torstai 14. marraskuuta 2013

Tylsä alkuviikko ja motivaation herättelyä

Voi että... tämä harmaus, pimeys ja ankeus. Jostain täytyy herätellä motivaatio harjoitteluun. Tuntuu, että alkuviikko on kulunut kurjissa ja pettyneissä fiiliksissä mainitsemattomista asioista, ja jotta saisin herätettyä innostukseni taas parin päivän taantuman jälkeen henkiin, kävin ilmoittamassa minut ja Deen viikon päästä viikonlopulle Tampereen kansalliseen nuorten hevosten 110cm luokkaan. Tottakai tämä tuleva Hippola -projekti tämän blogin tiimoilta tuo kirjoittamisen arkeen mukavaa piristystä, josta siis on tulossa myöhemmin lisää infoa, mutta vielä pitää jaksaa odottaa :) Ennen tuota Tampereen kisaa on vielä luvassa kahdet Antin valmennukset, ja armoton määrä sileän työskentelyä. Toivonmukaan kenttä pysyisi sen verran hyvänä, että voisi ottaa ihan perus puomi- ja kavalettitreeniä, jossa haluaisin vielä hioa juuri nimenomaan erilaisia suhteutettuja välejä.



Tänään varhaiseen aamulla sain itseni nostettua ylös sängystä ja olin jo ennen puolta kahdeksaa tallilla laittamassa hevosta kuntoon, sillä Milja tuli taas jeesailemaan meitä sileän hommissa.
Meille on ollut ihan suunnattomasti nyt näistä hyötyä ja apua, ja etenkin se, että ollaan saatu sitä hevosen muotoa muutettua myös vähän pidemmäksi ja kaulaa auki. Dee liikkuu mielellään aina siinä samassa muodossa ja siitä saan syyttää ihan itseäni, että sellaisen sille olen opettanut. Nyt näistä asioista pitää "päästä eroon" ja opetella enemmän erilaisia työskentelymuotoja, sekä jumpata, jumpata ja jumpata hevosta rennoksi ja pyöreäksi, sekä taipuisaksi koko rungostaan. Kuulostaa niin helpolta ja perusjutulta, että joku saattaisi jo miettiä, että miksi tämä on nyt näin työn alla, mutta Dee on saanut aika pitkään mennä sillä "eskari" -tasolla ratsun hommissa, sillä vielä vuosi sitten pelkän laukan nosto saattoi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa ajoittain ja sitä on vain kiinnittänyt huomiota siihen, että se liikkuu eteen, eteen ja vielä kerran eteen.

Eilen kävin Deetä kolmen päivän totaali tauon (tai noh, ei ihan totaali, maanantaina kävin selässä ja totesin, etttä meidän kumirouhe kenttä pienten pakkasten kanssa pakkautuu mukavasti kavionpohjiin aivan kuin tilsoiksi ja Dee ei suostunut liikkumaan eteenpäin laisinkaan käyntiä kovempaa). Hevosella oli pari päivän hölläilyn jäljiltä ihan hirveästi energiaa ja se olisi vaan halunnut juosta. Aika pitkälti annoinkin sen liikkua eteenpäin ja oli kiva huomata, että siitä huolimatta, että sillä oli vauhti päällä se jäi aina pidätteeseen hyvin ja odottamaan siihen askeleeseen. Tein paljon taivutuksia myötäliikkeeseen ja vastaliikkeeseen käynnissä, ravissa ja laukassa ja sain hevosen loppuakohden jopa aika mukavan letkeäksi, mitä en muista ihan liian usein aikaisemmin tapahtuneen. Jalalle se oli taas vähän liiankin herkkä, mutta tosiaan silti oli sellainen olo, että kun sen pidätteen teen, on minulla alla jotain mikä kuitenkin kuuntelee. Tällaisina touhupäivinä on ihan turha tehdä sen enempää toistoja siirtymisien kanssa, sillä ne kuumentavat hevosta entisestään, joten keskityin vain siihen, että tein isoja ympyröitä taivutellen suuntaan ja toiseen kaikissa askellajeissa, kunnes hevonen antoi niskasta jo vähän periksi ja pystyin lopettamaan.


Deen mieliasento työskennellä. Tässä se on kuitenkin liikkuu rennosti.

Tänään Milja laittoi meidät edelleen jumppailemaan ympyröillä, volteilla ja kuusikaarisella kiemurauralla, joka olikin alun kauhistelun jälkeen ihan super harjoitus meille, kun hevonen ei ennakoi tulevaa menosuuntaa vaan joutuu keskittymään ratsastajaansa ihan kympillä. Alkuun tunnista ylipäätään meinasi muutama ärräpää päästä suusta, Dee oli ihan kammottavan kova oikealle taivuttaessa ja pisti hanttiin, ei nyt mitenkään ihan äärettömän kovaa, mutta oman oikea olkapääni on viime viikkojen aikana ollut taas vihlovan kipeä, enkä ole jaksanut sitä lääkräissä näyttää, niin pienikin kiskonta ja paine tuntuu siltä, kuin koko käsi irtoaisi repien kaikki nivelsiteet mukanaan - se on niin kipeä, etten taas moneen yöhön ole pystynyt nukkumaan oikealla kyljellä ollenkaan... Siksi meinasi kyllä ihan totaalinen turhautuminen tulla, kun tuli sellainen olo, etten pysty, en osaa ja että varmaan pitäisi aloittaa jokin helpompi harrastus.... Mutta jostain se vaan sinnikkäiden toistojen jälkeen alkoi vertyä niskastaan ja näin ollen taipumaan paremmin koko kropastaan. Jotain pientä lukkoa se oli varmaan vetänyt eiliseltä ja juuri tuollaiset pidemmät hiljaisemmat liikkumispäivät eivät sovi ollenkaan Deelle, kun se töihin ja liikkeeseen palauttelu tuntuu aina niin ylivoimaisen vaikealta.
Kun hevonen alkoi olla läpi koko kropastaa, se tuli myös aika paljon taas paremmin pidätteisiin, myös laukasta raviin siirtymisen jälkeen saatiin todella hienoja fiiliksiä siitä, että hevonen jäi tosissaan odottamaan ja kantamaan itseään, eikä vaan laukan jälkeen sujahda pikajunan lailla suorinjaloin eteenpäin holtittomasti painaen samalla kädelle kuin iso elefantti.


Jotta saatiin minua nopeammaksi, ja tätä kautta hevosta nopeammaksi avuille, tehtiin myös hetken verran todella nopeita käynti ravi siirtymisiä eli suurinpirtein näin: kaksi askelta käyntiä - muutama askel ravia - taas siirtyminen käyntiin - askel tai pari käyntiä - josta taas siirtyminen pariin raviaskeleeseen. Se, että joutui itse tehdä nopeammin asioita sai aikaan positiivisia vaikutuksia tottakai hevoseenkin. Tajusin tänään entistä selvemmin, että olen ihan liian hidas apujeni kanssa. Hevonen ehtii mennä monta metriä, ennen kuin alan tekemään mitään, vaikka asioiden valmistelu tulisi tehdä aikapäiviä sitten. Tästä samaisesta syystä Dee pääsee myös niin helposti esteradalla multa karkuun.

Oli taas ihan älyttömän hyvä treeni heti näin aamutuimaan ja alku kiukuttelujen (omien) jälkeen tuntui siltä, että ehkä tätä harrastusta ei tarvitsekaan vielä vaihtaa :) Motivaatio jatkaa harjoituksia nousi taas asteen verran takaisin. Huomenna sitten hyppäämään valvovan silmän alle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot