maanantai 28. lokakuuta 2013

Tykki ja Risto maneesilla

Eilen olin mukana Deen pikkuveljen Hoyard's Offroader eli "Tykin" ja Hoyard's Tyson eli "Riston" kasvattajien mukana maneesille irtohypyttämään poikia, ja ai että mä tykkään tehdä ja touhuta noiden varsojen kanssa :)

Tykki kotipihassa ennen reissuun lähtöä

Tykille tämä oli sen elämän ensimmäinen reissu yhtään mihinkään, joten tällaiset on siinäkin mielessä aina jänniä tapahtumia, kun koskaan ei voi tietää, miten varsa käyttäytyy vieraassa paikassa. Tykki tosin on niin rento ja cool tyyppi, että ei se ihan hirveästi stressannut kärryssä matkustamista, uutta paikkaa tai edes maneesia, jollaisessa se ei koskaan ole ollut myöskään.

Trailerissa se oli ollut edeltävänä päivänä ensimmäistä kertaa seisomassa ja hetken jaarittelujen jälkeen saatiin se aika sujuvasti koppiin. Vertailen ihan hirveästi Tykkiä ja Deetä toisiinsa - veljeksiä kun ovat - ja täytyy sanoa, että Tykki on niin paljon kiltimpi, rauhallisempi ja rohkeampi tapaus, eikä se ota oikeastaan itseensä juuri mistään. Se on myös aika kookkaan näköinen 1,5 -vuotias ori, joten odotettavissa saattaa olla vähän isompi ja raamikkaampi eläin, mitä isoveljensä on.

Maneesilla rakennettiin pysty - okseri kuja, jonka sekä Risto, että Tykki tulivat muutamaan otteeseen, aluksi yhdessä ja lopulta molemmat yksistään. Tykillä on selkeästi parempi hyppy ja asenne koko hyppäämiseen, mitä Deellä oli tuon ikäisenä. Myös vuotta vanhempi welsh-c -ori Risto väläytteli, että liikkeiden ohella tästä ponista löytyy myös ponnua :)

Viikonloppuna molemmat pojat käyvät hakemassa arviot irtohypytys- ja askellajiarviointitapahtumasta Raatilan Ratsutallilta, jossa mm. irtohypytyksessä tuomarina on Saksan Hannover Verbandista Steffen Werner.
Alla kuvia reissusta ja hypyistä!














2 kommenttia:

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot