torstai 7. tammikuuta 2016

Ratsastajan sekä urheilijan meikki ja ihonhoito


Tämän postauksen teko on viivästynyt. Ihan ensiksikin on jotenkin ollut kauhea kynnys ottaa kuvia lähinnä omasta naamasta :D vaikka ihan kuin niitä naamakuvia ei olisi tässä vuosien varrella täällä blogin puolella ollut ihan riittämiin ennenkin. Toinen mikä on ollut itselleni vähän vierasta, on ollut omasta meikkaamisesta kertominen - en koe olevani minkäänmoinen mestari kertomaan omista meikkitottumuksistani, vaikka aina olen meikannut enemmän tai vähemmän. Viihdyn tosin myös vallan hyvin meikittäkin arjessa, ja se onkin monesti helpoin ratkaisu, kun aamulla herää viiden aikaan ylös ja on väsynyt sekä vähän kiire. Toisaalta Horse Shown jälkeinen aika on ollut ainakin täällä pääkaupunkiseudulla päivä toisensa perään sateista, jolloin kuvaamaan ei ole päässyt. Ja jos niitä aurinkoisia päiviä on ollut, niin joko minä tai kuvaaja olemme töissä jne. Talven aikana on todella paljon vaikempi toteuttaa hyvät kuvat, joita ensisijaisesti vain haluaisin tänne blogiin julkaistavan. On niin pimeää, valoisa aika on äärimmäisen lyhyt, ja kun meidän kameralle se valon määrä on tosi tärkeä - sisätiloissa se ei vaan jaksa.

Jos jotain positiivista, nyt olen saanut testattua Joe Blascon meikkien toimimista ihan oikeasti vähän pidemmän aikaa ja näin ollen kunnolla (edit: ja siis epäselvyyksien välttämiseksi, tosiaan sain Joe Blascolta meikkejä testattavaksi itselleni tätä postausta vastaan) - ja tosi mielelläni kerronkin nyt näistä kokemuksista. Itselläni esimerkiksi ihon ärsyyntymiset joistain tuotteista tulee hiipien pikkuhiljaa, joten juuta ja jaata tällaisissa asioissa uskaltaa todeta vasta, kun on oikeasti useita päiviä tuotetta käyttänyt.


Kaikki meikkaaminenhan perustuu lopulta omien kasvonpiirteiden korostamiseen. Oikeat meikkitaitelijat tosin pystyvät luomaan ihan uskomattomia muodonmuutoksia ja se on oikeasti taidetta jo. Ratsastuksessa siisti ulkonäkö kuuluu asiaan kilpailutilanteissa ja muissa julkisissa esiintymisissä. Mutta Joe Blascon meikkiasiantuntija kertoi myös yhden todella hyvän seikan, mikä toimii ainakin näiden Joe Blascon meikeissä - nimittäin ihon suojaaminen urheilutilanteissa ääriolosuhteissa, mm. juuri kovilla pakkasilla. Kasvojen iho kokee helposti mm. paleltumisia kylmillä ilmoilla, jota voi estää tai hillitä meikillä todella tehokkasti. Tosin tässäkin täytyy olla siihen tarkoitukseen suunnitellut meikit.

Blascon meikki on suunniteltu niin, että se kestää ja pysyy hikisenkin urheilusuorituksen tai vaikka vesisateessa juoksemisen ajan paikallaan. Sen sanotaan kestävän jopa uimisen ja saunomisen - pitäsiköhän kokeilla sekin vielä? :) Enää ei tarvitse siis pelätä, että sateisen kilpailusuorituksen jälkeen meikki olisi valunut poskille. Ja tämä on tullut nyt testattua useamman sadepäivän ajan - ei valu, ei sotkeennu. Oman naaman look pysyy siistinä siitä huolimatta, vaikka joku kaataisi sangollisen vettä päälle. Ihan uutta itselleni - aikaisemmin meikkasin tarvittaviin tilanteisiin sen mukaan, miltä sääolosuhteet näytti, koska mielestäni meikittömät kasvot ovat lopulta paljon kauniimman ja edustavamman näköinen, kuin sääolosuhteissa sotkeentunut meikki iholla.


Omalla kohdallani Joe Blascon edustusliikkeessä Fabianinkadulla Helsingissä lähdettiin liikkeelle siitä, että tarkasteltiin oman ihoni vointia ja kuntoa. Iho on ihmisen suurin elin, joka osallistuu mm. elimistön lämmönsäätelyyn, mutta se on myös aistinelin, jossa on lukuisia hermopäätteitä. Iho on se paikka, missä syntyy D -vitamiinia, jota tarvitaan tärkeisiin tehtäviin elimistössä, mm. kestävän luukudoksen muodostamisessa. Siksi sen kunnosta on syytä pitää huolta.

Itselläni on aina ollut tosi kuiva iho ylipäätään, mutta joka ei kestä kovin vahvoja rasvoja päivittäisessä käytössä vaan yleensä käytän jotain todella kevyttä perusvoidetta useampaan otteeseen päivässä pitääkseni ihon tyytyväisempänä. Niin ja yritän muistaa juoda vettä - juon silti nykyäänkin aivan liian vähän vettä päivässä. Kaikesta säännöllisestä rasvaamisesta huolimatta sain palautetta siitä, että iho on aika kuiva paikoitellen. Kuivan ihon päälle siistin pohjameikin tekeminen on vaikeaa, koska pohja ei tasoitu tasaisesti kaikkialle ja kuiva iho kuultaa meikkipohjan läpi epäsiistinä - onnistuneen meikin perusta on hyvä ja siisti meikkipohja iholla, jolla tasoitetaan pieniä ihon virheitä ja epätasaisuuksia.


Meikkituotteiden ohella Joe Blascolla on korkeatasoinen ihonhoitosarja ja itselleni ihoa kosteuttamaan sain testiin Joe Blascon Perfect Moisturizer -kosteusvoiteen päivä- ja yökäyttöön, joka tehokkaan ihon kosteuttamisen lisäksi antaa iholle lisäsuojaa. Sen sanotaan toimivan kaikille ihotyypeille. Käytön jälkeen iho on todella sametin pehmeän tuntuinen, mutta itselleni oli pakko todeta etenkin noiden sadejaksojen aikana päivittäiseen käyttöön tämä oli vähän liiankin tuhti rasva iholleni, etenkin meikin alle laittaessa - iho ei enää jaksanut imeä sitä monen päivän käytön jälkeen, ja tuli vähän liiankin rasvainen olo. Olenkin sen jälkeen todennut parhaimmaksi käyttää sitä pari kertaa viikossa, jatkaen pääsääntöisesti aikaisemmilla kevyillä rasvatuotteilla siinä ohella. Nyt pakkaspäivinä sen sijaan iho selkeästi kaipaa enemmän kosteutta, ja tällöin tätä rasvaa olen käyttänyt taas päivittäin. Eli on todella tehokas rasva, jota ainakin itse suosittelen käyttämään sen mukaan, miltä iho tuntuu - toki jokaisen iho on niin uniikki, että vaikea sanoa näitä ohjeita muutakuin oman kokemuksen ja ihon pohjalta, ja se ei välttämättä toimikaan sitten samalla tavalla toisella. Itselleni tästä on ollut näin käyttäessä hyötyä ja iho voi selkeästi paremmin, se on myös tasoittanut paljon pieniä ihon sävyeroja, mitä minulla on.


Ratkaisua suvulta perittyihin tummiin silmänympäryksiin toivoin erityisesti, kun minulta kysyttiin erityisiä toiveita. En ole aikaisemmin saanut mm. silmänalusia ikinä piilotettua kokonaan. Kesäisin auringon rusketuksesta johtuen tämä on helpompaa, mutta värin kadottua iholta kalman kalpeus oikein korostaa silmänalusia. Mustat silmänaluset tai silmäympärykset tekevät yleensä yleisilmeestä väsyneen - inhoan sitä. Etenkin silloin, kun yrittää meikata itsensä edes vähän enemmän ihmisen näköiseksi jotain tiettyä tapahtumaa tai tilaisuutta varten.
Minulle ojennettiin tähän ratkaisuna Joe Blascon Blue Neutralizer, joka häivyttää siis todella tehokkaasti kasvoilta sinisyyttä, etenkin silmänympäryksiltä. Sinisyyttähän voi esiintyä silmänympärysten lisäksi mustelmissa ja suonikohjuissa.
Tämä voide levitetään tasaisesti ihon kosteuttamisen jälkeen sinisen peittävyyttä tarvittaville alueille. Sävyjä on käsittääkseni kaksi, joten tästä on kokeiltava paikanpäällä, mikä toimii oman ihonsävylle parhaiten. Ero on muihin käyttämiini peitemeikkeihin verrattuna ihan järjetön - en voi muuta todeta tässä vaiheessa, kuin että mm. tämä tuote on aika iso pelastaja nykyään meikkauksessa! Toimii todella!


Sinisten värikohtien peittelyn jälkeen levitetään meikkivoide tasaisesti läpi koko kasvojen. On aina äärimmäisen tärkeä löytää oman ihon sävyjä vastaava väri meikkivoiteesta, jotta lopputulos on luonnollinen ja siisti. Itselläni on pohjimmiltaan vähän kellertävään taipuvainen iho, jota ei kuitenkaan haluat enempää korostettavan, joten paras sävy iholleni oli Olive Beige 1. Se on aika vaalea sävyltään, ja sopii todella vaaleaihoiselle.

Itselläni meikkaamisessa menee suurin aika tässä vaiheessa, kun levitä meikkivoiteen. Se on oikeasti tosi tärkeää, että se on tarkasti levitetty. Jos tämä pohja menee pieleen, et saa sitä pelastettua enää myöhemmin millään silmien rajauksilla tai muilla viimeistelyillä. Omasta mielestäni onnistuneen meikin salaisuus on tosiaan siis siinä meikkipohjassa. Jonkin verran Dioria, mutta myös edukkaampiakin meikkipohjia kokeilleena täytyy vain todeta, että Joe Blascon meikkipohjat ovat ihan omaa luokkaansa. Sen lisäksi, että ne oikeasti korjaa ja peittää, ei tule yhtään sellainen tukkoinen tai "likainen" olo siitä meikistä iholla. Iho pysyy joustavana meikkipohjasta huolimatta. Se tunne on aika tärkeä lopulta, etenkin nyt sen huomaa. Ennen meikki päivän mittaan alkoi tuntua entistä enemmän tukkoiselta iholla, mutta tästä en huomaa mitään - jopa saatan unohtaa, että olen meikannut. Ison plussan Joe Blascon meikkituotteista täytyy myös tässä vaiheessa sanoa, että ne ovat todella riittoisia. Ensiksi mietin, kun näin pienen pienen meikkivoiderasian, että eihän tuo kestä puolta vuottakaan käytössä. Nyt kun sitä on tässä käytetty jo pari kuukautta, huomaan, että voisin tehdä arvioni tuotteen riittävyydestä uudestaan - ehkä 3-4 vuotta? Siinä mielessä, vaikka hintaa kertaostoksella onkin normaalimeikkejä enemmän, maksaa tämä tuote tässä itsensä täysin takaisin.

Isompi pyöreä rasia alhaalla meikkivoide, joka minulla on. Sen vieressä Blue Neutralizer sinisyyden peittämiseen. Ylhäällä valeanpunainen on poskipuna, sen vieressä vasemmalla kulmiin levitettävä väri ja loput luomivärejä aika neutraaleissa maanläheisissä sävyissä.

Irtopuuteri

Pohjatyön jälkeen tulee puuterointi, joka tekee viimeistelyn sille pohjalle. Koska sain pelkästään irtopuuteria Joe Blascolta, olen käyttänyt siihen vielä päälle toista monen vuoden kokemuksella hyväksi toteamaani kivipuuteria toiselta merkiltä ja sitten siihen päälle irtopuuteria mm. otsalle, poskipäille ja leukaan kevyesti. Irtopuuteri on todella hienojakoista ja "kiinnittää meikin" huomaamattomasti antaen meikille kuulaan ja luonnollisen lopputuloksen. Tämä irtopuuterin sanotaan vielä lisäävän meikkipohjan kestävyyttä. Puuteroinnin jälkeen tulee poskipuna poskipäille antamaan väriä ja kontrastia kasvoille. Ja näin meikkipohja on valmis silmien, kulmien ja huulien viimeistelylle.



Vaaleana ihmisenä minulla on arvatenkin maailman vaaleimmat kulmakarvat, kuten myös ripset. Ilman meikkiä niitä ei edes saata nähdä olemassakaan :D Tästä syystä moni ei meinaa tunnistaa minua meikillä ja ilman toisistaan. Se ero on niin valtava, kun muotoilee kulmiin esimerkiksi väriä ja rajaa vähän silmiä sekä lisää ripsivärin läpinäkyviin ripsiin.

Pohjatyön jälkeen yleensä seuraavaksi yritän löytää kulmakarvani kirkkaalla valolla, hahhah... ja mahdollisesti nyppiä niitä johonkin järkevään muotoon, jos en ole sitä jo jokin aika sitten tehnyt, ja sitten lähden siveltimellä värjäämään ja muotoilemaan. Kulmat ovat monesti vaikeat tehdä, koska molemmista kulmista toivotaan tietenkin samanmuotoisia. Jostain kumman syystä onnistun kulmien kanssa yleensä kiireessä paremmin, kuin silloin kun alan oikein zoomailemaan - joten kiire on meikkaamisessa monesta aika hyvä, olen huomannut :)

Joe Blascolta sain tähän hommaan Ultamatte -rajausvärin, jolla pystyy tekemään niin kulmat, kuin silmien rajaukset. Ensiksi minulle ehdotettiin jopa vähän punertavaan taittavaa sävyä tämän kanssa, kun halusin ehdottomasti ruskeaa, kuin esimerkiksi mustaa, jotta lopputulos olisi luonnollinen. Punertavat ruskeansävyt olen kuitenkin todennut niin hiuksissani kuin muutenkin tekevän kasvoistani jotenkin "sairaan" näköiset, eli ei sovi minulle ollenkaan. Väreinä täytyy olla aika tummaa tai tuhkanharmaata. Näin väriksi valikoitui sen sijaan tummempi Midnight Brown. Tummuttaa pystyy säätelemään tosi hyvin sen mukaan, kuinka paljon väriä laitat. Tuotetta pystyy myös kätevästi laiton jälkeen vielä häivyttämään pensselillä. Tuote on todella kestävä, siis jopa vedenkestävä, joten se ei leviä lopulta hetken laiton jälkeen.
Samalla tuotteella rajaan silmän yläosan ripsien juuresta, jos on aikaa se vielä tehdä. Rajausväri tuntuu olevan entistä riittoisampaa, pienen pienestä rasiasta huolimatta tämä kestää varmaan elämäni loppuun asti - ellei se mene pilalle siinä ajassa...


Kun rajaukset on saatu tehtyä, taivutan ripset ja lisään ripsivärin. Huuliin olen jo alkuvaiheessa lisännyt huulirasvaa kosteuttamaan, jotta sitten tässä loppuvaiheessa jos laittaa jotain väriä niihinkin, värin saa leviettyä tasaisesti ja nätisti. Ripsivärissä olen aina käyttänyt mustaa väriä, mutta miksei jokin tummanruskeakin voisi tulla kyseeseen. Joe Blascon mascaran harjas levittää ja pitää ripset hyvin erillään, jotta lopputuloksena on tuuheamman näköiset ripset. Mascara on myös kosteudenkestävä ja mikä parasta, se sopii myös allergisille silmille. Itselläni ei ole todettu virallisesti mitään allergiaa, mutta monet ripsivärit joutuessaan silmien lähelle tai kosketuksiin aiheuttavat holtitonta kyynelkanavien aukeamista - ja sepäs se vasta kiva onkin jossain juhlatilaisuudessa tai vaikka kisoissa, kun silmiä kutittaa ja kirvelee, ja vesi valuu... Yksi uusi pelastus tämäkin. En voi muuta todeta, kuin että olen enemmän kuin tyytyväinen.

Huulipunan värin valitsin Naked Sheer värin. Tosi kiva ja "huomaamaton", ei hyppää naamasta silmille liikaa ja on sopivan neutraali.

Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, täytyy esitellä vielä meikinpuhdistusaineet. Uskokaa tai älkää, mutta olen viimeiset lähemmäs 10 vuotta pessyt naaman meikeistä vain kuumalla vedellä, koska ihoni ei vain ole sietänyt useitakaan meikinpoistoaineita. On tullut kirvelyä, näppyä ja lisäkuivumista. Siksi olen jättänyt ne lopulta pois ja todennut, että vesi paras voitehista... ;) Nyt vähän jännitti kokeilla näitä puhdistusaineita tästä syystä. Mutta koska meikki ei lähde vedellä pois, niin ei auttanut, kuin lähteä testaamaan. 


Meikin varsinaiseen poistoon käytetään Cleansing Milk -puhdistusmaitoa. Se on jälleen hyvin riittoisaa, joten pieni painallus riittää ja sitten vaan kämmenellä levittämään naamaan. Tämän levityksen jälkeen lämpöisellä vedellä pesu, meikki irtoaa ilman sen kummempaa hinkaamista hyvin nopeasti ja helposti kokonaan. Perään levitys vanulapuilla Freshness Lotion -kasvovettä, joka raikastaa ja tasapainottaa ihoa - tämä sopii myös silmäympäryksille hyvin. Ei ole kumpikaan tuote aiheuttanut minkäänlaisia ihoreaktioita tai kirvelyoireita. Ja puhdistus käy äärettömän nopeasti, 2 minuuttia, ja naama on puhdas ja raikas meikistä. Vielä jokin voiteen levitys päälle, niin se on valmis ja voi mennä tyytyväisenä nukkumaan.


Itselläni arkimeikki ei eroa juurikaan sitten juhlameikistä, meikkaan aina aika samalla kaavalla, ehkä juhlameikkiin tosin tehden rajauksia tummemmin tai jättäen arkimeikistä jotain pois, esim. ripsivärin tai rajauksia jne. Pohjan olen tehnyt nyt joka kerta samalla tavalla, oli päivän ohjelma sitten mikä tahansa, kun olen meikannut.

Paljon olen aina kuullut hyvää Joe Blascosta aikaisemminkin jo ystäviltäni, mutta nyt vasta tämän kokeilun myötä olen vakuuttunut. En taida enää miettiä muiden meikkimerkkien tuotteiden hankkimista sitten, kun joskus kymmenen vuoden päästä nämä ovat ehtyneet loppuun. Olen siis todella todella todella tyytyväinen! Ja etenkin juuri se, että meikki kestää naamassa sen koko päivän tuoreen näköisenä on ihan äärettömän tärkeää.


Lisäksi se, että tuotteet ovat niin laadukkaita, antavat helposti todella siistin lopputuloksen vähällä vaivalla. Se on vaikuttanut siihen, että on tullut jo siksi aika paljon usemmin innostuttua meikkaamaan, koska voi olla 99% varma, että lopputulos onnistuu enemmän tai vähemmän hyvin joka kerta. On mukava meikata, kun meikkaaminen on kivaa ja tietää, että kykenee onnistumaan saamaan hyvän lopputuloksen hyvien tuotteiden ansiosta. Aikaisemmin on aika usein jäänyt meikkaamatta jo siksi, kun tietää, että tuurilla saattaa onnistua hyvän meikin luomiseen ja jos ei onnistu, on meikitön naama loppupeleissä aika paljon siistimpi ja raikkaampi omalla kohdallani.

Kiitos Joe Blascolle tästä mahdollisuudesta ja kiinnostuksesta tutustuttaa ratsastajiakin näihin huippulaatuisiin meikkehin. Tälle ratsastajalle ne tulivat jäädäkseen ja toivottavasti tästä oli jotain hyötyä ja vinkkiä muillekin ratsastajille!

Teksti yhteistyössä

21 kommenttia:

  1. Joe Blascon meikit on ihan huippuja! Pitkitin tosi pitkään niiden tuotteiden ostamista hinnan takia, mutta pakko sanoa, että on jokaisen sentin arvoiset. Ihokin tykkää, kun on kunnon tuotteet käytössä! :)

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ja lopultahan nuo tuleva todella merkittävästi halvemmaksi, kun ovat niin riittoisia! Ja tosiaan, iho pysyy kunnossa! :)

      Poista
  2. Miten/millä nämä ovat testattu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon en osaa vastata mitään. Täytyy varmaan käydä googlettaa, jos löytyisi jotain tietoa.

      Poista
    2. Löytyi Animalian sivustolla tietoa, että Joe Blasco kuuluu niihin meikkituotteisiin joita ei ole ainakaan testattu eläimillä. Se millä ne on testattu, saa varmasti tietoa Joe Blascon jälleenmyyjältä, vastaavat varmasti mielellään kaikkiin kysymyksiin :)

      Poista
    3. Jee hienoa jos ei eläimillä! :)

      Poista
  3. http://www.kkv.fi/ratkaisut-ja-julkaisut/julkaisut/kuluttaja-asiamiehen-linjaukset/aihekohtaiset/mainonnan-tunnistettavuus-blogeissa/

    "Mainos on voitava tunnistaa mainokseksi heti ensisilmäyksellä ilman tarkempaa tutustumista siihen. Blogin pitäjää voi ohjeistaa seuraavilla tavoilla:

    Yhteistyösopimuksesta kerrotaan blogin etusivulla tai muuten selkeästi esim.


    Yhteistyössä yrityksen X / tuotteen X kanssa tai

    Sponsorina yritys X / tuote X

    Edellä mainittua tapaa voi käyttää myös, kun bloggaaja saa korvausta siitä, että lisää postaukseensa linkin yrityksen verkkokauppaan tai kertoo esimerkiksi Kiosked-logon välityksellä, mistä tuotteen voi ostaa.

    Lisäksi tuotteen arvioinnin yhteydessä kerrotaan esim. suluissa tai ?-viittauksella:


    Saatu blogin kautta yritykseltä X tai

    Sain tuotteen lahjaksi/ilmaiseksi/arvioitavaksi/lainaan yritykseltä X tai

    Tuote on arvioitu yhteistyössä yrityksen X kanssa

    Epämääräisiä ilmauksia, kuten ”osa tuotteista saatu blogin kautta” tai ”postilaatikkoon kolahti tuote X” ei tule käyttää, koska niiden perusteella lukija ei voi tietää, onko kyseessä mainos vai ei.

    Tuotteesta kirjoitettaessa viittaus markkinoivaan yritykseen on tehtävä joka kerta, kun tuote mainitaan tai se liittyy muuten olennaisesti postaukseen. Riittävää ei ole, että asiasta on mainittu aikaisemmissa postauksissa.

    Linjaus on laadittu vuonna 2013.


    Päivitetty 11.12.2015"

    Säännöt koskevat myös hevosbloggaajia. Aika pitkälle joutui postausta lukemaan ennen kuin alkoi selviämään että luemme mainosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvin pahoillani. Aika pitkään alussa jaarittelinkin kuvien ottamisen mahdottomuudesta tähän vuoden aikaan ennen kuin pääsin asiaan. Täytyy nyt vielä sitten laittaa heti alkuun selkeämpi teksti, ettei jää epäselväksi. Niin joo, ja en todellakaan olettanut, että hevosbloggaajilla on jotkut eri säännöt kuin muilla bloggaajille. ;)

      Olisi kiva kuulla, oliko postaus kuitenkin muuten ihan ok? Mistä pidit? Saitko jotain ideoita? Minua ei ole pakotettu kertomaan mitään pelkkää hyvää yhdestäkään tuotteesta, vaan ne ovat nimenomaan itselläni testissä, josta kerron rehellisesti oman mielipiteeni - oli sitten hyvä tai huono.

      Poista
    2. http://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/markkinointi-ja-asiakassuhde/mainonnan-tunnistettavuus/

      Tuossa säännöt ja sivupalkista löytyy kuluttajaviraston yhteydenottolomake jolla voi myös nimettömänä jättää ilmoituksen kun kohtaa epäasiallista blogimainontaa. Blogi joka on suunnattu lapsille ja alaikäisille on vielä suuremman suurennuslasin alla. Jos saa useamman sadan euron kosmetiikat blogimainosta vastaan täytyy blogin lukijoille tehdä heti selväksi että kyseessä on mainos. Laitan tämän viestin myös Joe Blaskolle niin osaavat jatkossa ohjeistaa bloggaajia paremmin.

      Poista
    3. No voi hyvää päivää, teeppä se! :) Hyvää alkanutta vuotta ja sen jatkoa sinulle!

      Poista
    4. Uskomatonta kitinää...

      Mulle selvisi heti otsikosta että nyt on mainospostaus... ja heti parissa ekassa lauseessa...

      Maailmanparantajat liikenteessä taas. Miten voi jotain ketuttaa niin paljon että joutuu itse maksamaan omat meikkinsä eikä meikkivalmistajat ole tulleet kotiovelle kysymään yhteistyötä.

      Tsemppiä Heidi! Sun tuotetestaukset ovat laadukkaita ja todella hyviä. Vaikkei niin kiinnistaisikaan joku tuote, niin luen sen silti. Sinulla on laadukkaat kuvat ja hyvä teksti niissä ja vaikutat aidolta. Välillä joitakin bloggaajia kohtaan tulee myötähäpeä mainokissa "joo tää on tosi hyvä tää loimi, niin oli heppa notkee treeneissä!" Ja postaus varustettu yhdellä kännykkäkuvalla... huhhuh.

      Olet yhteistyökuviosi ansainnut!

      Ps. Joe Blasco on paras, itse sinne puolelle kääntyneenä myös :)

      Poista
    5. Noh, mä luulen, että jollain oli vaan huono päivä ja halusi sen purkaa johonkin, niinhän nämä yleensä menee.

      Mutta kiva kuulla, että olet sitä mieltä! Kyllä mä näihin aina haluan kovasti panostaa jo ihan sen takia, koska olen aina kovin otettu, että minua pyydetään mukaan tällaisiin testauksiin! Ja sitten tottakai, yritän panostaa blogin materiaaliin kokoajan aikaisempaa enemmän, joskus siinä onnistuen, joskus vähemmän, mutta aina kirjoitan oman kokemukseni rehellisesti - en edes ota sellaisia tuotteita testiin, josta ei ole jo alkujaan itsellä ennakkoon hyvät mielikuvat tai ettei tuote sovi minulle tai hevoselleni jostain syystä.

      Kiitos palautteestasi! :)

      Poista
  4. Tosi kiva postaus! Ihania kuvia ja niin kauniit mallit :) itsekin kuullut todella paljon hyvää tuosta merkistä ja täytyy nyt vakavasti laittaa harkintaan tuo meikkivoide ainakin! Itselläni ei meinaa pysyä pohjameikki millään paikoillaan ja varsinkin nenä punoittaa herkästi. Kiitti äitille geeneistä :D
    Itseäni ei häiritse kaupalliset postaukset, kai jokaisella sen verran on sisäänlukutaitoa, ettei tarvitse tänne tulla anonyymimä esitelmöimään :D Ihanaa uutta vuotta!

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikkivoide on ihan lempparini noista kaikista tuotteista, se on vaan niin hyvä - ja unohdin sanoa, että itselläni punottaa posket ja nenän pää pienestäkin kylmyydestä, mutta tuon meikkivoiteen kanssa ne saa peitettyä ja samalla myös suojattua! Kiva kuulla, että useat näistäkin postauksista kuitenkin tykkää! :) En ymmärrä, miksi tulee aina välillä vähän sellainen olo, että tuotetestaukset aiheuttavat närää, vaikka itse pyrin esittelemään nimenomaan tuotteita, joista oikeasti pidän ja joiden taakse pystyn itsekin seistä ja suositella näin ollen muillekin. Lisäksi toki yritän aina panostaa näihin kuvamateriaaleihin, jotta vaikkei muuten tuote kiinnostaisikaan, olisi edes kivoja kuvia katseltana :) No, kaikkia ei voi miellyttää siltikään.
      Kiitos palautteesta, ja kehuista - mallit kiittää :D Sekä hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  5. Tykkään näistä sinun tekemistä tuote-esittelyistä. Mukavaa löytää uusia juttuja ja voi kuulla käyttökokemuksia etukäteen ja sitten vasta päättää ostaako vai ei. Itse ainakin silmäilen ensin tekstin ja hetihän siellä luki ainut isolla kirjoitettu juttu, että yhteistyössä JB. On joillain ihmisillä pieni elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivaa kuulla ja siksi näitä on ollut kiva ottaa lisääkin, kun ihmiset ovat näistä pääsääntöisesti todella paljon tykänneet aikaisemminkin! :)
      Olihan tuossa alkuun ihan muita jaaritteluja pitkästikin, mutta ennen kuin lähdin tuotteesta puhumaan, yritin asian selkeästi tuoda ilmi, mikä kuvio tässä oikein on. Otan tietenkin palautteen vastaan ja jos joku kokee, ettei siitäkään saanut riittävää infoa asian selviämiseen, niin korjaan asian, niinkuin tässäkin tapauksessa - ei siinä sen kummempaa. Toisilla menee joskus nämä tällaiset jutut vähän liikaan tunteisiin :D

      Poista
  6. Joe Blascon meikit ovat kyllä todella hyviä en kyllä enää mihinkään muuhun vaihda! Ja Heidi olet niin kaunis näissä kuvissa ja muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, kiitos paljon ihanista sanoista <3 :)

      Poista
  7. Tosi kiinnostava postaus! :) Kiitos tästä. Blascon meikkejä olen monesti miettinyt mutta en ole tohtinut niihin panostaa. Nyt olen käyttänyt Vichyn meikkivoidetta + irtopuuteria, ovat olleet ehdottomasti parhaat tähän mennessä. Täytyy laittaa tuo Joe Blasco korvan taakse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tästä löytyi kiinnostavaa luettavaa! Vichy ei ole minulle tuttu, mutta monia muita merkkejä kokeilleena kyllä JB vie voiton niistä kaikista aikaisemmista.

      Poista
  8. Mielenkiintoinen aihe! :) Voisikin myös itse tehdä omaan kosmetiikkablogiin postauksen urheilutapahtumiin(varsinkin ratsastukseen) sopivista tuotteista!
    Pikkuisen liian pitkä mun makuuni, mutta upeat kuvat oli kyllä! :) Ja ainakin oli hyvin yksityiskohtaisesti kerrottu :) Varmasti paljon hyötyä monille ratsastajille tästä postauksesta.
    Nimim. Meikkaaja-maskeeraaja Dazzling Glow -blogista ;)

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot