lauantai 16. heinäkuuta 2016

Deen ekoja hyppyjä

Kuvat: Erika Hermunen

Nyt ollaan jo hiukan päästy (pikku)hyppyjen makuun ja Dee on ollut, kuten arvata saattaa, ihan älyttömän intopiukeena koko hommasta - mikä on tietty todella kiva juttu! Olen nyt ottanut sen kanssa viikon sisään kaksi hyppykertaa, ja koska estekorkeudet ovat olleet pieniä (max. 80-90cm), niin on vielä vähän vaikea sanoa mitään eroa entiseen. Ei ainakaan hirveesti kyttää mitään, vaan on intona menossa sinne minne vaan tietä osoittaa. :) Ratsastuksellisesti ei tunnu mitenkään helpolta, koska se on nyt niin menoillaan, että jarrun olemassaolosta ei voida taas puhua juurikaan, ja koska sitten toisaalta en halua alkaa vetääkään sitä, koska nyt olisi tärkeää pitää sitä muotoa esteradallakin mahdollisimman pitkänä - helpommin sanottu kuin tehty kuitenkin, kun vauhtia olisi tarjolla vähän liikaakin. Mutta kyllä se siitä sitten rauhoittuu, kun saadaan lisää hyppyjä alle.


Me saatiin Suvililija Photographyn Susanna kuvaamaan ihan niitä ekoja hyppyjä nyt kohta viikko takaperin joita otimme itsenäisesti, mutta niitä kuvia vielä odottelemme. Nämä kuvat sen sijaan ovat viime keskiviikolta Erikan ottamia Helsingin Wiisikoiden järjestämistä iltakisoista, joihin päätin mennä ottamaan 80cm luokkaan vähän tuntumaa, miltä hevonen nyt tuntuukaan. Kyseessä siis kaikenkaikkiaan toinen hyppykertamme sitten sairasloman jälkeen. Kiitos Erikalle hienoista kuvista! :)

Yritin verryttelyssä pitää Deetä rentona, kuin mitä se on nyt ollutkin, kun olemme sileällä työskennelleet, mutta aika epätoivoista se oli, kun tyyppi oli niin innoissaan koko touhusta ettei mitään rajaa.
Radalla hevonen jatkoi samaa menoa, ja itse alun pidättely-yritysten jälkeen totesin, että nyt on varmaan vaan parempi antaa toisen mennä ja purkaa patoutumia, ja yrittää sen sijaan vaan tehdä mahdollisimman pitkiä teitä, ettei meno kiihdy liikaa ja saan aikaa lisää valmisteluille, sekä hevosen pidettyä paremmin tasapainossa läpi radan.


Vauhdikas 0-0 tulos sieltä saatiin ja ihan hyvät fiilikset - että mä tykkään ratsastaa tällä hevosella kaikista vaikeuksista huolimatta! Eniten nautin siitä, että hevonen tuntui niin iloiselta läpi radan, vaikkei se ihan hallussa ollutkaan! Ensi viikolla aloitamme taas valmentautumisen esteillä ja lähdetään nostamaan rimaa taas korkeammalle. Luulen, että varsinaisen totuuden Deen kuntoutumisesta saamme vasta, kun esteet nousevat sinne 110cm ja ylös päin.

Hieno poika :)

Iloisen villi suoritus riitti pitkistä kaarteista huolimatta 7. sijaan ja vihreään ruusettiin - hyvä Dexteri! :) Tästä tämä toivottavasti lähtee rullaamaan, toivotaan ainakin näin!

Alla video radasta


8 kommenttia:

  1. Ihanaa että D alkaa olla kunnossa ja pääsette treenaamaan ja hyppäämään kunnolla! Tsemppiä :)
    Mitkä nuo sun ihanat ruskeat housut on? Tosi kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on kyllä ihanaa aloittaa treenaaminen vähän niinkuin "puhtaalta pöydältä". Nyt on tehty kaikki voitavamme Deen kuntoutukseen ja sitä tottakai jatketaan tässä kaiken aikaa edelleen, mutta nyt nähdää riittääkö se!

      Nuo housut ovat sen merkkiset kuin Licarzo, ovat ranskalaiset ja näin muutaman viikon käytön jälkeen ihan ehdottomat uudet lempparit :)

      Poista
  2. Minäkin ihastelin housuja, merkki ja malli kiinnostaisi! Ja jos ne on netistä tilattavat niin millaiset koot niissä on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli merkki ranskalainen Licarzo ja malli Camilla. Super kauniit housut ja istuu hyvin päälle, lyhyen käytön jälkeen voin ainakin tämän perusteella suositella. Toivottasti myös kestävät käyttöä. Koot on aika samanlaiset, kuin esim. Pikeureissa, eli käytän pikeurien 34 housukokoa, ja näistä tilasin myös koon 34 ja täydelliset jalkaan!

      Poista
  3. Kivaa, että ootte päässeet jälleen hyppäämisen makuun! :) Dee näyttikin olevan hyvin innoissaan hyppäämisestä! Tsemppiä treeneihin teille :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dee oli hyvin hyvin innoissaan! Ja hyvä vaan, vaikka ei mikään kevyen tuntuinen ollut laukatessa radalla :D Kiitos tsempeistä!

      Poista
  4. Ihanan iloisen näköistä menoa! Tempo oli toki reipas mutta siinä ei kuitenkaan ollut kiireen tuntua ainakaan näin videolta katsottuna, innostunutta menoa. Hyvä te!

    Mukavaa kesän jatkoa!
    Maarit L. =)

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtavaa kun ootte päässyt jo hyppäämään vähän ja käymään kisoissa harjoitusmielessä! Näyttää sille että, Dee alkaa ilmeisesti kuntoutua ihan hyvin :)
    - Roosa

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot