perjantai 31. lokakuuta 2014

Vihdoin hevonen lähes naapurissa!

Vihdoin sain Deen ihan naapuriin tallille, jossa avattiin täysin uusiin tiloihin remontoitu talli. Aivan ihanat uuden karheat puitteet tuntuvat lähes epätodellisilta, tallissa ei (vielä) haise edes hevoselle, talli-ilma on raikas, ja kaikki on niin uutta, puhdasta ja kiiltävä. Kaikista eniten iloitsen siitä, että pääsen vihdoin tallille vaivattomasti vaikka kävellen tai pyörällä, ja vaikka useasti päivässä. Autolla ajelu oman hevosen treenaamisen takia jää siis vihdoin minimiin ja pystyn keskittymään hevoseni hoitoon entistä intensiivisemmin. Erään tallilaisemme sanoin, vuorokaudesta vapautui juuri 1½ tuntia lisää aikaa! Ja tiedän, että Dee viihtyy, hoito ja palvelu tallin puolesta ensiluokkaista ja asiallista.

"Tääl mä nyt oon, kotona!"



Paljon on tavaroiden järjestelyä vielä edessä, ja myös niiden puhdistusta ja pesua. Haluan kaiken nyt tiptop, kun ollaan kerrankin majoituttu toivottavasi hyvinkin pitkäksi aikaa. Seuraava muutto, jos sellainen eteen tulee, onkin sitten muutto omaan paikkaan ;)

Kiitos myös muutaman kuukauden sijaiskodille! Dee viihtyi, ja minä viihdyin! Jos asuisin lähempänä, niin tuskin sieltä olisimmekaan mihinkään lähteneet - missään ei ollut valittamista. Hevosten hyvä hoito, luotettavat tallinpitäjät ja tallin hyvä ilmapiiri ovat näissä hommissa ihan ykkösasioita, joita arvostan!


Huomenna Deellä on ohjelmassa Eholla pari seurastarttia, jotta päästään pitkästä aikaa vähän kisatilanteeseen treenaamaan ja katsomaan, näkyykö edistys, jota olemme saaneet aikaan, myös niissä tositoimissa :)

6 kommenttia:

  1. Wau! Hieno hevonen upeessa tallissa ihan kodin vieressä... Kuulostaa aika mageelta! ;) onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ainakin ekan yön jälkeen vaikttaisi hevonen hyvin hyvin rauhalliselta ja hyvän tuuliselta :)

      Poista
  2. Talli näyttää tosi hienolta :) omasta kokemuksesta tiedän myös että toi tallin sijainti lähempänä kotia vaikuttaa kyllä tosi paljon! Antoi ainakin mulle paljon enemmän motivaatiota kun ei tarvii ihan minuuttiaikataululla olla aina liikenteessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tallin sijainnilla on vaan hirmuinen merkitys. Nyt sen tajuaa taas, kuinka paljon enemmän ehtii samassa ajassa tekemään, kuin mitä aikaisemmin hevosen hoitoon, ratsastukseen ja ajomatkoihin on mennyt!

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot