tiistai 17. maaliskuuta 2015

Viikonlopun Niklas Aromaan treenit


 Nyt voi sanoa, että on saanut ottaa hyppyjä hyvän määrän! Tänään on vielä tulossa Antin treenit ja tässä kokoajan tehdään kaikkemme, että löydetään se sama vire mitä oli viime vuonna ja mikä on ollut nyt vähän kadoksissa.

 Dee oli viikko sitten tiistaina Antin treenissä ihan super hyvä! Tehtiin 110cm+ tehtävää ja kaikki tuntui taas niin ihanan helpolta, ihan kuin ajatus. Antin treeneissä saadaan kyllä aina niin hyvä feng shui siihen tekemiseen ja sen ansiosta löydetään rentous tekemiseen, mikä on se tämän estehommankin ydin.

Lähdetiin Niklas aromaan treeneihin hakemaan lisää hyppyjä, ja pitkästä aikaa vieraassa paikassa. Meillä on kotona pikkumaneesissa, jossa pääsääntöisesti olemme hypänneet, niin värittömät estekalustot, joten pitkästä aikaa ajattelin, että tuntien Deen se tarvitsee vähän erikoisesteitä nyt tähän väliin, jotta ne ei olisi sitten kisoissa enää "kauhistus". Dee on perusluonteeltaan rohkea kyllä, se tekee monia asioita adrenaliini vallassa ja on tosi pelottoman oloinen, ja tiukoissa paikoissa tukeutuu minuun todella vahvasti. Kuitenkin monissa tilanteissa se yllättää spookylla käyttäytymisellään ja se todella vaatii sitä, että sen kanssa tehdään jatkuvasti vähän erikoisia esteitä ja maastossakin käydään kiertelemässä ties missä ryteiköissä, niin se ei ota enää niistä mitään kierroksia. Nyt, kun on ollut parantelujen vuoksi jonkun verran taukoa tällaisesta, niin osasin vähän arvailla, että "drama queen" astuu esiin jälleen :D


Ja niinhän siinä vähän kävikin, joten loistoajatus nyt tässä vaiheessa lähteä taas katselemaan maailmaa. Hongisojan maneesissa oli aamupäivästä erittäin haastava auringonpaiste, joka loi maneesiin valokohtia ja aurinko saattoi killittää suoraan silmiin lähestyessä estettä. Dee ei ole viime syyskuun jälkeen kieltänyt kertaakaan, mutta nyt se oli etenkin ensimmäisenä päivänä todella jännittynyt ja kieltoja tuli. Siihen vielä vaativa valmentaja, jolla selkeästi on aika erilaisia tapoja tehdä, mitä olen esim Antilta ja Hollannista oppinut tekemään sai minut hämilleen ja sitä kautta koko tekemisen harmittavan epävarmaksi.

Tehtävät olivat kuitenkin kivoja, esimerkiksi ensimmäisen päivän jumppasarja on juuri sitä, mitä Dee tarvitsee. Siinä on myös hyvä vähän tutkailla sitä omaa esteistuntaa ja mukautumista samalla, kun hevonen suorittaa tasaisessa rytmissä viiden pystyn jumppaa. Sopivien etäisyyksien löytämisessä on toistaiseksi ongelmia ja ongelma kulminoituu silloin, kun tulen itse epävarmaksi, että mitä minulta odotetaan tekevän. Hassua sinällää, kun edeltävissä kotitreeneissä etäisyydet löytyivät kuin itsestään, mutta niin se vaan on tämä laji pitkälti omasta pääkopastakin kiinni. Palautetta sain (yllättäen) siitä, että saisin olla rennompi ja tehdä vähemmän lähestymisissä ja hypyissä olla rennommin kädellä mukana. Vieläkin, etenkin kun tulee epävarmaksi jään ikävästi sillä kädellä vähän jarruttelemaan kokoajan ja se mitä teen kädellä näkyy sitten Deen takajaloissa, eli se ei pääse avaamaan takaa riittävästi jolloin hypyt ovat kulmikkaita ja niissä on erittäin vaikea pitää itse hypyn läpi silloin tasapaino. Ja juuri kun minulle on sanottu, että minun pitää antaa Deen pitkälle kaulalle pidempää ohjaa ja käyttää taaksepäin tekemisen sijasta johtavaa ohjasotetta, niin nyt sitä sitten taas toivottiin otettavan lyhyemmäksi ja jo heti tunnin alussa tuli napakka kielto siitä, etten saa levittää kättä - eli johtaa ohjalla sivulle, vaan kädet piti olla vierekkäin ja näin ollen kädellä pystyi tekemään vain kaksi suuntaa: eteen ja taakse, josta en nyt tähän väliin oikein tykännyt. Tiedostan, että minun pitäisi viedä kättä rohkeammin eteenpäin, mutta Deellä on myös todella pitkä kaula ja minulla taas ei ole orangin käsiä, eli jos otan liian lyhyen ohjan, niin vaikka pitäisi kädet suorassa eteenpäin, Dee ei saisi riittävästi tilaa kaulalle ja taas ollaan siinä tilanteessa, että käsijarru on päällä väistämättään. Tässä tulee tämä ongelma esille, kun käy vierailemassa eri valmentajilla, että jokaisella on niin erilainen systeemi tehdä - neuvot saattavat olla hyvinkin ristikkäisiä. Sieltä pitää osata napata itselleen hyödyllisimmät neuvot, jotka kokee toimivan ja jatkaa myös niillä vanhoilla jo hyviksi toimivilla opituilla asioilla.

Asioista joista olin tosi ylpeä, oli se, että vaikka jouduin ratsastamaan Deetä paljon eteenpäin, se tuli kuitenkin istunnasta kivasti takaisin taas hitaampaan kootumpaan laukkaan. Vielä se ei riittävästi tule takaisin takajaloilleen esteiden välissä ja siitä sain noottia kerran, kun jouduin ottamaan isomman pidätteen ettei taas kerran ajauduta liian lähelle okseria ja pystyn mahdollisimman nopeasti hellittää kädellä, että en saa tehdä sellaista pidätettä vaan yrittää istunnalla saada se lyhentymään. Siinä on vaan se ikävä puoli silloin, että kun jään vaan odottamaan istunnalla hidastamaan ja tasaisesti vähän pitämään edestä, että tilanteesta tulee juurikin se, että ratsastetaan käsi päällä kohti estettä, jolloin se hyppy on aina huonompi, jännittyneempi ja kulmikkaampi. Minun täytyy saada pidäte suhteutetuissa väleissä ajoissa läpi, jotta voin hellittää sen viimeistään kolme askelta ennen tulevaa estettä. Valitettavasti Dee ei ole vieläkään näissä asioissa riittävän avuilla, että saisin sen väleissä pelkällä istunnalla takaisin, etenkin kun siitä ei ole vielä kuukauttakaan, kun se juoksi alta kohti esteitä välittämättä juuri yhtään siitä, että tein pidätteen tai istuin vastaan. Se on jäänyt sille vähän päälle, ns. kipumuistiin, kun vatsa on ollut kipeä, on lyhentäminenkin ollut tuskallista eikä sitä silloin ole mielellään tehnyt.

Tässä kuvassa näkyy hyvin tuo Deen kaulan pituus verrattaen runkoon, se on lähes yhtä pitkä kuin sen selkä, joka tuo omat haasteensa, että saa sen pidemmälle kaulalle. En saisi ottaa sitä liian lyhyellä ohjalle, kun omat raajat eivät ole pituudella pilattuja.

Ekana päivänä tulikin yllättävän monta kieltoa. Ekat kiellot oli silkkaa sitä tuttu spookailua värikkäistä esteistä härpäkkeineen ja auringonvaloineen lopulta yhdistettynä omaan epävarmuuteen, kun en ollut nyt ihan perillä millä tavalla minun halutaan se lähestyminen tehdä. Jos tein ratkaisuja, tein liikaa, ja kun olin hiljaa ja odotin, minun olisi pitänyt tehdä ratkaisuja. Huoh. Ei ole ratsastus helppo laji oppia. Dee oli kuitenkin urhea, ja vaikka kuski ei ollut ihan nyt kartalla ja samalla aaltopituudella, niin se jaksoi yrittää reippaasti kerta toisensa perään.

Alla video ekasta päivästä.


Ekana päivänä ajattelin, että noh, onneksi on vielä toinen päivä heti perään ja ehkä sitä pääsee vähän jyvälle taas. Ainakin Niklas teetti riittävän monia toistoja, jotka meiltä on viime kuukausina jäänyt uupumaan. Mielestäni kymmenien ja kymmenien toistojen jälkeen saadaan lopulta sitä varmuutta tässäkin lajissa ja se virhe mikä on nyt ainakin meidän kohdalla tehty läpi viime talven on se, että hyppykerrat on aina jätetty vähän ehkä jopa epäonnistuneeseen suoritukseen tai siihen "ihan ok" suoritukseen, jossa olisi ollut syytä parantaa vielä paljon. Aikaisemmissa valmennuksissa talvella tiesi jo etukäteen, että tehtävät tullaan tekemään sen kaksi kertaa, ensin rata pienemmällä korkeudella ja sitten aavistuksen korotettuna. Siinä joko onnistut tai et onnistu, mutta liian harvoin sai epäonnistuneen suorituksen jälkeen korjata virheitä, joka on aiheuttanut sitten lopulta sen epävarman fiiliksen, kun rutiini alkaa kadota ja onnistumisia on liian vähän.


Toisena päivänä Dee oli jo paljon rennompi, mutta alku verryttelyhyppyjen jälkeen, kun piti jatkaa kulman kautta lankkupystylle, Dee keksi maassa heijastuvan auringonvalon ja totesi, että siitähän ei voi mennä yli ja jäätiinkin ensimmäisellä kerralla sinne kulmaan ihmettelemään luontoäidin ihmeitä. Sain ohjeeksi tehdä pari volttia sinne kulmaan ja sitten lähestyä uudelleen lankulle, ja sen jälkeen homma taas toimikin ja drama queen pystyi keskittymään taas olennaiseen. Kerran alkuun sateenkariokserille Dee teki stopin joka johtui ihan siitä, että jäin taas kädellä vetämään ja sitten samalla puskemaan kaarteen jälkeen kohti estettä pohkeella, josta Dee ahdistui. Minun pitäisi nyt ymmärtää se, että teen voitavani sillä kaarteella ennen estettä, ja kohti estettä jätän hevosen rauhaan, jolloin se rentoutuu ja hypyn kanssa ei olekaan mitään ongelmia.

Lopulta tultiin radan eri osia ja lopulta koko rataa, jossa sain jäädä lopulta hakemaan sitä rytmiä muutamien esteiden välillä, kun se oli ihan kateissa. Tuntui, että vaikka tuli ihan onnistuneitakin suorituksia, ne eivät olleet Niklaksen mielestä riittävän hyviä ja sitten lopulta huomasin olevani jo ihan paskanjäykkänä siellä selässä uskaltamatta tehdä enää mitään järkevää, kun kaikki ratkaisut mitä oli tehnyt aikasemmin oli aina vähän jotenkin väärin. Inhottava fiilis. Siinä käytiin kyllä tunteellisesti niin pohjamudissa ja päässä soi vaan ajatus: "mä en osaa mitään", joka ei todellakaan ole mikään toivottu ajatus. Lopulta tultiin vielä muutamat tehtävät vähän isompina ja tuli ihan ok suoritus, johon oli hyvä lopettaa.


Niklas oli kuitenkin sitä mieltä, että kun en omaa aikaisempaa kokemusta valmiilla hevosilla isoilta radoilta, en voisi oikein viedä Deetäkään eteenpäin koulutuksellisesti. Hän oli myös sitä mieltä, kun sanoin, että tuntuu kauhealta, että viime vuodesta ja jopa viime tiistaista oman ratsastuksen taso voi tippua näin paljon, että Dee on varmaan viime vuonna hypännyt sen huhti-heinäkuun hyvät radat vielä "shokissa", kunnes selkäranka on katkennut ja sen takia saatiin viimeisistä kisoista epäonnistumiset. Josta nyt en kyllä todellakaan ole samaa mieltä, etenkin kun on tiedossa, että hevosen vatsa alkoi tuolloin reagoimaan ja se ei selkeästi ollut oma itsensä. En myöskään pysty yhtymään ajatukseen, että ollaan koko viime onnistunut kausi tehty "vahingossa" ja "tuurilla", itselläni oli monella radalla hyvin varma fiilis, eikä korkeus tuntunut yhtään sen ihmeellisemmältä kuin alemmatkaan. Epävarmuus on tullut vasta myöhemmin ja nyt vatsaongelmien uusiuduttua Deen ratsastettavuus muuttui taas hetkeksi aika paljon, plus siihen vielä liian vähäinen ja riittämätön treeni, niin onko se nyt ihme, jos tässä ollaan nyt siinä tilanteessa kuin ollaan.

Vaikka nyt tuntuu epävarmalta, niin yleensä en ole mikään luovuttaja ollut, ja olen kyllä harvinaisen lukuisia kertoja aikaisemminkin kuullut vihjailuja muilta ihmisiltä, että Deetä kuuluisi ratsastaa ammattilainen riittävän kokenut ihminen ja minun pitäisi hankkia kokenut konkari opettamaan minut isommille radoille. Fakta on vaan se, että minulla ei tule olemaan ikinä varaa valmiiseen terveeseen 140cm luokan hevoseen, joten näillä mennään mitä on annettu ja Dee tuskin tälläkään hetkellä osaa kaivata kokeneempaa kuskia selkäänsä. Antti ja Hollannissa valmentajamme Alexandra mm. sanoi, että ei näe mitään syytä, miksei me voida kasvaa ja kehittyä Deen kanssa yhdessä, vaikka se ei olekaan yhtä helppoa (tietenkään), kuin mitä ammattilainen kokenut ihminen saisi aikaiseksi. Meillä on Deen kanssa kuitenkin niin hyvä suhde noin muutenkin kokonaisvaltaisesti, että tunnen hevosen taistelevan hankalissakin tilanteissa tiukan paikan tullen puolestani. Tottakai yritän pitää kokoajan realismin mielessäni, enkä todellakaan vie meitä sellaisen paikan eteen, josta en ole täysin varma, että tulemme onnistumaan. Tiedän, että vaikka siinä menisi viisi vuotta pidempään, kuin kokeneella hevosella, että me tullaan Deen kanssa kehittymään eteenpäin siitä huolimatta, että molemmat olemme kokemattomia.


Oli ihan hyvä kokemus tämä valmennus ja saatiin myös paljon hyviä neuvoja, mutta nyt kun olen tätä viikonloppua ylipäätään miettinyt jälkeenpäin enemmän, niin jatkossa minun täytyy nyt vain pysytellä omien valmentajien silmien alla, eli esteillä Antin treeneissä ja koulupuolella Nipsun silmien alla, jotta ei mene systeemit sekaisin ja muutenkaan nyt ei kaivata yhtään lisää epävarmuutta tekemiseen, eikä sekoittavia ristiriitaisia neuvoja.


Tänään jatketaan taas Antin valmennuksessa. Tänään saadaan videota, kun taas viikon takaisesta tiistaista ei ole materiaalia harmillisesti ollenkaan :) Lisää muitakin kuulumisia tulee tässä myöhemmin!

10 kommenttia:

  1. Minä muistan nuo fiilikset omalta "aktiivi" ajaltani. Erilaisilla valmentajilla oli, ja on, erilaiset näkemykset asioista ja eri tavat laittaa palikoita paikoilleen. Kelle mikäkin sopii, sen joutuu itse hakemaan ja päättämään.
    Voihan ajatella, että kuitenkin jokaiselta saa jotain. Ulkopuolisilta valmentajilta jonkin ajatuksen johonkin. Vaikka sitten ettei ainakaan näin jos ei muuta.
    Mutta se oma, vakkari valmentaja on tärkeä. Luottamus ja kemiat täytyy pelata puolin ja toisin.
    Olen aikoinani kasvanut yhdessä hevosen kanssa isompiin luokkiin (tosin vain 130cm tasolle + jokunen vähemmän onnistunut 140cm) ja veihän se pari vuotta enemmän, mutta mitäs sitten. Niillä mennään mitä on annettu ja mihin on mahdollisuus. Ja nyt yritetään uudelleen.
    Hauskaa ja mielenkiintoista seurata blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! Tiedän monia, jotka ovat tehneet ekoja hevosiaan itse 130+ tasolle, joten en näe mitään syytä miksi juuri minä en Deen kanssa siihen kykenisi. Seuraavan varsan kohdalla homma onkin jo taas helpompaa, kun kokemusta löytyy, mutta sitä kokemusta ei saa kuin itse tekemällä.
      Olen samaa mieltä, oman vakkarivalmentajan tärkeys on nyt viime talven aikana oikein korostunut itsellenikin. On tärkeää, että oma valmentajasi on riittävän kiinnostunut ratsukosta ja uskovat heihin.

      Poista
  2. Samallahan siinä itse kehittyy kun vie hevosta eteenpäin sopivien valmentajien avustamana. Nikke vaikuttaa vaativalta valkulta ja ohjeet kuulosti mielestäni hyviltä ja vaikutuksenkin teistä näki. Tsemppiä treeneihin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja millón opit tekemään itse hevosia eteenpäin, jos et koskaan sitä itse tee? Valmiilla hevosella toki saat kokemukset siitä, miltä kaiken pitäisi tuntua, mutta nuoren hevosen eteenpäinviemistä sekään ei opeta. Kiitos paljon! :)

      Poista
  3. Vaikutti tosi hyödylliseltä tuo valmennus, vaikka olikin aika tiukka koutsi! Muistutti aivan Saksan estevalmentajaa Manfredia, jonka valmennuksessa käytiin Loton kanssa vielä Saksassa ollessani. Yhtä tarkka siitä, että pienin avuin ja rennosti. :)

    Videoita oli tosi mukava katsoa. Dee näyttää tosi hyvältä - muutos vatsahoitojen jälkeen on huomattava! Vaikka se ilmeisesti onkin tuollainen tulinen estesielu, niin nyt näytti kuitenkin rennolta, malttoi odottaa ja itse ratsastit tosi hyvin! :) Varsinkin ravissa ja tahdissa on huomattavin ero! Hieno Dee! Kaikinpuolin seesteisemmän näköinen. :)

    Kyllä teistä yhdessä voi tulla vaikka ja mitä, kunhan uskot itseesi! Mielummin pidemmän kaavan mukaan pysyviin tuloksiin, kuin kiireellä ylös ja rytinällä alas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja totta, Timokin sanoi tuossa minulle, että ota nyt taas sitten huomioon, että onhan Dee ylipäätään viime kauteen verrattuna taas niin paljon enemmän kehittynyt tässä vaiheessa vuotta, että ei meillä pitäisi olla mitään ongelmia tai epävarmuuden aihetta. Vatsan parantumisen jälkeen Dee on kyllä rauhoittunut ihan kauheasti taas, ja tullut paljon pehmeämmäksi sekä kevyemmäksi ratsastaa. Vaikka tosiaan, sitä tulista estesielua siitä tuskin saa ikinä pois, mutta mielestäni se on vain kilpahevosessa positiivinen ominaisuus :D

      Kiitos paljon Sanna ihanasta rohakisevasta kommentista!

      Poista
  4. Voi Heidi. Tottakai sä viet Deetä eteenpäin. Olet tehnyt sen kanssa niin upeata työtä ja takapakkeja tulee aina välillä ja parasta on, että olet hoitanut vatsan kuntoon jne. Monet vain jatkaisivat hypyttämistä. Ja musta nää videot ei todellakaan ole parhaimmistoa, mutta jos olet jännittänyt ja Dee on jännittänyt ja susta on tullut epävarma niin ei mikään ihme. Itse uskon siihen, että positiivisuuden kautta onnistumisiin. En vain mitenkään saa parhaimpia hetkiä Thorin kanssa, jos valmentaja on sitä mieltä että en ole tarpeeksi hyvä ratsastaja Thorille yms. yms. Eli nyt vaan jatkatte. Ootte ihan huippu parivaljakko ja epäilen hyppäisikö Dee ylipäänsä tuntemattoman ammattilaisen kanssa. Sen verran on hevosessa energiaa ja persoonallisuutta, että tarvitsee sen luottoihmisen selkäänsä. Ja sitä luottamusta kun ei päivässä rakenneta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kyllä niitä takapakkeja tulee ammattilaisillekin, miksei siis meille kokemattomillekin. Epävarmuus ja ylipäätään oma henkinen tila vaikuttaa niin paljon tässäkin lajissa, ja veikkaan että vaikuttaa vielä enemmän kuin missään muussa, kun on kuitenkin tekemässä yhteistä suoritusta toisen elävän olennon kanssa, joka on aika herkkä tuntemaan ja aistimaan kuskinsa mielentilan!
      Minunkin mielestäni minun ja Deen vahvuus on juurikin se, että kasvetaan tässä kokajan yhdessä ja yhteen, ja se luotto lähtee siitä. Minulla on Deen kohdalla sellainen tunne, että se tuntee minut niin hyvin, ettei se ihan herkästi "pelästy" jos itse tulen välillä epävarmaksi, me ollaan kuitenkin molemmat sellaisia jääräpäitä, että noustaa vaikka mistä suosta jos on pakko :D

      Poista
  5. Meille kävi eilen ihan samoin! Tai oikeastaan vielä huonommin. Homma kun lähti menemään pieleen hankalan alkuverkan jälkeen niin sitten se myös meni. Lotte kielsi ehkä joka toiselle esteelle ja itse jäädyin aivan totaalisesti enkä kyennyt ratsastamaan enää ollenkaan. Kovalla työllä takaisin saatu itseluottamus vaan varisi maneesin pohjalle. Talvella on mennyt niin hyvällä fiiliksellä niin nyt kaikki katosi yhden tunnin aikana. Omasta pääkopastahan se on kiinni ja sehän siinä harmittaakin kun miettii miksi nyt vieraan valmentajan silmien alla ei onnistu niin millään kun kotivalmentajan treeneissä on sujunut hyvin. Minä itkin ja yritin ratsastaa vaikka olin aivan jähmettynyt enkä kyennyt yhtään mihinkään. Oli niin lähellä että olisin lopettanut kesken, olisi ehkä pitänytkin kun ei se sujunut loppuakaan kohden.
    Tänään itkusilmässä raahasin pari estettä maneesiin ja hyppäsin omineen kun oli ihan pakko saada päätä jotenkin kasattua. Onneksi Lotte hyppäsi nyt taas tosi hyvällä fiiliksellä eikä ollut aikeissakaan kieltää vaikka muutaman kerran mokasinkin lähestymisissä. Joten jospa tämä tästä.

    Tein kyllä saman päätöksen, että ehkä on ihan oman mielenterveyden kannalta paras pysytellä vaan niissä tutuissa valmentajissa jotka tuntee niin hevosen kuin kuskinkin. Tottakai arvostan näitä huippuvalmentajia, mutta jos niissä käydessä saa vaan itselle huonon mielen niin ehkä se ei ole sitten kuitenkaan sen arvoista, varsinkin kun kyse on harrastuksesta.

    Olisipa meillä myös alla ne ihan tavalliset kokeneet opestusmestarit näiden nykyisten lisäksi... hohhoijaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kuulostaa niin inhottavalta ja ikävältä :( Teillähän meni niin hyvin nyt kisatkin ja kaikki, ettei olisi kyllä suonut nyt mitään takapakkeja teille. Parempi joo vaan, että tästä oppineena käy itselleen ja hevoselleen sopiviksi todetuissa valmennuksissa ja jatkaa sillä linjalla riittävän pitkään, jotta varmuus taas löytyy. Lottekin vaikuttaa kuitenkin niin herkältä hevoselta, että kyllä se huomaa, jos siellä selässä ei ole kaikki ihan kunnossa.

      Oppimestarin saaminen käyttöön olisi ihan lottovoitto, mutta sellaista en edes lähde haaveilemaan, koska sellainen on 99% todennäköisyydellä täysin mahdotonta omassa elämässäni.

      Tsemppiä paljon teille treeneihin ja Lotelle rapsutuksia! :)

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot