perjantai 20. maaliskuuta 2015

Viikot vierii, varsominen lähestyy :)

Luinpa tuossa yhtä blogia, jossa odotellaan myös varsomista ja siitä alkoi sitten taas oma mahakin kutkuttelemaan jännityksestä!

Tänään 69 päivää, eli nopeasti kalenteria vilastuna 10 viikkoa varsomiseen! Se ei ole enää pitkä aika se! Uusille lukijoille tiedoksi, että ylhäällä olevan sivulinkin "Varsaprojekti 2015" alle on asennettu laskuri, josta näkee realiajassa päivien kulun laskettuun varsomispäivään, joka meillä on 28. toukokuuta. Iita tosin on aina kantanut tuon lasketun ajan yli melkein viikon, joten voi olla, että tänäkin vuonna saadaan odotella vielä vähän pidempään.

Tamma Olita syksyllä 2013 kantakirjauksessa Savijärvellä. Iita kantakirjattii FWB kantakirjaan II palkinnolla saaden maininnan erityisesti hyvästä laukasta.

Iita on pyöristynyt ihan kauheasti ja nyt sen vatsa suorastaan roikkuu alaspäin sellaisena plussapallona. Vatsassa käy myös kova melske, kun viimeksi sitä tarkkailin ja korva mahassa kiinni kuuntelin - siellä se pikkuinen pitkäkoipi kehittyy! Ihan kuin näkyisi se liike hetkittäin myös vatsan peitteiden läpi.

Tällä hetkellä sikiö on 10-15kg painava, ja sen harja- ja häntäjouhet ovat nyt kehittyneet.

Olen menossa ensi kuussa Hyvinkään Hevossairaalaan kuuntelemaan luentoa varsomisesta ja siinä olevista mahdollisista ongelmista. Luennon pitää Deen vatsaa hoitanut hevossairauksien ja sisätauteihin erikoistunut luottoeläinlääkärimme Jonna Jokisalo. Haluan olla mahdollisimman hyvin ajantasalla kaikesta ja valmistautunut kaikkeen. 

Silloin kun Dee syntyi, en osannut mitään murehtia, kun rinnalla olivat Deen kasvattajat ja he hoitivat tämän murehtimispuolen. Nyt kun on itse kasvattajaosapuolena, tuntuu että vastuu kaiken hyvin menemisestä on näin ollen tottakai suurempi. Varsan syntyessä se on vielä todella heikko ja jos jokin on vialla tai menee vikaan, varsan tila voi muuttua hyvin nopeasti huonoksi. Ensimmäiset kolme päivää ovatkin sellaisia päiviä, jolloin varsan ja tamman tilaa pitää erityisesti seurailla tarkasti, että kaikki on hyvin.

Löysin taas netistä yhden hyvän videon varsan sikiön kehittymisestä.


Lukuvinkki: Tällä hetkellä muutama blogi joissa odotellaan myös tulevana keväänä ja kesänä varsomisia, ja joita seurailenkin ahkerasti ovat tässä. (Bannereita klikkaamalla pääsee sisään blogiin.)




Jos jollakulla on oma blogi, jossa varsan syntymää odotellaan tai tiedät blogin samasta aihepiiristä, niin linkitelkää ihmeessä! Seurailen tällaisia blogeja enemmän kuin mielelläni :)

12 kommenttia:

  1. Tässä yksi omista blogisuosikeistani, jossa odotellaan varsaa tälle kesälle: http://anujavihru.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos blogivinkistä! Liityin heti lukijaksi :)

      Poista
  2. Meillä tää on jo takana päin, ei tullut omaa varsaa, mutta pikkutalliin vuokrahepan omistajien tamma sai ison suloisen varsan Diaradosta :) On ne vauvat ihania ja toivotaan että teillä sujuu kaikki hyvin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, upeeta! Vaikka tosiaan se ei ole oma varsa, mutta on se uuden elämän alun näkeminen aina yhtä liikuttavaa!

      Poista
  3. Kiitos Heidi Murun varsaprojektin linkityksestä ja mulle uusista varsablogi lukuvinkeistä :)! Sinun blogisi runsaasta lukijajoukosta Pikku-Murun tarinaa oli piipahtanut katsomaan oikea kävijäpiikki :) Minäkin jään odottelemaan lukijoidesi linkityksiä varsablogeista, lisää kokemuksia ja näkemyksiä kaipaa hän. Vihrun ja Anun edesottamuksia onkin tullut jo seurattua, kiva blogi.

    Posti toi tänään kotiin odotetun FoalinMare DVD:n, jonka tilasin inspiroiduttuani noista sinunkin linkkaamista klipeistä. Aika arvokas tunnin setti, mutta toisaalta kuten Heidi kirjoitti, haluan minäkin todella paneutua tähän ensimmäisen oman kasvatin syntymään. Ehkä tuosta kuitenkin jää jotain hyötyä mieleen. Hyvinkään luento kuulostaa hyvältä, onko tarkempia tietoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ei mitään :D Se tässä bloggaamisessa on yksi parhaimpia juttuja, että voi myötäelää muiden kanssa ja saada vertaistukea ehkä samassa tilanteessa olevien kanssa.
      Hyvinkään luento oli muistaakseni 28.4. ja sinne pääsee mukaan 70 nopeinta ilmottautunutta. Samalla luennolla varsateeman jälkeen käydään jalkaongelmista läpi juttua Jaskan opastuksella. Kannattaa laittaa Hyvinkään Animagiin sähköpostia mahtuuko tuonne vielä, jos on halukas :)

      Poista
  4. Kavioiden kopsetta & Koparoiden naksetta -blogissa odotellaan myös heppavauvaa!

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihanaa, täällä jännitetään mukana! :) Toivottavasti lopputiineys sujuu hyvin.

    VastaaPoista
  6. http://nohkuanponitiimi.blogspot.fi/ meillä on vielä neljä tammaa tiineinä - yksi welsh A, kaksi welsh C:tä ja yksi welsh D. Viisi oli, mutta valitettavasti toinen cobitamma loi varsansa toissayönä :( Peukkuja näille neljälle sitten vain!

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot