tiistai 29. syyskuuta 2015

Mitä kuuluu Dexteri?

Katselin tuossa, että onpa vierähtänyt tovi, kun olen kirjoittanut mitään Deestä. Tai lähinnä sen kuulumisista viime kuukautena muutamaa lausetta kummempaa. Voin ihan suoraan myöntää, että poden vuosisadan masennusta tämän selkäni takia, kun ei pääse treenaamaan ja joutuu jättää hyviä valmennuksia välistä. Etenkin, kun Dee oli saatu jo niin hyväksi sileällä liikkumaan, että harmitus tällaisen ylimääräisen tauon takia on aika kova. Mutta ei auta.

Kaikki kuvat otettu maanantaina 28.09.2015


 Kaiken harmituksen keskellä koen jäätävää stressiä tuon elukkani liikutuksesta. Se kun ei ole ihan niin yksiselitteistä, mitä yleensä on tottunut muiden hevosten kanssa. Dee stressaa aika paljon vaihtuvia ratsastajia. Kuitenkaan täysi vapaa (kävely) ei ole vaihtoehto, tuon pää ei sellaista kestä. Se jäykistyy koko kropastaan, liikkuu kuin mikäkin köpö puuhevonen ja sen jälkeen päivä päivältä se liikkuu entistä jäykemmin ja vaikuttaa jumiselta muutenkin koko kropastaan. Eli toisin sanoen, välillä ihan on itkettänyt, että kaikki se kesällä saavutettu flow liikkumisessa on kadonnut. Myöskin viikko treeniohjelmaa joutuu kaikenaikaa muuttelemaan vähän sen mukaan, miten ketäkin saa paikalle sitä ratsastamaan, puhumattakaan siitä milloin on kenkä irti tai jalka tukkina jostain.

Eli eipä oikeastaan ole mitään järkeä treeniohjelmassa - mutta toisaalta, Dee on pääosin tehnyt vain kevyttä työtä, joten ehkä tällainen jakso tähän väliin ei ole kovin haitaksi oikeasti. Olen kuitenkin lohduttautunut asialla, että Dee vaikuttaa kuitenkin pääosin iloiselta ja tyytyväiseltä, eli se ei protestoi vaihtuvia ratsastajia, vaan pysyy rauhallisena ja tasaisena, ainoa reaktio jännittämisestä näkyy enää vain alle puolen liikekapasiteetin käyttämisestä - se jos mikä on edistystä tuon hermoilun kanssa! Luulen, että se on alkamassa "aikuistua" :)


Olen ehkä itse vähän turhan vaativa hevoseni suhteen, ehkä vähän turhautunut muutenkin tähän kaikkeen taukoiluun ja olenkin muistuttanut itseäni sillä, että nyt pitää vaan hyväksyä tilanne ja muistaa se, että pitää olla super kiitollinen kaikille, jotka kerkeävät auttaa minua hevoseni kanssa. Ja niin olenkin - kiitos teille! <3

Dee ei ole mikään helpoin kaveri ja se on vähän ajatusmaailmaltaan erikoinen sekä herkkis, jota pitää ymmärtää ollen samanaikaisesti rauhallisen jämäkkä tekemisissään. Siksi se ei ole ihan jokaisen tytön ja pojan ratsu - juteltiinkin ystäväni kanssa, että Dee on kyllä niin esimerkki hevosesta, jonka selkään ei vaan "mennä ja laiteta sitä kulkemaan", vaan se on hevonen, jota pitää ratsastaa hyvin paljon fiiliksellä. Sille pitää antaa aika paljon tilaa, olla samaan aikaan päättäväinen, mutta äärimmäisen pehmeä. Paljon se antaakin sitten, kun löytyy yhteiset sävelet ja silloin voi tunte tuon hevosen kanssa olevansa yhtä. Siksi siitä niin paljon itse pidänkin! Ja kauan siinä on mennyt itselläänkin, että on päässyt edes vähän jyvälle, miten tuo eläin oikein toimii...


Itse olen ollut kaiken aikaa parempi voinniltani. Pystyin viime viikon sunnuntai-iltaan asti olemaan ilman kipulääkkeitä peräti 9 päivää - olin ihan täysin kivuton. Myönnän, että torstaina lähdin sitten hetken mielijohteesta itse Deellä maastoon... Ärsytti, kun se oli niin menohaluja täynnä ja niin jumissa kropastaan, ja koska en uskalla sinne laukkamaastolle ketään muita päästää eikä sinne oikeastaan koskaan hirveästi ylimääräisiä halukkaita olekaan Deen mahdollisen villeyden vuoksi, niin lähdin sitten itse. Tiedän, typerää omalta kannaltani. Mutta se teki kyllä terää, etenkin hevoselle, mutta myös itselleni! Olin niin onnellinen tuon päivän jälkeen! Vaikka kyllä sainkin aikamoisen saarnan avopuolisoltani, kun hän sai kuulla tempauksestani... Ymmärrän kyllä huolen aiheen, mutta en olisi mennyt selkään, mikäli olisin kokenut selkäni ja oloni yhtään huonoksi. Pitkään jatkunut kivuton ja varsin letkeä tila helpotti päätöstä lähteä vähänä tuulettumaan. Ja tiedän Deen niin hyvin, ettei se pääsisi pienissä paineissakaan minua yllättämään laukkamaastolla. Ja ai että, miten hyvältä se tuntuikaan loppuraveja ravatessa! Alkoi tuntua pikkuhiljaa omalta itseltään :) Enkä itsekään rasittunut reissustamme yhtään, hyvä hyvä.

Oman kivuttoman jaksoni keskeytti hienosti oma karvakaverimme, 60 kiloinen rottweileruros Veeti, joka sunnuntaina intopiukeana oli niin kovaa lähdössä ulos lenkille, että kumosi minut pyllylleni eteisessä kenkiä sitoessani  - auts! Kiitos siis Veetille! Sunnuntaina ja eilen olin aika kipeä taas, käveleminen oli ajoittain tuskaista. Mutta tänään oli jo onneksi selkeästi parempi päivä, enkä aamun alkukankeutta lukuunottamatta huomannut vetreydessäni mitään ihmeellistä. Että kyllä tässä kokoajan parannutaan hyvää vauhtia.


Torstain laukkamaaston jälkeen Dee pääsi Miran kanssa hyppäämään pientä jumppaa. Se ei ole päässyt nyt yhtään hyppäämään sitten viimeisten korjaustreenien, joten odotettavissa oli vähän ylimääräistä jännitystä... eikun huijasin, kyllä Janita sillä yksi päivä muutaman pienen kavaletin suostui ylittämään pienen paineistamiseni jälkeen ;) Mutta käytännössä voidaan sanoa, että hevonen ei ole oikeastaan hypännyt ollenkaan. Puomeja hevonen näki edeltävällä viikolla Miran kanssa, mutta se meni vähän enemmän keilailun puolelle, kuin puomien ylittämiseksi, kun Dee oli niin jännittynyt ja kankea, eikä vastannut apuihin... heh.

Jumppa sujui jo aika paljon paremmin, vaikka kyllä se hyppy vaan näyttää niin vaivalloiselta nyt. Silti tällainen jumppa teki terää hevosen mielelle ja kropalle tähän väliin ja oli hevonen kuitenkin selkeästi kropastaan enemmän "auki" edeltävän päivän laukkamaaston jäljiltä!

Alla pikkupätkät vikoista sarjoista jumppapäivältä




Lauantain liikutukset menivät taas aivan uuteen uskoon, kun sain tiedon tallilta, että Deen oikea takanen on aivan tukki. Eli turvonnut aika melkoisesti. Huoh - eikun ihmettelemään mikä siinä nyt sitten on. Dee ei kehitä kovinkaan helposti impparia jalkaan, joten mistää pikku kolhusta en uskonut jalan noin reagoivan, siksi tilanne pisti vähän huolestuneeksi.

Päivällä Dee juoksi liinan päässä, se oli super jäykkä ja kankea, eikä olisi halunnut liikkua itse ollenkaan. Vertyi kyllä loppua kohden mukavan rennoksi. Illalla päästin sen vielä laukkaamaan maneesiin vapaana, ja silloin ei ollut enää kankeudesta tietoakaan - liikkui jopa aika kivasti! 

Kun kylmäilin vedellä oikeaa takasta, näin, kuinka se oli täynnä polttiaisen pistoja/puremia. Meillä on ollut ihan kauheasti iltaisin jopa täällä pääkaupunkiseudulla polttiaisia tänä syksynä, ja jostain syystä meidän tallista Dee näyttäisi kuuluvan itikoiden suosikkeihin ja se on jo hyvän aikaa ollut täynnä paukamia enemmän ja vähemmän, etenkin vatsassa ja kyljissä. Jostain syystä polttiaiset olivat edeltävänä yönä herkutelleen Deen toisen takasen kanssa, ja tästä syystä koko jalka reagoinut turpoamalla. Oli aika karsean näköinen kyseinen jalka - siitä löytyy kuvaa instagram -tililtäni heidipatsi, jos kiinnostaa nähdä. Mutta onneksi ei mistään tämän vakavemmasta asiasta ollut sitten kyse. Nyt, kun tallin ikkunat ovat suljettu yöksi, ovat paukamatkin lähteneet nopeasti parantumaan ja jalka on jo täysin normaali.


Sunnuntaina kävin itse selästä Deen kävelemässä maastossa. Ja okei... myönnetään, en malttanut olla lopulta ravaamatta ihan pikku pikku pätkää... jonka jälkeen en ollut malttaa ottaa ihan pientä pätkää hidasta rentoa laukkaa. Huoh, millä saisi itselleni kärsivällisyyttä nyt tämän asian kanssa?! Mutta aika ihanaa se oli taas. Deekin vaikutti letkeältä ja onnelliseltä pärskiessään rentona. Illasta olinkin koiramme ansiosta tosiaan niin kipeä vaihteeksi, että kyllä siinä itku meinasi tulla - lähinnä siis harmituksesta, ei niinkään itse kivusta...

Maanantaina ystäväni Janita ratsasti Deen, josta nämä kaikki kuvatkin ovat. Itse siis nilkutin mukana hitaasti lähinnä kamera kaulassa ratsukon perässä. Janita sai eilen Deetä jo tosi kivasti vetreämmäksi ja ihan lopusta se näytti jopa tosi tosi hyvältä, alkoi pilkahdella sitä Deetä, mitä olimme saaneet kesällä siitä esiin!


Tänään tiistaina piti alkuperäisen suunnitelman mukaan Nipsun ratsastaa Dee, mutta se sitten taas viime aikoina totutun tuurini tapaan peruuntui, eikä Nipsu pystynyt ratsastamaan mitään hevosta. Olin jo perumassa koko treeniaikaa, kunnes tajusin, että Janita meni edeltävänä päivänä Deellä niin kivasti, että mäpäs pakotan sen Nipsun silmien alle Deen kanssa - niin tulee jotain järkeä tähän hevosen liikutukseen! :D

 Janita muunmuassa onkin aika pitkälti hoitanut Deen oheisliikutusta aina silloin, kun itse en sillä mene, joten joutuivat kerrankin yhdessä töihin ja mukavuusalueen ulkopuolelle. Lopulta tuli ihan hyviä pätkiä sieltä ja treeni oli varmasti molemmille hyödyllinen - etenkin ajatellen, että kun kuitenkin aina tarvitsen aika-ajoin apua ratsastelujen kanssa, niin on hyvä olla varaihminen, joka tietää mitä tällä hetkellä tuon hevosen kanssa ihan oikeasti yritetään tavoitella. Olen toki yrittänyt samoja asioita itsekin kertoa, mutta en ole ulosanniltani selkeästi yhtä hyvä (tietenkään), kuin Nipsu, joten Janita saikin jonkinlaisia ahaa -elämyksiä tästä päivästä Dexterin liikutteluun!

Nipsu sanoi minulle treenin päätteeksi, että hevosen liikkuminen on parantunut ja se näkyy selkeästi vaikka nyt olikin "vierasratsatsaja" selässä. Se oli kyllä kiva kuulla, etenkin näiden pitkien jumiviikkojen jälkeen. Välillä olen miettinyt, että olenko menettänyt nyt sen kaiken työn, mitä sen kanssa on tehty sen liikkumisen kehittämiseen, mutta kai se niin on kuin siinä missä pyörän ajamisen opettelussakin - myös hevosella - eli se mikä tallentuu lihasmuistiin edes osittain ei sieltä katoa mihinkään.


Huomenna Deelle on luvassa ohjasajoa, ja torstaina Nipsu ratsastaa Deen vihdoin. Sitä odottelen kyllä paljon taas! Vielä, kun saataisiin aikatauluja sovitettua estekoutsimme Antin kanssa, että Dee pääsisi kunnolla hyppäämään - niin eihän tässä sitten ole hätäpäivää. Deen vuositarkastuksen ajattelin seuraavalle viikolle järjestää, vetoautokin on kohta taas iskussa, niin pääsee kuskaamaan hevostakin.

Mutta sellaisia kuulumisia. Ei varsinaisesti mitään hätkähdyttävää. Omalta osaltani koville ottaa tämä vierestä toisten ratsastelujen katselu. Iltaisin aina vähän jopa suututtaa tilanne ja aamulla sellainen olo, että "onko pakko nousta, jos ei taho". Ärsyttää, kun ei voi oikein tehdä yhtään mitään. Olisi kiva palata jo normaaliin arkeen ja työhön. Mutta pitää nyt vaan malttaa... ja malttaa... ja malttaa... huoh.

13 kommenttia:

  1. Olipas Dee kivan näköinen tuolla jumppavideolla! :) Jotenkinkin erityisen rento ilme ja näytti niin helpolta. Koita nyt vain pysyä poissa kyydistä tai kohta olet pyörätuolissa.. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli tuossa vaiheessa jo rentoutunut ja ilme taas kirkastunut, vaikka kyllähän sen jäykkyys näkyy noissa hypyissä aika selkeästi nyt. Mutta kyllä se sieltä taas vetreentyy, ja toisaalta tällainen jakso voi tehdä ihan hyvääkin sille, että kerrankin sitä ratsastaa paljon erilaiset ihmiset - oppii rentoutumaan, vaikka kaikki ei mene aina ihan saman kaavan mukaan, mitä itse olen selässä tottunut tekemään! :)
      Pitäisi kyllä yrittää nyt vaan malttaa, mutta arvaa vaan kuinka hankalaa on :/

      Poista
  2. Videota Nipsusta ja Deestä sitten?

    VastaaPoista
  3. Dee näyttää tosi kivalta tossa videolla.
    Tiedän tunteen kun ei oikein malttais olla hevosen selästä pois millään. Itsellä murtui ranne 2 vuotta sitten kun tipuin selästä ja 2kk ratsastuskielto. Teki välistä mieli mennä hevosen selkään ja mennä pelkkää köpöttelyä maastossa, mutta sisko sai mulle aina puhuttua järkeä päähän. Mut se tunne kun pääsee vihdoinkin kunnolla pitkästä aikaa treenaamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2 kk on pitkä aika! Nyt kun tässä laskin, niin olen ollut jo ennen diagnoosia ratsastamatta (pikku Ristoa lukuunottamatta) 3 viikkoa, nyt sitten vielä tähän päälle tämä 2 viikkoa, että alkaa se itselläänkin olla sellaiset 2 kk kohta kasassa, kun ei ole treenannut - hui... ihmekkös, jos alkaa jo vähän hermo mennä :D Mutta kyllä, täytyy ajatella kauaskantoisesti. Sitä kiittää myöhemmin, jos nyt malttaa olla ja parantaa itsensä kunnolla, ettei jää mitään vikaa vaivaamaan lopullisesti.

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia<3

    VastaaPoista
  5. Olen itsekin joskus kiivennyt hevosen selkään murtuneen jalan kanssa. Lääkäri osasi kysyä asiaa kontrollikäynnin yhteydessä, ja naureskellen totesi "että juuri tuollasia te hevostytöt olette, ei auta kieltäminen." Mutta kun ei satu, niin paha pysyä kyydistä poiskaan ;)

    Tiedän harmituksen tunteen, ja tavallaan tylsään kohtaan tuli breikki, kauneimmat syyskelit ja seuraavaksi alkaakin sitä möhnää satamaan taivaan täydeltä, blaah!
    Mutta toisaalta tauko saattaa tehdä hevoselle henkisesti pelkästään hyvää, varsinkin kun on edistynyt hurjin askelin! Ruumillisesti sitten toi jäykkyys ei ole se kaivatuin asia.

    Koita tsempata loppuun saakka nyt, pian oot taas kyydissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ala viitsi, sehän tässä harmittaakin, että kohta saa taas liukastella ja kulkea sohjossa kengät ja sukat märkänä. Mutta käänsin tämän positiiviseksi, että onneksi tämä tuli nyt, eikä sitten kun on tosiaan niin liukasta että ei pysy kunnolla pystyssä - ei tulisi mitään sellaisesta tämän selän kanssa, nyt voi sentään käydä ulkona ja ei tarvitse kävellessä tuollaisia varoa :)

      Ja sellaisiahan me heppatytöt vähän tunnutaan olevan. Ei pikku kivut haittaa menoa ollenkaan, kun veri vetää hevosen selkään kaiken aikaa :D

      Sitä minäkin mietin, että kyllä tämä varmasti voi olla Deellekin ihan mukavaa aikaa ja hengähdystä, kun ollaan kuitenkin treenattu kevättalvesta asti aika kovasti, niin saa vähän huilia sekin. Löytyy siltäkin siten motivaatiota lisää aloittaa kunnon treenit talvea vasten ja talven yli!

      Kiitos tsempeistä, näitä tarvitsen nyt todella!

      Poista
  6. selän kanssa ei kannata ottaa riskejä. Eikö sulla ollut kuukauden tauko? :O Olin samanlainen jonkin aikaa, kun selässäni todettiin murtuma ja hups keikkaa kävikin niin, että olin 7kk pois hevosen selästä. Eli kannattaa pysyä poissa vaikka olisikin kivuton. Tosissaan mulla menossa jo 25kk kipeän selän ja sitkeän murtuman takia. Murtuma tosin todettiin vasta 14kk kipuilun jälkeen. Tsemppiä, toivottavasti sun selkä tulee kuntoon!!

    VastaaPoista
  7. Mä tiedän miltä sinusta tuntuu, vaikka itse en ratsastuksellisesti ole lähelläkään sinun tasoa, mutta en pääse ratsastamaan omaa hevostani kun olen raskaana ja kaikki mahdolliset vaivat siihen päälle mm. selän välilevyongelma.
    Tsemppiä sulle ja mulle!! Kyllä se siitä!

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot