lauantai 7. marraskuuta 2015

Kiitos Risto

Riston kanssa sain kuulla suunnitelmien muutoksista ihan viime päivinä, ja näin ollen en enää jatka tämän ponin kanssa yhteistyötä enää valitettavasti jatkossa ja siksi myöskin Riston treenit ja kisakertomukset saivat meidän osalta päätöksensä myös tämän blogin puolella. Tylsiä tottakai nämä aina ovat, kun ratsuihin aina jollain tasolla kiintyy kuitenkin, mutta onneksi on taas tulossa muita kivoja aihioita ja yhteistöitä, ja kaikista Ristonkin kanssa tehdyistä treeneistä olen taas oppinut niin paljon, että päällimmäisenä mielessä on nyt vain kiitollisuus. Nyt onkin siis jo aika pian ollut katse eteenpäin kohti uusia tuulia.

Jatkossa on entistä selkeämpää vertailupohjaa, miltä nuoren kuuluu tuntua, kun se on ikätasollaan ja ehkä vielä vähän enemmän. Ja olen iloinen ja ylpeä siitä, miten työ lopulta palkittiin onnistumisella Laatuponikisoissa 2015 ja on ollut ilo olla tämän johdosta avuksi - harrastuspohjalta omaksikin iloksi kun näitä on pääsääntöisesti kuitenkin tullut tehtyä tähän mennessä.

Kiitos ponin taustajoukoille hyvästä yhteistyöstä ja onnistuneesta rupeamasta! Eipä paljon paremmin asioiden voinut kuvitella enää menevänsä ponin kehittymisen osalta. Ja onnea ponille pikkukuskien kanssa jatkoon, luulen, että Risto on kuin tehty tuohon tehtäväänsä :)<3

Alla vielä kuvia parin viime vuosien ajalta, mitä tuli oltua mukana hommassa enemmän ja vähemmän

Risto Deen pikkuveikan Tykin kanssa 2-vuotiaana irtohypytystreenissä 

Ponit esiin -irtyhypytystilaisuudessa 2 -vuotiaana 

 3 -vuotiskevällä, Riston kolmas ratsastuskerta, minun ensimmäinen kertani Riston selässä ja Riston ekat raviaskeleet ratsastajan kanssa

Keväällä 2014, Risto 3v. ensimmäistä kertaa kentällä ja eka"esteen" ylitys :)

3 -vuotis keväällä 2014

3 -vuotis kesällä 

3 -vuotiaana Laatuponikisoissa Yyterissä syksyllä 2014

Loppusyksystä 2014, kun Ristolla alettiin enemmän ratsastamaan

Risto 4v. ja hankiratsastusta talvella 2015

Talven 2015 puomitreenejä

Kevättalven maneesireissuja ja estetreenejä

Kevään ekat hyppytreenit kentällä 2015

Kevään edetessä Risto alkoi löytämään hyppyään ja tasapainoaan esteillä myös ratsastajan alla

Viimeistelytreenit ennen Riston elämän ekoja kisoja

Savijärven Match Showssa näyttäytymässä keväällä 2015

Ensimmäinen koulustartti helppo c -luokassa, josta 60% ja rapiat ja keskiravejakin alkoi tähän aikaa poni väläyttelemään ratsastajan kanssa

60cm estestartti, Risto taisteli hienosti nollan 

Ansaittujen parin kuukauden laidunlomien jälkeen vierailu viikonlopun yli citytallilla Tuomarinkylässä heinäkuun lopulla

Elokuun peltoilua 2015

Ja paluu estetreeniin entistä voimakkaampana!

Riston toinen estestartti, 50cm Tuomarinkylän kansallisten etkoilla ja hieno nolla

Laatuponikisaan valmisteluja elo-syyskuussa 2015

Vikat estevalmistelut Laatuponikisaviikolla - tosin vähän luontoa uhmaten kuskin murtuneen selän ja kipuilujen takia...

Alunperin välietapiksi suunniteltu Laatuponikisa osoittautuikin kaiken kruunuksi - Risto teki lainakuskin kanssa hienot esiintymiset ja voitti kaiken mitä voitettavissa oli.

Kaikista isoin kiitos Ristolle itselleen hienoista ratsastuselämyksistä, en unohda :')

22 kommenttia:

  1. Lainakuski teki hienon työn laatareissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän sinä olet kommentoinut jo jokaiseen sen jälkeiseen auheeseen liittyvään postaukseen, ja sanon jälleen myös, että olen samaa mieltä! Edelleen :)

      Poista
    2. Lainakuskin oli helppo tehdä hienoa työtä, kun Heidi oli saanut ponin todella hyvälle mallille ;) Vaikka tottakai täytyy kiittää lainakuskia, niin muistetaan kuitenkin kuka sen suurimman työn on tehnyt. Harmi että teidän yhteistyö päättyi näin lyhyeen.

      Poista
  2. Tuo on kyllä niin hieno poni <3 Ihastuin siihen heti silloin, kun teit siitä ensimmäisiä postauksia. :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Yksi kauneimmista poneista mitä tiedän <3 :)

      Poista
  4. Risto on hieno poni ja tuo vielä monelle iloa. Teidän yhteistyötänne oli ilo seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon myös ja tuo iloa edelleen itselleenkin nähdä, että toimii noin äärettömän hyvin lapsilla! Kiva kuulla, että tämän projektin kirjoittaminen oli kiva seurata myös täällä blogissa :)

      Poista
  5. Myydäänkö risto vai miksi teidän yhteistyö päättyi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risto on toiminut nyt sillä välin mun sairastellessani pienten ratsastajiensa kanssa niin hyvin, että päätettiin tämä mun tekeminen tähän, kun ei ollut enää varsinaista tarvetta. Jatkossa kyllä läpiratsastan ponin tarvittaessa, että pysyy myös hyvänä :) eli ei myydä.

      Poista
  6. Risto on kehittynyt tosi mageen näköiseksi! Toivottavasti siitä kuullaan jatkossakin vaikkei täältä pääsekään ponista enää lukemaan :)

    VastaaPoista
  7. Tästä ponista kuullaan kyllä vielä, millainen se tuleekaan olemaan tulevaisuudessa kun väläyttelee jo niin hienoja hetkiä tämän ikäisenä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Ristolla on kaikki tarvittavat eväät omasta takaa kehittyä vieläkin lisää ajan kanssa! :)

      Poista
  8. Hienon työn olet tehnyt! Kumpa itsellä joskus itse pääsisi kisaamaan ja ratsastamaan nuoria! Vain se raha on esteenä ettei voi ostaa valmista tai kovinkaan kummosta hevosta:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut aikanaan (ja edelleen) ihan sama tilanne, että itseäni miellyttävät hevoset ovat hintalapuiltaan yli omien varojen, joten itselleni ainut vaihtoehto on ollut hankkia syntymättömiä varsoja :) ei olisi ikipäivänä varaa ollut Deen kaltaiseen hevoseen esimerkiksi muulla keinoin, joten älä luovu unelmista vaan jaksa suunnitella ja tehdä töitä niiden toteuttamiseen! :)

      Poista
  9. Voi, harmi ettei Ristosta enää kuulla täällä ja ennenkaikkea nähdä - se on niin upea poni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä sellainen hurmuri, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja oli kiva kirjoitella siitä sen aikaa mitä se kesti :)

      Poista
  10. Ristoa tulee ikävä! Tähän oli varmaan tietyllä tapaa luontevaa lopettaa ja avaahan tämä tilaa uusille hienoille mahdollisuuksille. Ikimuistoisen matkan saitte kulkea yhdessä.

    Kiitos Heidi kannustavasta vastauksesta edellä. Tämä tätikin jaksaa jatkaa unelmoimista, viime torstai-iltana katsoin FWB-varsojen videoita Ypäjän näyttelystä... Aah! Miten ihania! Kolme vahvaa ehdokasta löyti todella helposti. Näillä taidoilla tarvitsen kuitenkin valmiin ratsun tai sitten rutkasti rahaa, että voisin ostaa varsan jonka joku muu sitten sisäänratsastaisi.

    haaveiluterveisin
    Maarit L. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, kaikki meni niin nappiin ja nyt se toimii jo loistavasti pienillä aloittelevilla ratsukoilla, joten loppupeleissä hyvin luonteva lopetus.

      Haaveita pitää aina olla, ja osa niistä voi toteutua tosiaan! :) Ja niiden haaveiden voimalla sitä jaksaa tehdä entistä enemmän töitä tylsänä arkenakin, kun tietää, että kaikella tällä on jokin määränpää ja tarkoitus, vaikkei sitten kaikki unelmat koskaan toteutuisikaan!

      Hyviä haaveiluhetkiä sinulla ja kiitos useista todella hyvän tuulisista kommenteista, joita olet jättänyt! Tulee itsekin todella hyvälle mielelle niiden lukemisen jälkeen :)

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot