tiistai 3. lokakuuta 2017

Kiitos Deelle kaikesta


1,5 viikkoa kulunut, kun Dee ei ole enää ollut omani. Reilu viikko sitten sunnuntaina vein Deen uuteen kotiinsa. Itselläni on ollut niin ristiriitaiset tunnelmat, ja välillä ihan tyhjä ja epätodellinen. Nyt se sitten oli tässä - me ei olla enää me. Olen halunnut ja haluan edelleen antaa itselleni ja omille ajatuksille vähän aikaa, ja siksi myöskään blogia en ole edes avannut kertoakseni tästä. Onhan tässä kaikessa aika paljon sulateltavaa, vaikka kuinka tähän olevinaan on ollut valmistautunut. Ja nyt tuleekin viimeinen teksti, mikä liittyy tähän ihanaan hevoseen.

Sen sunnuntain jälkeen en ole enää vierittänyt kyyneliä, sillä päällimmäisenä olen vain onnellinen - en edes koskaan uskaltanut toivoa, että Dee löytäisi niin hyvän kodin, mitä lopulta löysi. Olen iloinen hevosen puolesta, tyytyväinen siitä miten lopulta kaikki vain lopulta meni parhain päin ja onnellinen Deen uuden perheen puolesta, johon sitä odotettiin isosti.
Vähän tottakai on joka päivä ikävä, sitä en voi kieltää, mutta saan onneksi käydä jatkossa sitä moikkaamassa ja kuulen sen kuulumisia jne, joten täysin pois omasta elämästäni se ei ole tämänkään jälkeen, mikä on mukava asia. Ja vaikka tämä on ollut tiedossa, niin silti silloin, kun oli aika lähteä tyhjän kopin kanssa kotiin ja sanoa Deelle näkemisiin, niin kyllä se oli niin vaikea paikka ja hetki...

Nyt kuitenkin huojentuneena ja rauhallisin mielin katselen elämässäni eteenpäin. Me olemme T:n kanssa etsimässä omaa ensiasuntoa, kun tähän asti vuokrakämpissä olemme asuneet. Torsti muuttaa parin viikon sisällä treenitalliin Hollannissa ja sitä ruvetaan juoksuttamaan, irtohypyyttämään ja muutenkin käsittelemään sekä kouluttamaan, ja näin olemme senkin kanssa askeleen lähempänä ratsun taivalta. Torsti tulee Suomeen kuitenkin aikaisintaan vuoden päästä syksyllä. Nyt on aika minun hetken hengähtää. Tällä hetkellä onkin niin erikoinen tilanne, että minulla ei ole yhtäkään eläintä huolehdittavana - kun pääsen töistä on outoa, ettei ole sellaisia velvotteita, mitä lemmikit aina västämättä tuovat. Aijonkin nyt nauttia tästä hetkestä, tehdä enemmän asioita joihin ei ole vuosiin ollut aikaa ja rahaa. Haluan nähdä enemmän ystäviäni ja antaa laatuaikaa parisuhteelle, ja jättää heppajutut vähän kevyemmälle ratsastaen vain muutamalla tutulla hevosella viikottain :) Työni puolesta hevosten kanssa tulee kuitenkin elettyä edelleen lähes päivittäin, joten ihan vieroitusoireita tuskin tässä ehtii kasaantumaan...

Haluan kiittää tähän loppuun Deetä kaikesta - melkein kymmenen vuotta yhteistä eloa, johon mahtuu paljon kokemuksia, iloja ja suruja, elämää ja elämyksiä, joita kaikkia muistelen onnellisena. En muuttaisi mitään mistään hinnasta! En olisi voinut upeampaa ensimmäistä omaa hevosta omistaa! Ja kuinka kaunis kuin karkki se onkaan aina ollut <3 Opin niin paljon Deeltä, että ihan täysin, vain ja ainoastaan sen asiosta olen tänään sellainen hevosihminen ja ratsastaja kuin olen. Deen myötä löysin myös useita uusia ystäviä ja muitakin ihania ihmisiä. Kiitos näin ollen myös Deen hovihoitotiimille, joita ilman en olisi selvinnyt <3 Kiitos siis Reetta, Janita, Sanna, Susanna ja Sanna kaikesta - hyvät muistot ja hetket elää mielissä varmasti aina <3 Ja kiitos rakkaalleni siitä, että on panostanut minun vuokseni hevosjuttuihin niin paljon, kuin on <3 Suuri onni on, että ympärillä on paljon ihmisiä, joihin voi luottaa kuin kiveen. Ja kuinka hauskaa lopulta onkaan ollut. Torstin kanssa jatketaan sitten aikanaan :)


Kuvat: Suvililja Photography, kiitos!

lauantai 9. syyskuuta 2017

Kaikella aikansa


Viimeinen reilu vuosi on ollut siitä erityinen, että olemme matkustaneet enemmän, kuin yhteensä aikaisemmin elämäni aikana. Se, että tällainen on mitenkään ollut mahdollista on kiittäminen Norwegianin älyttömän halpojen lentojen - se, että pääsee esimerkiksi mihinkään päin Eurooppaa lentämään edes takas muutamalla kympillä on jotenkin ihan järjen vastaista, kun pelkästään vaikka Helsingissä taksilla ei samaan hintaan pääse juuri mihinkään. Osittain on kyllä myös kuitenkin kiittäminen puolisoni hannu hanhimaista tuuria löytää näitä edullisia lentoja yhtään mihinkään, mm. meidän Palaun lennot lyötiin kiinni, kun huomattiin, että lentojen hinnoittelussa oli käynyt "pieni" pilkkuvirhe... :D Kuluneen viikon aikana kävimme jälleen tervehtimässä Torsti -poikaa laitumella muiden suunnitelmien ja menojen ohella. Matkalle osui tällä kertaa mielettömän lämpöiset ja aurinkoiset kelit, parhaimmillaan mittari näytti +25 astetta, kun terassille istahdettiin juomaan vähän jotain viilentävää!

Matkustelun myötä on tullut mietittyä paljon asioita, omaa hevosharrastustilannetta, elämää ja kaikkia tulevaisuuden suunnitelmia.  Päällimmäinen kysymys on ollut se mitä haluan, ja tottakai yhteisessä taloudessa parisuhteessa eläessä myös se, mitä me haluamme. Viimeinen vuosi on ollut siitä suurien muutoksien ympäröimä, että on joutunut tekemään paljon isoja päätöksiä asioiden suhteen, kun kaikkea ei voi vain saada samaan aikaan - on maksettava hinta siitä, että voi saavuttaa jotain muuta ja osattava luopua myös jostain vanhasta. On puntaroitava mitkä asiat priorisoin elämässäni tärkeimmiksi, ja vaikka niin tärkeitä hevoset ovatkin itselleni aina olleet, olen vain vuosien myötä tullut enemmän varmemmaksi siitä, että tärkein asia elämässäni nyt ja toivottavasti aina tulee olemaan meidän parisuhde, jossa meillä on kivaa. Tärkeintä mielestäni elämässä on olla onnellinen ja entistä hienompaa se on, jos onnen voi jakaa jonkun toisen kanssa. Vaikka päätösten tekoja ennenkin asioita on puntaroitu tarkkaan ja lopulta asiat on "lyöty lukkoon", niin aina joutuu myös muistuttamaan, ettei elämä mene juuri koskaan niin kuin olisi ajatellut, halunnut tai suunnitellut. Ja tuon muistaminen ja ennen kaikkea sisäistäminen tuo ainakin itselleni sen mielenrauhan - kaikella on tarkoituksensa ja asiat tapahtuvat niinkuin niiden kuuluu tapahtua. Itse pitää vaan olla rehellinen sekä kärsivällinen, nauttia ja iloita kaikesta mitä on tässä hetkessä nyt, eikä liikaa stressata kaikkea tulevaa. Tätä joutuu kyllä muistuttamaan itselleen tuon tuosta.



Vaikka ehkä joku on voinut vähän aavistella fiiliksiäni tässä viime aikoina - siis viimeisen parin vuoden aikana - niin tällaiset muutoksien mietteet ovat olleet myös bloggaukseni kohdalla pinnalla ajatuksissani. Mieli muuttuu ja aaltoilee kaiken aikaa ja kuitenkin nytkin nautin kirjoittelusta tosi paljon. Valitettavasti blogimaailman raadollisuus on tehnyt tehtävänsä myös minun bloggaamiseni ja kirjoitusintoni kohdalla, halusin sitä myöntää tai en. En uskalla ja aina halua jakaa heppatapahtumia samalla antaumuksella mitä joskus olen tehnyt ja mitä tein blogini "kulta-ajoilla", vaikka paljon olisi kerrottavaa ja tapahtumaa kerrottavana ja niiden myötä yhtä mielenkiintoista tekstiä olisi mahdollista tuottaa edelleenkin. Ja haluaisin olla niin rento ja huoleton kirjoittamisieni suhteen kuten silloin joskus olin.

Aina kun saan jostain napattua jonkinlaisen paremman motivaation kipinän kirjoittamiseen ja blogini kehittämiseen, tulee se sama vanha tuttu märkä rätti naamaan tavalla tai toisella. En välitä näistä märistä räteistä sillä tavalla, että se vaikuttaisi esimerkiksi tekemisiini ja päätöksiini realielämässä ja hevosasioissa - tiedän itse minkä tasoinen ratsastaja, saatika millainen ihminen esimerkiksi olen, eikä se, että Deen kanssa ei ollut happy ending -loppua tee minusta, taidoistani ja mahdollisuuksistani tulevaisuudessa ratsastajana sen heikompaa. Se on minulle aivan sama, mitä mieltä muut ovat ja miten haluavat ratsastustaitoani jauhaa. Olen edelleen niin ylpeä siitä, millaisen hevosen olen pippurisesta Deestä saanut koulutettua ja kuinka hienoja saavutuksia me saimme ja uskalsimme ylipäätään lähteä kokeilemaan ja edelleen löytyy intohimoa jatkaa oppimista ja tekemistä täydellä sydämellä. Olen aina ollut samaan aikaan nöyrä oppimaan, mutta itsevarma tekemään asioita omalla hyväksi havaitsemallani tavalla ja seuraan intuitiotani ratsastuksen ja hevosien suhteen aina oman mieleni mukaan välittämättä muiden mielipiteistä, koska ihan oikeasti niillä vaan ei ole mitään väliä. Toivon, ettei kukaan muukaan anna toisten mielipiteiden vaikuttaa siihen rohkeuteen yrittää ja tehdä töitä asioiden eteen täydestä sydämestä.

Kaikista ikävintä bloggaamisessani on ollut ne hetket, kun huomaan miten tämä harrastukseni kirjoittaa omista ajatuksista hevosista ja omasta harrastamisestani vaikuttaa muiden ihmisten asenteisiin ja suhtautumisiin kohdallani oikeassa elämässä ja oikeissa kasvokkain tapahtuvissa kontakteissa. Olen oppinut huomaamaan, että blogiani lukevilla ihmisillä on jo ennen minuun tutustumista jokin mielipide, ja usein minusta jostain syystä joko pidetään valtavasti tai vihataan suunnattomasti.
Toinen ikäväksi tuntema asia on viime vuosina ollut, että blogini ja bloggaamiseni vuoksi en voi ja pysty harrastamaan hyvällä mielellä ja rauhassa ilman pelkoa siitä, että voin hetkellä millä hyvänsä tulla kivitetyksi julkisesti milloin minkäkin tekemiseni tai tekemättä jättämiseni vuoksi.
Ei niin paljon huonoa, ettei sitä hyvääkin - samalla kuitenkin blogi on myös luonut itselleni mahdollisuuksia, joita en välttämättä olisi muuten saanut. Olen myös kirjoittamisen kautta pystynyt ilmaisemaan ajatuksiani paljon selkeämmin, kuin ehkä näin muuten tulisi tehtyä. Ja kaikkein parasta, olen saanut uusia ystäviä bloggaamiseni myötä!





Kaikella on aikansa. Viimeisen vuoden sisään olen mm. mennyt kihloihin, joutunut lopettamaan ihanan koirani - maailman rakkaimman perheenjäseneni, saanut älyttömän hienoja mahdollisuuksia, joutunut huomaamaan jälleen sen tosiasian että meitä ihmisiä on niin moneen junaan ja näin ollen muistanut, että tärkeimpiä asioita elämässä on myös ystävät, joista kannattaa pitää kiinni, lähtenyt etsimään elämäni tärkeimmälle hevoselle uutta rakastavaa kotia jne.
Blogin historian aikana olen sairastunut pitkäaikaisesti, parantunut, sanonut hyvästit ennen aikaisesti isälleni, kasvanut aikuiseksi, kehittynyt ratsastajana ja hevosihmisenä valovuoden, löytänyt elämäni tärkeimmän ihmisen, oppinut oikeasti mitä tarkoittaa luottamus, rehellisyys ja rakkaus :) kuulostaa ärsyttävän kliseisiltä asioilta osa, mutta tosi asioita, joita voin nyt näin jälkikäteen todeta jo ääneen.
Listaa voisi kirjoitta vielä paljon pidemmästi. Seuraavaksi täytän helmikuussa 30 vuotta ja toivon, että saamme joku päivä oman perheen perustettua...

Ja niin myös päätökseni olen tehnyt Heidin Nelivedot -blogin suhteen - tulevan Helsinki International Horse Show:n jälkeen blogini hiljenee. Haluan kuitenkin suorittaa yhteistyön kunnolla jonka olen luvannut ennen viimeisen pisteen kirjoittamista blogiini ja siksi pari kuukautta jaan vielä jotain hienoja kokemuksiani hepparintamalla täällä bloginkin puolella ja kerron mielelläni ylpeänä kolmantena vuotena peräkkäin Suomen ratsastusurheilun ykköstapahtuman HIHS:n tunnelmista.

Nostan hattua muille bloggaajille, joilta löytyy vielä kipinää tähän touhuun, joka kaikessa hienoudessaan on tosiaan - kuten mainittua ja varmasti sanomattakin huomattua - raadollista. Vielä joskus viisi vuotta sitten uskoin muutokseen, että jos näistä asioista kirjoittelee tai puhuu ääneen, kuinka järjetöntä toisten ihmisten lynkkaaminen ja negatiivisen puheen kylväminen on, että sillä voisi avata jonkun tällaisen ihmisen silmiä ja tätä myötä ohjattua energian johonkin positiiviseen toimintaan. Tätä nykyä sitä on jo osannut täysin sisäistämään sen asian, että kaikkia et tule koskaan miellyttämään, toisaalta ei tarvitsekaan ja kuinka helposti tämä nykypäivän sosiaalinen media antaa sen mahdollisuuden monelle sellaiselle kirjoittamaan, joka ei pysty muuten sanojensa takana olemaan. Enhän minä jaa mielipiteitäni sen vuoksi mitä luulen ja tiedän muiden haluavan kuulla tai lukevan, vaan sitä mitä rehellisesti olen mieltä. Hevoset ja eläimet, niiden pito sekä hoito ovat sellaisia puheenaiheita, jotka herättävät niin voimakkaita tunteita ja lopputulos kommentoinnissa ja yleisessä keskustelussa on usein sen mukaista. Toisaalta se on myös hyvä asia, sillä tämä kertoo siitä, että esimerkiksi nämä kaviokkaat ovat hyvin tärkeitä meille kaikille.






Palataanpa tämän kaiken pohdinnan ja avautumisen jälkeen näihin kuviin ja hetkiin, kun kävimme Torstia moikkaamassa viime maanantaina. On niin ihanaa, kuinka seurallisia nuo kaksivuotiaat ovatkaan olleet joka kerta, kun niitä olemme käyneet katsomassa laitumella. Ja kuinka ihanalla positiivisuudella ne ottavatkaan ihmiset vastaan, tykkäävät kun rapsutellaan ja ovat silminnähden ei pelkästään fyysisesti hienossa kunnossa. Niistä huokuu sellainen hyvä iloinen tunnelma, porukka tulee aina innokkaana vastaan tervehtimään tulijoita ja samalla ne tuntuvat niin tyytyväisen rauhallisilta. Voi olla, että kuvittelen aina, mutta minulla tulee joka kerta tunne, että Torsti tunnistaa kun käyn siellä <3 Tälläkin kertaa se tunki turvan syliin ja nautiskeli seurasta, sekä lähti seuraamaan perässä.

Matkamme alkuperäinen tarkoitus oli ajatuksena se, että ori olisi ollut tähän aikaa jo valmistautumassa oritestiin ja olisimme seuraamassa sitä hommaa vähän paikan päällä - mutta kun ne suunnitelmat kariutuivat, niin aikaa jäi paljon muullekin. Mukava miniloma, joka olikin nyt viimeinen tälle vuodelle - loppu vuosi painetaan duunia niin paljon, kuin jaksetaan. Ensi kerran tavataan Torsti treenitallissa helmikuun alussa vuonna 2018. Siihen asti toivon Torstille hyviä viimeisiä laidunkuukausia ja positiivista aloitusta aikaan, jolloin pojan on aika alkaa opettelemaan aikuisten hevosten asioita ja ratsun taipaleen alkeita. Ei aikaakaan, kun tämän kaverin kyytiin pääsee ensimmäistä kertaa! <3


Ps. HIHS - torstain Finland Finals & International Training Session -lippuarvonnan voitti Susanna! Onneksi olkoon! :) Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse!

tiistai 29. elokuuta 2017

Ihana Dee


Viime lauantaina oli vuorossa Deelle vähän mielenvirkistystä, sillä osallistuttiin oman mäen järjestettäviin estekisoihin Domipottiin. Ja olipa jotenkin ihana vaan mennä nautiskelemaan radalle ja vähän fiilistelemään pitkästä aikaa! Ja nimenomaan ilman mitään paineita mistään. Tarkoitus oli, että molemmilla on vain kivaa. Ei siitä pääse mihinkään, että nää estejutut on tämän hevosen juttu - se innostus ja ilo mikä siitä kumpusi jo verryttelyssä, kun se tajusi, että kohta pääsee radalle! <3

Olen Deen kanssa hypellyt pientä rataa aina välillä, mutta pääosin olemme pysytelleet kavaletti-puomitehtävissä. Nyt sitten ajattelin, että metrin luokka on sopiva korkeus, sillä siinä ei mene ihan vaan ylilaukkailuksi homma, eli pääsee vähän edes hyppäämään ja toisaalta korkeus ei ole rasite Deelle.

Tulee ihan kylmät väreet siitä, miten hyvältä tuo hevonen nyt vaan taas tuntuu. Se sen kehittyminen viime talvesta läpi kevään esteillä oli jo jotain ihan järisyttävää, mutta ratsastettavuus ja fiilis tuntuu nyt näin kesän loppupuolella entistä paremmalta. En voi sille mitään, että aina uudestaan löydän itseni miettimästä, että voisiko tämän kanssa vielä tullakin jotain estehommista, jos etenisi oikein hitaasti, treenaisi erittäin järkipäässä hevosta säästellen ja valikoisi huolella kilpailut ja starttimäärät...

Mutta nyt olemme siinä tilanteessa, että niin kauan kun Dee on minulla, me aijotaan vain nautiskella helpoilla tehtävillä esteiden parissa ja pidetään kivaa ilman veren makua suussa.

Lauantain radasta erityisesti hymyn nostaa huulille uusinta, jossa Dee oli niin juonessa mukana :) Rata oli äärimmäisen helppo, yksittäisiä esteitä siellä täällä - ei varsinaisesti teknisesti mitään isompaa tehtävää. Ainoa harmaita hiuksia tuottava juttu oli radan yhden laukka-askeleen sarja, joka tuskin oli mitattu ihan oikein, sillä katselin jo edeltävien ratsukoiden kohdalla, että normaali laukalla sinne sisään ei mahtunut - joten siihen päätin tulla niin pienesti sisään ja lähelle a-osaa, jotta mahdutaan varmasti väliin ilman, että olemme b-osassa keskellä, taikka sitä, että Dee ratkaisee homman innarilla... Tällä hevosella on kuitenkin jo luonnostaan niin etenevä laukka.

Kaikki meni niin hienosti, että en voisi olla tyytyväisempi! Dee teki työtä käskettyä ja lopulta laukkailimme niinkin nopeaan aikaan, että sijoituimme luokassa toiseksi! Olin ja olen niin liikuttunut tästä päivästä - hieno pikku hevonen <3


Ps. Vielä noin vuorokausi aikaa osallistua HIHS-lippuarvontaan, jonka löydät edellisestä postauksesta! :)

lauantai 26. elokuuta 2017

Kuka tunnistaa (arvonta)


Tämän päiväinen lauantaiaamu lähti mielenkiintoisissa merkeissä käyntiin, sillä tapasin suomalaisessa hevosmaailmassa tunnetun erityisen henkilön ja ennen kaikkea erityisen hevosen. Kuka tunnistaa siis hevosen kuvassa? :)

Kaikkien oikein tunnistaneiden kesken arvotaan lokuussa 2017 järjestettävään Helsinki International Horse Show:hun
torstain Finland Finals & International Training Session -näytökseen kahden hengen lippupaketti! Olet mukana arvonnassa kommentoimalla alle kommenttikenttään kuvassa esiintyvän hevosen nimi, sekä sähköpostiosoitteesi, johon sinuun voidaan olla yhteydessä mahdollisen arvonnan voiton osuessa kohdalle. Arvonta suoritetaan elokuun viimeisenä päivänä, eli 31.08 klo: 21:00!

Arvonta toteutetaan yhteistyössä Helsinki International Horse Show:n kanssa!

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Match made in heaven?


Olen niin koko bloggaushistoriani aikana luvannut itselleni, etten tule koskaan potemaan mitään huonoa omaatuntoa siitä, jos en saa blogiani päivitettyä aina niin aktiivisesti, kuin mitä lopulta haluaisin tai mitä minulta myös toisaalta toivotaan. Silti täytyy sanoa, että kyllä on viime viikkoina blogi kuumotellut ajatuksen syöväreissä. Kirjoitustaukoa on kuitenkin ihan odotetustikin tullut, sillä vietin kesälomani pari viimeistä viikkoa, ja halusin irrottautua edes toiseksi viikoksi mahdollisimman paljon koneelta, somesta ja muutenkin internetistä. Tekee meinaa hyvää ja toisaalta inspiraatio kirjoittamiseen kasvaa tällaisten myötä. Vielä kun aikaa saisi järjestettyä inspiraation määrään nähden sopivaksi, niin olisi hyvä juttu, mutta niin vaan päivät vierii hirmuista vauhtia töitä tehden, ratsastaen ja hevosia hoitaen. Blogi elää siinä sivussa sitten sen mukaan.

Aihe tai ajatus mitä mielessäni on nyt viime viikkoina pyörinyt päässä on jälleen kerran Deen myyminen. Onhan se tämän hetken isoimpia asioita elämässäni, kun kuitenkin on kyseessä perheenjäsen, jonka kanssa on tullut koettua jos ja vaikka mitä - mutta myös kasvettu pitkä matka yhdessä tähän päivään. Oma arvostukseni tuota hevosta kohtaan on niin suunnaton, että en oikein osaa sitä sanoiksi pukea ja jotenkin tämä siitä luopumisen käsitteleminen on vahvistanut vaan tuntemuksiani entisestään. Josta pääsenkin siihen, miten vaikeaa on löytää tuolle sopiva koti, kun en sitä ihan mihin tahansa halua kuitenkaan päästää menemään...


Faktahan on se, että hevosen ja oikean ihmisen yhteen löytäminen on yhtä monimutkaista, kuin sopivan parisuhteen etsiminen näin karkeasti yleistettynä. Joko se hevonen on just sitä mitä etsii ja se tuntuu heti omalta, tai sitten sitä jää jotain kaipaamaan ja jokin asia häiritsee liikaa. Ainakin itse tässä kesän mittaan ja monien ostajaehdokkaiden myötä olen nopeasti oppinut tunnistamaan jo kokeilun yhteydessä, mätsääkö pari vai ei - eli ostaja ja hevonen. Henkilö, joka jää mietteliääksi ja lupaa palailla myöhemmin asiaan mietittyään vielä lisää on oikeastaan itselleni selkiö: tämä henkilö ei mitä todennäköisemmin tule koskaan tekemään ostopäätöstä hevosestani, koska jos se tuntuisi oikealta, sitä ei tarvitsisi liikaa tai kovin pitkiksi ajoiksi jäädä miettimään. Lisäksi tällaisissa tilanteissa oikeasti lupaus palata asiaan ei suurimmalla todennäköisyydellä toteudu - ihmiset haluavat toisilta täydellistä rehellisyyttä, mutta saatetaan itse toimia ei niin suoraselkäisesti...

Sen oikean hevosen selässä istuessa tiedät just etkä melkein, että tää on se mun juttu - tämä on se hevosystävä jota olen etsinyt! Eikä se tarkoita sitä, että kokeilijassa tai varsinkaan itse hevosessa olisi mitään vikaa - kaikki tai useimmatkaan eivät sovi vain yhteen ja sen näkee kyllä heti, vaikka haluan jokaisen ostajaehdokkaan kohdalla antaa täyden mahdollisuuden. Uskon myös siihen, että vaikka heti ei sujuisi täydellisesti kuin oppikirjasta, ja vaikka hevoseni katsoisikin kokeilijaa yläkautta silmiin, eikä ilmassa ole sen kummemmin havaittavissa ylistävää viulumusiikkia ja harmonista enkelikuoroa taustalla tai sitten muuten vaan kulkee kirahvina katsellen enemmän maisemia, kuin keskittyen sitä kokeilevaan ratsastajaansa, niin silti niistäkin voisi tulla jotain, jos he saisivat siihen mahdollisuuden. Kaikki on lopulta ratsastajan omasta asenteesta kiinni.

Tämä erillaisten kokeilijoiden tapaaminen on ollut oikeastaan todella mieltä avartavaa, ja olenpa oppinut hevosestani paljon uusiakin piirteitä - se on itseasiassa hirmu kärsivällinen eläin ja se antaa kaiken tasoisten ihmisten kokeilla ja testailla niin pitkään kuin haluavat, vaikka sen silmistä välillä näkee, että se koittaa kuumeisesti ymmärtää, mitä siltä nyt oikein halutaan. Ei haittaa, vaikka olisi selkään istahtanut kokeilija, joka ei ymmärrä mitään tasaisesta ohjastuntumasta taikka omistaisi kovin hyvää kehohallintaa - Dee on tehnyt kerta toisensa jälkeen parhaansa, ollut kärsivälinen, rauhallinen sekä kiltti ja olen siitä kyllä hirmuisen ylpeä. Mun pienestä pojasta on kasvanut aikuinen ratsu... :)


On ollut myös mielenkiintoista huomata miten paljon ihmiset etsivät sitä oikeaa hevosta, mutta eivät lopulta tunnu oikein itsekään tietävän mitä etsivät. Omat rasastustaidot versus hevoselta vaadittuun osaamiseen nähden on ollut erikoisinta huomata erilaisia piirteitä. Hevoselta toivotaan kokoamiskykyä vaativiin, laukanvaihtojen helppoutta, hienoa liikettä ynm, kun hädintuskin itse uskalletaan nostaa laukkaa tai pitää ohjia kädessä, puhumattakaan siitä, että hevonen liikkuisi puoliakaan ajasta ns. "oikein päin" ratsastuksen aikana. Ja tämä ei todellakaan ole mitään paheksuntaa, vaan oikeasti rehellinen toteamus ja huomio, jonka olen voinut tehdä nyt ajan mittaan. Hevoselta vaaditaan ihan älyttömästi laatua, vaikka kyse on "vain" mukavasta harrastehevosesta ja jollaisena sitä myös tässä myydään, ja silti pelkästään omassa ratsatsuksessa perusasioissa olisi hiottavaa vielä moneksi vuodeksi ennen kuin pystyy itse vaatimaan hevoselta liikkumiseen, tasapainoon ja muuhun mitään enempää. Etenkin on syytä ymmärtää, että hevonen ei voi liikkua täydellisessä tasapainossa silloin, jos sillä on epävakaa lasti kannettavana tai vaikka käsi ja tätä myöden tuntuma epävakaa/epätasainen.

Joskus vaatimukset eivät kohtaa realismia, josta ensimmäisenä tulee mieleen esimerkki: Halutaan hevonen, joka on herkkä ja todella kevyt ratsastajan avuille, liikkuu omalla moottorillaan ja on energinen (ei saa olla laiska). Herkkyyden ei kuitenkaan haluta ulottuvan siihen, että hevonen reagoi myös ratsastajansa tahattomiin tasapainon heilahduksiin ja kropan hallinnan puutteisiin. Halutaan, että hevonen on herkkä avuille, eli ärsykkeille, mutta ei haluta, että se herkkyys ulottuu hevosen käytöksessä enää mihinkään muuhun. Jotenkin tuntuu, että unohdetaan, että kyseessä on eläin - ei ohjelmoitu robootti. Jos haluaa hevosen, joka ei reagoi kovinkaan ratsastajan tahattomiin apuihin, ei se reagoi silloin mihinkään haluttuihinkaan apuihin suurella herkkyydellä, vaan se on silloin hitaamman puoleinen ratsastaa, niin se vain on. Ja sen asian kanssa täytyy itse puntaroida, mitä haluaa - haluaako hevosen, joka voi olla vähän hidaskin kaikille avuille, mutta sen myötä myös erittäin tasainen kaveri tilanteessa kuin tilanteessa. Vai halutaanko kehittää omaa herkkyyttä ratsastajana sitten sen herkemmän hevosen kanssa, joka kyllä reagoi siihen, jos vahingossa työnnät lantiolla hevosta eteenpäin tai päin vastoin. Ja puhun todella miedoista reagoinneista siis, ei yliampuvista, arvaamattomista taikka kovin holtitittomista. Deehän ei ole ollenkaan sellainen hevonen, että se ottaisi ärsykkeen tahattomista avuista ja kimpoaisi sen myötä maata kiertävällä radalla (enää tänä päivänä!), mutta se on ratsastettu aina mahdollisimman pienillä avuilla ja se on koulutuksessa on pyritty siihen, että se reagoisi mahdollisimman kevyesti ratsastajansa pyyntöihin. Vaikeiden asioiden edessä tilanne saattaa vaatia vahvempaa ratsastusta alkuun ja myös hevoselta vahvempaa reagointia, mutta perus asioissa Deen kohdalla kaikki toimii simppelisti ja hyvin kevyesti. Koska sellaisilla hevosilla itse tykkään ratsastaa ja sehän se on mielestäni ratsastuksen päätavoite ja tätä maalia kohden kaikki hevosen koulutus, oli kyse este- tai kouluhevosesta, perustuu. Saumattomaan yhteistyöhön, jossa ei tarvitse tehdä suuria voimaa vaativia liikkeitä, vaan kommunikointi käy helpoilla ja molempia, niin ratsastajaa kuin hevostakin miellyttävillä pienillä eleillä, liikkeillä ja ärsykkeillä.


Lisäksi tämä myyntiprosessi on tuonut eteen paljon muita, ja aika paljon hämmentävämpiäkin tilanteita. Mm. on suorastaan kauheaa huomata, miten paljon lopulta löytyy ihmisiä, ihan aikuisiakin, joille hevosen pidon kustannukset ovat hämärän peitossa tai vähintäänkin hyvin utopistiset. Olen saanut oikeasti yrittää vääntää rautalangasta saadessani hevosesta tarjouksen, jossa ostajaa tarjoutuu maksamaan äärettömän olematonta osamaksusummaa määrittelemättömän ajan, koska ei ole "nyt tähän hätään antaa enempää", että ehkä hevosen osto ei ole heille ajankohtainen. Olen saanut selvittää, miksi tällainen kuulostaa nyt vähän siltä, että ei olla varauduttu hevoseen koituviin kuluihin kaikekseltaan muutenkaan. Tai miksi ylipäätään osamaksuun suostuminen etenkään täysin vieraiden ihmisten kohdalla on tottakai arveluttavaa ja iso riski myyjälle. Ja miksi en anna hevostani pois kotitallista käytännössä ilmiaseksi. Ja miksi en koe olevani näin toimiessani jotenkin erityisen varovainen, kun en suostu olemaan pankkina tai rahoitusyhtiönä kenenkään hevosharrastukselle.

Hevosen pidon kustannuksista muistan lukeneeni muutamasta blogista joskus aikaisemmin, mutta tämä kirvoittaisi kyllä kirjoittamaan myös oman kokemukseni asiasta vähän laajemminkin. Sillä loppupeleissä se hevosen ostohinta on todella pieni kulu hevosen vuosittaisiin menoihin ja hyvää huolehtivaa kotia ei voi luvata, ellei ole taloudellinen puoli kunnossa. Niin se vain ikävä kyllä on... hevosen pito ja huolehtiminen on inhottavan kallista. Muutenhan tässä ei olisi tarvetta ajatellakaan Deen myymistä, jos tämä olisi niin halpaa, ettei haittaa elättää kahta aikuista hevosta samaan aikaan... Omaa taloudellista tilannetta tulee pystyä tarkastelemaan todella rehellisesti, vaikka ainahan on ihanaa myös unelmoida. Ja joskus, kun jaksaa tehdä paljon töitä unelmiensa eteen ja on lisäksi vähän tuuriakin matkassa, voi ne unelmat toteutuakin.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Inspiroiva viikonloppu Hollannissa



Olipas meillä mielettömän hieno pidennetty viikonloppu Hollannissa viime viikolla! Vaikka säät eivät ihan nyt tällä kertaa suosineet, sillä sadekuuroja tuli vähän väliä, niin siitä huolimatta lämpöä ja nähtävää riitti. Hevosiahan sinne taas ensisijaisesti lähdettiin katsomaan, mutta tuli myös syötyä super hyvin ja varattiin myös yksi yö Amsterdamista hotelliin, jotta aikaisemmista reissuista poiketen päästiin tutustumaan tuohon kaupunkiin vähän paremmin. Itse olen käynyt Amsterdamissa kerran aikaisemminkin päiväreissulla, mutta matkaseuralaiset eivät olleet ikinä.

Amsterdamista sen verran, että se on varsin erikoinen, tai sanotaanko erilainen kaupunki, moneen muuhun Euroopan kaupaunkiin verrattuna. Persoonalliseksi sitä ei tee pelkästään se, että siellä on paljon kanaaleja tuhansine siltoineen talojen väleissä ja se, että kaupunki on hollantilaiseen tapaan ihan täynnä polkupyöriä ja näin olleen myös pyöriälijöitä, vaan myöskin se, että kaupunki on merenpinnan alapuolella ja talot ovat rakennettu osa puisten paalujen päälle, josta johtuen talot ovat vähän vinksallaan millon mihinkin suuntaan. Muunmuassa meidän hotelli, jossa yövyimme aivan ylimässä kerroksessa oli kallellaan katujen suuntaan ja huone vietti kivasti kohti ikkuinoita kadulle päin, hehheh... Suomessa moiset talot olisivat purkutuomiossa olleet ajat sitten. Vähän joka suuntaan kallellaan olevia taloja kutsutaankin "tanssiviksi taloiksi". Sen lisäksi etenkin vanhassa kaupunginosassa talot ovat hyvin kapeita kaupungin historian vuoksi, sillä talon asukkaita verotettiin sen mukaan, kuinka leveä asuintalo on - kapein talo, jonka Amsterdamista voi löytää ja jonka mekin myös näimme, oli vain noin metrin levyinen :D
Myös muutoin Amsterdam on vähän hassu ja erikoinen paikka. Joka viikko mm. autoja tippuu/valuu kanaaleihin, kanavien varrella on kelluvia veneasuntoja, löytyy kellotorneja, joissa viisarit rientävät miten sattuu eivätkä ne pysy ajassa, katukuvaa värittää coffeshopit, joissa myydään ja kulutetaan laillisesti kannabista, puhumattakaan Punaisten lyhtyjen aluetta, jossa on bordelleja ja "näyteikkunoita", joissa naiset myyvät itseään...
Kaikekseltaan mielikuva Amsterdamista jäi, että se on värikäs, monikulttuurinen, rento ja kaunis suuri kaupunki, joka kauniine rakennuksineen antaa kuitenkin hurmaavan pikkukapunkimaisen fiiliksen. Kuvia meidän reissusta, myös damista voit nähdä enemmän Instagram -tililtäni heidipatsi.


Yksivuotiaita oreja laitumella 

Kaksivuotiaat oriit, etualalla Torsti :) <3

Matkan tarkoitus oli tietenkin nähdä minun ja ystäväni varsat. Viime kerrasta onkin jo aikaa 8kk ja voi herran jestas minkä kokoisen 2 -vuotiaan oripojan löysinkään! Torsti on kasvanut kokoa aika paljon ja täytyy sanoa, että omaan silmääni se on kaksivuotiaaksi keskikokoa isompi ja ainakin odotettua isompi. Kaiken kaikkiaan Torsti näytti, ei pelkästään hyvin syöneeltä, vaan oikeasti todella hyvältä - se on kasvanut ja kehittynyt todella hyvin! Jos veljensä oli tähän aikaa elämästä edelleen kaunis, niin tästä nuoremmasta voi sanoa, että se on komea!

Varsat elelevät siis tottakai ikäryhmittäin, ja yhdessä laumassa on noin 30 varsaa. Laitumet ovat pinta-alaltaan älyttömän isoja ja näin kesän myöhemmälläkin puoliskolla syötävää riittää edelleen enemmän kuin tarpeeksi. Olen edelleen todella tyytyväinen siihen, että Torsti on saanut kasvaa täällä varsavuotensa - varsan lähettäminen kasvamaan vähän etelämmäksi leudompiin ja pitkäkesäisempiin olosuhteisiin oli äärettömän hyvä päätös.


Torstin seuraavia suunnitelmia saatiin jo myös vähän paremmin lyötyä lukkoon, ja päätimme, ettemme lähde valmistelemaan sitä oritestiin. Sen verran, mitä tässä jälleen vuosien varrella on tullut "opiskeltua" hevosten sukuja lisää ja erityisesti on pistänyt silmään se, kuinka kovia emälinjoja on jalostukseen käytettävien hevosien takana. Onkin jo jonkin aikaan mietityttänyt, ettei ehkä Torstin emän Iitan suku ja erityisesti emälinja riitä. Hevonen ei suorita papereilla, ja urheiluhevosen määritelmä on aina ihan eri asia, kuin hevosen, jonka odotetaan jalostavan populaatioon jotain itsestään. Tapasimme tutun oriinlaittajan kanssa jälleen kerran, kävimme katsomassa yhdessä oripoikaa ja keskustelimme mm. näistä paperiasioista lisää, ja sain vahvistuksen epäillyksilleni - Torstin pitäisi hypätä ihan fantastisesti, jotta sillä olisi mahdollisuudet päästä marraskuussa ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon tammi-helmikuussa järjestettävälle toiselle kierrokselle Den Boschissa. Ja näin ollen tässä hetkessä voisi olla ajan (ja rahan) hukkaa alkaa kovin valmistelemaan varsaa kovassa treenissä. Kukaanhan ei voi tässä vaiheessa sanoa, miten hevonen suorittaa ja millaisia lahjoja sillä on, mutta emän puolelta suvullisesti se ei ole riittävän kiinnostava - ehkä vielä Suomessa, mutta ei Hollannissa, jossa taso on niin kova. Vaatimukset ovat tiukat, ja jalostukseen käytettävissä hevosissa, niin tammoissa kuin oreissakin pitää olla ne kaikki: suku eli geeniperimä, terveys, rakenne, suorittaminen ja luonne sekä temperamentti.

Torsti sai kuitenkin erityisesti kiitosta yleisestä habituksestaan, se näytti kokeneenkin hevosihmisen silmään todella hyvältä ja asenne, millä se lähti heti ihmisiä vastaan toisesta päästä laidunta antoi vain positiivisen kuvan siitä hevosena.

Olikin ihan super mielenkiintoista jutella ihmisen kanssa, joka oikeasti tietää asioista niin paljon, kun on tehnyt tätä työkseen koko elämän ajan ja ylipäätään hevoskulttuuri ja osaaminen on kaikekseltaan aivan toisissa fääreissä verrattuna meidän kotimaahamme. Saatiin kuulla paljon siitä, millaisia tammoja jalostukseen haetaan ja halutaan, millaisista tammoista voidaan odottaa jalostuksellisesti jatkajaa - millaisia ovat tällaisen tamman emälinja ja sen tuotokset. Kierrettiin koko talli hevosineen läpi, nähtiin treenattavien hevosien lisäksi hyviä tammoja, ja heidän kaksi nuorta jalostukseen hyväksyttyä oria, joista molemmat ovat heidän omasta kantatammastaan. Tamma on vasta 8 -vuotias ja on tänä vuonna suorittanut 150cm tasolla Hollannissa ja sen emälinjasta on tosiaan lukuisia 145-160cm tasolla suorittaneita hevosia, sekä jalostusoriita. Tästä emätammasta itsestäänkin odotetaan ja toivotaan suorittajaa kansainvälisille isoille radoille.

Meille näytettiin myös kaikki tämän kesäiset varsat, ja se vasta mielenkiintoista olikin, sillä monen eurooppalaisen kasvattajan tapaan, myös he ovat käyttäneet pari viimeistä vuotta alkionsiirtoa siemennyksissä. Eli yhdellekin tammalle oli tänä vuonna syntynyt kaksi varsaa, ori- ja tammavarsa, eri isäoreista - toinen varsoista vain on siirretty aikanaan alkiona kasvamaan toiseen vieraaseen tammaan ja tämä vieras tamma on sitten kantanut, varsonut ja tällä hetkellä imettää tämän varsan kuin omansa, vaikka se ei geneettisesti olekaan kyseisen tamman oma varsa. Onhan näitä alkionsiirtoja tehty jo pari Suomessakin hevosten osalta, mm. matkassa mukana olleen ystäväni varsan emä on tällainen alkionsiirtovarsa, mutta se, miten yleistä tämä nykyään on suurissa kasvatusmaissa, on aika jännää. Alkionsiirrot mahdollistavat mm. emätammojen urheilu-uran varsottamisen ohella sen lisäksi, että itse jalostus menee tätä myötä taas hurjempaa vauhtia eteenpäin. Kuulemma nykyään on paljon kysyntää ns. "heikompisukuisilla" tammoilla ihan vain sen vuoksi, että niitä halutaan näihin toisen paremman tamman varsan kanto- ja varsomistehtäviin.



Oli myös mielenkiintoista kuulla, miten he yleensä toimivat nuorien hyvien tammojen kanssa. Ne yleensä näytetään tammatesteissä 3 -vuotiaana, laitetaan satulaan ja siemennetään. Nuori tamma ennen omaa urheilu-uraansa tekee sen yhden tai kaksi varsaa. Jos sen varsat osoittautuvat myöhemmin hyviksi, tamma palaa mahdollisesti varsan tekopuuhiin myöhemmin vanhemmalla iällä eli sitä on järkevää käyttää lisää jalostuksessa.

Moni asia, josta meille mielellän kerrottiin oli sitä vanhaa itsestään selvyyttä, mutta moni myös ihan uuttakin tietoa ja aina kiinnostavaa kuulla eri hevosalan ammattilaisten näkökulmia. Ylipäätään paljon informaatiota ja samalla herätti paljon uusia ajatuksia itsessäni. Meille monelle suomalaiselle hevosihmiselle tällainen turistimatkailu suuriin hevosmaihin tekisi hirveän hyvää, jotta saataisiin omaa hevosmateriaalia ja osaamistamme myös kotimaassamme kehittymään nykyisestään laajemmalle. Tai sitten vaihtoehtoisesti olisi hirmuisen mielenkiintoista saada muista isoista hevoskasvatusmaista ammattilaisia luennoimaan hevoskasvatuksesta lisää meille Suomeen ja tätä kautta saada tietoa lisää niin vanhoille kokeneemmille kasvattajille, mutta etenkin uusille kasvatuksesta kiinnostuneille ihmisille. Oman käsitykseni mukaan meillä on jo aika hyviä tammoja kouluhevospuolella ja kasvatus sillä puolella on jo varsin hyvää ja myös meidän omat kotimaiset kouluratsastajat tekevät varsahankintoja sillä puolella. Sen sijaan estepuolella olisi vielä aika paljon kehittämisen varaa, jotta meille syntyisi enemmän hyvää estehevosmateriaalia omasta takaa. Siihen ei riitä pelkästään hyvät astuvat liveoriit vaan myös oikeasti laadukas tammamateriaali, osaaminen valita tammoille sopivat oriit ja niihin tammoihin järjestelmällinen panostaminen. Siihen päälle tottakai se osaaminen niin ratsastuksellisesti kuin hevosmiestaidoiltamme, että voidaan saada hevosistamme se kaikki potentiaali ulos, mitä niissä sisällä on. Huoh, kyllä siinä tuli taas vaihteeksi ajatus, että meillä on aikamoinen matka vielä kuljettavana. Eikä asiaa auta, että meillä raha liikkuu hevosalalla vähemmän, meillä on pidemmät talvet ja kaikenkaikkiaan Suomessa moni asia on niin kallista verotuksen ja muiden kustannusten vuoksi.

Eipä silti mielestäni ole syytä vaipua myöskään mihinkään "masennukseen". Itselläni on unelma, että voisin joskus omistaa riittävän hyvän tamman, josta tehdä ja rakentaa jotain omaa kasvatusta. Ja sinä sivussa harrastaa ratsastusta laadukkaasti itsekin. Ongelmana onkin vain se, että kaikki maailmassa haluavat hyviä hevosia, etenkin niitä jalostuksellisesti hyviä tammoja. Ja ne hyvät tammat eivät aina ole edes myynnissä ja jos ovatkin, niin ne eivät ole ihan ilmaisia.


Sanna ja hänen hieno 1 -vuotias FWB-orivarsa Dante Weltino - Rotspon - Don Primero.

Kaikenkaikkiaan erittäin motivaatiota nostattava ja inspiroiva viikonloppu takana. Ja Torstin kohdallakin, jos vain pysyy terveenä, on varmasti paljon annettavaa estehevosena, etenkin tällaisen harrastelijan käyttöön, mitä itsekin olen. Ja seuraavan hevosen kanssa sitä osaa tehdä jo ihan eri tavalla, kuin sen ensimmäisen kanssa. Omat ratsastukselliset tavoitteet esteratsastuksessa ovat olleet kuitenkin pitkään jäissä ihan vain hevosen puuttuessa. Etenkin nyt kun Deenkin kohdalla on tehty se päätös, että se saa siirtyä jatkaamaan monipuolisen harrastehevosen elämää jollekin sellaiselle ihmiselle, joka juuri tämän tyyppistä hevosta tarvitsee. Ja kun ei ole syntynyt kovinkaan varakkaisiin oloihin, niin pelkästään se laadukas kilpaileminen esteratsastuksessa ja siinä kehittyminen kotimaassa  on jo aika paljon monimutkaisempaa ja se on vain hyväksyttävä tosiasia. Sen suhteen siis on turha itselleni nostaa mitään paineita, vaan pyrkiä tekemään mahdollisimman pitkäjänteisesti töitä olemassa olevien mahdollisuuksien ja puitteiden turvin ja se sitten riittää mihin on riittääkseen. Ajattelen asian niin, että on pääasia ettei kehitys omalla kohdalla osaamisessa jäisi junnaamaan paikoilleen ja ennen kaikkea se, että nauttii niistä hevosista, ratsatsuksesta, pienistä onnistumisista, jotka usein ovat omalle kohdalle suuria ilon aiheita. Ja jokainen omalla tasollaan. Tietyllä tavalla siis on turhaa liikaa lähteä vertailemaan omaa osaamistaan jonkun toisen osaamiseen, oli se sitten henkilötasolla tai sitten ihan maiden välistä osaamista - tärkeämpää on keskittyä siihen omaan juttuun ja työstää sitä, hakien välillä uusia näkökulmia toisaalta. 

Ne sanat, mitkä erityisesti jäivätkin tältä reissulta mieleen inspiroitavista keskusteluista olivatkin ne, että aina pitää olla unelmia, oli ne sitten mitä tahansa. Edes tällainen keski-eurooppalainen hevoskasvattaja, työkseen hevosien kanssa työskentelevä ja kansainvälisesti arvokkaiden hevosten kanssa tekemisissä oleva henkilö ei tee tuota työtä koko elämänsä rahasta vaan rakkaudesta ja kiinnostuksesta hevosiin. 

Torstin kanssa siis jatkossa edetään niin, että se tulee lokakuussa talliin ja sitä ruvetaan pikkuhiljaa laittelemaan rauhassa ajan kanssa eli juoksutusta ja irtohypytystä jonkin verran. Sellaista yleistä kunnon kohotusta. Ensi vuoden puolella keväällä se laitetaan satulaan. Aika menee niin äkkiä! Juurihan se vasta syntyi!

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kesätreenailua




Kiitos kauniista kuvista Suvililja Photography!
Suvililja Photography Facebookissa sekä Instagramissa.

Olemme Deen kanssa tehneet paljon hommia, ettei ihan lokoiluksi ole jäänyt ja uskallan nyt sanoa ihan ääneen, että hevonen kulkee nyt jälleen niin hyvin, että ratsastus toisensa jälkeen on pelkkää nautintoa. Sen kanssa on keskitytty iän ikuiseen voiman nostamiseen, siirtymisiin niin että se käyttää ja kantaa sen siirtymisen läpi kroppaansa rentona ja näin saadaan entisestään hankittua lisää poweria takaosaan. Väleissä olemme käyneet tuulettumassa maastossa, sekä viikko-ohjelmaan on kuulunut paljon myös juoksutusta. 

Olen pikkuisen muuttanut Deen "treeniohjelmaa" sen jälkeen, kun itse aloitin kevyesti säännöllisen kuntoilun eli juoksua, pyöräilyä ja lihaskuntoharjoituksia. Mikäs sen parempaa ymmärtää sen palautumisen merkityksen, kuin siinä vaiheessa kun itse rupeaa treenaamaan ja voimaansa nostamaan. Ei meinaan paljoa puntit tai polvet nouse treeni päivän jälkeisenä päivänä, vaan on ihan pakko ottaa kevyttä liikuntaa sen jälkeen. Olen aloittanut varovaisesti oman liikunnan, ja silti on tajunnut sen, minkä teoreettisesti on aina tiennyt, palauttavia päiviä pitää olla riittävästi, jotta siitä itse harjoituksesta on hyötyä. Jo valmiiksi väsyneillä lihaksilla ja jäsenillä kun lähdet tekemään uudelleen toistoa harjoituksessa, saat vaan kipeitä paikkoja aikaiseksi ja et pysty muuta kuin alisuorittamaan kaiken. 

Tästä inspiroituneena olen ajatellut Deen liikutuksia ihan "uudella tavalla", etenkin kun sillä koulurataharjoitusviikolla vedettiin jälleen kerran harjoitusmäärät aivan överiksi. Se on jo ihan tässä kuukauden sisään tuottanut tulosta: hevonen on "freshi" ja motivoitunut joka varsinaisella treenikerralla, jaksaa tehdä suoritukset kunnolla loppuun asti ja näin myös kykenee sisäistämään oppimaansa tuhat kertaa paremmin ja kehitystä tulee. Availen tätä meidän liikuntaohjelmaa varmasti vielä joskus myöhemmin paremmin täällä blogissakin, koska kaikki tällainen perusteltu treenaaminen, joka on mietitty ja suunniteltu alusta loppuun asti on vaan äärettömän mielenkiintoista. Etenkin nyt, kun ei ole mitään paineita kisaamisen ja suorittamisen takia mihinkään suuntaan, osaan vihdoin keskittyä ja tehdä asioita ajan kanssa hosumatta. Ja vaikka aina yritän tätä kiirehtimistä itseltänikin hillitä ja välillä luulen, etten kiirehdi, niin jälkikäteen voin aina vaan todeta, että astun siihen samaan ylitekemisen ansaan kerta toisensa jälkeen. Tämä onkin ollut niin opettavaista aikaa jälleen - tiedän täsmällään miten jatkossa vaikka muiden hevosieni kanssa pyrin tekemään ja siinä aivan ensimmäisenä on se paljon puhuttu maltti säätämässä tahtia. Loppujen lopuksi hevosienkin kanssa pitää ajatella myös aina niin, että ei se päämäärä vaan se matka. 

Olen saanut Deen työstämiseen jälleen uutta näkökulmaa moneltakin osin ja nyt viime perjantaina vihdoin ja viimein sain jopa kahteen kuukauteen venyneeseen hyppytaukoon stopin ja otettua pientä hyppytreeniä! Esteet pidin maltillisena, oikeastaan hyvin hyvin pieninä, mutta tehtiin aika intensiivisesti ratatreeniä, josta videopätkää alhaalla. Tämä hevonen ei ole ikinä ollut näin hyvä pitkän hyppytauon jälkeen - se pysyi rentona ja tyynenä, ja homma tuntui älyttömän helpolta. Edes pienillä esteillä Dee ei ole ikinä ollut näin hyvä ratsastaa ja miten se keskittyi täysiä hommaan. Lopuksi tulin sarjan vielä kertaalleen korotettuna vähän enemmän, ja Dee oli mielissään. En voi muuta todeta, kuin rakastan tätä hevosta vuosi vuodelta vaan enemmän - ja aina vaan paranee.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Terveisiä kesäisestä Helsingistä


Ja tarkempien kordinaattien kera Helsingin Tuomarinkylästä! Viime viikon torstaina pelloille nousi perinteiseen tapaan heinätalkoiden voimalla hirmumäärä heinäseipäitä, johon nostettiin heinät kuivumaan. Ja voin sanoa, että vaikka tuon näyn olen nähnyt ihan pikkutytöstä asti, kun näillä kulmilla aina olen asunut, niin silti tuo peltomaisema heinäseipäineen saa minut edelleen pysähtymään katsomaan sitä näkyä! Se on henkeäsalpaavan hieno!

Vaikka asutaan täällä kaupungissa, niin Tuomarinkylässä on aina sellainen fiilis, kuin olisi maalla. Maastot ovat yksi parhaimpia osia tästä alueesta, jossa on säilynyt vanha kartanomiljöö jopa ihan keskiajalta asti tähän päivään. Tätäkään ei tule ajatelleeksi hirveän usein, koska alue on itselleni niin arkipäivää, mutta selkeästi tässä on tulossa vanhenemisen ja "viisastumisen" merkkejä (just joo :D), kun tällaisiin asioihin alkaa kiinnittämään enemmän huomiota ja sitä huomaa pysähtyneensä nykyään joka päivä vaan nauttimaan jostain maisemasta, näkymästä tai kauniista asioista, joita arkipäivässä kohtaa.

Monesti sitä tuntuu, että olisi ihan böndellä, kun nautiskelee peltojen vierustaa ja vanhojen metsien siimeksissä kulkevia ratsastusreittejä, ja vastaan tepastelee yhtäkkiä kolmen peuran perhe. Sielu lepää ja uskon sen ihmisten ohella vaikuttavan hevosienkin mieliin rentouttavasti. Ja onhan se tänäpäivänä paljon tutkittu ja puhuttanutkin asia, että ihminen kaipaa ja tarvitsee luontoa ympärilleen voidakseen hyvin. Ainakin Dee rakastaa kulkea näitä maastoja kerta toisensa perään ja mm. tuossa muutama päivä takaperin suoritettiin oikein kunnon laukkamaasto pitkästä aikaa - voin kertoa, että aika lujaa mentiin, ja vieläkin hevosesta olisi löytynyt yksi vaihde lisää, jos olisin antanut luvan :D

Otimme eilen ilta-auringossa kuvia iltaratsastuksen jälkeen taustalla heinäseipäät ja näitä kuvia tulee nähtäväksi tänne blogiinkin enemmän, kunhan kuvaajamme Suvililja Phtographyn Susanna kiireiltään ehtii kuvat läpi katsomaan! Sen mitä näin niitä vilaukselta, niin upeita ovat, rakastuin ihan totaalisesti <3 Myös itse iltaratsastuksessa Dee tuntui ihan super ihanalta, rennolta ja vastaanottavaiselta - olen tuntenut olevani taas kotona, kun olen saanut satuloida hevoseni estesatulaan ;)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Ja näin sen pitäisi mennä

Oman räpeltämisen jälkeen on hyvä katsella, miten niitä ratoja tulisi ratsastaa, miten siihen hevoseen tulisi vaikuttaa ja miltä kaiken kuuluisi näyttää. Paljon onneksi löytyy jo pelkästään tuon samaisen suorittamamme ohjelman videoita Youtubesta laidasta laitaan, ja se on opettavaista katsella, vaikkei ratsukko olisikaan tasoa Charlotte Dujardin.

Mutta kylläpä tämä Dujardinin ratsastus on hevosella kuin hevosella jotain niin kaunista katsottavaa, joten aivan pakko jakaa tänne tämä video muutaman päivän takaisista Englannissa käydyistä kouluratsastuskisoista Hartpury Festival of Dressage:sta, jossa Dujadin mm. starttasi super kauniilla suomalaiskasvatilla, FWB-tamma MSJ Kom Fairytalella (Fürst Heinrich - Weltmeyer)! Hevonen on raaka esiintyjä, mutta niin vaan voitti tämänkin Inter I -luokan. Ja vaikka näin amatöörinkin silmin pystyy näkemään, ettei suoritus ole vielä ihan virheetön, niin voi jestas tuo ratsastus on vaan upeata katsottavaa! Onneksi nykyään on mahdollista nähdä tällaista ratsastusta ihan kotisohvaltakin niin paljon, kuin sielu sietää :)



Noh, jätetään nämä koulujutut nyt bloginkin puolella hautumaan hetkeksi ja palataan tuttuun ja turvalliseen esteratsastukseen ;)

Sillä tänään hyppään rataa eräällä super mielenkiintoisella ruunalla, jonka kanssa olisi tarkoitus startatakin tässä lähiaikoina jotain. Hevonen on jo aikuinen konkari, joskaan ei mikään isompien luokkien hevonen kuitenkaan ja aivan eri tyyppinen hevonen ylipäätään, mihin olen tottunut. On aivan mahtavaa hypätä pitkästä aikaa hevosella, joka oikeasti tietää mitä pitää tehdä ja toimi hyvin koulutetun aikuisen hevosen tavoin - eli erittäin luksusta itselleni, joka on tottunut ratsastamaan enemmän ja vähemmän hevosia, joita pitää auttaa ja avittaa esteillä raakuutensa puolesta, tai sitten, että ne ovat muuten vain osoittautuneet hankaliksi tapauksiksi. Koen tällaisen mahdollisuuden omaa ratsastusta ajatellen hyödylliseksi, jotta voin vihdoin keskittyä rauhassa itseeni ja hevonen hoitaa oman osuutensa. Uskon, että se tekee omalle tekemiselleni hyvää.

Myös Deen kanssa suunnitteilla kavalettijumppaa ja pikku hyppyjä - uskon, että se on niistä aivan totaalisen innoissaan pitkästä aikaa!

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Valkoiset aidat korkattu


Odotukset eivät olleet suuret, kun ensimmäisen päivän jälkeen mietin harjoituskoulustarttia kotitmäellä, johon meidät ilmoitin hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, jälleen. Ei siksi, etteikö Dee olisi tehnyt todella hienosti töitä, vaan juurikin minun itseni puolesta - tuntui etten vain kykene istumaan siellä koulusatulassa.

Toisena päivänä Dee oli entistäkin parempi, ja sain itsekin paljon nopeammin tuntumasta kiinni. Vielä joutui pitämään paljon taukoja itseni takia - unohdin kai välissä hengittää, kun tuntui, että happi loppuu :D Oli tosi kivaa kuitenkin, vaikka olo oli ajoittain kuin aloittelijalla - toisaalta nautin siitä, että olen niin haastavassa tilanteessa, etten voi enää pysytellä mukavuusalueella, vaan on pakko yrittää oppia ja haastaa itsensä.

Dee teki mm. elämänsä hienoimpia avoja molempiin suuntiin ja liikkui muutenkin yllättäen aika hienoja pätkiä. Helpolla ei päästy, ja tehtiin töitä ja toistoja kaikkine taukoineen yhteensä 1,5h. Ei varmastikaan tarvitse sanoa, että sen jälkeen oli sekä ratsastajalla että hevosella tunne, että töitä on tehty. Ja ennen kaikkea töitä aivan uudella tavalla ja hakien uutta tapaa liikkua ja ratsastaa. Itse löysin vatsalihakset, Dee varmasti osittain myös ja takaosan aivan uudella tavalla, sillä keskityttiin erityisesti siihen, että saadaan painoa taaemmaksi kohti takajalkoja, takajalkoihin aktiivisuutta ja muoto "ylös" ja turpa eteen. Kiitos jälleen Reetalle kaikesta avusta, mun potkimisesta persuuksille, satulan ja muiden puuttuvien osien lainasta - olet kyllä kultaa! :) <3










Treenin päätteeksi Dee kertoi oman mielipiteensä treenin rankkuudesta - juuri ja juuri ehdittiin saada satula pois selästä, kun se jo kellahti kentälle pyörimään hiekassa... Tältä hevoselta tulee kyllä niin selkeästi aina nuo mielipiteet ja fiilikset ilmi, se ei säästele sanomisiaan :D Ja erityisen tyhmä sitä saa olla, jos ei tajua, mitkä ovat herran tunnelmat minkäkin asian suhteen. Rakastan sitä juuri sen takia. Se ei ole kyllä lainkaan sisäänpäin kääntynyt hevonen - jos se osaisi puhua kuten ihmiset, niin se jutustelisi taukoamatta!




Jos ensimmäisen päivän treenien jälkeen epäilin itseäni pelkästään tulevan startin järkevyyden kannalta, niin näiden toisen päivän treenien jälkeen tulin ajatelleeksi sitä, että toivottavasti Deetä ei rupea ärsyttämään päivästä toiseen samojen asioiden pänttääminen. Sen kanssa olen oppinut sen, miten tärkeää on pitää treenaaminen vaihtelevana, kunnon palautteluineen ja ennen kaikkea hevosen mieli virkeänä ja motivoituneena. Se hyvä motivaatio ei tule taikka säily sillä, että jyystetään liikaa samaa asiaa päivästä toiseen, vaan treeniviikkojen tulee olla vaihtelevia ja monipuolisia.

Tällä kertaa nyt oli pakko kuitenkin sohaista vähän ampiaspesää, sillä kolmantena päivänä itseni takia oli pakko ratsastaa edes kerran tuleva ohjelma, Helppo A 4:2009, läpi. Tällä kertaa ratsastin itsenäisesti, mikä oli tähän väliin varmasti ihan hyvä juttu, että saa vähän sisäistää itsenäisesti kahta aikasempaa päivää, jolloin minulla oli toinen silmäpari kertomassa kokoajan vierestä miltä näyttää. Koetin pitää verryttelyn lyhyenä ja sen jälkeen vain aloittaa radan ratsastamisen. Pientä turhautumista alkoi olemaan jo ilmoilla hevosen puolelta, Dee oli ihan kysymysmerkkinä: "ootsä äippä seonnu?!? Me tehdään jo kolmatta päivää näitä ihan samoja juttuja, eikö jo riittäis??"

Koska rata sujui kohtuu hyvin, vaikka tunsinkin allani muhunoivan jo pientä tulistumista, jätin radan jälkeen homman siihen ja lähdettiin kävelemään pitkän loppukäynnit maastoon. Kädet ristissä sitä mentiin kohti neljättä päivää, että pikkuinen Dee jaksaisi VIELÄ kerran ja sitten voisimme jättää koulutuuppailut loppuviikosta muhimaan taka-alalle. Positiivisinta tässä kolmantena päivänä oli se, että tajusin yhtäkkiä vähän paremmin, miten siellä satulassa oikein istutaan ja se istuminen alkoi tuntua jopa ihan miellyttävältä - halleluuja! Edistystä ja jopa yllättävänkin nopeasti, kun jaksoi pari päivää itseään rääkätä! :D

Niinpä koitti rataharjoituspäivä.



Dee oli vielä suhteellisen tyyni kun verryteltiin ja se tekikin oikein hienoja pätkiä taas - tunsi, kun se oikein skarppasi! Mutta kun välissä annoin sille pitkät ohjat ennen omaa lähtövuoroa, se selkeästi jo oletti, että nyt on tän päivän hommat purkissa ja voi että sitä pettymyksen määrää, kun näin ei ollutkaan, vaan vielä keräsin ohjan tuntumalle ja suunnattiin sinne valkoisten aitojen sisäpuolelle...


Se takakireys pettymyksestä oli niin käsin kosketeltavissa, että tuntui, etten välillä suorituksen aikana pystynyt kunnolla vaikuttamaan koko hevoseen. Välissä tuli kyllä ihan hyviäkin pätkiä ja ne palkittiinkin tuomarin Osmo Metsälän puolelta jopa seiskan arvoisesti, mutta pääsääntöisesti me ei oikein enää oltu samalla puolella Deen kanssa. Ja lopulta toivoin vain, että rata loppuisi pian ennen kuin koko homma leviää tuhansiin palasiin, jonka johdosta hienosti ratsastin yhden kohdan ohikin laukkaohjelmassa ja saatiin mm. kyseisen väärin ratsastuksen vuoksi vielä hienot -4 pistettä, hupsista.  Kun vielä saatiin yhdestä vähän myöhään tapahtuneesta siirtymisestä -2 pistettä ja Deen hienot lehmänpotkut turhautumisesta, niin eihän niissä prosenteissa juhlimista ollut, eikä päästy edes tavoitteeseen 55%, vaan lopputuloksena 53,9%! :D Loppukommenteissa olikin, että kaipaa lisää rentoutta ja tänään liian kiireinen läpi radan, mutta myös ratsastajalle noottia teiden ei niin huolellisesta ratsastamisesta.
Itse koen, että teiden ratsastminen helpottuu heti, kun hevonen saadaan rennoksi ja ennen kaikkea odottamaan ratsastajaansa, nyt sillä on kaikenaikaa vähän kiire jonnekin. Eikä kai tule yllätyksenä, että alas päin siirtymiset ovat meille tosi vaikeita ja vähän sellaisia väkisin väännettyjä. Vaikkakin yksi pysähdys suoritettiinkin seiskan arvoiseksi, niin se jäi meidän ainokaiseksi hyväksi siirtymiseksi alas päin.

Joku sanoi, että oli tosi tiukka arvostelu rataharjoituksiksi, mutta itse en voi muutakuin todeta, että saatiin juuri ne pisteet mitä tuolla suosituksella ansaittiinkin - siellä selkeästi rokotettiin asioista, joista pitääkin rokottaa, mutta uskallettiin palkita myös oikeasti onnistumisista.
En erikseen laita esille videota suorituksesta blogin puolella, mutta jos jotakuta kiinnostaa se kuitenkin nähdä, niin sen voi katsoa täältä.

Keskiviikon jälkeen Dee on saanut liinassa työskentelypäivän, sekä kävelypäivän. Huomenna lähdetään kunnolla tuulettumaan maastoon ja sunnuntaina otetaan vähän kavalettijumppaa. Maanantaina jatketaa harjoituksia. :)
Ja tosiaan, vaikka en nyt ihan innosta pompi meidän suorituksesta, niin näen kuitenkin näin muutaman päivän tehotreenin jälkeen jotain sellaista liikkumista, mitä meiltä ei ole ennen nähty. Eli olen todella tyytyväinen, että näin lyhyessä ajassa saadaan kelkkaa käännettyä näin paljon. Seuraavat rataharjoitukset on pistetty jo ylös kalenteriin, ja niitä kohti lähdetään treenaamaan. Nyt on aikaa vähän enemmän, niin voidaan tehdä hevosen kannalta paremmassa tahdissa hommia, eikä liikaa kerralla. Tärkeintä kuitenkin olisi, että lopputuloksena on rento ja tyytyväinen hevonen, jonka mielestä homma on kivaa. Ja siihen vaaditaan se niin fyysinen, kuin henkinenkin palautuminen aina harjoitteluiden välissä.

Tässä vaiheessa tuntuu siltä, ettei minusta voi tulla koskaan kunnon kouluratsastajaa, mutta toisaalta tällainen uuteen asiaan kunnolla keskittyminen on myös todella antoisaa ja kivaa, ehkä jopa vähän koukuttavaakin. Ken tietää, mihin tämä juttu oikein tässä vielä etenee - koskaan ei saa sanoa ei koskaan ;)


COPYRIGHT

Heidin Nelivedot