torstai 25. helmikuuta 2016

Jäätävä motivaatio

Vaikka meinaa vähän olla viime aikoina, tai oikeastaan koko viime syksystä lähtien oma terveys aina vähän sitä ja tätä, millon on kipeä mistäkin suunnasta ja ei pysty ratsastamaan, niin koko ajan kevättä kohti on motivaatio nousussa. Ja viime aikoina pienistä sairasteluista huolimatta olen kivunnut selkään melkein siitä huolimatta, että on kipeä, koska nyt ei vaan enää malta jäädä pois. Suurin motivaation puuskan sain viime viikolla Deen ja estehommien kanssa, kun Marika Rättö kävi Deen selässä - tää olikin meille tähän väliin aivan lottovoitto, koska vaikka homma onkin parantunut kokoajan, niin sanomattakin selvää on ollut, että ei hevosen ja minun yhteistyö ole ollut sitten 6 -vuotiskauden jälkeen samalla tasolla. Tekninen tekeminen on parantunut, mutta se fiilis ei ole enää ollut sama vapautunut ja hyvä. Ja sitä on jäänyt kaipaamaan.

Keväällä 2014 110cm radalla. Muistan tunteen, kun Dee oli niin menoissaan - sitä tunnetta on jäänyt kaipaamaan! Tunne, että hevonen rakastaa sitä mitä se tekee!

Nyt tämän parin viime viikon aikana olen tajunnut, miten paljon meillä on ollut väärät fiilikset tehtävien kautta tähän hommaan. On nyt sellainen tunne, että olemme pitkään olleet sellaisten tunteiden vallassa, että me kumpikaan "ei haluta sinne esteille". Deellä ei ole koskaan ollut mikään paras tekniikka esteiden kanssa, se saisi olla elastisempi hypyissään ja sen jalkatekniikassa on parantamisen varaa. Sitä hyppyä pystyy parantamaan tiettyyn pisteeseen asti, mutta pitäisi muistaa hevosen omat ominaisuudet, joita ei saa väkisin erilaisiksi - saatika täydelliseksi ja tätä tärkeämpää olisi tehdä säännöllisesti enemmän esteiden kanssa tehtäviä, jotka antavat hevoselle lisää itsevarmuutta, koska Deellä se on ainakin sydän, millä se hyppää - ei sen luontaiset fyysiset ominaisuudet. Jos sen sydän rikotaan liian usein tehtävillä, joissa se joutuu ponnistelemaan tai jarruttelemaan jatkuvasti, se ei tule pääsemään edes metrin radasta läpi - päänsä takia! Oikeasti - me viime syksynä oman tallimäen 1 -tason kisoissa kiellettiin 80cm luokassakin yhdelle esteelle... silloin pitää alkaa miettimään, missä tässä systeemissä on vika, jotain täytyy muuttaa: omassa ratsastuksessa, treenissä ja tehtävissä.

Mukavuusalueen ulkopuolelle pitää mennä ajoittain, pitää vähän rikkoa rajoja treenissä, mutta nyt minun mielestä olemme liian pitkään edenneet estepuolella ajatellen "taaksepäin" ja "kiinni" tehtävien puolesta, jolloin se hevosen oma imu esteelle on kadonnut ja siitä on tullut epävarma, koska se joutuu liian usein tekemään treenissä esimerkiksi esteitä lähelle haettujen ponnistuspaikkojen takia ison ponnistuksen ja työn esteen selvittämiseen. Niinkuin Pantsukin sanoi viime syksynä, että meidän pitää ajatella nyt niin paljon enemmän jalasta eteenpäin, koska tulemme jokaiselle esteelle takaperin, josta johtuen hevonen tulee myös epävarmaksi. Välillä pitää antaa hevoselle se tunne, että tekeminen on myös helppoa ja kivaa, ja muuttaa tehtävien luonnetta - välillä siis myös eteenpäin, unohtamatta sitä kontrollia. Välillä annetaan sille hevoselle rauha hypätä esteitä normaalietäisyyksistä ilman paineita hypyn tekniikan parantamisesta. Olen tullut siihen tulokseen nyt parin viikon aikana, että olemme ottaneet Deetä kokoajan enemmän ja enemmän "liikaa" kontrolliin, mikä on tavallaan ihan ymmärrettävää, kun tietää ajat historiasta, jolloin sitä kontrollia ei välillä ollut juuri lainkaan.

 Nyt kuitenkin pitäisi ottaa jo ajatus siitä, että antaa hevoselle vähän "vapautta" liikkua ja hypätä. Jos vertailen kisavideoita radoista parin vuoden takaisesta viime vuotiseen, niin parin vuoden takaisissa videoissa kokemattomammasta tilanteestamme huolimatta suoritamme tehtäviä kisaradoilla paljon paljon vapautuneemmin. En yritä kontroloida liikaa hevosta (ehkä kokemattomuuttanikin?), uskalletaan tehdä virheitäkin ja jatkaa niiden jälkeen eteenpäin sitomatta ja kontroloimatta liikaa. Nyt, kun hevosen ratsastettavuus on parantunut niinkin paljon, että se tulee kyllä takaisin vaikka antaa välillä laukata enemmän eteenpäin, niin pitää uskaltaa antaa tilaa. Ei niin pienesti ja kontrollissa sisään esteille, ei joka kerta tehtäviä, jotka vaativat paljon kokoamista ja pientä laukkaa - välillä pitää hakea sitä energiaa, koska hevonen ei voi koota, jos sillä ei ole enää energiaa. Ja siitähän se tulee myös se hyppyenergia.

Marika hyppäsi Deellä tänään uudestaan vähän isompana helppoja lähestymisiä ja tehtäviä ja itse kipusin vielä siihen perään selkään, ja sain neuvoja hevosen ratsastamiseen. Täytyy kyllä myöntää, että kun ihmisillä on eri asioita ja tapoja oppia parhaiten, niin itse kykenen oppimaan oman tekemisen jälkeen kaikista parhaiten katsomalla vierestä, miten joku toinen tekee sen saman asian. Sian ihan hirveästi ajatuksia, kun katsoin Marikan ja Deen menoa - se oli niiiin helpon näköistä, ja tuntui, että vaikka esteitä olisi nostettu niin paljon, kuin tolpissa on reikiä, niin mikään ei olisi korkeutena liikaa! Se oli niin ihanaa katsottavaa, että meinasi ihan tippa tulla linssiin, kun olin niin iloinen Deen puolesta, kun se oli niin iloinen hyppäämisestä pitkästä aikaa! :)

 Tänään keskityttiin lähinnä vain yksittäisiin lähestymisiin ja siihen, että annan hevoselle tilaa hypyissä ja löydän sen hyvän tunteen ylipäätään tekemiseen. Deellä on tosiaan syttynyt pilke silmäkulmaan esteiden kanssa nyt uudestaan, sen ilme on herännyt ihan uuteen innostukseen ja se HALUAA mennä sinne esteille. Se tunne välittyy nyt selkäänkin. Ja tämä kaikki sen johdosta, että nyt olemme lähteneet lähestymään hevosta erilaisella ajatuksella: annetaan sille vähän vapauksia, vähän enemmän tilaa ja mahdollisuutta edetä. Homma tuntui jotenkin keveältä ja helpolta, vaikka tosiaan teimme vain toistoja kolmelle esteelle ja yksittäisillä lähestymisillä. Seuraavaksi videota siis tämän päiväisestä omasta ratsastuksestani - on vaikea muuttaa omaa ratsastusta, mutta jotta pystyin antamaan hyppyyn riittävästi tilaa, niin lähdin ratsastamaan vähän normaalia pidemmällä ohjalla esimerkiksi. Keltaiselle pystylle tuli todella hyviä hyppyjä, Dee tuntui siinä kerta toisensa jälkeen hyvältä. Okserille se olisi saanut aina olla vähän rennompi, mutta se oli kuitenkin paljon menossa, mikä on nyt vaan niin toivottua ja positiivista. Kun saatiin hyvä rundi, jossa kaikki kolme lähestymistä onnistui halutulla tavalla - lopetettiin siihen. Dee jaksoi rankan rupeaman hyvin, mutta nyt illasta sain hoitajalta viestiä, että Dee oli laahustellut perässä kävelylenkillä vähän väsyneenä päivästä, kuitenkin hyvän tuulisena :)

Ensi viikolla onkin vuorossa pitkästä aikaa Pantsun valmennukset Ratsastuskeskus Ainossa, ja jos siellä menee hyvin, niin alan pikkuhiljaa vilkuilemaan enemmän kisakalenteria ja kauden ensimmäistä mahdollista starttia. Olen nyt niin innoissani että! Ja vielä hienompaa, että on paljon ratsastettavina erilaisia hevosia ja poneja, olen kaikesta tästä nyt niin iloinen ja onnellinen. Tämän kauden on pakko olla parempi, kuin edeltävän kaikin puolin ja eniten tottakai nyt odotan innolla startteja Deen kanssa!


15 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää meno! :) ilo oli katsella videota. Onko jotkut tietyt kisat jo suunnitelmissa lähiaikoina? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei vielä ole mitään tiettyjä katseltu, täytyy saada meno varmemmaksi kotona ja treenissä, jotta on järkeä lähteä mihinkään!

      Poista
  2. Olipas siinä jo Deellä innokas olemus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin, ihan silmät säihkyy! :D

      Poista
  3. Yes! Positiivinen ja hyvä fiilis välittyi sekä tekstistä että videolta. Mielestäni Dee hyppää todellakin innokkaammin, vapautuneemmin ja itsevarmemmin. Luottamus omiin kykyihin näkyy imuna esteille. Ihanaa, että olette taas löytäneet hyppäämisen hauskuuden yhdessä! :-)

    Hienoa, että pohdit myös tuota sydämellä hyppäämistä. Junnuvuosiltani muistan sanonnan, että ratsastajan tulee ennen hyppyä "heittää" sydämensä esteen yli ja seurata sitten hevosen kanssa perässä. Tunne tarttuu! Niin ratsastajan kuin hevosenkin pitää haluta hypätä! Ja kivaakin saa olla. Pitää olla. Kaikilla tasoilla.

    Hyvän mielen treenejä toivotellen,
    Maarit L. :-)

    PS. Tunteiden tärkeydestä ja niiden välittymisestä ihmisen ja hevosen välillä on käsitellyt ainakin Anna Kilpeläinen blogissaan - suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti sanottu, itselläni ei selkeästi vielä ole ihan tuota heittäytymistä mukana. On vaikea saada omaa toimintaa muuttumaan, kun on riittävän pitkään tehnyt toisin. Mutta kyllä täytyy sanoa, että nyt hyppääminen oli kivaa ja sinne esteellä jopa haluaa, etenkin kun tuntee alla hevosen joka sinne haluaa mennä! :) Täytyypä käydä lukemassa tuo Kilpeläisen juttu, kiitos!

      Poista
  4. Yes! Positiivinen ja hyvä fiilis välittyi sekä tekstistä että videolta. Mielestäni Dee hyppää todellakin innokkaammin, vapautuneemmin ja itsevarmemmin. Luottamus omiin kykyihin näkyy imuna esteille. Ihanaa, että olette taas löytäneet hyppäämisen hauskuuden yhdessä! :-)

    Hienoa, että pohdit myös tuota sydämellä hyppäämistä. Junnuvuosiltani muistan sanonnan, että ratsastajan tulee ennen hyppyä "heittää" sydämensä esteen yli ja seurata sitten hevosen kanssa perässä. Tunne tarttuu! Niin ratsastajan kuin hevosenkin pitää haluta hypätä! Ja kivaakin saa olla. Pitää olla. Kaikilla tasoilla.

    Hyvän mielen treenejä toivotellen,
    Maarit L. :-)

    PS. Tunteiden tärkeydestä ja niiden välittymisestä ihmisen ja hevosen välillä on käsitellyt ainakin Anna Kilpeläinen blogissaan - suosittelen!

    VastaaPoista
  5. Olipa Dee tyytyväisen oloinen. Aiempaan nähden hevonen on selkeästi rennompi, mutta kuitenkin kontrollia on paljon enemmän kuin mitä pari vuotta sitten nähdyissä videoissa. Tuosta fiiliksestä ja innosta on hyvä jatkaa :)
    Oma valmentaja juuri totesi hyvin hevosen vaihduttua, että nyt ei ole kiire minnekkään vaan haetaan vain ensin hyvä ja varma fiilis, koska sen jälkeen kaikki on mukavampaa ja helpompaa kummallakkin osapuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ja tosiaan sitä kontrollia ei joskus ollut todellakaan, joten siinä mielessä olemme päässeet etenpäin. hevonen pysyy ratsastajan kanssa, eikä juokse karkuun alta. Näin on, viisaan valmentajan sanoja. Kisoihin on hyvä fiilis lähteä silloin, kun tiedät olevasi hevosesi kanssa tehtävien tasalla ja silloin sitä itsevarmuuttakin tulee vielä lisää!

      Poista
  6. Tee sieki ääniraidallinen video treeneistä! Eli selostat mitä tehtävää teitte videolla. Niikun Aada. Tulisi paljon mielenkiintoisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on aika paljon hommaa, ja en oikein vielä tiedä, miten se tulisi tehdä. Mutta voisin ehkä laittaa tekstitykset joskus johonkin valmennusvideoon mukaan.

      Poista
  7. Onpa ihana lukea teidän motivaatiosta ja uusien tuulien puhaltamisesta :-) Meno esteillä näytti oikein keveältä ja rennolta, hauskaa näytti olevan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että näkyy ulospäin muillekin tämä fiilis, mikä meillä nyt on! :)

      Poista
  8. Meillä Suomessa hallikausi itsessään pakottaa laukkaamaan ja etenemään vähemmän ja aika moni valmentaja ratsastuttaa täällä vähän taaksepäin ja kiinni. Juuri tuo ilo ja hyvä eteneminen oli syy miksi ihastuin tyyliisi ja hevosen tyytyväisyyteen ja siksi aloin seurata blogiasi. Ihanaa että olette löytämässä uudelleen ilon hyppäämiseen. Itse olen usein miettinyt miksi kenttäratsastajien hevoset hyppäävät innokkaana vaikka kilometrejä alkaa alla ehkä enemmän kuin estehepoilla ja olen päätynyt siihen, ettei niitä konrtrolloida liikaa eikä hitrelinä olla heti nypläämässä kaikkea liikettä/ilopukkia tms pois. Ulkomailla ei myöskään oteta niin paljon liikettä pois kuin meillä. Malta vain rakentaa luottanus uudelleen helpoilla ja matalilla radoilla, sitten pääsette varmasti nostamaan korkeuden nopeastikin, hyppy ei sun hepalla lopu kyllä! Ja ei se mikään huonotekniikkainen hevonen ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota samaa olen itseasiassa miettinyt minäkin! Monia kenttähevosia käy vierailemassa estekisoissakin ja se niiden into hypätä, vaikkakaan ei aina niin täydellisellä tekniikalla, on niin hienoa katsottavaa, että sellaisen samanlaisen palon pitää saada omallekin hevoselle. Ja eihän sillä hyvällä tekniikallakaan mitään tee, jos se hevonen ei halua enää hypätä. Ja sepäs se, kun minua ei ole koskaan haitannut ilopukit ja pienet iloittelut väleissä, se vaan kertoo, että hauskaa on niinkuin pitääkin olla!
      Kiitos paljon kommentistasi ja juuri puhuttiinkin Pantsun kanssa, että nyt pienillä pienillä radoilla varmuutta takaisin ja sitten vasta lähdetään hakemaan sitä korkeutta, joka tavoitteissa!

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot