torstai 18. kesäkuuta 2015

Jännittävä Riders Inn

Joku tuossa paikassa saa Deen hyvin hermostuneeksi. Se on ihan erilainen tuolla, kuin vielä yhdessäkään muussa kisapaikassa. Olemme nyt viime viikonlopun jälkeen kovasti pohtineet, mistä moinen johtuu, sillä Dee on kyllä hypännyt Hollannissakin erilaisilla kisa-areenoilla, kuin myös Suomessa värikkäämpääkin värikkäämmät esteet ovat tulleet tutuksi, eikä se niitä varsinaisesti kyttäile. Sitten, kun se on jännittyneessä tilassa, niin se voi olla epävarma ihan minkälaisen esteen edessä tahansa.

Kaikki postauksen upeat kuvat Riders Innistä 13.06.2015 © hamh.pic.fi Kiitos paljon!

Yksi vaikuttava tekijä on varmasti ainakin todella kirkas valkoinen pohja. Samalla tavalla, kuin viime kerrallakin Hyvinkäällä kisatessamme, myös nyt Dee päätti, ettei se suostu astumaan jalallaan valkoiselle pohjalle - ei verryttelyyn eikä kisa-areenalle ennen, kun joku taluttaa sen sinne. Keväisinkin, kun lumet sulavat muuten, mutta vielä auratut lumikasat ovat jäljellä - löytää Dee niistä aiheen saada aikamoisen paniikin, vaikkei se muuten kyttäile maastossakaan hirveämmin mitään. Jotenkin se valkoisen läntin kontrasti muuhun tummaan sävyyn on sen mielestä vähintäänkin hyvin epäilyttävää. Toinen mitä mietittiin, on sen loukkaantunut vasen silmä - pari vuotta sitten se sen loukkasi juuri ennen Hollannista kotiinpaluutaan ja silmä näytti silloin tältä. Kyseinen silmä ei ole parantunut koskaan normaaliksi, vaan siinä on takaviistossa edelleen pientä "harsomaista" verkkoa tänäkin päivänä, ja mietittiin taittaako jokin kirkas valkoinen tai vaalean ja tumman kontrasti jotenkin oudosti sen silmään vai mistä johtuu. Yleensä Dee kuitenkin vain kerran jännittyy jostain asiasta, kunnes se toteaa, ettei se kuolekaan siihen eikä enää myöhemmin jännitä asiaa sen kummemmin. Nyt kuitenkin on ollut paljon viime vuosina havaittavissa, että erilaiset auringon valot ja kontrastit pohjissa ja seinissä saa tämän hevosen hyvin epäluuloiseksi ja jännittyneeksi. Silmä ei koskaan parane ennalleen ainakaan, joten sen asian kanssa täytyy vaan oppia elämään ja ottaa asia huomioon, että näkökenttä ei vasemmalle ole välttämättä samanlainen, kuin oikealle.


Tällä kertaa olin aluksi ilmoittanut Deen lauantaille metrin ja kympin luokkaan, sekä sunnuntaille 115cm luokkaan, mutta myöhemmin päätin kotona käytyjen keskiviikkokisojen jälkeen, että metri on aivan turha luokka ja tulisi vain liikaa hyppyjä lyhyen ajan sisään, joten peruutin metrin.

Lauantaina siis kympin verkassa Dee oli todella jännittynyt. Nyt se ei kuitenkaan potkinut ja säntäillyt viime kertaiseen tapaan joka suuntaan, mutta etäisyyksien löytäminen verryttelyesteillä oli hankalaa, kun hevonen ei ime tai etene esteelle yhtään itsellään rehellisesti, vaan vaikka mielummin pysähtyisi, jos en olisi itse ollut selässä topakkana. Siinä oli aikamoinen kontrasti parin päivän takaisiin 1-tason lähtöihin kotona, jolloin sain voimieni takaa pidellä hevosta, kun se oli niin kovasti menossa! Yritin kovasti kehua ja taputella sitä aina onnistuneemmista hypyistä, että se vähän relaisi, mutta ei se oikein auttanut. Verkasta ei jäänyt kovin hyvä maku suuhun ja en osannut odottaa kovin onnistunutta suoritusta noin epäonnistuneella verryttelyllä.

Päätin kuitenkin, etten rupea viiem kertaiseen Riders Innissä käytyjen suoritusten tapaan kovin voimakkaasti ratsastamaan, vaan yritän ratkaista tilanteen pitämällä samanlaisen fiiliksen, mitä kotonakin hypätessä. Välttämättä liika paine ei auta tällaisessa tilanteessa, jossa hevonen on jo valmiiksi tosi lukossa, tai siitä ei ainakaan välttämättä jää hevoselle niin mukavaa tunnetta jälkikäteen.

Ykköselle oltiin tulossa hyvään paikkaan, mutta Dee oli kuitenkin vetämässä heti alkuunsa liinat kiinni ja heittämässä hanskat tiskiin. Siinä sitten itse päätin vaan, että nyt ei kyllä pysähdytä ja laitoin jalan kiinni - mikä tällä erää tepsi. Dee loikkasi ykkösenä olevan okserin melkein paikoiltaan ja vieläpä jollain ilveellä puhtaasti. Tämän jälkeen vähän lisäsin painetta kuitenkin, kun tuntui, että hevonen on ihan pakki päällä. Tästä eteenpäin homma lähti luistamaan, vaikka kokoajan sain pysyä tarkkana, että hevonen vie askeleensa loppuun asti esteelle eikä rupea hidastelemaan ja hakemaan puolikkaita askelia. Dee tuntui kovin jännittyneeltä läpi radan ja sitä pelotti jokainen lähestyvä este ja kaikki mitä ympärillä on. Silti se tsemppasi hienosti, kun sitä kannustin. Kun perusrata selvittiin nollilla, toisessa vaiheessa tuli jo sellainen tunne, että jes, mehän päästän maaliin nollilla ja nyt tämä hevonen jo taas vähän itsekin relaa. Käänsin viimeiselle olevalle vesimattoesteelle vähän aikaisemmin ja pyrin ratsastamaan esteen vähän vinosti - niitä ollaan harjoiteltu kotitreeneissä tosi paljon taas tämän kevään aikana, joten ne on meille tosi tuttuja. Lisäksi vesimatto ei ole koskaan ollut Deen mielestä kyttäämisen arvoinen asia ja nytkin itse este oli muuta rataa selkeästi pienempi, joten ajattelin riskin olevan pieni. Noh, ennen estettä Dee kuitenkin jännittyi uudestaan, oli hidastamassa, otti puolikkaan askeleen, kunnes laitoin jalan kiinni ja se lähti laakana hyppyyn - tästä sitten harmillisesti kuitenkin puomi matkaan ja sai heittää hyvästit tuplanolla radalle.

Vähän kyllä harmitti, ja pidän tätä ihan omana syynä. Otin turhaan riskin, jonka en juuri sillä hetkellä ajatellut olevan mikään iso riski meille, mutta näin jälkikäteen viisaasti ajateltuna olisi ollut järkevämpää ottaa vaan suora pidempi lähestymien, kun hevonen kuitenkin oli ollut suurimman osan radasta hyvin jännittynyt. Noh, ollutta ja mennyttä, ja tätä tämä laji on. Kuitenkin kaikista vaikeuksista huolimatta ihan kelpo suoritus, vaikka Deen jännittäminen vähän kaivertaakin mieltä. Miten voi hevonen muuttua noin paljon muutamassa päivässä?! Pari päivää sitten se oli kunnon herra itsevarmuus ja nyt siitä oli vain rippeet muistona...

Alla video 110cm radasta

Seuraavalle päivälle 115cm rataan päätin, että otetaan hyvin aikaa ennen verkkaa. Otan Deen heti radan kävelyn jälkeen ulos traikusta ja kun meidän starttinumero oli vasta 30. niin siinä on hyvin aikaa antaa hevosenkin katsella menoa ja meinikiä, ja ehkä vähän relata. Käveltiin kisakentän reunalla, ja annoin hevosen katsella ratoja ja vaan olla rennosti. Hetken jo tuntui siltä, että nyt se alkaa rentoutumaan ja pärskikin tyytyväisenä. Verkkaan mentäessä se kuitenkin taas jännittyi uudestaan, ei tosin niin pahasti kuin edeltävänä päivänä, mutta edelleen oli havaittavissa sitä käsijarrua. 


Kun tuli taas meidän vuoro siirtyä radalle valmistautumaan, kiihtyi Dee nollasta sataan samalla sekunnilla. Onneksi koutsimme Antti oli siinä paikalla, ja auttoi meidät kentälle taluttaen sisään. Yritin näyttää Deelle kaikki mahdolliset esteet kiertelemällä edeltävän ratsukon suorituksen aikana huolellisesti ympäri kenttää - siinä ajassa hevonen taas vähän rauhoittui. Saatiin lähtömerkki ja siitä sitten eikun ykköselle, johon tultiin kivaan paikkaan ja tuntui, että tämän hypyn myötä Deekin jo vähän rentoutui ja tiputin tästä hyvästä oman paineella ratsastamisen todella minimiin. Ykkösen jälkeen oli pitkä reitti kaarteen kautta kakkosesteelle, joka oli hyvin pieni pysty valkoisine portteineen. En todellakaan olettanut, että Dee moista edes viitsisi vilkaista - ennemminkin meillä on noiden pystyjen kanssa se ongelma, että Dee pitää niitä niin mitättöminä, ettei se aina ole kovin varovainen niillä, vaan hyppää niitä pikkuisen puolihuolimattomasti. Niin vaan kuitenkin kävi, että se pääsi nyt sen kerran yllättämään, kun en ollut enää riittävän skarppina ja tälle pystylle kielto. Siitä sisuuntuneena uusi lähestyminen ja palasin taas isommalla paineella ratsastamiseen kohti estettä.

Olin niin yllättynyt tuosta kiellosta, että kolmosen jälkeen hetkeksi tuli minulle harvinainen blackout, enkäenää muistanut, mikä oli seuraava tehtävä. Hetken  kelailin mielessäni, että "ei hemmetti, mihis seuraavaksi piti kaartaa", kunnes takaviistosta vasemmalta silmiini iski nelosena oleva okseri - pysty -sarjaeste. Sinne sitten hyvin vinolla tiellä viime hetkellä sisään, ja tätä ei sitten Dee ihmetellyt yhtään. Tuli itseasiassa tosi kivat hypyt, vaikka valmistelu lähestymiselle jäi ihan minimiin. Enpä muista milloin viimeksi olisin kesken radan unohtanut, mihin pitää mennä!


Loppurata meni aika samoissa merkeissä. Dee oli epävarma ja kaksi vikaa estettä oli jo vähän vaikeuksia viedä sitä hyvään etäisyyteen, kun se oli taas niin jännittynyt ja pakki päällä. Yhdeltä okserilta tuli puomi keskellä rataa tästä syystä, joten lopullinen virhepistemäärä oli kiellosta ja puomista 8.

Alla video 115cm radasta



Tottakai vähän harmitti tämän viikonlopun jälkeen, etenkin kun edeltävä keskiviikko antoi odottaa taas ihan muuta. Mutta se mikä on kiva huomata, että nykyään se hyppy ei kärsi enää niin paljon jännityksestä, vaan mitä Anttikin sanoi, niin Dee hyppää tällä hetkellä tosi hyviä hyppyjä jo jännityksestä huolimatta. Muutenkin kaikenkaikkiaan juuri tuon hypyn laadukkuuden myötä on noussut tosi hyvä fiilis tästä hevosesta. Tiedän, että kun palikat osuvat kohdalleen ja saadaan työstettyä hevosta lisää, niin tästä eläimestä on niin paljon enempään! Dee antaa niin hienon tunteen nykyään sen hypystä, että jokainen onnistunut lähestyminen ja hyppy on suorastaan nautinto - tältä sen kuuluu tuntua!


Sanoinkin vielä kisapaikalla, että me tullaan käymään Riders Innin joka kisoissa jo pelkästään sen takia, että Deen on opittava, että on olemassa erilaisia kisapaikkoja. Jännitys loppuu, kun nostetaan kissa pöydälle ja tehdään asian eteen töitä, eikä vältellä sitä. Välissä käydään taas muualla kisaamassa ja sitten palataan taas jännittävälle valkoiselle hiekalle heinäkuussa. Katsotaan, jos saataisiin järkättyä joku treenikertakin näihin puitteisiin, niin saisi höylätä esteitä ja ihmetellä kaikkea ihan kaikessa rauhassa ilman kisahälinää. 

Olen nyt tehnyt suunnitelman loppu kesäkuulle ja heinäkuun alulle kisojen suhteen. Salo on ollut yksi lempikisoistani viime vuosina, mutta tänä vuonna joudumme sen jättämään väliin, jotta ei tulisi liian monta kisaviikonloppua putkeen Deelle. Ensi viikonloppuna kisataan taas kotikentällä Este-Jussien merkeissä Tuomarinkylässä, hypätään siellä 110cm luokka ja 110-120cm luokka, jossa arvosteluna vaikeutuva ratsastus. Sen jäkeen otetaan yksi viikko taukoa hypyistä, ja kesäkuun vikoina päivinä otetaan jotkut estetreenit alle ennen tulevaa Savonlinnan Opera Games kisareissua. Savonlinnassa hypätään perjantaina ja lauantaina 110cm luokat, ja sunnuntaina 120cm luokka. Tätä kisaa odotan todella paljon, viime vuonna Savonlinnassa ensimmäistä kertaa vieraillessa sai todeta, että nämä kisat ovat ehdoton kohokohta jo silloin - toki asiaan saattoi vaikuttaa se, että meille tuli sieltä viime vuonna odottamatonta menestystä ;)

Vaikka Hyvinkää ei tuonut toivottua tulosta, niin olen tyytyväinen siihen, että itse olen löytänyt takaisin sen itsevarmuuden mitä minulla on. Radalla teen kaikkeni auttaakseni hevosta, ilman ylimääräisiä henkilökohtaisia paineita ja se tietenkin näkyy siinä omassa tekemisessä. Toki saisin edelleen ratsastaa huolellisemmin ja aina löytyy parannettavaa, mutta kaikekseltaan mielestäni meidän meno ratsukkona paranee tuloksista huolimatta kaiken aikaa! Olen siihen tyytyväinen ja sitä tältä kaudelta tavoiteltiinkin alunperin!

4 kommenttia:

  1. En tiedä auttaisiko mitään tai suostuuko dee pitämään päässään, mutta jos sillä kokeilisi pitää ratsastaessa jotakin huppua päässä, niin ehkä se vähän laimentaisi kirkkaita värejä? Siis sellaista silmien päälle tulevaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että se olisi vaan entistä hämäävämpi, kun se ei näkisi kunnolla kaikkea. Useinhan Dee rentoutuu kun se saa katsella rauhassa pelottavaa asiaa. Tuo silmähomma on aika uusi kuitenkin, ja tällaisia tilanteita on vähän sen elämän varrella - oikeastaan aikaisemmin vain keväisin ne lumikinokset, alhaalta paistava aurinko ikkuinoista sisään aamuisin ja iltaisin ja nyt sitten tällaisella valkoisella hiekalla varustettu pohja, niin kestää, että se tottuu. Uskon, että kyllä tämä tästä, kun vaan tehdään rauhallisesti hommia ja käydää useammin paikassa, joka on osoittautunut haasteelliseksi, niin se oppii, ettei ole mitään pelottavaa :)

      Poista
  2. Harmi juttu, että Dee jännittyy noin paljon tuolla. Risto taas tykkäsi pohjasta niin paljon, että oli ihan liekeissä menossa. Sinulta kuitenkin hyvää ratsastusta, et jäänyt tuleen makaamaan, vaan tsemppasit hevosta loppuun asti. :) Kyllähän sen on pakko ajan myötä tottua ihanaan Riders Inniin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä katselinkin, että suurin osa hevosista hyppää tuolla kyllä todella hyvin ja mielellään. Sitten on muutamia näitä spookaajia, joille paikka on kauhistus :D Ja eihän pohjassa tosiaankaan mitään moitittavaa ole, se ei vaan nyt meinaa kelvata tälle hienohelmalle väriltään, heh!

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot