lauantai 26. syyskuuta 2015

Ystäväni hevonen

Meillä oli todella hienot aamukuvaukset eräs elokuinen aamu, kun oli vähän viileää, aurinko nousi ja pellot olivat vielä nousevan usvan peitossa. Haluan näitä kuvia jakaa täällä bloginkin puolella, kun tuntuu, että kuvat onnistuivat todella hyvin omastakin mielestäni. Minulla oli todella karismaattinen pari kuvattavana ja kuvat tulivat mallien ja maisemien ansiosta kuin itsestään - meidän alkeellisesta harrastekamerasta huolimatta.


Näissä kuvissa jotenkin huokuu sellainen rauha ihmisen ja hevosen välillä mielestäni ja se on sellainen tila, mitä toivoisi enemmän ihmisten ylipäätään hakevan itsensä ja hevostensa välillä, joiden kanssa töitä tekee. Itselleni on jotenkin ihan viime vuosina entistä enemmän tullut voimakkaammin tunne, että haluan oppia ymmärtämään hevosia enemmän, joiden kanssa olen tekemisissä, jotta pystyn kouluttamaan ja työstämään niitä järkevämmin eteenpäin. Etenkin nuorten ja varsojen kanssa tätä on helppo lähteä työstämään, koska ne eivät ole olleet välttämättä vielä altistuneita ristiriitaisille käsittelyille, joista ne syvälle iskostuneet ongelmat yleensä johtuvat. Ne käyttäytyvät vielä täysin ennakkoluulottomasti ja "luonnollisesti" ihmisen kanssa ja silloin niistä pääsee oppimaan parhaiten ja niitä on kaikista helpoin lähteä opettamaan.

Vaikka ennen Deetä olin tehnyt jonkin verran nuorten hevosten sisään ratsastuksia ja siitä eteenpäin ratsastuksen aakkosten opettelua, eli kaasu, jarru, kääntäminen, kaikki askellajit läpi ja ensimmäiset hypyt. Silti nyt myöhemmin joutuu toteamaan, että olen kyllä ollut täysin ummikko näissä hommissa, vaikka "teknisesti" asiat monien hevosten jälkeen on tullut tehtyä rutiinilla ihan hyvin. Deen myötä olen oppinut rehellisten virheiden ja onnistumisien kautta ihan alusta asti sitä, miten hevosen kanssa tulisi se suhde luoda ja mihin pitää hevosta kouluttaessa, ratsastaessa ja treenatessa pyrkiä. Hevosen pitää kunnioittaa kyllä ihmistä, mutta se ei saa tuntea oloaan epävarmaksi ja pelokkaaksi ihmisen seurassa. Hevonen on mielestäni hyvin mielyttämisen haluinen eläin, mutta myös rehellinen kertomaan, jos jokin on vinossa - jos niitä vaan osataan kuunnella. Aina sanotaan, että ei hevonen pakotettuna kulje - mutta oman kokemuspohjani ja seuraamieni tapausten pohjalta voi kyllä todeta, että hevonen nöyränä sietää todella paljon väärin kohtelua ja ratsastusta, ennen kuin sille tulee mitta täyteen. Se ei ehkä suorita hyvin ja tyytyväisesti, eikä varmasti käytä puoliakaan luontaisesta kapasiteetistaan, mutta kyllä pakotettunakin hevosen saa suorittamaan - jotenkin. Onkin sitten lopulta ihmisen vastuulla, näyttääkö hevonen tyytyväiseltä ja rennolta tehdessään töitä.


Etenkin varsan ja nuoren hevosen päivittäinen käsittely on isossa osassa. Olen todennut, mielummin käsitellään liian vähän, kuin paljon ja epäjohdonmukaisesti. Ei toivottua käytöstä on paljon vaikeampi opettaa pois, kuin opettaa puhtaalta pöydältä asioita oikein. Ja epäjohdonmukaisuus jättää aina jonkinlaisen jäljen hevoseen ja sen käyttäytymiseen, sekä tapaan reagoida asioita.

Deen kanssa isoimpia virheitä, joita olen tehnyt, on se, että teen liikaa toistoja - senkin jälkeen, kun asiat ovat jo onnistuneet. Pitää osata tajuta, mikä on se hetki, jolloin voidaan tyytyväisenä lopettaa - vaikkei täydellisyyttä hivota asioissa heti alkuun. Pitää osata ymmärtää ja huomata, mikä on jo onnistunut asia sinne päin. Ja ottaa yksi kerrallaan uusia asioita. Liian monta ärsykettä samalla kertaa saa hevosen vain hermostumaan ja siinä tilassa se ei opi mitään hyvää.

Dee on super herkkä hevonen ja se on juuri sen herkkyyden ansiosta ollut - joo haastava ensimmäiseksi alusta asti -projektiksi - opettavaisin hevonen, mitä olisin voinut kohdalleni toivoa. Se on aina kertonut hyvin suoraan ja voimakkaasti, miten se kokee asiat. Varmasti osittain itseni ja toimintani takia siitä on tullut sellainen mikä siitä on tullut, vähän yliherkkis, hermostuva jne. Toisaalta lohduttaudun aina ajatuksella, että sen emä on hyvin saman tyyppinen eli luonne ja temperamentti on osa perittyjä ominaisuuksia, ei pelkkää opittua. Myös pystyn monesti lohduttautumaan, että kaikista virheistä huolimatta se on tänäpäivänä hyvin tyytyväisen ja onnellisen oloinen hevonen. Se tykkää lähteä ihmisen kanssa töihin. Se on itselleni todella tärkeää. Jos hevonen on haluton töihin lähtiessä ja töitä tehdessä, ei anna tarhasta kiinni tai muuta vastaavaa, siinä vaiheessa on aina syytä miettiä - miksi.


Vielä on ihan hirveästi opittavaa, mutta paljon tärkeitä asioita on jo opittu ja pikkuponi Risto on esimerkiksi tuorein esimerkki tähän mennessä onnistuneesta työstä - nuori poni, joka on ennakkoluuloton ihmisten kanssa, lähtee mielellään töihin aina - on iloinen, on luottavainen ja ei pelkää epäonnistumisia. Sen kanssa ei ole tehty mitään ylimääräistä ja ihan jokaikinen treeni on lopetettu aina jonkin uuden asian onnistumiseen - niin, että poni kokee myös onnistuneensa ja saa siitä palkinnon. Sen kanssa olen ensimmäistä kertaa ikinä hevosia tehdessä pysynyt todella maltillisena ja kärsivällisenä. Olen siitä niin kauhean ylpeä! Ja samalla harmittelen, miksi en tehnyt aikanaan ensimmäisten vuosien ratsastuksissa Deetä samalla tyylillä. Nyt näitä virheitä korjaillaan. Mutta olen päättänyt kantaa vastuuni asiasta, ja tehdä Deen kanssa myös jatkossa parhaan osaamiseni mukaan. Tekemällä oppii.

Ja hevosten kanssa se oppiminen jatkuu läpi koko elämän - koskaan et ole täysin valmis.
Olen todennutkin myös sen, että asioita ei voi kokonaan oppia lukemalla ja katselemalla vierestä - asioita pitää päästä itse tekemään, jotta oppii ihan oikeasti. Jotta pystyt tekemään ja kouluttamaan hevosta, täytyy ymmärtää hevosta, sen perustarpeita eläimenä ja sen luontaisia käytösmalleja. Seuraaminen hevosten keskinäistä kommunikointia laumassa esimerkiksi laitumella. Ne ovat aika mustavalkoisia - siihen perustuen myös ihmisten pitäisi käyttäytyä hevosten kanssa. Olla rauhallisen jämäkkä ja reilu. Olla hyvin mustavalkoinen, että hevonen kykenee ymmärtämään mitä halutaan.

Tiedän hyvin sen, että sivusta on helppo neuvoa ja todeta, että asioita kannattaisi tehdä toisella tavalla.  Mutta lopulta se käytännön kokemus erilaisista hevosista on kaikista arvokkain ja opettavaisin, kuin mikään luettu kirja, artikkeli tai tutkimustulos. Tämä kannattaa muistaa myös muita neuvoessa - antaa välillä toisille lupa tehdä, erehtyä ja oppia niistä.


Jos vertaan tätä hetkeä nyt, kun Torsti on 4kk ikäinen maitovarsa, ja mitä tilanne on ollut silloin samoihin aikoihin, kun Dee on ollut tuon ikäinen 7 vuotta sitten - on sävelet aika paljon selvemmät tällä hetkellä itselleni - tietää mitä tekee. Tai jättää tekemättä. Siltikin on opittavaa ja jokainen hevonen opettaa jotain uutta. Siksi niitä on hyvä kuunnella nöyränä senkin jälkeen, kun luulee jotain osaavansa - hevonen on paras opettaja meille.

Sellaisia ajatuksia tähän viikonloppuun. Hyviä ja antoisia hetkiä kaikille hevosten parissa!

6 kommenttia:

  1. Tekemällä oppii ja myös erehtymisten kautta voi oppia paljon sellaista, mitä ei ehkä muuten olisi tullut opittua. Tämä pätee ihan yleisesti elämässä, ei vain hevosten kanssa toimiessa. Mainiota pohdintaa ja ajatuksia herättävä teksti, olen samaa mieltä kanssasi.

    Postauksen kuvat ovat todellakin onnistuneita: selvästikin aikainen lintu madon nappaa ja aamuvirkut kuvaajat palkitaan upeilla maisemilla, joista päiväsaikaan voi vain haaveilla. Hienoja kuvia, sinulla on syytäkin olla tyytyväinen aikaansaannokseesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiva saada kokeneelta kuvaajalta palautetta! :) Mä kun räpsin näitä vähän sillä tavalla tuurilla. Joskus onnistuu ja joskus ei :D
      Ja niinhän se on. Et voi oppia, jos et yritä ja uuden opetteluun ja yrittämiseen kuuluu väistämättä epäonnistumisia, joista oppii kaikista eniten. Ja tosiaan, oli kyseessä sitten hevoset tai jokin muu aihepiiri elämässä yleensä. Sitä ei saa olla liian ankara itselleen, eikä varsinkaan muille.

      Poista
  2. Todella hyvä teksti Heidi. Näitä asioita tulisi meidän kaikkien hevosten kanssa tekemisissä olevien pohtia ja reflektoida itsessämme. Monesti se johdonmukaisuus on mulla itellä se asia, mikä mättää. Tai että pyytää liikaa asioita kerralla, eikä itsekään tiedä mitä haluaa, ja sitten pakka hajoaa. Kaikki nää pitää lähtee itestäni ja siitä, että on reilu mutta päättäväinen siinä mitä tekee. Hevosen luottamus ja kunnioitus on parasta mitä voi ansaita, ja se ei tulekaan helposti. Oon itse ratsastanut paljon herkkiä ja kuumenevia hevosia, ja niistä voin sanoa että ne on opettanut mua kaikista eniten niin maasta käsittelyssä kuin ratsastuksessakin. Ja pakko sanoa, että sä oot kyllä tässäkin mielessä super hevosenomistaja, että sä myönnät reilusti virheesi ja erehtymisesi, ja kerrot niistä reilusti myös täällä blogin puolella, antaa aihetta meille muillekin tehdä samaa. Sun teksteistä saa oikeasti sellaisen käsityksen, että hevonen ei ole sulle vain urheiluväline, vaan haluat siitä todellisen jäsenen sun perheeseen ja elämään ylipäätään ja haluat oppia siitä _kaiken_ mahdollisen. Kuten perheessä kuuluu. Ja niiinkuin mainitsitkin tekstissä, niin tekemällä tosiaan oppii, ja siitäkin oppii hirmuisesti että ymmärtää omat virheensä ja ottaa myös oppia niistä. Tulipas teksti, hups :'D

    Kuvat on aivan mahtavia ja niistä välittyy kyllä rauha ja onnellisuus, ihanan herkkää! :') Kyllä hevoset antaa meille niin paljon eri näkökulmaa elämään<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentista! :) Ja sepäs siinä onkin, että oppii ymmärtämään itse, mikä on liikaa pyytämistä ja mikä ei. Tilannetaju hevosten kanssa kehittyy ihan uudelle levelille, koska on pakko olla herkkä kuulostelemaan kaikkea, yrittää miettiä jo etukäteen millä kaavalla asioita tehdään ja sitten kuitenkin tilanteessa olla nopeasti valmis muuttamaan suunnitelmaa johonkin parempaan, jos siltä alkaa vaikuttamaan.

      Välillä sitä kyllä miettii, miksi sitä aina niin kauhean avoimesti kirjoittelee myös niitä virheitä, kun monet tuntuvat ottavan asian niin, että olisin vaikka siksi esimerkiksi epävarma ja löytävät siitä jotain arvostelemisen aihetta. Kysehän ei mielestäni ole missään määrin epävarmuudesta, jos myöntää itselleen, mikä on tämän hetkinen heikkous. Koska niinhän sitä pystyy lähtemään kehittämään ja parantamaan, kun asioita tutkii itsekriittisesti. Toisinaan on hyvä välillä antaa myös armoa itselleen, eikä olla liian ankara - ei ne hevosetkaan kerrasta tai toisestakaan heitä hanskoja tiskiin, jos teet virheliikkeen. Etenkään jos muuten lähtökohtaisesti haluat kohdella hevosia kunnioittavasti ja asiallisesti.

      Kiitos paljon palautteesta, näitä on kiva lukea! :)

      Poista
  3. Hienosti kirjoitettu. Joskus kuulin erään vanhemman herrasmiehen ja pitkänlinjan hevosmiehen suusta lausahduksen, jota itse ainakin yritän noudattaa. "Ole reilu hevoselle", tämä kuvastaa mielestäni aika hyvin ja ytimekkäästi sen, mitä kaikkien pitäisi noudattaa.

    Hienoja kuvia ja kuvattavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä ne vanhat hevosmiehet tietävät. Harmi, kun Suomessa tällainen tietotaito ja viisaus ei yleensä ole siirtynyt seuraaville sukupolville. Tuntuu, että vanhan ajan hevosmiesten ja nykyisten hevosnaisten välillä on jokin rotko, ja uusi sukupolvi joutuu aloittamaan kaiken opettelun ihan alusta. Itsekin sain vasta muutama vuosi kuulla, että pappani on ollut aikoinaan kovakin hevosmies - tietääpähän nyt ainakin mistä tämä hevoshulluus on perittyä ;)
      Kiitos!

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot