lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kemiön lauantain startti

Noniin, nyt päästään siihen meidän tämän päivän starttiin. Dee oli yön aikana irrottanut ja rikkonut vesisaavinsa, joten veikkaan, että aamuinen outo kiukkuinen käytös johtui ihan siitä, että se on ollut lähes koko yön ilman vettä. Meinasin siinä kuitenkin hiukan huolestua, kun Reettakin sanoi, että Dee on vähän oudon oloinen. Aamuheinänsä se kuitenkin syö todella hyvällä ruokahalulla, joten ajattelin kuulostella verkassa, että miltä tuntuu.


Verkassa Dee oli kuitenkin tosi rennon oloinen ja hypyt se teki normaaliin tapaan terävänä ja vähän kuumana. Yritin pyrkiä taas lyhyeeseen verkkaan hyppyjen osalta, ja mielestäni onnistuin siinä hyvin. Joten hyvillä mielin lähdettiin radalle.

Ykköselle saatiin ihan ok hyppy, huomasin kuitenkin jo heti siinä, että hevonen tosiaan on tänään taas kyttäävällä/jännittyneellä tuulella. Se tuntui siltä, kuin se empisi jokaista lähestymistä, mutta suoritti ne kuitenkin halutulla tavalla, kun itse osasin olla riittävän hereillä ja ratsastaa jämäkästi halutuihin paikkoihin.
Kunnes tultiin sille viitos okserille, joka tulikin yllättävän nopeasti, hevonen ehkä aavistuksen pitkänä ja piteni vain estettä lähestyessä. Dee epäröi, ja itsekin rupesin epäröimään, kadotin halutun ponnistus paikan ja se oli sitten siinä. Harmi :/

(Rata on videoitu kahdessa osassa)


 Siitä sitten itseäni niskasta kiinni ja hevoseen paljon kannustusta kohti estettä ja jatkettiin matkaa. Seuraava värikäs pysty meni ihan hyvin, vaikka siinäkin tuli sellainen hetken sadasosaliike hevosessa, että "menenkö". Olin kuitenkin jalka lähellä ja itse niin ajatuksena eteenpäin, että se riitti. Sarjalle Dee tuli hienosti ja siitä suhteutettu väli okserille meni kivasti. 

Radan toiseksi viimeiselle esteelle löydettiin hvyä paikka, vaikka oltiinkin tultu alamäkeen ja laukka rullasi enemmän kuin normaalisti. Siitä sitten vielä takaisin päin radan viimeiselle esteelle, okserille, johon jäin vähän liikaa pitelemään ja tultiin aavistuksen pohjaan, mutta puhtaasti yli kuitenkin.
Sen lisäksi vielä heti vikan esteen jälkeen mun korvaan lensi joku ötökkä - siksi päästin heti toisella kädellä ohjasta irti refleksin omaisesti :D


En ollut radan jälkeen missään nimessä pettynyt, selviydyttiin haastavasta ympäristöstä mielestäni todella hienosti, mutta harmittaahan se todella, jos saa virhepisteitä, kun oli tosissaan lähtenyt sitä puhdasta rataa hakemaan. Deetä selkeästi jännitti, etenkin radan alkuvaiheessa ja sain ratsastaa sitä aika paljon isommalla paineella, mutta se herpaantuminen itselläni hetkeksi johti kieltoon.


Myöhemmin, kun katselin ylipäätään muita luokkia ja ratoja, niin kokeneemmatkin kisahevoset tuntui jännittävän radalla ja vähän nähtiin nollaratoja ylipäätään, joten nyt voin oikeastaan jo olla tosi tyytyväinen hevoseen ja suoritukseen. Me lähdetään tietenkin sillä asenteella huomiselle liikkeelle, millä tänäänkin, eli sitä puhdasta lähdetään hakemaan. Toivotaan, että hevonen on vähän relampi jo kisa-areenan kanssa.


  *Kemiön kisareissun kaikki tekstit yhteistyössä Team Eurohorsesin kanssa*

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näytti pätkittäin :) Kyllä se hyvin pomppaa, vaikka tulikin parille esteelle aika lähelle :D Harmi tuo kielto, tsemppiä huomiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ponnua siitä kyllä irtoaa! Vielä kyllä tosin huomaa, että pitää saada voimaa taakse, mutta eipä tässä olla kunnon treeniä päästy kovin pitkään tekemään!

      Poista
  2. Kemiö on ollut aikaisempinakin vuosina aika haastava paikka monille. Hyvin korjattu loppurata! Tsemppiä huomiseen! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuli huomattua, että haastava kisapaikka, mutta siitä johtuen juuri tosi arvokas erilainen kisapaikka! Kiitos :)

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot