perjantai 13. marraskuuta 2015

Hammashuoltoa

Koen, etten ole koskaan saanut Deen hampaita ja suuta tarkastettua oikein osaavalla siihen erikoistuneella eläinlääkärillä. Varsa-aikoina Deen suun tutki ja hoiti usein kyllä siihen varsin pätevä eläinlääkäri, sudenhammaskin poistettiin keväällä 2010 Deen ollessa kaksivuotias ja lähdössä ensimmäistä kertaa Hollantiin. Silloin on aina saanut palautetta, että Deen hammaskalustossa ei ole ollut mitään poikkeavaa tai huomautettavaa - kaikki purennasta lähtien ok.

Suun tarkistusta vuonna 2013, jolloin oli paaaaljon ongelmia niin suun kuin monen muunkin kanssa

Mutta myöhemmin ratsastusikäisenä sitä on tullut monetkin kerrat mietittyä, että onko kaikki kuitenkaan ihan ok. Tottakai on ollut 2,5-4 -vuotis aikoihin joutunut ottamaan huomioon maitohampaiden vaihtumisen pysyviin. Deellä hampaita vaihtui paljon kolmevuotiskesällä erityisesti. Dee on super herkkä suustaan, välillä vähän hankala. Mutta kun se on hyvän tuntuinen ja sen saa luottamaan käteen, niin se on ihan fantastinen ratsastaessa - kevyt ja rauhallinen! Dee on ollut todella iso opettaja sille, että olen löytänyt käteenä ja kädestä lähteviin apuihini kaiken aikaa lisää pehmeyttä, vakautta ja rentoutta, koska se siitä huomaa hyvin nopeasti, ettei se ole tyytyväinen tarjottuun tuntumaan, jos se on esimerkiksi liian staattinen, jäykkä, terävä jne. Tämä näkyy juuri siinä, että se ei esimerkiksi lähde pyörittämään laukkaa kovinkaan rennosti, ja silloin se ei nosta laukkaa jopa ollenkaan, jos se kokee tuntuman todella ahdistavaksi.

Myöhemmin olen käyttänyt hammastarkastuksiin kahta helposti saatavilla olevaa pätevän oloista lääkäriä. Toiselta heistä en ole koskaan saanut kommenttia mistään poikkeavasta - raspausväliksi on kuulemma riittänyt vuosi. Raspausta on tehty, eli hampaiden terävöitymisiä on tasattu ja that's it. Toiselta lääkäriltä, joka raspasi Deen kahteen otteeseen, sain toisella raspauskerralla puolen vuoden raspausvälin jälkeen kommenttia, että Deellä on aaltopurentaa hampaissa. Tämä kommentti tuli siis ensimmäisen kerran Deen ollessa siirtynyt jo kuusivuotiaaksi... hämmentävää. Tämän jälkeen kävimme puolen vuoden päästä jälleen edeltävällä eläinlääkärillä klinikkakäynnin yhteydessä tarkastuttamassa suun. Jälleen ei kuulemma mitään poikkeavaa, ei aaltopurentaa... Ja vuosi seuraavaan tarkastukseen olisi ihan ok. Tunti ristiriitaiselta. Mietin jo tuolloin, että haluan näyttää Deen suun ensimmäistä kertaa ikinä Suomessa hammasspesialistiksikin kutsutun Jukka Holopaiselle. Haluan kuulla nyt tämä kaiken jälkeen, mitä hänellä on sanottavaa siitä.

Dee on kyllä ihme kyllä tuntunut todella hyvältä viime vuoden suustaan, ja parantunut kaikenaikaa! Mutta edelleen tiettyjä ongelmia tämänkin suhteen on, jotka yhdistän suuhun. Olen kuitenkin ollut rauhallisin mielin, sillä Dee on syönyt hyvällä ruokahalulla ja reippaasti heinää kaikenaikaa, eikä siis varsinaisia syömistä vaikeuttavia ongelmia hampaissa ole ollut koskaan havaittavissa. Sanotaankin, että hevonen näyttää suun kiputilat erittäin epämääräisesti ja joskus niitä on vaikea huomata lainkaan. Kuitenkin ehkä perusoireet, mitkä voi yhdistää heti suuongelmiin on kaikenlainen hidas ja varovainen syöminen, heinätuppojen sylkeminen, heinän "liottelu" vesikupissa, laihtuminen, kiukkuisuus syödessä, suun aukominen syödessä, pään ravistelu syödessä... Suu on hevosen ensimmäinen "kanava" ruuansulatuksessa ja kun on ollut näitä vatsaongelmiakin tässä viime vuosina ihan kiitettävästi, niin tottakai suun kunto on pistänyt mietityttämään vaikka hoitavien eläinlääkärien ohjeiden mukaan olen tähänkin mennessä mennyt.

Hevosen suussa on yhteensä maksimissaan 44 hammasta: ylä- ja alaleuoissa on molemmissa 6 hammasta, 2 kulmahammasta (yleensä näkyvissä vain oreilla ja ruunilla), mahdollisesti 2 sudenhammasta (yleensä vain yläleuassa) ja 6 poskihammasta molemmin puolin ylhäällä ja alhaalla. Yläposkihampaat ovat leveämpiä, kuin alaposkihampaat.


Deellä on aikaisemmin ollut herkästi aukeavat suupielet. Sen suupielet aukenivat ensimmäistä kertaa kunnolla Hollannissa ollessaan treenissä viisivuotiskeväällä. Sen jälkeen suupielet ovat olleet ongelmalliset. Suitsitukseen ja kuolaimiin on joutunut erityisesti kiinnättämään huomiota. Deellä on hyvin ahdas ja pieni suu, sinne ei voi ihan mitä tahansa paksuista kuolainta laittaa, mutta liian kapeat kuolaimet aiheuttavat herkästi ns. "painevauriota" suupieliin, jonka jälkeen ne myös helposti lähtevät aukeamaan. Deellä on myös herkkyyttä erilaisille kuolainmateriaaleille ja tällä hetkellä ainut sopiva materiaali on Sprengerin valmistama aurigan -materiaali. Tällä hetkellä ei siis muita kuolaimia meillä käytössä olekaan, lukuunottamatta hackamorea. Suupielet olen saanut vasta tänä vuonna voimaan paremmin, kun löysin vihdoin Deen suulle sopivan kuolaimen Sprengerin Dynamic RS -mallistosta. Kyseinen nivelkuolain on anatomisesti muotoiltu, eli siinä kuolain on muotoiltu kaarevaan muotoon, jolloin se tuottaa pehmeämmän paineen ylipäätään suuhun ja sopii muotoilunsa ansiosta parhaiten. Meillä on myös saman sarjan kolmipala, mutta sillä Dee on selkeästi rauhattomampi ja huonompi, kuin tällä nivelellä - ihme kyllä.

Sprengerin Dynamic RS -nivelkuolain auriganilla

Suitsitukseen muuten on joutunut nimenomaan turpahihnoihin kiinnittämään huomiota. Alaturpahihna on ehdottomasti "ei ei" tämän hevosen kanssa, vaikka sitä monet valmentajat aina minulle haluavat tuputtaakin, koska Dee on ajoittain tosiaan herkän suunsa takia vähän rauhaton. Mutta se rauhoittuu kädelle kyllä, kunhan sen saa rentoutumaan ja luottamaan. Alaturpahihnalla estäessä hevosen suun kanssa pelaamista en saa hevosta ikinä rentoutumaan ja ongelma pysyy kaikenaikaa, vaikka näkyvästi suulla pelaaminen ehkä vähän pienenisikin.

Varsinaisen turpahihnan kanssa on joutunut miettimään sen sijaintia - ilman turpahihnaa ratsastaessa Dee ei ole taas kovin luottavaisen oloinen käteen - olen jotenkin järkeillyt tämän sillä, että turpahihna antaa jollain muotoa tukea hevoselle silloin, kun ratsastaja tekee pidätteen esimerkiksi... Turpahihna on kuitenkin oltava melko ylhäällä, jotta kuolain ja turpahihna eivät litistäisi poskia poskihamapaiden väliin. Tämän tajusin vasta Deen viisivuotiskesän lopulla, kun se posket olivat aivan "haavoittuneet" tästä ja jonka vuoksi hevonen oli todella haluton ottamaan pidätteitä vastaan. Nyt mietittynä reaktio on ihan luonnollisesti selvä, mutta ei sitä silloin tullut ajatelleeksi, eikä siitä kukaan ammattilainenkaan koskaan edes ehdottanut.

Muita turpahihnoja, joilla Dee on rento ja tyytyväinen, on remonttiturpahihna. Sillä se onkin erityisen hyvä sileällä - saan hyvän kontaktin ja hevonen rentoutuu parhaiten tuntumalle, mutta esteillä pelkään sen vaikuttavan hevosen hapenottokykyyn sijaintinsa vuoksi, vaikka hihnan pidänkin aina niin löysällä, että sinne mahtuu neljä sormea väliin. Jonkin verran remonttiturpahihnaa käytin hyppäämisessä yhdessä vaiheessa, mutta myöhemmin olen todennut esteille perusturpahihnan ilman alaturpahihnaa parhaimmaksi vaihtoehdoksi kaikenkaikkiaan.
Turpahihnoja en koskaan laita normaaliin tapaan "kireälle", mihin yleistäen on totuttu. Parhaimmaksi kireydeksi olen todennut, kun turpahihnojen väliin mahtuu vähintään se neljä sormea, ellei jopa koko kämmen. Kummallista kyllä, tällä löysän turpahihnan olemassa ololla ja turpahihnattomuudella hevosessa on selkeä ero tyytyväisyyden kanssa.


Kaikki tämä vaikuttaa suun kuntoon ihan kauheasti. Ja itse tässäkin asiassa on saanut oppia kantapään kautta. Ja kokeilemalla oppii parhaiten, kun seuraa ja tunnustelee hevosta. Hevosissa tuntuu olevan myös paljon yksilöllisiä eroja, mm. suun rakenteen kanssa, joten kaikki ei toimi kaikille. Pääosin uskon siihen, että tietynlainen pehmeys ja mukavuus toimii pääsääntöisesti kaikilla hevosilla löytämään rentouden ohjastuntumalle ratsastajan kanssa ja siihen vaikuttaa myös suurelta osin varusteista riippumatta ratsastajan taito ja kyky vaikuttaa hevoseen tarvittavalla tavalla oikein.

Jutin tullessa keskiviikkona hoitamaan Deen suun sainkin todeta ilokseni, että haavaumilta ja muilta olemme päässeet eroon, vaikka hammaspiikkejä vähän löytyikin.
Sain myös varmistuksen siihen, että Deellä EI ole aaltopurentaa, vaan lievä yläpurenta, joka aiheuttaa tottakai epätasaisen kulumisen hammaspinnoilla. Myös toisella puolella oli pieniä ns. "tasoeroja", jotka ovat voineet vaikuttaa mm. siihen, kun Dee on aina vähän huonommin asettunut oikealle kuin vasemmalle sekä tietyllä tavalla kuulemma myös leuan liikerataan esimerkiksi syödessä. Suun Juti hoiti todella nopeasti ja seuraava hoitotoimenpide otetaan jo ensi keväällä toukokuun tienoilla, eli vuoden taukoa ei nyt pidetä.

Hammasoperaation jälkeen iltapäivällä Deen tullessa sisään tarhasta se ei alkanut syömään aluksi heinäänsä ollenkaan, eli suu oli vähän kipeä. Se on joskus rapausten jälkeen ollut kipeän oloinen suustaan, joten annoin nyt tälläkin kertaa sille antepsinia suojaamaan vatsaa, ettei sen kanssa nyt sitten mennä tämän johdosta takapakkia. Iltaan mennessä heinä oli alkanut paremmin ja paremmin maistumaan, vaikka vielä tänään torstaina huomasi, että verkosta heinä on nyt kulunut huomattavan paljon hitaammin.
Tänään ja loppuviikon hevosta liikutetaan vain hackamorella, jottei suuhun tarvitse laittaa mitään. Ensi viikolla sitten taas laitetaan normaalisti kuolain suuhun ja kokeillaan olisiko hevonen nyt vielä tytyväisempi suustaan.

Olin todella tyytyväinen tähän selkeään diagnoosiin, joka tuli kuin apteekin hyllyltä. Nyt tuntuu, että tämänkin myötä saadaan asioita taas Deen kohdalla parempaan suuntaan. Kyllä se niin vain on, että hammashuollossakin kannattaa käyttää siihen pätevää tai erikoistunutta eläinlääkäriä!

20 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! Munkin poni raspattiin just eilen:D

    VastaaPoista
  2. Olisin todella huolestunut jos hevosella olisi syömisongelmia hampaiden hoidon jälkeen?! Hiukan reilummin raspattu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se valitettavasti on aivan tavanomaista, että juuri raspauksen jälkeen hevosella saattaa takkuilla syöminen ensimmäisten tuntien ajan. Huolestuisin asiasta vasta sitten, jos tämä jatkuu päivän-pari tai jopa pidempään, mutta jos hevonen alkaa selkeästi tunti tunnilta syömään paremmin, ei mielestäni ole syytä sen enempää huolehtia, kuin tarkkailla tilanteen etenemistä. Sehän riippuu ihan myös siitä, mitä sinne suuhun on jouduttu tekemään.

      Poista
    2. Pakko olla samaa mieltä anonyymin kanssa - raspautan omani mielummin 4-6 kk välein kuin niin, että kerralla vedetään niin paljon, että hevonen ei pysty syömään. Tuo heti raspauksen jälkeinen syömisen takkuilu voi johtua kyllä ihan rauhoituksenkin jälkimainingeista, osa hevosista ei jostain syystä koskaan rauhoituksen jälkeen (parin tunnin selvittelynkään jälkeen) ole kovin innokkaita syömään.

      Meillä ollaan siinä onnekkaassa asemassa, että Jutin mukaan hevoseni ei ole hänen asiakkaansa, koska sillä on valtavan hyvä purenta, joka pitää hampaat lähtökohtaisesti hyvässä kunnossa. Noin puolivuosittain tai sitä tiheämmin kuitenkin hampaat katsotaan ja tehdään vaikka miniatyyriviilausta, mutta katsomatta ei jätetä.


      Kivuliaan oikomishoidon aikanaan läpikäytyäni en todellakaan halua miettiä edes hevosen kipeitä tuntemuksia....

      Poista
    3. Tottakai sehän olisi ideaali, että hammashuoltoväli olisi sopiva - se kuitenkin voi olla hyvin erilainen eri hevosilla, eli tähän ei ole mitään apsoluuttista totuutta olemassa. Mutta kuten jo tekstissäni kerroin, meillä on jokainen hoitava eläinlääkäri sanonut eri asioita, jopa purennasta on sanottu täysin erilaisia asioita. Minä joudun olemaan, niinkuin ihan jokainen meistä, täysin näiden ammattilaisten varassa. Nyt sitten onneksi kävi tuuri, ja päästiin Jutin uudeksi asiakkaaksi, jolle käsittääkseni on aikamoiset jonot jo vanhoilla asiakkailla - syystäkin.

      Minä taas olen sitä mieltä asioista selvää otettuani, että myös liian tiuha raspausväli ei ole hyväksi. Hampaissa kuuluu olla tiettyä terävyyttä, jotta hevonen kykenee jauhamaan rehunsa pieniin ja liian usein raspia näyttämällä ja liikaa pyöristämällä aiheutetaan enemmän ongelmia kuin hyvää. Toki sehän ei suuta pahenna, jos haluaa maksatuttaa varmuuden vuoksi eläinlääkärin paikalle kurkkaamaan suuhun ja toteamaan, ettei siellä ole mitään "tehtävää" :)

      En tiedä miksi minun pitäisi nyt olla juuri Deen kohdalla erityisen huolissani siitä, että sillä alkuun takkuili tämän huollon jälkeen syöminen? Ja mitä minun olisi pitänyt asialle sen enempää tehdä, kuin suojata vatsa nyt ensisijaisesti ainakin? Näitä vinkkejä mä kuulisin mielelläni, koska tiedän tuon herkän hevosen ollessa kyseessä, että se jatkossakin tulee aina olemaan raspauksen jälkeen alkuun vähän heikko syömään ensimmäisten tuntien aikana sen jälkeen, kun rauhoituksesta on toettu.

      Niin, ja eikai kukaan nyt vielä anna ruokaa hevoselleen, jos on vielä rauhoituksen jälkimainingit menossa? Se on hyvin vaarallista, ja meillä heinät otettiin rauhoituksen yhteydessä pois karsinasta ja hevonen sai seuraavan kerran heinää tarjolle parin tunnin päästä raspauksesta.

      Poista
    4. Siis sinähän nimenomaan sanoit, että et ole huolissasi jos se yhden aterian on heikosti syövämpi, enkä minäkään SITÄ säikähtäisi. Jos hevonen joka kerta raspauksen jälkeen söisi useamman päivänkin huonosti, lähtisin varmasti pohtimaan raspausvälin tihentämistä ja "pienempää" työstökertaa. Kenties siinä joutuisi silloin vaihtamaan lääkäriäkin. Kommenttini ei siis ollut nimenomaan tähän sinun tpaukseesi, vaan yleisesti siihen, että hankalan syömisen jatkuminen tai syömättömyys pitäisi minusta herättää omistajaa.

      Minusta on pelottavaa, että aika moni hevosenomistaja vieläkin uskoo, että vuosi on ihan ookoo väli, kun en ainakaan tuon Vermon klinikan lääkäreitä tai ketään valmentajaa kuunneltuani voi uskoa sen riittävän ilman tarkistusta ainakaan.

      Ja todellakin toivon, että hevosia ei syötetä rauhoitettuina, mutta on niitäkin nähty, että kun se kerran on jo tunnin tuossa selvitellyt päätään ja ruoka maistuu niin antaa mennä vaan... Uuh... Se on tosi yksilöllistä miten ne siitä päänsä selvittelevät, ihan samoin kuin millaista annostusta tarvitsevat. Oma vaatii sen 0,4mm ja se ei siitä juuri nyypähdä ja tokeneekin jo toimenpiteen aikana yleensä varsin virkeäksi, kun taas sen naapuri, isompikin vielä kestää hikisesti 0,15mm annoksen, on ihan "turpa täynnä" ja tolkkuuntuu ainakin pari tuntia ennen kuin alkaa edes seurata ympäristöään. Kumpaakaan ei syötetä kuitenkaan tuohon ainakaan pariin tuntiin, yleensä pyritään siihen 3-4 h paussiin.

      Mutta nyt meni jaaritteluksi ja paasaukseksi!

      Poista
    5. Olen aivan samaa mieltä, että syömättömyys ja/tai hankala syöminen noin yleensä pitäisi laittaa omistajan hälytyskellot soimaan. Meillä Deen syöminen kuitenkin on ollut äärimmäisen hyvää viimeisen vuoden aikana, mihin on varmasti vaikuttanut hyvät olosuhteet kotitallissa ja tietysti se maittava laadukas heinäkin, sekä jatkuvasti tarjolla oleva heinä slow feeding -verkosta.

      Tämä onkin hassua, että asioista tuntuu olevan monenlaisia mielipiteitä ja näkemyseroja, sillä juurikin Vermon toinen eläinlääkäri on aikaisemmin raspannut Deen hampaat, ja ollut sitä mieltä, että Deen kohdalla vuoden raspausväli on oikein passeli, ja juu jota olen alkanut epäilemään tässä vuosien mittaan ja nyt sain asian spesialistin mielipiteen asiaan. Mitäpä siinä aikaisemminkaan enemmän asiaa epäilemään, kun monen kymmenen vuoden ammattimies näin sanoo ja on sitä mieltä - tottakai uskon häntä, vai kuinka?

      Tosin meillä on ollut lyhyempiäkin raspausvälejä. Joka kerta Deellä on ollut tämän jälkeen vähän hankalempaa (joskus enemmän joskus vähemmän) syöminen tämän jälkeen sen vuorokauden sisään, josta se sitten tasoittuu ja muuttuu taas normaaliksi. Juti varmasti otti tälläkertaa reilummin, mikäli edeltävät lääkärit eivät ole osanneet ylipäätään raspata oikein tai edes näkemään mitä purentavikaa tuolla eläimellä oikeasti on.

      Se, että sanon etten ole niin huolissani asiasta ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö asiaa huolehtisi ja näin tilannetta kokoajan seuraisi ja tekisi tarvittavia toimenpiteitä, kuten lääkitsen hevosta. Koen vain paljon elämäni aikana tallitöitä tehtyäni ja useiden hevosten raspauksen jälkeistä huonompaa syömistä nähtyäni, että tämä varsin yleistä kyllä. Täytyypä kysyä Jutilta ensi kerralla, että miten on, mitä pitää tehdä, kun hevonen syö aina huonommin raspauksien jälkeen, että mitä hän ehdottaisi asiaan mitä minä voin asialle VIELÄ enemmän tehdä :)

      Poista
    6. Meillä Mummeli Hertalla on onneksi "helpot" hampaat niin että raspausväli on koko sen elämän ajan ollut vuosi, ja se on riittänyt! Ikinä ei ole edes oikein piikkejä ollut, vähän pientä tasoittelua ja that's it. Ja siis Juti on raspaajana toiminut ja varsin helppo suinen H onkin hoodattaa. Hammaskiveä tuppaa vain kerryttämään etuhampaisiin mutta tämäkin johtuu syljen koostumuksesta eikä kaikilla sitä tule ollenkaan.

      Kyllä siis voi olla joillakin vuosi ihan ok raspauväli! Jos tosiaan oikeasti ei ole mitään ongelmia. Pääpiirteittäin kyllä yleisimmin se puolen vuoden välein on monen kohdalla minimi. Yksilöitä taas nämä hevoset, ei voi muuta sanoa... :)

      Poista
    7. Thorille annettiin ihan kipulääkettä ensimmäisen Juti kerran jälkeen joten se voisi olla aika hyvä jos tehdään isompaa toimenpidettä.

      Poista
    8. Noora: näinhän se on, ne ovat niin yksilöitä kuin olla ja voi, sekä hammasongelmia on varmasti niin monenlaisia kuin on hevosiakin ja ei aina se minkä on omalle hevoselleen kokenut hyväksi, ole se ainut vaihtehto myös kaikille muillekin hevosille :)

      Kia: No kipulääkettä tietty tässä jäi itsekin vähän kaipailemaan ehkä, mutta toisaalta kipulääkkeet ovat aika kovia vatsalle ja Deen kohdalla ei tarvitse olla iso kipu, että se reagoi ja luulen, että meillä suurinta ihmetystä teki muutokset suussa ja siinä, että voi pureskella ylipäätään eritavalla. Pääasia, että ruoka kuitenkin muutaman tunnin kuluessa alkoi taas normaaliin tapaan maistumaan, vaikka alkuun vähän hitaammin kyllä. :)

      Poista
    9. Ah niin just, se vatsa. Vitsi kun on niin monta osa-aluetta mitä pitää ajatella.;) Mut hyvä et ruoka taas maistuu.;)

      Poista
  3. Sinua voisi varmaan kiinnostaa tämä kuolaintutkimus, josta on mm. Hippos-lehdessäkin ollut juttua. Olin itse juuri aiheeseen liittyvällä luennolla, joka oli erittäin mielenkiintoinen. Siellä kerrottiin, että vuosi todella on yleisesti ottaen ihan riittävä raspausväli, toki hevosen yksilölliset ominaisuudet ja ongelmat tulee ottaa huomioon.

    https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/154459/Miettinen%20Mirjami.pdf?sequence=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tänään lehden kolahdettua postiluukusta sisään, että hammasasioista ja suun terveydestä oli siellä juttua! Luin pikaiseen läpi, mutta täytyy vielä paremmin ajankanssa myöhemmin lukea uudestaan :) Niin minäkin olen kuullut ja lukenut alan julkaisuja enemmän luettuna, että vuosi raspausväliä on riittävä, jos ei ole mitään ongelmia mm. purennan kanssa - ja sen mukaanhan tässä on nyt menty.

      Kiitos hirmuisesti tuosta linkin jakamisesta, kiinnostaa todella!!

      Poista
    2. Juttelin yhden eläinlääkärin kanssa joka sanoi, että menivät tuon mukaan että ei raspattu hevosia vaan annettiin olla noin vuosi ja tilanne oli mennyt katastrofaaliseksi monen hevosen kanssa. Eli kaikki nämä ovat niin hevoskohtaisia ja esimerkiksi Thorin kanssa sain raspausväliä pidennettyä sillä, että se laidunsi 24/7. Talvella taas raspausväli on ollut välillä pahimmillaan kolme kuukautta ja Thorin kanssa ei ole voinut tehdä mitään koska se on ollut niin kipeä suusta. Hienoa, että saitte Jutin katsomaan Deetä. Juti on todellakin ammattilainen tällä saralla.

      Poista
    3. Se onkin jännä, että tuosta lievästä ylipurennasta huolimatta Deen suun tilanne ei ollut mitenkään "hälyttävä". Luulen, että tähän vaikuttaa se, että sillä on 24/7 heinää tarjolla, ja hitaasti syö siis melkein vuorokauden ympäri, jolloin hampaat pysyvät jatkuvasti töissä ja on näin myös niille hyväksi! Jep, olen myös iloinen, että sain Deelle tässä asiassa erikoistuneen lääkärin hoitamaan.

      Poista
  4. Kiitos Heidi taas todella yksityiskohtaisesta ja mielenkiintoisesta postauksesta!

    Kyllä se vaan on hevosten kanssa niin, että mitä enemmään tietää ja oppii, niin sen paremmin tajuaa kuinka vähän oikeastaan tietää/osaa. Hevosen hampaisiin en ole aiemmin kiinnittänyt sen enempää huomiota, poikkeuksena rakas tanskalaisruuna jota aikoinaan hoidin (hiukan käytiin kisoissakin!). Hampaita raspattiin tällä hevosella muistaakseni muita ratsastuskoulun hevosia useammin. Itse opin seuraamaan paitsi kaurojen syömistä erityisesti, niin myös papanoita (näkyikö kokonaisia, ei pureskeltuja/sulaneita jyviä). Nyt tämä asia kiinnostaa kovastikin, huomaan pohtivani voisiko suusta ja hampaista löytyä selitys tietyille asioille ratsastattessa. Mahtaa tallin hepat olla ihmeissään kun myös kyttäilen niiden syömisiä... ;-) Tarkkailen mielestäni heppoja kovin vaivihkaa, mutta jääkö heiltä muka ikinä mikään huomaamatta?

    Kiitos myös Lauralle kommentista! Lukijakin saa entistä enemmän irti postauksista kun tulee hyvää keskustelua aiheesta.

    Juti tuntuu olevan todellinen hevosten hampaiden guru, Kiakin omassa blogissakiin kertoi hänestä. Hienoa, että pääsitte asiakkaiksi Deen kanssa, niin on tämäkin puoli jatkossa mahdollisimman hyvässä hoidossa!

    Ihanaa viikonloppua - aurinko piilottelee tuolla jossain pilvien takana!
    Maarit L. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee, ja sitä kun yhtä hevosta katselee ja hoitaa, luulee osaavansa hoitaa kaikki muutkin hevoset, mutta sitten kun hoitaa muita hevosia huomaakin, että nämähän toimivat taas aivan eritavalla jne, taas olla lähtökuopissa... ei pitäisi päästä ainakaan ylpistymään hevosten kanssa, on tässä niin paljon uutta opeteltavaa joka päivä :)
      Minä myös olen aika tarkkailija, miten hevoset mm. heiniään syövät, se kertoo mielestäni myös monista asioista hevosen kohdalla. Samoin se, minkä laatuista lantaa tulee, miten paljon sitä tulee jne.

      Jep, parasta onkin hyvät keskustelut aiheesta kuin aiheesta täällä blogin puolella, etenkin kun se pysyy asiallisena ja kunnioittavana! Jaksaisin höpöttää ja pohtia asioita vaikka kuinka paljon, kun löytyy saman henkistä juttuseuraa, heh :D

      Kiitos samoin, hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Mun uudella hepalla on juuri samanlaisia ongelmia suun kanssa. Mutta tämä taas heittelee päätä ylös-alas, eikä olla sille syytä keksitty. Hevonen raspattiin juuri, eikä mitään ihmeempiä löytynyt. Ainoastaan hampaat ovat madaltuneet, jonka vuoksi käytetään nyt hackamoreja. Voi toki olla, että tuo on vain opittu tapa..

    VastaaPoista
  6. Meillä kans käynyt Vermosta aina eräs ell raspaamassa hampaat, hyvä väli meille on kuulemma 9-10kk. Koskaan ei mitään ongelmia ole ollut, vähän pientä piikin alkua, muttei sen kummempia.

    Mun hevonen ei aristele heinän syöntiä raspauksen jälkeen, mutta porkkanat on selkeesti hankalampia syödä! Pilkotaankin nykyään päivän-parin ajan hyvin pieneksi porkkanat, jottei tartte aroilla hampailla pureskella isoja paloja, kun se selvästi on hankalampaa.

    Meillä on myös tapana liikuttaa hackamoreilla useampi päivä raspauksen jälkeen, ei mitenkään raaski laittaa kuolainta suuhun. Tässäkin on hirveästi eroja ihmisten välillä, jotkut kun ratsastavat jo samana päivänä kuolaimen kanssa, vaikka on raspattu ihan huolella. Sitä en kyllä tajua ollenkaan, pahaa tekee ajatella.

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot