maanantai 25. marraskuuta 2013

Kouluratsastusklinikka Ruskeasuolla 8.12.2013


 Suurta keskustelua ja huomiota herättänyt Hippolan järjestämä perus sieläntyöskentelyyn painottuva klinikka on siis reilun viikon päästä Helsingin Ruoskeasuon maneesissa. Myös minä ja Dee tulemme osallistumaan tapahtumaan! Mielestäni klinikan anti jo ratsukoiden eroavaisuuksien osalta on jo niin mielenkiintoinen, että tällainen tapahtuma on enemmän kuin tervetullut Suomessa! Minä ja Dee olemme siis painotukseltamme esteratsukko, ja Dee edustaa peruskoulutuksen saanutta nuorta estehevosta. Myös esteratsukon arkeen kuuluu olennaisena osana perus sileäntyöskentely, ja meitä pidempään seuranneilla onkin aika tarkka käsitys ongelmakohdistamme, joista olen kuukausittain tänne blogiin analysoinut - toivottavasti saamme uusia ideoita asioiden työstämiseen. Mukavin rennoin mielin olemme tulossa yleisön eteen, kaikkine heikkouksiemme ja vahvuuksiemme kanssa, sillä klinikka nimenomaan painottaa työskentelyä jokaisen omalla tasolla, jonka vuoksi ehkä perus harrastajienkin on yleisössä helppo samaistua ratsukoiden ongelmiin.

Jos vaan ei ole vielä suunnitelmia kyseisellä päivälle ja sattuu olemaan mahdollisuus Ruskeasuolle päin liikkua, niin ehdottomasti kannattaa tulla seuraamaan lämminhenkistä ratsastustapahtumaa, joka on tarkoitettu iästä ja tasosta riippumatta jokaiselle :)


Tervetuloa Hippolan, Smart Ridersin ja NIKA Equestrianin yhteistyössä järjestämään kouluratsastusklinikkaan!

Niin este- kuin kouluratsastuskin pohjautuvat päivittäiseen perustyöskentelyyn, jolla hevonen voidaan lopulta valmistella lajin kuin lajin vaativampiin tehtäviin. Klinikassamme demonstroidaan sellaisia arjen tärkeimpiä ratsastuksen avaimia, joilla työskentelystä saadaan mahdollisimman tehokasta ja laadukasta – jokaisen omalla tasolla. Samalla tarjoamme mahdollisuuden nähdä suosittujen bloggaajiemme ratsastavan livenä!

Klinikan vetäjät ja kansainvälisen tason kouluratsastajat Karolina Liuksiala ja Eeva-Maria Porthan-Broddell valmentavat klinikassa koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa kilpailevia bloggaajiamme. Liuksiala ja Porthan-Broddell demonstroivat harjoituksia myös ratsain.

Klinikka järjestetään Helsingin Ruskeasuolla sunnuntaina 8.12. klo 15–18.

Klinikka on avoin kaikille ja lippuja voi ostaa Erika Hanhisuannolta osoitteesta erika.hanhisuanto@hippola.net. Ilmoita viestissä haluamasi lippumäärä. Jos ostat useampia lippuja, ilmoitathan kaikkien tapahtumaan tulevien nimet viestissä. Yhden lipun hinta on 13 €. Maksu suoritetaan pankkitilille, jonka numeron saa lippujen tilauksen yhteydessä.

2 kommenttia:

  1. Jeps tänne ajattelin suunnata, toivottavasti vielä vaan saan jonkun seuralaiseksi ettei tarvitse yksin ajella. Voi olla että nähdään siis siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, toivottavasti nähdään! :) Onkin hauskaa, ja ehkä jossain määrin myös outoa, tavata blogin lukijoita livenä ! :)

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot