sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

1-tason kisat korkattu :)


Ihan extempore ilmottautuminen eilen illalla oman mäen 1-tason kisoihin! En muistanut ollenkaan koko kisoja ja hetken siinä tallille saavuttuani sekä asian käydessä ilmi - murehdin molempien maneesien ollessa varattuja kisajärjestelyihin, että kuinkas Deen liikutuksen nyt tänään suorittaisinkaan, kun maastossakaan ei oikein tällä hetkellä jäiden vuoksi pääse kuin ajoittain ravipätkiä tekemään. Jo edeltävä päivä olikin juuri suoritettu tällaisessa hidastemposessa moodissa maastossa, joten toista samanlaista ei oikein kestäisi heti perään tehdä. Noh, eikun äkkiä päätös ja ilmottautuminen 90cm luokkaan, joka oli alkamassa puolen tunnin kuluttua. Noin pienillä korkeuksilla Dee ei rasita itseään mitenkään liiaksi, vaikka viime päivinä onkin otettu aika paljon hyppyjä. Tulipahan samalla korkattua ensimmäinen startti tälle kaudelle! :)
Nyt olisikin alkuvuodesta tarkoitus käydä pikkukisoja läpi ratsastaen pieniä ratoja alle, että saadaan rytmi ja homma luistamaan niillä, joten tämä 90cm oli ihan hyvä luokka aloittaa.

Verkassa Dee oli ihan super kuuma, se oli niin innoissaan ettei meinannut pysyä nahoissaan. Ja se hyppäsi kyllä hyvin, vaikka ajoittain minusta tuntui, ettei se kyllä nyt ole ihan kontrollissa mun kanssa - mutta siitä liika kontrollista nyt pitäisikin päästä vähän eroon ja itse uskaltaa heittäytyä hevosen mukaan vähän enemmän.
Radalle päästyämme Dee jatkoi yhtä intopiukeana menoa ja oli kyllä ihana huomata, että jos vielä syksyllä se ns. "hiippaili" sisään areenalle epävarmana, niin nyt koko hevonen uhkui sellaista itsevarmaa "millon mä saan alkaa hyppäämään" -asennetta. Olen kyllä tätä fiilistä kaipaillut niin pitkään!

Koko rata meni aika vauhdikkaissa merkeissä aina ykköseltä asti ja välit meinasivat jäädä ahtaiksi. Eka suhteutettu väli ykköseltä kakkoselle oli tarkoitus mennä rennosti kahdeksalla ja nyt se meni aika heittämällä seitsämällä ykköselle tapahtuneen vähän villin hypyn jälkeen. Pystyltä suora 22m metriä sarjalle jäi tosi ahtaaksi ja sen jälkeen toiseksi viimeisellä esteellä - keltaisella pystyllä Dee oli vähä huolimaton jaloistaan ja viimeiselle mentiin aika haipakkaa. Mutta kivaa oli ja se on nyt pääasia!  Ei se miltä meno näyttää ja onko se nyt niin tyylipuhdasta vai ei! Ja se ja sama tuleeko huolimattomuus puomeja, kunhan hevonen on noin menossa itsevarmana eteenpäin esteeltä toiselle. Jäi kyllä super hyvä fiilis nyt tästä ja siitä innostuneena ilmottauduin ensi perjantaille meidät 1 -tason kilpailuun Ainoon hyppäämään pari pikkuluokkaa. :)

Alla video radasta - ei varmaan tarvitsisi erikseen kertoa oliko hevosella tällä kertaa radalla hauskaa vai ei? :D

12 kommenttia:

  1. Täytyypä mainita, että mun mielestä nyt rata oli riittävän sujuva. Tällaisella menolla vaan jatkatte! Toki siellä oli pari kohtaa missä pidätteet ei selkeästi mennyt läpi, mutta minkäänmoista kaahottamista en nähnyt! Ainoastaan sopivan ratatempon sekä innostuneen hevosen, joka rakastaa sitä mitä tekee. Huolimattomuus virheetkin varmasti vähenee useampien ratojen saatossa. Hienoa, jatkakaa samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä yllä olevan anonyymin kanssa, että ei näyttänyt kaahottamiselta. Odotin jotain järkyttävää tekstin perusteella. Vaikka aika ajoin näki, ettei pidätteet menneet läpi, mutta meno silti oli sujuvaa.

      Poista
    2. Jep, tuntui aluksi kauhean isolta temmolta, mutta nyt kun tuota on tuossa katsonut, niin totta - tuolta ratatempo on, ja loppu on enää hienosäätöä :) Huomaa hyvin, miten on itse jäänyt niin sille hitaalle nyppimiskannalle, että tällaista pitää liikana vauhtina jopa - ei vaan ennen olisi käynyt mielessäkään :D Kiitos paljon molemmille kommenteista!

      Poista
  2. Ihana iloinen Dee! :)

    VastaaPoista
  3. Tuli videota katsellessa vanhjat ajat mieleen, sillä ei tuo maneesin ulkonäkö ole 10 vuoden aikana miksikään muuttunut.. silloin vain meikäläinen kiersi uraa tyytyväisenä pikku poniriiviöllä ja tietämättömättä mitä kisaaminen edes oikeasti tarkoittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei ole maneesi paljon muuttunut vuosien saatossa :D

      Poista
  4. Ihan mieletön Dee.
    Aivan varmasti ravi pätkällä lauleskelee;
    "Hyppäämään, hyppäämään, Dee tahtoo hyppäämään. Voi kun äiskä päästäis hyppäämään, Dee näyttäis kuinka hienosti hyppääkään"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, puit hyvin sanoiksi, just sellainen olo itselleenkin tuli, että tyyppi ihan vihellellen saapui areenalle intopiukeena. :D

      Poista
  5. Mahtavaa! Ihana nähä teidät kisameiningeissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja hyvissä sellaisissa etenkin! :) nyt on toiveet korkealla tämän fiiliksen myötä!

      Poista
  6. Moikka! Olisikohan sinulta mahdollista saada apua ison hevosen ruokinnan suunnitteluun?

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot