tiistai 27. joulukuuta 2016

Olisiko nyt aika päästä eteenpäin?

Kaikkien postauksen kuvien ©Suvililja Photography

Niin kauan kun tätä varsinaista saikkua onkin jatkunut, niin eihän tämä ole lainkaan kokonaisuudessaan se aika, mitä meillä ongelmia selän kanssa on ollut. Deen selkä on epäilyttänyt minua ihan siitä asti, kun sinne ensimmäisen kerran laitettiin mitään selkään. Se oli kaatunut liukkaalla kelillä tarhasta hakiessa aivan oikealle kyljelleen ollessaan vielä 2 -vuotias vuonna 2010. Maa oli juuri tarhan portin ulkopuolelta peilijäässä ja Dee oli tuolloin saapunut juuri Hollannista Suomeen ja se oli kengitetty vain etusistaan. Kengättömät takakaviot eivät tietenkään pitäneet jäisellä alustalla, ja se oli yksi humps vaan, kun koko hevonen mätkähti maahan kyljelleen. Siitä luulimme selvinneen säikähdyksellä...

Vuonna 2013 Dee oli viisivuotias. Se oli jälleen Hollannissa. Hevosen oli tarkoitus treenata ja kilpailla vähän enemmän siellä pikkuluokkia talven yli pitkälle kevääseen - meillä oli ollut aika paljon ongelmia ja koin, etten saa täällä kotimaassa sen kanssa riittävästi apua keneltäkään. Oli hyvä idea lähettää se sinne, siitä ajasta olen edelleen tyytyväinen. Mutta keväällä juuri ennen kuin itse saavuin sinne treenaamaan, Dee oli eräissä kisoissa hevosautossa odotellessaan ehkä pelästynyt jotain, sillä se löydettiin autosta selälteen makaamasta. Jonkin verran se oli siellä riehunut yrittäessään päästä takaisin ylös, sillä koko oikea puoli lonkkakyhmyn ympäriltä oli nahka täysin rullalla. Eläinlääkäri tarkasti hevosen, ja se tuntui olevan ok ja kunnossa. Muistan kuitenkin, kun saavuin Hollantiin ja pääsin taas muutaman kuukauden jälkeen Deen selkään ja se oli niin vino ja painoi, kuin kivi vasempaan ohjaan. Ei se ole koskaan ollut sellainen ennen. Juttelin tästä valmentajamme kanssa, mutta jotenkin se sitten vain jäi siihen, että hevosta täytyi vain työstää. Ja olimme tyytyväisiä siihen, että se hyppäsi kaiken aikaa paremmin ja paremmin. Vaikka se oli tuhottoman vino yllättäen. Sinä keväänä me hyppäsimme treeneissä kotinurmella ensimmäisen 120cm tason radan. Siinä unohtui murheet ja epäluulo hevosen kunnosta, koska hyppääminen tuntui sen kanssa vaan niin helpolta! 


Ennen lomaani Dee liikkui jo aivan fantastisesti. Se ei oikeastaan varmaan ikinä ole edes liikkunut niin hyvin, kuin se silloin liikkui! Olin salaa mielessäni onneni kukkuloilla, ja olisi tehnyt mieli soittaa kaikki kaverit läpi ja kertoa onnellisena tämä ilouutinen. Mutta kuten aina, ei sitä iloa tarvinnut hihkua kovin kauaa, sillä Dee sai eräällä talutusreissulla hepulit ja juuri sinä kertana en ollut laittanut bootseja etusiin, kuten yleensä. Tottakai tästä syntyi hokinpolkeama etuseen ja joka olikin sitten niin kipeä, että hevonen seuraavina päivinä ontui sitä ihan selkeästi ja jouduin jättämään hevosen kävelylle. Vaikka ei olisi kyllä yhtään huvittanut - se oli juuri vähän aika sitten piikitetty selkään toiseen otteeseen, koska edeltävän kerran kävelyloma, ei ollut tehnyt selälle hyvää. Deen kohdalla ainakin tällä hetkellä kävely on melkein yhtä ja sama, kuin seisottaminen. Selkä vaatii nyt paljon vaihtelevaa liikettä, jumppaa ja vetristelyä kaikissa askellajeissa. Pelkkä kävely jäykistää sen.

Lähdimme lomareissuun marraskuun loppu puolella ja Dee jäi hoitajien huomaan, ja edelleen kävellen. En halunnut antaa muita ohjeita, kuin sen, että heti kun etujalka näyttää paremmalta ja ontuminen hälvenee, niin hevonen äkkiä uudelleen liikkeelle, jotta selkäkin pääsee liikkeelle. En muistanut mainita, että hevonen saattaa olla tämän pienen kävelybreikin jälkeen vähän kyseenalainen alkuun liikkeelle lähtiessään, mutta siitä huolimatta liikutusta kannattaa jatkaa, koska se liike on nyt tässä tapauksessa se lääke. Olisi ehkä pitänyt painottaa tätä ihan oikeasti kunnolla, koska lopulta lomareissuni aikana Deetä ei oltu uskallettu ymmärrettävästi laittaa kävelyä enempää liikkeelle, sillä ravissa jo juoksuttaessa takapää oli näyttänyt epäpuhtaalta. Joten siinä kohtaan oli päätetty jatkaa kävelyä kunnes minä palaan takaisin. Ja tämä on ratkaisu jonka ymmärrän täysin, olisin tehnyt saman hoitaessani toisen hevosta. En uskaltaisi ottaa riskiä sen suhteen, kun ei ihan tarkkaan sitten kuitenkaan tiedä sen toisen hevosen tilannetta. Oikea takanen oli kaiken lisäksi epäilyttävästi vähän turvotellut muutamana päivänä, joten epäilykset olivat jälleen suunnanneet sinne ja jänteen vanhoihin potkuvammoihin. Nyt tätä kirjoittaessa en ole edes koskaan muistanut tai ymmärtänyt kysyä, oliko jalka tuolloin puristusarka, sillä se olisi antanut aika selkeän kuvan jalan oikeasta tilasta. Mutta eipä sillä nyt enää näin jälkikäteen kuitenkaan olisi merkitystä. 

Dee käveli siis yhteensä reilu kolme kokonaista viikkoa, eli koko sen ajan, kun olin poissa ja muutamia päiviä jo ennen, kuin lähdettiin reissuun. Tämä oli ihan suoranaista myrkkyä selälle ja kun tulin takaisin ja yritin lähteä laittamaan hevosta liikkeellä - meinasi tilanteen tajuaminen saada oman oloni ihan romahtamaan. Dee oli jäykkä pieni puuhevonen, jonka takaosa lipsui/tippui alta vähän väliä. Se ei vain pystynyt liikkumaan kunnolla eteenpäin, saatika taipumaan mihinkään suuntaan. En ole sitä ikinä nähnyt niin huonona ja muutaman päivän liikutusyritysteni jälkeen romahdinkin ensimmäistä kertaa ikinä Deen tilasta totaalisesti. Harkitsin ja mietin jo, pitääkö tässä valmistautua päätökseen, jossa laittaisin hevosen kokonaan pois? Ajatuskin siitä tuntui kyllä niin rankalta, että ihan henkeä ahdisti. 


Dee on hevonen, joka on ja tulee varmasti olemaan aina se "elämäni hevonen". Olen nähnyt kun se syntyi, vetänyt sitä etujaloista, kun se ei meinannut mahtua ulos tammasta. Nähnyt sen ensiaskeleet. Ja sen, kun se ymmärsi ensimmäistä kertaa laitumella, miten lujaa niistä koivista voikaan päästä! Dee on aina ollut sellainen tulinen pieni pippuripakkaus, jolle myös välillä sattuu ja tapahtuu. Rapatessa roiskuu... :) Muistan sen onnen tunteen, kun ensimmäistä kertaa nousin oman hevoseni selkään. Dee oli 3 -vuotias oripoika, joka ei tehnyt tätä(kään) asiaa kauhean helpoksi. Kun ensimmäistä kertaa ylitin sillä maapuomin, se loikkasi sen yli niin korkealle ja lujaa, että lensin sieltä alas. Dee on hevonen, joka on saattanut minut tutkiskelemaan maan antimia enemmän, kuin yksikään toinen hevonen - toisaalta, onhan se myös hevonen, jonka kanssa yhteisiä kilometrejä on kerrytetty eniten. Ikinä en unohdan sitä ylpeyden tunnetta, kun starttasimme ensimmäisen yhteisen 120cm ratamme Korpikylässä Deen ollessa 6 -vuotias. Meillä oli jo tuohon mennessä ollut paljon hankaluuksia ja kun vihdoin asiat alkoivat sujumaan, se tunne oli käsittämätön! Ja kuinka hieno rata se olikaan! Se on edelleen meidän paras rata :) Ja samaisena vuonna onnen kyyneleet, kun Savonlinnassa voitimme kaikkien ammattilaisten ja muiden kokeneempien ratsastajien seurassa nuorten hevosten pääluokan - sen jälkeen sitä on ajatellut, että meistähän voisi olla vaikka mihin! Ja niinhän meistä olisikin. Ja olen aina ollut valmis tekemään paljon töitä asioiden eteen. En ole kovinkaan luovuttaja tyyppiä.

Kun hyppy sitten ensiksi alkoi huononemaan äkisti. Ja lopulta alkoi mukaan tulemaan kieltoja - se oli herätys itselleni. Deen selkä ei tuntunut hyvältä ja se meni paremmaksi, kun jaksoin yhtenä ajanjaksona hieroa sen läpi joka ratsastuksen jälkeen. Mutta kisoissa tilanteen eskaloituivat. Ja viimeisin vuosi onkin kaikkien tuoreessa muistissa - lopulta kyllästyin ajatukseen, että minun pitää jatkaa vain hamaan tulevaisuuteen oman ratsastukseni kehittämistä, kun tuntui, että vaikka minä kehityn ja ratsastan paremmin ja paremmin, on paluu lopulta aina siihen pisteeseen, että hevonen ei tunnu siltä, kuin sen pitäisi tuntua. Löysin eläinlääkärin, joka vaikutti samaan aikaan asiantuntevalta, mutta myös äärimmäisen kiinnostuneelta tekemään tarkkaa työtä ja vaivat löydettiin. Niitä on nyt hoidettu 8 kuukautta. Se ei ole oikeasti pitkä aika, mutta alun alkaen tämän ei pitänyt kestää näin kauaa. Mutta kun on hevonen, joka on energinen ja haluaa liikkua - sellaisen pitäminen aloillaan pitkiä aikoja rikkomatta itseään toipumisien ajan ei ollutkaan mikään helppo juttu. Takapakkeja on tullut kerta toisensa perään. 


Minulta on kysytty etenkin viimeisen puolen vuoden aikana, että kuinka pitkään meinaan jaksaa yrittää tuon hevosen kanssa. En ole oikein osannut vastata siihen itsekään kovin tarkasti tai totuuden mukaisesti. Olen kokoajan ajatellut, että päivä kerrallaan ja hoidan hevosta vaan niin hyvin kuin suinkaan vain kykenen ja kyllä se kiitos lopussa seisoo - on pakko seisoa! Ja Deen vuoksi olen ollut valmis uhrautumaan hyvinkin paljon. Se on minulla erityisen tärkeä ja special -eläin. Monia asioita ei kykene mittaamaan rahassa ja Dee on minulle sellainen. En myöskään usko, että ihan heti löytäisin käsiini toista yhtä hienoa ja erityistä hevosta. Ainakaan omalla budjetillani. Ja vaikka löytäisinkin, ei se ole Dee, ei se ole sama hevonen ikinä. Siksi mitään päätöksiä ei pysty ja voi tehdä kovin kevytkenkäisesti.

Olen joutunut viimeisen vuoden aikana, ja erityisesti viimeisen kuukauden aikana pohtimaan ja puntaroimaan ihan tosissaan hevosharrastukseni ja oman ratsastusurani suuntaa. Jatkanko kuinka pitkään tämän hevosen kanssa? Milloin ja mihin lopullinen raja on piirrettävä? Koska ei näin voi vain jatkua loputtomiin, se on selvä. Se ei ole reilua, etenkään hevoselle. Suurin toiveeni on, että saamme hevosen kuntoutettua niin, että sille saadaan rakennettua lihaksisto oikein vammojen ympärille ja se voisi elää kivutonta elämää ilman pelkoa vaivaantumisesta uudestaan ja uudestaan. Viimeisimmän takapakin jälkeen tämä toive on tuntunut ajoittain aika epätodennäköiseltä ja kaukaiselta toteutuakseen... Ja se sai minut pitkästä aikaa itkemään ihan tosissaan ja monena päivänä putkeen. Unelmien lomalta paluu arkeen kaikkien murheiden keskelle oli aika pysäyttävä - se kontrasti kahden ajan välillä oli jotain niin suurta, ettei oikein aivotkaan osanneet sitä käsitellä. 


Lopulta päätin, että liikutan Deetä viikon ajan joka päivä ja ihan kunnolla kaikissa askellajeissa. Ja katson, vertyykö ja paraneeko se siitä yhtään. Jos ei mitään suurempaa muutosta tapahdu, ottaisin viikon päästä yhteyttä Vermoon ja kysyisin suoraan, mitä nyt tehdään. Dee pääsi puomijumppaamaan, ohjasajoon, irtojuoksemaan ja maastossa kiipeilemään. Ja vaikka se tuntui alkuun niin niin huonolta, oli pakko ilokseni ja helpotuksekseni todeta, että liike todella on lääke. Ja hevonen alkoi alkupäivien haparointien jälkeen paranemaan päivä päivältä. Suurimpia edistysaskelia olemme tehneet irtojuoksutuksen ja pienten ensimmäisten estehyppyjen jälkeen, joissa Dee selkeästi sai taas enemmän paikkoja auki ja notkeutta kroppaansa. Nyt kahden viikon jälkeen voin jo todeta, että hevonen tuntuu jo aika hyvältä ratsastaessa ollakseen ollut vielä pari viikkoa sitten hyvinkin rampa. Niin hyväksi sitä en ole vielä saanut, kuin mitä se oli ennen tätä hokinpolkeemasta lähtenyttä lumipallon vyörymistä, mutta nyt muutamien muiden henkilöiden kanssa asiaa pohdiskeltua on saanut todettua, ettei tämä tilanne enää näytä yhtään niin huonolta mitä alkujaan oli, etteikö tätä saataisi ratkaistua huolellisella liikuntakalenterin suunnittelulla, vaihtelevalla jumpalla, lihashuollon jatkamisella jne. Pienellä epävarmuudella joudutaan pitämään mielessä, että jos emme saa hevosta yhtä hyväksi, kuin mitä se oli vielä, että joudutaanko vielä kerran käymään klinikalla kääntymässä. 
Tällä hetkellä olo on kaiken tämän tunnemyrskyn jälkeen aika huojentunut! Ja olen löytänyt taas sen toivon valon tunnelin päähän, jota kohti kulkea.

Nyt olemme tehneet muutoksia mm. kengitykseen, tänään Dee sai etusiinsa pitkästä aikaa pohjalliset. Olen saanut takaosaa jo aika hyvin liikkuvaksi, mutta etuosa on jäänyt normaalia vaatimattomammaksi, ajoittain se on jopa näyttänyt sekä tuntunut siltä, että se varoisi vähän etusiaan. Nämä pohjalliset ovat nyt kokeilu, että saadaanko hevonen vähän rohkeammin liikkumaan edestä näiden avulla. 
Seuraavaksi Deen fyssari Selma Piha tulee käymään ja hoitaa hevosen läpi. Selma on ollut Deen kohdalla pelastus meidän oman hierojamme, Janitan ohella. Tällaisen tapauksen ollessa kyseessä, lihashuollon merkitys ja tärkeys oikein korostuu. Käyn läpi itsekin selän lähes päivittäin pikaisesti, mutta näen tärkeänä, että päsääntöisesti selkää hoitaa nyt ammattitaitoisemmat henkilöt, jotka näkevät ja hoitavat päivän mittaan muitakin hevosia. Oma silmä ja tuntemus oman hevosen kohdalla ei ole aina välttämättä ihan absoluuttinen, koska kun sitä eläintä katsoo päivittäin, niin sille ikään kuin välillä vähän jopa sokeutuu.
Selmalta saan varmasti vastauksen siihen kysymykseen, onko Dee nyt vielä klinikkakäynnin tarpeessa vai jatketaanko liikuttamista, ja aloitetaanko treenit ja katsotaan miten lähtee sujumaan.
Liikuntaohjelma muodostuu nyt seuraavat pari viikkoa kahden päivän ratsastuksen, yhden päivän ohjasajon/juoksutuksen ja yhden päivän kävelytyksen sykleissä. Kävelypäiviä tosin otan nyt vähän varauksella - jos näyttää, että energiaa piisaa eikä kroppa tunnu siltä, että se tarvitsee kävelypäivän tuomaa palauttelevaa, emme ota sitä, vaan jatkamme juoksuttaen ja ratsastaen. Pääasia on kuitenkin, että selkä saa lepoa painosta joka kolmas päivä, mutta kuitenkin liikettä ja jumppaa siitä huolimatta, ettei sitä ratsasteta. Kunto Deellä on laskenut nyt ihan todella paljon. Se ei kovin pitkiä pätkiä jaksa, ja sen kanssa täytyy joka treenikerralla muistaa ottaa useammat välikävelyt vetojen välille - näin saadaan joka treenikerrasta tehokkaampi ja pitkäkestoisempi lopulta. Alku- ja loppukävelyihin panostetaan entiseen tapaan yhtä huolellisesti kuin aina, niistä ei tingitä. 
Riittävällä loimituksella pyritään pitämään hevosen lihaksisto kaikekseltaan lämpimänä. Vaikka vihaan loimittamista, niin tässä tapauksessa on vain pakko ajatella, että enempi on parempi. Kylmää selkä ei saa missään nimessä saada. Lämpö, liike ja intensiivinen lihashuolto on se millä paketilla edetään nyt. Mukaan otamme pikkuhiljaa myös lisää hyppytreenejä.


Kuten on tullut tässä jo monien vuosian aikana huomattua, niin videointi treeneistä on ihan älyttömän hyödyllistä. Niihin on hyvä palata aina välillä ja nähdä, mihin on päädytty missäkin ajassa. Eilen jumpattiin Deen kanssa väistöillä sekä vastalaukoilla, ja sain tästä treenistä itselleni muistiin vähän videomateriaalia. Etenkin se vaivainen oikea kylki on vaan niin tukossa ja sen näkee tuossa liikkeessä hyvin selkeästi. Entistä paremmin sen tuntee selkään ratsastessa. Lisäsin videon loppu päähän hidastettuna pätkän, jossa pyydän ravissa askeleen pidennystä ja siinä sen kyljen tukkoisuuden näkee kaikista parhaiten. Nyt täytyy vain kärsivällisesti notkistaa hevosta ja tämä on nyt se piste mistä lähdetään tekemään. Viikon tai parin takaiseen tilanteemme tällä hetkellä ei ole lainkaan huono, mutta reilun kuukauden takaiseen verrattuna lähdetään taas aika monta metriä taaempaa tekemään sekä työstämään. 

Tällä hetkellä tuo jäykkyys ja kaikki elastisuuden puute vaikuttaa erityisesti siihen, millaista tuntumaa hevonen tarjoaa. Se mielellään "käpertyisi" vähän itseensä, eikä päästäisi oikein vaikuttamaan. On taas vaikeampi saada sitä pitkälle kaulalle venyttämään koko ylälinjasta ja polkien aktiivisesti takaa. Mutta päivä päivältä se on mennyt paremmin ja paremmin, joten toivo on alkanut heräämään jälleen. Nyt onkin jännä nähdä tähän väliin, kuinka paljon tuo pohjallisten laittaminen vaikuttaa liikkeeseen.

Alla video eilisistä treeneistä


Nyt kun on kaikki lomat lomailtu ja edessä ei ole muutakuin aikaa ja olemme nyt kuitenkin kaikesta huolimatta tässä pisteessä tänään, joten olisiko nyt aika päästä asioissa eteenpäin? Niin ainakin todella todella toivon!

14 kommenttia:

  1. Hyvä että parannusta on tullut, kyllä te vielä pohjalta nousette! Mainitsit tuon lämpimänä pitämisen niin itselleni tuli heti mieleen Back on Trackin tuotteet. Tiedän että oot niitä itsekkin käyttänyt ja oot todennu ne hyviks (ainakin blogin lukemisen perusteella oon tämmösen päätelmän tehny). Tietenkään en tiiä että ootko jo käyttänny niit Deen selkään, mutta jos itselläni olisi tuollainen tilanne niin ensimmäiseksi kiiruhtaisin kauppaan ostamaan BoT in selän lämmittimen tai loimen (tms.) Tietenki jos ell kieltää käyttämästä niin eri asia mutta en uskoisi että on kieltännyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä on kyllä ahkerassa käytössä olleet kaikki back on trackin tuotteet, ja meiltä löytyy verkkoloimi, joka menee näin talven aikoinakin hyvin talliloimen alla! Olen aina välillä pitänyt taukoa tosin käytössä, kuten nyt, koska niitä ei saa putkeen käyttää jatkuvasti... Sellainen bot:in tallitoppaloimi olisi haaveissa :) Eläinlääkäri on vain suositellut kaikkien lämmikkeiden järjestämistä, kylmä on pahasta ja se on tullut todettua taas itsekin kantapään kautta.

      Poista
  2. Kun ottaa huomioon kaiken sen mitä olette joutuneet kokemaan, näyttää Dee mun mielestä videolla todella ihanalta! Ravin tahti on huomattavasti rauhallisempi, ravi itsessään on isompaa, rennompaa ja laukka mukavan rennon ja levollisen näköistä! Tokihan teillä on ollut pitkiä taukoja ja Dee fyysiseltä kunnoltaan ei ole samassa pisteessä kuin ennen, mutta on se hieno! Ehkä lomailu on tehnyt Deen päälle hyvää, kun se on selvästi mielissään tekemässä töitä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit, niin totta. Ja se juuri, kun se on ihan äärettömän mielissään työn teosta! <3 Ihan sama mitä lähdetään tekemää - kaikki käy :) Ja se on tärkeintä, hyvä mieli ja rento hevonen. Siihen pyritään! Ja ajan kanssa olen ymmärtänyt entistä paremmin sen rentouden tärkeyden.

      Poista
  3. Samaistun täysin... Panda vaan saikkuilee, kuntoutetaan ja sitä kierrettä tässä nyt jatkettu. Tsemppiä! Kyllä sieltä taas noustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja kuulla teidänkin saikkukierteestä, mutta toivottavasti pääsette sieltä nousemaan ja palaamaan liikunnan pariin. Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  4. Moikka Heidi!

    Onpa Deellä ollut tapahtumia pienen elämänsä aikana!

    Tuota tekstiäsi lukiessasi tuli mieleeni heti, että Deelle voisi olla hyötyä yhdestä-kolmesta OTE-hoidosta. Olin alkuun itse vähän skeptinen, mutta huomattuani miten hyviä tuloksia tutuille hevosille on näistä hoidoista tullut, uskallan suositella kokeilemaan. Monilta hevosilta on löytynyt piilevää arpikudosta vanhoista vammoista/liukastumisista tai epäistuvista varusteista (vanhat tuntihevoset esim.) ja liikkeeseen on löytynyt ihan eri lailla joustoa, venymistä, tasaisuutta sekä tasapuolisuutta hoitojen jälkeen. Myös oma mm. olkapääni leikkausarpi on "avattu" ja olkapään liikkuvuus lisääntyi hieman, vaikka se oli ihan ok jo ennenkin.

    Koska Deestä pidetään muutenkin hyvää huolta fysioterapeutin, eläinlääkärin ja liikunnan kanssa, ihan jo yksikin kerta saattaa riittää. Tai sitten useampi. Tietenkään tämä(kään) hoitomuoto ei ole mikään autuaaksi tekevä, mutta suosittelen kokeilemaan kuitenkin.

    Tulipa tästä mainospuhe, se ei ollut tarkoitus. Tekstisi ja etenkin nuo Deen nuoruuden tapaturmat vaan saivat ensimmäisenä mieleeni, että tämä kaveri olisi varmaan oiva asiakas kokeilemaan tätä hoitomenetelmää.


    Jos olet epäileväinen (ymmärrän kyllä), mutta haluat silti kokeilla, niin voit kertoa Deen oireet pelkästään ensin ja vasta jos/kun löytyy vammoja ihon alta, niin kerro vasta sitten mitä kaikkea on käynyt. Ja ota ehdottomasti O.T.E Hoitokeskuksesta itse Tanja (Kannela), jos vain saat hänen kanssaan sovittua ajan.


    Ja jos päädyt ottamaan hoidon Deelle, niin pliis, voitko videoida Deen reaktioita tai ainakin sitten verbaalisesti kuvailla, mitä löytyi ja miten Dee reagoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vakkarihieroja on alkanut opiskelemaan o.t.e -hoitoja myös, ja on pari kertaa testannut Deehen. Dee vaan on niin samperin adhd, että ei se siihen oikein keskittynyt. Mutta luulen, että tämäkin asia muuttuu, kun hieroja saa kokemusta ja Dee pääsee treenin makuun ja liikkumisen halun tyydytettyä :) Sen verran kuitenkin näiden hoitojen jälkeen on saanut todeta, että Dee on liikkunut seuraavilla kerroilla huomattavan paljon paremmin, mutta ihan en ole vielä ollut vakuuttunut, oliko se nyt juuri tästä hoidosta kiinni vai jostain muista asioista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

      Kiitos vinkeistä, olen todella avoin kaikille ideoille ja valmis lähtemään kokeilemaan tässä vaiheessa, joten nämä tuli todella tarpeen!

      Ja täytyy joku kerta ylipäätään ottaa hieronnasta tai fyssarikäynnistä videota, Dee näihin hoitoihin vastaa, kertoo tuntemuksista ja ilmeilee hyvin näkyvästi :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta :)
      Olen itse kerran ollut sillä lailla O.T.E-hoidossa, että vasenta puolta hoiti joku syventävällä kurssilla ja jo pidempään hoitoja tehnyt nainen ja samaan aikaan oikeaa puolta Tanja ja pakko sanoa, että ero oli kuin yöllä ja päivällä. Ei toinenkaan huono ollut, mutta kyllä Tanjan hoidon erotti. Tietysti, sillä Tanja on itse tämän metodin kehittänyt ja tehnyt yli 20 vuotta näitä, niin kaipa se kokemus on tuonut jo varmuutta.

      Tämä oli mainospuhe ;)

      Kivaa vuodenvaihdetta ja intoa myös blogin puolelle ensi vuoteen! :)

      Poista
  5. Mä niin tiedän mitä käyt läpi.. Meillä ollaan reilu vuosi taisteltu jalkavaivojen kanssa, jotka ovat aiheuttaneet jumeja ja tukkoisuutta myös selkään. Huomenna klinikalle kuulemaan tuomio, pahoin pelkään että hevoselle ei anneta enää toivoa :( Ja toki ymmärrän senkin, että en voi itsekkäästi pitää sitä vain sen takia etten uskalla päästää irti. Olen hengessä mukana ja toivon sydämeni pohjasta että Dee toipuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se, yksi vaiva johtaa toiseen ja kierre on valmis. Toivon tosiaan, että kaikista kurjinta tuomiota ette tänään saaneet :( Tsemppiä sinne!

      Poista
  6. Toivottavasti tästä jatkuu homma nyt vain ylöspäin. Meillä on ainakin tapahtunut ihan järkyttävä muutos kun saatiin oma kengittäjä taas kengittämään viime keväästä lähtien. Eli kyllä niillä kavioilla vaan on todella iso merkitys kokonaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä hyvä kengittäjä ollut tässä, siitä ei voi moittia. Mutta pakko oli nuo pohjallisetkin käydä läpi, koska joskus aikaisemmin niistä oli hyötyä, kun edeltävän kengittäjän myötä kaviot oli vuoltu inasen liian lyhyiksi toistamiseen. Toistaiseksi en nyt mitään järisyttävää muutosta huomannut varsinaisesti näiden myötä, mutta liikkuminen on silti nousujohteista päivä päivältä :) Mutta kyllä, myös kavioilla on suuri merkitys, huonolla kengityksellä voi saada paljon huonoa aikaan terveydellisesti...

      Poista
  7. Onhan ollut monenmoista sattumaa ja huonoa tuuriakin teidän yhteisellä taipaleella! On tärkeää juuri miettiä, mihin vetää se raja, kun suunnitelmia tekee. Järkevää pohdintaa sinulta niin itsesi kuin hevosesi kannalta, ja hienosti niitä avaat meille lukijoille :) Hienoa, että olette päässeet takaisin treenin makuun ja tosiaan päivä kerrallaan. Pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä mukana kantaen, täältä lähtee teille tsemppipeukut! :)<3

    VastaaPoista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot