. 80cm okserin perään, toisesta kierroksesta n. metrin pystyn ja reilu metrin okserin. Olin niin hermona, että en käsitä mistä tuollainen hermoilu nyt johtui ja tällainen kiire ja paniikki vielä lietsosi sitä. Jotenkin vielä hämmensi se, että Dee sen sijaan tuntui hirveän coolilta ja se vastasi odotettua nopeammin pidätteisiin, johon en osannutkaan suhtautua oikein, kun aina oletan, että se kaahaa tuhatta ja sataa ja rupeaa painamaan kädelle. No näin ei tänään ollut. Sitten, eikun radalle vaan pyörimään. Yritin rauhoittaa itseäni ajatuksella, että lyhyestä verkasta huolimatta Dee hyppäsi kaikki verkkaesteet hyvin ja itsekin osasin hermostumisesta huolimatta.

Radalla Dee alkuun hieman jännittyi, mutta muuttui nopeasti innostuneeksi onneksi.
Näin ennen, kun edes kuvailen radan kulun läpi on todettava, että ratsastin surkeammin kuin ikinä! Niin järkyttävää säheltämistä, hyvästä istunnasta ei tietoakaan, koko oma selkä jäykkänä ja olkapäät ylhäällä kireinä, käsi koholla ja muutenkin sellainen ärsyttävä liioiteltu etukeno, apujen käyttä ja se, etten keskittynyt yhteenkään esteeseen oikeastaan kunnolla lainkaan.
Ensimmäiselle okserille tultiin vähän lähelle, mutta laukka lähti siitä kuitenkin kakkoselle päin rullaamaan ihan hyvin. Dee tuntui kivalta, vaikka edelleen olin vähän hämmennyksissä siitä, että se oli niin paljon kevyempi kädelle ja jopa odotti minua. Olen tottunut siihen, että saan roikkua sen mukana, joten yhtäkkiä tällainen tilanne ja oma "pihalla" -oleminen sai minut alisuorittamaan ja ratsastamaan hevosta väärään suuntaan, kämmäten jokaisen lähestymisen.
Kakkosen jälkeen olin jossain muissa aatoksissa. Hävettää mainita, mutta puhutaan nyt totuudenmukaisesti, että kakkosen jälkeen mietin edellispäivän kodin siivouksen jälkiä, ja ties mitä kaikkea muuta serkun kummin kaiman koiranulkoiluttajan paidan väriä (Ja jos joku ihmettelee nyt, että mitä ihmettä, niin kyllä... en osaa enää sanoa itsekään tämän päivän ajatuksen juoksusta yhtään mitään.), että en sitten siinä tohinassa yhtään tajunnut, että tullaan suhteutetulle estevälillä (eli esteet numero kolme ja neljä) alkuun väärässä laukassa, jonka Dee yrittää urhoollisesti vaihtaa myötälaukaksi, vaihtaen kuitenkin vain edestä, joten viimeinen kaarre tullaan nätisti ristilaukalla suoristukseen, josta vielä viime hetkellä hevonen yrittää paikkalla tilannetta selvitellä omia jalkojaan, kun kuski selässä ei ole enää läsnä ollenkaan.
Tultiin lähelle kolmosta, josta hipaisulla puomi mukaan. Siinä vaiheesa rupesi ärsyttämään, kun tajusin unelmointini ja poissaolevat ajatukseni, tultiin juureen vielä neloselle ja vitosellekin, Dee urhoollisesti ylittäen kuitenkin nämä puhtaasti. Vitosen jälkeen käännyin vielä miettien katsomaan taakseni, että tippuiko se kolmonen nyt oikeesti. Siitä sitten ajauduttiin pitkä kaarre oikealle, jossa oli vastassa yksittäinen helppo okseri. Lähdin jostain syystä punkemaan hevosta eteenpäin, vaikka minulle on jo aikoja sitten tuhat ja sata kertaa jankutettu siitä, että minun tulisi odottaa estettä. Tultiin huonoon paikkaan, ja Dee ratkaisi tilanteen ottamalla vielä jonkun epämääräisen puolikkaan askeleen minun ollessa jo ylittämässä estettä. Tältä okserilta siis otettiin iloisesti toinen puomi matkaan ja Dee meinasi menettää vähän hermojaan jo. Sain rauhoitella sitä pitkän tien ajan ja ilokseni hevonen vastasi pidätteisiin ja tuli takaisin päin avuille. Tuolloin pikkasen otin itseäni niskasta kiinni, päätin seiskan vaihtoehtoisista esteistä ylittää vesimaton ja tälle matolle taisikin tulla radan paras hyppy. Sieltä vielä kaarre oikealla pitkälle sivulle, jossa oli okseri -pysty -sarja. Käänsin sarjalle vähän liian aikaisin, joten meinattiin ajatutua oikealle, mutta kuitenkin ylitettiin sarja puhtaasti, jonka jälkeen koin taas jonkun ahaa -elämyksen ja rupesin hermoilemaan viimeistä estettä ratkaisten hermoiluni sitten klassisesti punkemalla hevosen pystyn juureen, josta se enää mitenkään pystynyt selviytymään puhtaasti.

Olin ja olen NIIN NIIN NIIN pettynyt itseeni! Tuntuu kamalalta, että nuori hevoseni on noin reipas ja sietää tuollaisen selässä keikkujan, syytä olisi ollut kieltää kunnolla jollekin esteelle. Olen todella ylpeä Deestä, se yritti koko radan alusta loppuun asti. Ja sen ratsastettavuus oli kerrankin todella paljon parempaa, johon minun olisi pitänyt reagoida sillä, että pysyn itse kaikkinensa rauhallisena. Mutta ei niin ei, tehty mikä tehty ja shit happens.

Olen nyt katsonut tuon radan läpi varmaan sata kertaa, ja mietin pitkään kehtaanko tuollaista kakkaa laittaa tänne blogiin julkisesti näkyviin, mutta kaiken rehellisyyden nimissä, olen aina kirjoittanut tätä blogia totuuden mukaisesti yhtään kaunistelematta tai suurentelematta tai vähättelemättä asioita, joten latasin videon nähtäväksi. Ehkä tämä nöyryytys saa minut ryhdistyätymään huomiselle.
Ja nyt ainakin tiedän, miltä tuo hevonen radalla tällä hetkellä tuntuu. Tiedän nyt mitä ja miten minun pitää huomenna ratsastaa. Olen yrittänyt nollata tämän päivän tilannetta kuitenkin ottaen opikseni ja nyt olen oikeastaan todella rauhallisella mielellä starttaamassa huomenna.
Hevosessa ei ainakaan tällä hetkellä ole mitään vikaa, se tuntuu suorastaan upealta. Nyt on vain itse ryhdistäydyttävä ja varattava riittävästi aikaa verryttelyyn!

11 kommenttia:

  1. Eihän tuo niin pahalta näyttänyt :) ! Tsemppiä huomiselle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan silmään näytti niin karseelta, että meinasi radan jälkeisen tylsän fiiliksen lisäksi tippua silmät päästä, kun näin videolta tuon... :D

      Poista
  2. Epäonnistumisia sattuu kaikille, ei vain itselle vaikka siltä välillä tuntuukin. Koita saada paineet ja odotukset nollattua, sillä itse yritän välttää sekä yli- että alisuoriutumisen. Peukut pystyssä täällä! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tuo menee! Onneksi tosiaan otettiin tuo metrin luokka alle, niin saatiin kaikki patoutumat ja jännitykset purettua sinne :)

      Poista
  3. Heii en tiedä kuinka paljon kouluratsastajan kommentit tässä tilanteessa lohduttavat, mutta ei tuo kyllä näyttänyt ollenkaan niin pahalta kuin tekstin kautta saattoi ymmärtää tai miltä selässä tuntui. Ja peukut siististä ratsastamisesta, muutamissa kisoissa tämän kesän aikana käyneenä kyllä on niin hirvittävää menoa tullut todistettua, että kaltaisenikin puusilmä sen huomaa. ;) Nyt vaan kunnon fokus huomista varten, hienosti se menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan tsemppaavasta kommentistasi! :)

      Poista
  4. Ihana lukea näitä sun tekstejä kun oot aina niin rehellinen :) Saa nähdä miten itse onnistun nyt kun ton heppablogin laitoin pystyyn! Toivottavasti tänään sujui paremmin!

    Terkkuja,
    Pikkis
    http://kunomaaeiole.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että rupesit heppabloggailee! :) Pakko olla rehellinen itselleen, jotta pystyy kehittyä. Tänään sujui huomattavasti jo paremmin, kun otin opikseni edellisen päivän virheistä...

      Poista
    2. Loistavaa! Onnea nollasta, vaikka tänään olikin näköjään kolissut.. On noi nuoret vaan kaikesta huolimatta niin ihania :)

      Poista
  5. Eipä kestä, hyvä että kuitenkin ehdit! Tajusin vasta jälkeenpäin ettet välttämättä tiennyt kuka olen ja miksi huutelen sulle siellä! :) (Olin siis stewardina).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, kieltämättä hetken raksutti tyhjää ja sitten jo epäilin tietäväni kuka olet, ja lopulta top equestrian takki varmisti minulle, että luulen oikein :)

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot