sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Noin 100 päivää jäljellä

Varsaprojekti, joka on ollut haaveissa aika pitkään saatiin vihdoin toteutukseen viime vuonna. Nyt odotuspäiviä on jäljellä n. 100, eli n. 3kk on vielä laskettuun aikaan! Vielä ei jännitä ihan niin paljoa, ellei nyt ala miettimään ihan kunnolla toukokuun aikaa ja sitä, kun varsa vihdoin syntyy - sitten kyllä kutkuttelee vatsapohjassa ihan kunnolla :)

19 -vuotias kaunis Iita -tamma odottaa hänen 7. jälkeläistään <3

 Kävin tänään samalla Risto -ponia ratsastamassa moikkaamaassa Iitaa, ja se on taas pyöristynyt sitten viime kuun. Vielä sen pitäisi paisua kolmen kuukauden ajan, ja vatsa on jo nyt noin iso, että minkähälainen plussapallo siitä vielä kehkeytyy... :D




Pirteäkin se on ja tosi hienossa kunnossa ottaen huomioon, että se kuihtui viime kesänä imettäessään alla olevaan varsaana todella paljon.

Nyt on ollut jo suunnitelmissa, että lasketun ajan tienoilla menen Iitan kotitallille vahtimaan ja valvomaan, ja otan Deen mukaan sinne - se saa siis myös siinä touko-kesäkuun tienoilla n. viikon laidunloman ja käydään vähän maastoilemassa samalla, ehkäpä 3 -vuotiaan pikkuveikka Tykin (i. Cagliostro) vetohevosena...




Tällä hetkellä, muutamaa päivää vaille 240 vuorokautta kantoaikaa takana, sikiö painaa 10-15kg, eli noin pienen lampaan kokoinen. Harja- ja häntäjouhet ovat kehittyneet, ja sikiön liikkeet voidaan nähdä ja tuntea emän vatsanpeitteiden läpi.



Eli vielä edelleenkin odotellaan. Malttamattomina! Kyllä tämä on jännää :)

10 kommenttia:

  1. Onpa Iita tosiaan iso :) Meillä Miralla tänään jäljellä 67 päivää ja kyllähän sekin alkaa pallona olla, mutta kaukana IItun mitoista. Tosin aiempia varsoja vasta yksi ja muru on muutenkin ollut melkoinen rimpula :) Täällä alkaa jo tosissaan jännittää! Valvontakamera mielessä, josko ei tarvitsisi rampata pihan poikki ja voisi kenties valvoa tammuskaa töistäkin käsin. Onko teillä käytetty kameraa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kävin juuri sinun blogista katselemassa tammasi kuvia, ja mietin ihan samaa, että miten Iita onkaan noin paisunut vaikka ei ole niin pitkällä, kuin teillä :D
      Joo meillä tulee olemaan tamman omistajien riistakamera, ettei tarvitse turhaan käydä häiriköimässä tallissa ennen kuin alkaa tapahtua :) Deetä valvoessani oli myös kamera käytössä, niin pystyi hyvin ruudun takaa seurailla tamman tilannetta! Paljon tsemppiä teille odotukseen!

      Poista
    2. Kiitos, samoin teille! Kaikkihan nuo ovat yksilöitä ja se mistä lähdetään liikkeelle ennen tiineyttä vaikuttanee paljon siihen, miten ulkomuoto etenee. Aiemmin useampia varsoja tehneillä ainakin tuntuisi näkyvän masu nopeammin ja selkeämmin ja toki tiineysajan käyttö ja kilojen kertymisen herkkyys varmasti vaikuttaa asiaan. Ihania mussukoita joka tapauksessa :) Mietin myös riistakameraa yhtenä vaihtoehtona. Erilaisia valvontakameroita sisä- ja ulkotiloihin tuntuu olevan todella monenlaisia. Täytyy paneutua asiaan. Olin asettanut tavoitteeksi, että asia on kunnossa tammikuun loppuun mennessä ja mennään jo helmikuun puolessa. Ups.

      Poista
    3. Joo niinhän nuo on niin yksilöitä. Iita on kyllä ollut viime tiineyksien aikana myös tosi iso, etenkin nyt viimeisintä ratsuponivarsaansa odottaessa, vaikka se on pienin kaikista tamman jälkeläisistä luonnollisesti. Mekin mietittiin jotain muuta kameraa ensiksi, mutta kun kerran tuollainen riistakamera on olemassa, niin käytetään sitä hyödyksi. Onneksi sulla on vielä aikaa katsella kameroita :D

      Poista
  2. Hei minkä merkkiset gaitersit/chapsit sulla on jalassa? Mä olen kanssa sellaisia hankimassa ja vähän merkkiä mietin et mikä olis hyvä jne. :) Nii ja ihana postaus, tosi kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on itseasiassa Hööksistä, eli eivät olleet kovin kalliit, olisiko olleet jotain 60€? Laadultaan saisivat olla paremmat, mutta olen kyllä ihan tyytyväinen noin muuten ollut - joku päivä kun saisi kerättyä rahaa parempilaatuisiin :) Kiitos paljon!

      Poista
  3. Ihania kuvia Iitasta! Kylläpä se on pyöreä, hihi :) Ja aika menee niin nopeasti, apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rosse! :) Hahhah, jep pyöreä on, ei epäilystäkään etteikö siellä maha-asukki ole <3

      Poista
  4. Ei vitsit toi Iitan maaru! ❤️ Tallilla jolla käyn on pari ponitammaa kantavana, toisella on laskettu aika joskus heinäkuun lopulla ja maaru on jo nyt suhteessa samaa kokoa kuin Iitan, vaikka taitaa siinä osa olla läskiäkin. Ja yks toinen tamma joka ei ole tiineenä on vielä tätä paksukaistakin pullavampi, lienee kantavana heinäpaalista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah :D toi oli hyvä, kantavana heinäpaalista :D Iita taas ei ollut kovinkaan hyvässä lihassa tiineyden alussa, niin todella hienoa nähdä, että maha kasvaa ja lihaa alkaa kertyä luiden päälle!

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot