torstai 5. tammikuuta 2017

Notkeuden etsimistä

Vuoden viimeisenä päivänä lauantaina meillä oli Deen kanssa vuoden viimeiset treenit, joskin kaikekseltaan vuoteen ei lopulta niin kauheasti treenejä ehtinyt oikein kertyäkään. Vähyydestä huolimatta nämä treenit ovat saaneet hymyn huulille sen jälkeen - fiilis on hyvä! Meillä oikeasti on nyt suunta eteenpäin ja toivotaan, että hommat jatkuu nousujohteisena nyt tämänkin vuoden puolella.


Noora ehti käydä kerran meitä katsomassa jo marraskuussa ja toisella kerralla oli hyvä yritys jatkaa hommia, mutta Deen jalkahaaverin, ja siitä johtuvan ontuman vuoksi, jätettiinkin leikki alkutekijöihin.

Nyt lauantaina jatkettiin sitten vihdoin taas hommia. Niin se vaan tuntuu, että aina kun on saanut jotain edistymisiä tapahtumaan, niin tuollaiset pakkokävelyiden tuomat tauot vievät kaiken takaisin lähtökuoppiin ja työ on aloitettava alusta. Itsestäni tuntuu, että ennen tuota viimeistä kävelysaikkua olin jo saanut Deen paremmin kantamaan itsensä rintarangasta ylös päin. Sitä en ole meinannut nyt millään saada takaisin, koska tilanne on ollut vielä muutama viikko taakse päin todella kaaoottinen ylipäätään puhtaan hyvän liikkumisenkaan puolesta. Dee sai etusiinsa ne pohjalliset, joista taisinkin jo jotain mainita aikaisemmin, koska liikkuminen edestä on ollut ajoittain sen tuntuista, että ihankuin hevonen arkoisi etusiaan. Pohjalliset eivät tuoneet mitään kummempaa muutosta, mutta muuten olemme jatkaneet tasaisesti nousua liikkumisen kehityksessä ja nyt alkaa näyttää jo aika hyvältä.

Alkuverryttelen tällä hetkellä Deen aina ensin mahdollisimman pitkässä, matalassa ja avoimessa muodossa ravissa, sekä laukassa samoin, mutta jatkovasti pysyen kevyessä istunnassa, jotta selkä pääsee hyvin käyntiin.

Parasta kehitystä saatiin Nooran kanssa aikaiseksi pienillä siirtymisillä ravissa, jossa ajatus oli saada ensin pidäte läpi, hevonen hidastamaan ja kun hevonen odottaa rentona, pyydetään siitä pohkeella eteenpäin, jotta saadaan niitä takajalkoja aktivoitua. Näin saadaan etuosaa kevenemään ja lapoja ylös, kun painoa saadaan siirrettyä lisää taakse. Samaa ideaa tai lähinnä lopputulosta lähdettiin hakemaan laukassa työstämällä avomaisia pätkiä suoralla uralla. Ei ollut helppoa, mutta silti vaikka töihin jouduttiin molemmat, säilyi meillä mukava rento fiilis läpi tehtävien. Tätä me niin tarvitaankin, eli sellaista ihmistä auttamaan meitä, joka positiivisuuden ja rentouden kautta ilman paineita lähtee teettämään tehtäviä ajatuksella: virheitä saa ja pitääkin tehdä!

 Kiitos kuvaajan, meillä on tällä kertaa ruhtinaallisesti ja aika ainutlaatuisesti maneeissa käydyistä treeneistä kuvia, joista näkee mahtavasti niitä hetkiä mitä haettiin, joten ajattelin käydä kuva kuvalta treeniä ja ajatuksia läpi, mitä vielä tässä vaiheessa viikkoa on jäänyt päällimmäiseksi jäljelle.


Ravissa aloitettiin alkuverryttelyjen jälkeen tekemään edelleen aika pitkässä rennossa muodossa siirtymisiä "takaisin päin", eli ihan yksinkertaisesti hevonen kiinni, kun se odottaa ja rentoutuu, jalasta eteenpäin ja taas kiinni, odottaa, jalasta eteen. Kuulostaa ah niin yksinkertaisesta ja helpolta, mutta nämä on niitä tehtäviä ja harjoituksia joissa jokaisella on aina työstettävää ja joista tuskin kukaan lopulta pääsee eroon ikinä, vaikka kilpailisit millä tasolla tahansa. Puhumattakaan hevosesta, joka enemmän ja vähemmän kuluneen vuoden aikana on ollut levossa ja pois töistä. 


Kun hevonen on vastannut pidätteeseen, jäänyt odottamaan ja pääset hellittämään ja ratsastamaan eteenpäin - kiitettiin sisäkädellä, jotta hevonen kiitoksen lisäksi vähän kuin rohkaistuisi työntämään nenää eteenpäin, hakemaan sitä rehellistä tuntumaa ja tottakai sitä, ettei ratsastaja vahngossakaan jää pitelemään edestä passiivisena. Meillä on vielä tosi paljon tehtävää etenkin tuon tuntuman kanssa. Dee osaa olla samaan aikaan super herkkä ja super vahva, ja kun se käy tosi vahvaksi, kaula vain joustaa haitarina eteen ja taakse, ja tuntuma käteen vain voimistuu eikä mitään tapahdu. Hellittäminen on paras kiitos silloin, kun hevonen on tullut pidätteestä takaisin ja jäänyt odottamaan - silloin se toivonmukaan lähtee herkistymään apujen kanssa ja tarjoamaan reaktiota aina vain pienempiin apuihin. Ei tosin meidän treeneissä tällä kertaa, mutta nyt ei saa pelätä niitä virheiden tekemisiä ja miettiä kokoajan, miltä näyttää ulos päin. Ei se harjoittelu ole edustustilaisuus, vaan silloin kehitetään itseämme paremmaksi menemällä ulos mukavuusalueelta - se ei aina näytä kovin hienolta, jos koskaan. 


Pikkuhiljaa hevosen koko kroppa lähti venymään ihan eri tavalla, mutta myös takajalat alkoivat aktivoitumaan. Tämän huomaa todella hyvin näistä kahdesta ylemmästä kuvasta verrattuna vaikka edelliseen kahteen kuvaan, joissa molemmissa on suhteellisen sama hetki menossa, mutta näiden tapahtumien välissä on ehkä aikaa yksi-kaksi kierrosta pääty-ympyrällä. 


 Pian muotoa pääsi vähän enemmän nostamaan, ja samaa tehtävää jatkettiin: pidäte, odottaa, rentoutuminen, eteen, kiitos. Deellä oli kokoajan tosi hyvä motivaatio tehdä vaikka huomasi, että nyt siihen pidettäisiin vastaaminen ei ollutkaan taas niin helppoa. Se, että hevonen reagoi pidätteeseen ja että se pystyy kantamaan sen siirtymisen läpi vaatii lopulta todella paljon voimaa - mitä ei nyt ole, mutta mitä tällä tavalla kehitetään. Oikean takajalan heikkouden pystyi huomaan jälleen aika nopeasti, kun oikeassa kierroksessa saimme tehtyä yhdellä pääty-ympyrällä ehkä sen yhden max. kaksi siirtymistä, niin vasempaan niitä pystyttiin tekemään hyvässä tasapainossa jopa neljää kappaletta kierroksen aikana. Viimeisimmässä kuvassa Dee tulee jo aika kivasti pidätteeseen takaisin, sen paino on jo selkeästi paremmin siirtynyt taaemmaksi, se polkee takaa taivuttaen kinnertä ja säilyttäen aika kivan tuntuman ja muodon eteenpäinkin.


Kun oikea kierros oltiin saatu jo aika kivaksi, vaihdoimme suuntaa ja jatkettiin aivan saman aiheen parissa sinne meidän vahvempaan kierrokseen vasemmalle. Mutta kuten aika usein suuntaa vaihtaessa, myös tällä kertaa tasapaino vähän katosi. Oikeanlaista kantamista ja tuntuman löytämistä piti lähteä tähän uuteen suuntaan taas työstämään vähän alusta. Eli aluksi herättelemään uutta sisäjalkaa, hakemaan jälleen parempaa tuntumaan eteen ja saamaan hevosta odottamaan ja vastaamaan tasapainoisemmin pidätteeseen. Tässä oli aika hyvä juttu se, että otimme ensin tuoreilla voimilla sen vaikeamman suunnan, kun hevosen kunto ei ole mikään ihmeellinen... On helpompi saada hyviä toistoja vahvempaan suuntaan vähän jo parhaan teränsä antaneella hevosella, kuin heikompaan.


Näissä kahdessa ylemmässä kuvassa näkee hyvin sen ongelman, mikä Deen kanssa usein on. Kun teet pidätteen edestä ja yrität istua tiiviimmin istunnalla, se rullaa kaulaa haitarimaisesti, painuu kuolaimen alle, takajalat jää vähän taakse ja hitaiksi ja koko hevonen tulee vahvaksi. Kun pyydät eteenpäin, lähdet hellittämään edestä ja hakien vähän nenää eteenpäin - tuntuma katoaa mahdollisesti täysin ja hevonen jää tyhjäksi. Siirtymisien kautta se tuntumakin sieltä kuitenkin paranee. 


Ja sitten seuraavissa kuvissa näkikin jo sen kehityksen, minkä saavuttaa sinnikkäästi toistoja tekemällä siirtymisien kanssa. Takaosa alkaa aktivoitumaan ja toimimaan. Painoa siirtyy taakse, vatsalihakset tekee töitä liikkeen eteenpäin viemiseksi, selkä pyöristyy, etuosa nousee ylemmäs, tuntuma paranee ja vakautuu, sekä muotoa saa paremmin auki hevosen menettämättä täysin tasapainoaan. Kun tähän tilanteeseen pääsee, käteen tuntuu vakaa ohjastuntuma, jonka päässä selkeä tunne siitä hevosen suusta, mutta niin ettei se ole raskas painolasti ja sellainen, että joutuisin itse kannattelemaan hevosta käsilläni. Takapuolen alla tuntuu vakaa hevonen, joka ei ole juoksemassa mihinkään, mutta liikkuu aktiivisesti omin jaloin. Hevonen alkaa siis kantamaan itse itsensä paremmassa tasapainossa, jolloin se ei putoa myöskään tyhjäksi. Edelleen painoa saisi olla lisää takana ja muoto avoimempi jne, mutta aina pitää myös muistaa, ettei kaikkea voi saada ikinä kerralla. On hevoselle iso kiitos ja motivaation nostattaja, että sitä kiitetään aina pienistäkin edistymisistä, eikä vaadita heti liikoja.


Laukassa takajalkojen aktivoimiseen, lapojen ylös saamiseen ja painon siirtämiseen lähdettiin tekemään avotaivutusta aina pitkällä sivulla. Dee vähän kuumeni tästä, se on aina ollut laukassa sellainen, ettei siihen meinaa alkuun päästä ollenkaan ratsastamaan jalalla, vaan se kokee jokaisen jalan lähellä olon signaaliksi eteenpäin. Tällaisessa tilanteessa käy helposti niin, että sitä nappaa vauhdin kädellä kiinni, jolloin hevonen valahtaa etupainoiseksi ja alkaa taas roikkumaan ohjalla. Ja itse sitten jään vain pitelemään edestä jalka irti hevosen kyljistä. Tämä tapahtuu todella todella usein esteradalla, enkä meinaa saada hevosta yhtään takajalkojen päälle kesken suorituksen. Tämä vaikuttaa tottakai kontrolliin ja siihen, miten hevoselle pystyy tarjoamaan hyviä ponnistuspaikkoja, mutta myös itse hypyn laatuun ja kaareen. Avoja voisi hyvin lähteä ennen estetreenejä tekemään jo verrytellessä laukassa, mutta myös aina tehtävien välillä. Sain näistä laukka-avo tehtävistä todella paljon ideoita, miten lähden seuraavia estetreenejä toteuttamaan - viimeiset kaksi estehyppelykertaa näin pitkän saikun jälkeen ovat menneet aavistuksen hulvattomissa merkeissä... :D


Deen kohdalla hyvä konsti kuumumisesta rauhoittumiseen on tehtävien välillä pysähdykset ja nimenomaan sellaiset pysähdykset, joissa seistään vaikka minuuttikin paikallaan ilman, että on kiire lähteä takaisin liikkeelle. Jos hevonen lähtee tästä pysähdyksestä kiireellä jälleen eteenpäin, tehdään uusi pysähdys ja odotetaan. Deellä on aina niin kauheasti menohaluja, että sille pysähtyneenä olo on ihan hirmuisen vaikeaa ja se tarjoaa aina yhtä tai puolikasta askelta omin päin eteenpäin pysähdyksestä. Tällöin korjaan saman askeleen takaisin päin ja näin saan hevosen hyvin kuuntelemaan minua ja rahoittumaan odottamaan. Se on myös usein lähdössä omin päin liikkeelle, jos taputan sitä toisella kädellä pysähdyksessä - se jotenkin olettaa, että vapaa ohja > lupa lähteä. Kontrollin puute näkyykin siis kaikista karkeimmin juuri näissä pysähdyksissä, mutta samahan tapahtuu myös liikkeessä, jossa korjaaminen onkin jo vaikeampaa. Kun se jää odottamaan rentona tässä pysähdyksessä, se odottaa jo kymmenen kertaa pareminn myös liikkeessä, joten näitä voi ottaa vaikka jok tehtävän väliin jos siltä tuntuu, että tarvetta on. 


Oikeassa kierroksessa avot olivat tottakai taas hankalempia, kun sisätakajalkana toimiva heikompi oikea takajalka on polkemassa kropan alle. Ensimmäisessä avossa pitkällä sivulla Dee lähti kaatumaan vauhtia lisäten sisäpohjetta vasten uran sisälle sen sijaan, että se olisi ponnistanut sillä oikealla takaselle vahvemmin eteen ylös. Teimme aina avosuorien jälkeen päätyihin ympyrät, joissa pyysin hevosta vähän väistämään laukassa sisäpohjetta ulos päin ja sitten, kun se malttoi taas odottaa, jatkoimme lyhyen sivun kulmasta ulos ja jatkan laukassa avoa suoralla uralla. Saatiin oikeallekin ihan ok pätkiä lopulta, mutta kyllä puolierot nyt vaan huomaa todella räikeästi! Se mikä on kuitenkin ihana huomata, että vaikka tulee näinkin vaikea tehtävä Deelle, se ei ole heti heittämässä hanskoja tiskiin, vaan urhoollisesti lähti yrittämään hyvällä mielellä. On niin tärkeää säilyttää hevosella positiivinen ajatus tekemiseen, koska se on lopulta se suurin motivaattori hevosella tehdä töitä ja kuunnella ratsastajaansa. Liian monta kertaa treeneissä on saatu Dee vähän kiukustumaan, ja silloin sen kanssa on todella hankala jatkaa minkään tehtävän tekemistä, kun se on räjähtämässä pieniin palasiin hetkellä millä hyvänsä. Rentous on kaiken a ja o, meillä ei ole mitään ilman sitä.


Hyvin menneen oikean laukka-avon jälkeen Dee sai paljon kehuja ja luvan liikkua vähän vapaammin taas eteenpäin itse pysyen kevyessä istunnassa. Se on aina kovin mielissään näissä tilanteissa, eli tämä toimii aika kivasti palkintona myös suoritetusta tehtävästä. 



Lopuksi vielä palattiin siihen, että hevonen odottaa ja pääsen siitä ratsastamaan taas jalalla eteenpäin. Laukka-avojen jälkeen Dee tuntui jo ihan super hyvältä! Se otti paljon rauhallisemmin pohjeavut, ja hyväksyi jalan lähelleen, mutta myös tuntuma oli jo aivan toista luokkaa, kuin treenin alussa. Tuntui, että hevonen oli nyt paljon enemmän läsnä minun kanssani, eikä viipotellut menemään vähän oman mielen mukaan.

Lopputuloksena saatiin siis paljon aikaa - hevosta paremmin kuulolle, mutta myös kroppaan lisää notkeutta siirtymisien ja takaosan aktivoinnin kautta ja sitä rintarankaa vähän paremmin kantamaan ylemmäs. 

Dee oli tosi poikki töiden jälkeen, mutta onkos se ihme, kun se teki niin hienosti töitä koko treenin läpi. Vaikka sille annoinkin vähän palauttelevaan lauantain jälkeen, on se edelleen tuntunut vielä alkuviikosta väsähtäneeltä. Nyt kun torstaina ja perjantaina piti jatkaa treenejä, niin tulikin tällaiset paukkupakkaset ja saamme jättää treenit väliin ja jatketaan kevyellä hölkkäyslinjalla. Sen sijaan Dee pääsee vihdoin fyssari Selman käsittelyyn tänään, katsotaan mitä palautetta sieltä tulee kropasta nyt! Selkään on tuntunut jo tosi tosi hyvältä ja tästä on ihan mielettömän kiva jatkaa eteenpäin! Ja voi että mikä hirmuinen motivaatio tässä nouseekaan, kun treenit sujuu päivä päivältä paremmin ja hevonen tuntuu paremmalta treenistä toiseen - tätä ollaan odotettu niin paljon!

Kiitos Suvililja Phtographylle postauksen kuvista jälleen! 

4 kommenttia:

  1. Näytätte jo ihan dressageratsukolta! ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, estepenkki vaan pois ja koulusatula tilalle, niin voisi mennä melkeen täydestä! :D

      Poista
  2. Mistä oot ostanu noi sun hanskat? Näyttää tosi lämpimiltä :)
    P.s. hienosti meette, tykkään varsinkin noista alkutunnin verryttely kuvista :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Hanskat ovat ostettu Agrimarketista, ovat todella todella lämpöiset ja nykyään ihan mun lemppari talvihanskat tilanteessa kuin tilanteessa :)

      Poista

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot