sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Myymisen tuska


Hyvää juhannusta kaikille blogin lukijoille! Olen nyt saapunut juhannuksen mökkeilyreissulta kotiin, kävimme Himoksella torstaina katsomassa Himos festareilla kavereiden bändiä, ja siitä sitten jatkettiin seuraavana päivänä kaverin ihanalle ja sympaattiselle kesämökille Lopelle! Oli niin ihanaa ja rentouttavaa - saunottiin, nautittiin pihapaljusta poreineen, kuuntelimme hyvää musiikkia, syötiin hyvin ja liikaakin, sekä tottakai vietettiin yhdessä pienellä porukalla hauskaa aikaa. Perjantai-iltana kävimme paikallisissa lavatansseissakin pyörähtelemässä - voiko siis juhannusta enää tämän paremmalla ohjelmalla ja kokoonpanolla viettääkään!

Tämä juhannusbreikki teki myös ihan älyttömän hyvää itselleni näiden viime viikkoisten ahdistavien myyntisuunnitelmien lomassa. Tein Deestä facebookkiin viikko sitten sunnuntaina ensimmäisen virallisen myynti-ilmoituksen ja voin kertoa, että sen kirjoittaminen, ja siihen ilmoitukseen kuvien valitseminen oli niin surullista ja vaikeaa. Toivoin aikaisemmin, ettei minun olisi koskaan tarvinnut lähteä myynti-ilmoitusta tekemäänkään ja venytin asiaa päivästä sekä viikosta toiseen. Aloitin ilmoituksen tekemistä ensiksi jo edeltävänä lauantaina, mutta en vain kyennyt alkua pidemmälle sitä toteuttamaan ja jätin suosiolla koko homman kesken. Deen myyminen on taas elämäni vaikeimpia päätöksiä ja nyt etenkin tässä ajassa on vahvistunut se ajatus: en enää ikinä kiinny mihinkään hevoseen samalla tavalla. Hevonen on eläin, jonka kalliit ylläpitokustannukset luovat aina sen epävarmuuden, ettei hevosta saatika hevosia voi pitää niiden elämän alusta loppuun asti. Siksi en myöskään voi oikein allekirjoittaa lupauksia, jossa joku tarjoaa tai hakee hevoselle loppuelämän kotia, vaikka ehdottomasti pitkäaikainen koti on tärkeä ajatus lähtökohtaisesti. Mitä vain voi käydä, joka muuttaa tilanteet ja suunnitelmat elämässä suuntaan ja toiseen, ja niitä ei kukaan voi ja osaa ennustaa etukäteen.

Sunnuntaina iltapäivällä julkaisin Deen myynti-ilmoituksen ja siitä hetkestä asti olen enemmän ja vähemmän elänyt stressin vallassa. Ahdistusta ovat tuoneet epävarmuus ja luopumisen tuska. Pelkäsin samaan aikaan, ettei kukaan edes kiinnostuisikaan tästä hevosesta ja toisaalta myyntitilanne kokeiluineen ei houkuta lainkaan. Olisi helpotus, jos tätä ei tarvitsisi kokea ollenkaan. Koen kuitenkin velvollisuudekseni nyt tässä vaiheessa käyttää kaikki aikani, energiani ja tahtoni siihen, että Dee löytää hyvän uuden kodin.


Todelliseksi yllätyksekseni Deen myynti-ilmoitus on kuitenkin herättänyt odottamattoman paljon kiinnostusta ja yhteydenottoja. Ja vielä suureksi ilokseni yhteydenottajissa on ollut lähestulkoon pelkästään erinomaisen tuntuisia koteja! Kyllä voin myöntää, että pitkään mietin, voisiko Dee löytää yhtään kotiehdokasta, jonka kokisin riittävän hyväksi - sitä ärsyttävästi kokee itsensä aina asiassa kuin asiassa korvaamattomaksi, vaikkei se oikeasti koskaan niin ole. Ylipäätään yhteydenottoja on ollut jo viikon sisään mielettömän paljon - pelkästään myynti-ilmoituksesta on tykätty yli kolmatta sataa kertaa ja yhteydenottoja yli toistakymmentä. Ensimmäisen viikon sisään kokeiluja ollut jo kaksi ottaen huomioon, että juhannusmenot söi suurimman osan viikosta. Tulevalle viikolle on sovittuna jo kokeiluja toiset kaksi lisää. Tällä hetkellä uskon, että uuden kodin löytyminen on vain enää ajan kysymys ja kiinni siitä, että löytyy se viimeinen klikkaus jonkun kokeilijan kanssa hevosta kohtaan. 

Estepuolelle en sitä luonnollisestikaan lähde myymään, vaikka viikottaiselle hyppäämiselle ei mitään esteitä varsinaisesti olekaan. En kuitenkaan halua lähteä myymään sitä varta vasten kotiin, jossa tähdätään estepuolella tavoitteellisesti jonnekin, kun tähän mennessä on ollut niin paljon epäonnea esteiden suhteen ja olen voinut vain todeta, että kansalliselle 120-130cm tasolle tähtäävä treeni on sille ollut vaan vähän liikaa ja niin se vaan on joidenkin hevosten kohdalla. Harmi sinällään - Dee on hypännyt tämän viime talven ja kevään paremmin kuin ikinä... ehkä jos minulla olisi vielä mahdollisuutta pitää tuota, lähtisin vielä kerran kokeilemaan estepuolta, mutta minun pitäisi olla vaan tarkempi sen suhteen, kuinka monta rankkaa lajiharjoittelua voi suunnitella tekevänsä viikossa - etenkin jos viikonloppuna on aikomassa starttaa kisoissa. Tein viimeksi typerästi, että hyppäsin kaksi erittäin raskasta Pantsun treeniä juuri ennen kisoja - Dee ei päässyt treeneistä palautumaan ja silloin kun hevonen ei pääse kovasta rasituksesta palautumaan, tulee kipeytymisiä, mahdollisia rasitusvammoja jne. Jos sitä joskus oppisi malttamaan ja ymmärtämään fyysisen harjoittelun ja siitä tarvittavan palautumisen tasapainon ja perusteet. Ja ymmärtäisi sen, että siinä missä jonkun toisen hevosen kanssa pystyy tekemään jotain ratkaisuja tietyllä tavalla, niin se ei automaattisesti tarkoita sitä, että sama menetelmä toimii toiselle. Näin teorian tasollahan kaikki tällainen on niin itsestään selvää, mutta käytännön elämässä asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia hahmottaa ja virhearviointeja sattuu.
Itse ensisijaisesti salaa toivon, että Dee löytäisi kodin jonkun koulupuolen aktiivin puolelta, koska se voisi sillä puolella kehittyä todella paljon ja olla siellä lopulta ihan omimmillaan potentiaalinsa sekä ominaisuuksiensa vuoksi. Mutta loppuviimein kaikista tärkeintä olisi koti, jossa sen kanssa touhuttaisiin ja harrasteltaisiin monipuolisesti, oli se sitten enemmän tai vähemmän tavoitteellista. Kunhan hoito on hyvää ja hevosta arvostavaa, millään muulla ei ole lopulta väliä. 


Ja eipähän tarvitse kenenkään ostaa sikaa säkissä, kun hevosen koko historia on kaikkinensa saatavilla ja tiedossa - uskon, että se on ostajan etu! Vaikka toisaalta huomaan osan ihmisistä pelkäävän sitä hevosen tarkkaa historiaa myös. Ymmärrän sen toisaalta aivan täysin. Tuntuu kuitenkin siltä, että ihmiset toivoisivat ennemminkin hevosta, jota ei ole tutkittu lainkaan ja se, että olen aina huoltanut ja tutkituttanut tämän hevosen vimpan päälle olisi jokin miinus ja merkki "ongelmista". Sillä ei tunnu olevan väliä onko hevonen historiasta huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi kuinka kiva hoitaa ja ratsastaa tänä päivänä, kuinka se on turvallinen maastoratsu ja ratsu ylipäätään ihan kenen tahansa alla ja kuinka se on lähes ihan kenen tahansa käsiteltävissä. Onkin herännyt itselleni kysymys, että jos jatkossa meinaa vaikka ostaa hevosia varsana, laittaa niitä eteenpäin ja myydä sitten jonkin ajan kuluttua sopiviin koteihin, että onko niiden liika tutkiminen päästä hännän päähän ja kavioihin lopulta melkein miinus kuin plussa myyntiprosessin kannalta? Tieto selkeästi lisää tuskaa ja se mitä ei tiedä on selkeästi parempi juttu. Onko se sitten hevosen itsensä kannalta hyvä asia, niin sitä voikin sitten miettiä erikseen taas... 

Ihan priimaa hevosta ei ole olemassakaan, on vain enemmän ja vähemmän tutkittuja, huonommin ja huolellisemmin hoidettuja hevosia. Lopultahan koko hevosten kanssa tekeminen ja siinä onnistuminen on myös ihan tuuripeliä, niin tapaturma-alttiita ne ovat. En tiedä yhtäkään hevosenomistajaa jonka tallissa/omistuksessa ei olisi jotain ongelmaa aina enemmän ja vähemmän ollut. Harvemmin niistä vaan niin rehellisesti ja avoimesti välttämättä kerrotaan. Ja harvoin hevosen koko elämän historia syntymisestä asti on niin tiedossakaan.


Myyminen on hankala ja ahdistava prosessi, ja olen jo ensimmäisen viikon aktiivisen myynnin jälkeen henkisesti jotenkin aivan loppu. En pysty käsittämään, miten kukaan pystyy etenkään elantoaan tekemään hevoskaupalla ja elämään kokoajan tällaisessa epävarmuudessa. Ja minä en edes tästä elantoa saa ja tee tätä tienaamisen merkeissä.

Olen kuitenkin päättänyt, että Deen vuoksi jaksan kärsivällisesti ja huolellisesti vastata jokaiselle kyselijälle, kertoa samat jutut aina uudestaan ja uudestaan, ja toivoa, että lopulta se oikea osuu kohdalle. Ehkä se päivä on jo huomenna tai sitten vasta myöhemmin, ken tietää. Siihen päivään asti, kun Deen on aika vaihtaa omistajaa, meinaan nauttia sen seurasta, sen kanssa ratsastuksesta ja yhteisestä ajasta mitä on tarjolla ja täysin siemauksin. Ja jos hyvin käy, niin ehdin ehkä startata Deellä yhden koulustartinkin tässä... :) Onneksi on kesä!

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kaunis, kauniimpi, kaunein


Dexteri on ihan omaa luokkaansa, kun on vuorossa valokuvaussessiot - se tietää just mitä pitää tehdä. Kunnon linssilude :D Ja miksei tietäisi, onhan sitä kuvattu satoja ellei tuhansiakin kertoja koko sen elämän aikana ihan pikkunaperosta lähtien. Kun kamera nostetaan esiin, tämä hevonen valpastuu ja rupeaa esiintymään. Taitaa se itsekin tietää, kuka onkaan katseen vangitsija... Kaunis poika vuodesta toiseen <3


Eilen kuitenkin oli vähän normaalista poikkeavat kuvaukset, sillä Dee pääsi mannekiiniksi meidän hierojan tulevaan face-blogi -artikkeliin! Deen kanssa nämä kuvaukset oli siinä mielessä helppo toteuttaa, että sen saa kyllä just siihen asentoon, kuin vain pyytää - ei toki ilman pientä namipalkkaa kuitenkaan... Tätä kuvausta oli mielenkiintoinen tehdä, koska testattiin Deen selän liikkuvuus ja ikuistettiin kaikki vaiheet. Deen selän liikkuvuus on nykyään aika mieletön - vuosi sitten sieltä ei tullut lainkaan ojennusta, eikä varsinkaan pyöristystä. Tosi kiva huomata, että selkä on pysynyt pitkien ja sinnikkäiden hoitojen jälkeen näin hyvänä! Ja hyvä se on ollutkin nyt ratsastaa - tällä viikolla olemmekin palanneet normi treeniin ja voiko enää hevonen taas paremmalta tuntua. Voi vain todeta, että nyt on kaikki hyvin.

Ratsastuskuvia saan huomisesta treenistä, toivottavasti hyvä meininki saadaan taltioitua kuviinkin! Mutta tässä alla vähän maistiaisia tämän päivän hierojan, Janita Syrjälän, kuvausillasta. En selosta sen enempää mitä kuvissa tapahtuu, sillä Janita tulee julkaisemaan ihan näiden päivien aikana omalla facbook-sivuillaan mielenkiintoisen jutun, johon nämä kuvat liittyvät - kannattaa käydä se siis lukemassa!

Ensimmäinen yritys saada kuvia ilman avustajaa puomissa kiinni... noh, vihreä ruoho huusi pientä Deetä, joten hommasta ei tullut näin mitään. Plus varjoisa alue ei ehkä ollut omiaan. Mutta tässä on paras otos tuosta selän pyöristyksestä, joka Deellä on tänä päivänä ihan mielettömän hyvä! 
























maanantai 12. kesäkuuta 2017

ES Leather Deluxe ja alekoodi


Nyt on pitkästä aikaa blogin lukijoille piristettä, sillä sain Equestrian Stockholmilta luvan jakaa teille alekoodin! Alekoodi heidisummer oikeuttaa 20% alennukseen kaikista Equestrian Stockholmin normaalihintaisista tuotteista nyt kuluvan viikon ajan ma-su 12-18. kesäkuuta 2017 - eli jos on jo jonkin aikaa ollut jotain ES -tuotetta mielessä, joka olisi edes jossain vaiheessa pakko saada, niin nyt on hyvä mahdollisuus tehdä ostoksia ja saada tuote/tuotteet edullisemmin! :)

Minulle saapui viimein viime viikolla pitkällisen odottelun jälkeen blogiyhteistyön merkeissä ES:n aivan ihana Leather Deluxe silver jump -satulahuopa ja siihen mätsäävä korpahuppu, sekä uusi sporttinen, mielettömän pehmeää ja hengittävää kangasta oleva valkoinen kisapaita. Ne pääsivät heti käyttöön minulla ratsutettavana olleen ponin kanssa pikkukisoihin, sillä tosiaan valitettavasti Deen kanssa me tuskin näissä merkeissä tulemme enää olemaan. Mutta koska tiedän, että Deelle tämä satulahuopa ruskeanahkaisella yksityiskohdalla sopii kuin nenä päähän, niin ajattelin käyttää niitä nyt tässä ihan arjessa tuomaan vähän piristettä. Tykkään kyllä myös "pukea" normi arkitreeniinkin siistit, laadukaat istuvat, hengittävää materiaalia ja värilliset sopusoinnussa olevat varusteet, vaikka toki aikaisemmin on tullut säästeltyä näitä vähän hienompia ja parempia huopia enemmän edustuskäyttöön kilpailuihin. Kaikessa hevosen kanssa treenaamisessakin pidän kuitenkin äärimmäisen tärkeänä, että varuste kuin varuste istuu ja sopii, ja se tarkoittaa nimenomaan satulahuopien kohdalla sitä, että niiden tulee hengittää, pysyä kuosissaan ja käytössä paikoillaan, sekä niissä tulee olla riittävä säkätila. Equestrian Stocholmin huovissa nämä kaikki täyttyvät, ja ne myös säilyttävät bränikän kauniin ulkonäkönsä pesuista huolimatta vielä vuoden käytön jälkeenkin. Nämä ovatkin ehdottomasti suosikkihuopiani, mitä minulla on ja kokemusta on kuitenkin suurimmasta osasta Suomen markkinoilla olevista "isomman merkin" huovista.

 Aika hyvin muuten sopivat nuo full -kokoiset huopa ja huppu tälle suht pienelle ja sirolle ponillekin, mutta näitä huopia on myös saatavilla pienempänä cob -kokona. Alla olevat kuvat ovat Dumipotti -kilpailuista viikon takaa, ja ne on ottanut Suvililja Photography - kiitos!





perjantai 2. kesäkuuta 2017

Päämäärä ja tavoitteet, onko niitä


Heipä hei bloginkin puolelle. Meille ei kuulu mitään ihmeellistä taikka uutta. Tuntuu, että päivät soljuvat nyt vain omalla tahdillaan. Alkuun olen nauttinut, mutta nyt täytyy kyllä todeta, että ihan vähän harmittaa, että olen jälleen siinä tilanteessa kesän kynnyksellä, etten pääse kisaamaan ja treenaamaan - asettamaan tavoitteita ratsastuksellisesti jne. Tuntuu, että tässä sitä nyt vaan taas käydään tallilla hoitelemassa ja liikuttelemassa heppoja vailla suuntaa. Pikkasen motivaatio meinaa olla koetuksella. Vaikka toisaalta, Deen kanssa on ihana tehdä ja touhuta, kun siitä näkee, että se rakastaa huomiota. Ja toisaalta minulla on ollut iöahduttavan paljon liikuteltavia hevosia, kaikki erilaisia, joten niistä olen tällä hetkellä jälleen tosi iloinen.

Dee on ollut hirmuisen hyvällä tuulella kokoajan, vaikka on ollut nyt sen pari viikkoa kävelyllä. Tosin hiukan on havaittavissa energian yli pursuamista - kävelylenkeillä vauhtia ei ole puuttunut, sellaista haipakkaa olemme Tuomarinkylän ihania ratsastusreittejä taivaltaneet. Dee tietääkin jo entuudestaan, että saa mennä ihan sitä vauhtia kuin itse haluaa, kunhan askellajina on edelleen se käynti.

Palatakseni tuohon motivaatiopulaan ja pakko myöntää pieneen masennukseen siitä, miten Deen kanssa kaikki sitten lopulta jäi kesken. Olen aina uskonut tuohon pieneen hevoseen ihan kauheasti. Myös silloin, kun tuntuu, ettei keneltäkään muulta uskoa tuntunut löytyvän. Useaan otteeseen vuosien saatossa olen kuullut ihmettelyä siitä, mistä ammennan innokkuutta jatkaa tämän hevosen kanssa yrittämistä kerta toisensa perään. Siihen on varmasti monia syitä ja ehkä se tärkein varmasti on se, että tuo on minun ensimmäinen oma hevoseni ja pidän siitä kaikesta epäonnisesta estekilpaurasta huolimatta ihan hirveästi. Olen päässyt ratsastamaan elämäni aikana paljon erilaisia hevosia, jopa todella laadukkaita sellaisia - Dee on kuitenkin se hevonen, joka on antanut ne kaikkeen makeimmat fiilikset ratsastajalleen selkään. Tosin myös ne kauheimmatkin. Ehkä juuri siksi, että miten paljon sen kanssa on tehnyt töitä, miten kauheita hetkiä sen kanssa on ollut, niin ne onnistumiset on tuntunut ihan lottovoitolta. Se, että olen oppinut tänä yhteisenä aikana niin paljon, että olen voinut kehittyä ratsastajaksi, joka olen tänä päivänä, on ollut se suurin motivaattori tämän hevosen kanssa. Monesti minulle on myös sanottu, että kun tuon hevosen saat koulutettua ja vietyä eteenpäin niin, että se antaa selkään hyvän tunteen - voit taputtaa selkääsi ja olla tyytyväinen - olet oppinut jotain enemmän, kuin moni koskaan tulee oppimaan. Tämä hevonen on opettanut minulle sitä tunnetta ratsastajana, jota kykenen näin nykyään hyödyntämään monien erityyppisten hevosten kanssa.


Dee on aina ollut impulsiivinen ja herkkä hevonen. Enkä kyllä aina ole sitä oikein ymmärtänyt, mutta aina kuitenkin yrittänyt ymmärtää. Ja sitten olen tehnyt vääriä ratkaisuja ja mennyt metsään oikein urakalla. Mutta sitten sieltä on otettu opikseen ja lähdetty uutta reittiä pitkin yrittämään uudelleen. Tänä päivänä voin sanoa ilman vaaleanpunaisten lasien läpikään katsomista, että Dee on ehdottomasti ihanin hevonen ratsastaa, jota olen ikinä ratsastanut ja tänä päivänä tähän tunteeseen pystyy yhtymään aika moni toinenkin ratsastaja, jonka sen selässä on nyt käynyt. Ilokseni voin todeta myös, että nykyään sen selkään voi laittaa melkein kenet tahansa - kun vielä pari vuotta sitten se hermostui kaikista uusista ihmisistä. Se on sellainen hevonen, että tiedät tänä päivänä istahtaessasi sen selkään, ettei voi tulla kuin hyvä mieli. Otat ohjan käteen ja laitat pohkeen lähelle, niin se on oitis kuulolla kuin kysyäkseen: "Mitäs tänään lähdetään tekemään? Sano vaan, niin meitsi hoitaa!" Ja tuo ominaisuus on saatu muokattua nimenomaan siitä sen impulsiivisuudesta ja herkkyydestä. Siihen tilanteeseen ei kuitenkaan olla päädytty tyhjästä. Se on vaatinut paljon asioiden ratkomista, lukemattomia työtunteja - niin selästä, kuin maasta.

Se mikä harmittaa ehkä juuri kaikista eniten, että olen varma, että tuosta hevosesta voisi olla kehittymään vielä enemmän, mutta en pääse olemaan siinä enää mukana. Ei ehkä kehitystä enää tosiaan esteuralla, mutta muuten ratsuna. Ja olisi niin mielenkiintoista jatkaa tätä työtä, jos olisi varaa. Mutta kun raha ei ole koskaan kasvanut puussa... Olen tehnyt jo aikanaan päätöksen, että kalliina harrastuksena ratsastuksessa minulla pitää olla kilpailullisia tavoitteita juuri esteiden saralla, koska löydän siitä sen motivaation ja mielihyvän, jota varten tätä teen ja miksi olen tästä niin kiinnostunut. Haluan kehittyä kokoajan lisää. Jos näin ei ole, niin en halua pitää omaa hevosta ja maksaa siitä pyöreästi tonnia kuussa. Sitä Deen jättämää tilaa paikkaamaan suunniteltiin Torsti -varsa. Jossain vaiheessa vielä toivoin, että olisi voinut pitää molemmat, koska Dee hevosena merkkaa minulle paljon muutakin ja se on minulle tärkeä, mutta tosiaan kuten jo aikaisemmin kerrottua, ei se vain ole mitenkään päin mahdollista.

Uskoisin, että Torstin kanssa- mikäli se vain terveenä pysyy ja omistaa edes vähintään hyppylahjoja samalla tavalla, kuin isoveljensä - pääsen taas jatkamaan ja kehittymään pidemmälle tästä, missä nyt olen. Oppimaan taas jotain uutta. Se on ainakin toiveeni.

Ja noh, ei tässä nyt ihan tyhjien suunnitelmien päällä seistä, vaikka nyt tuntuukin hetken taas siltä, että ratsastuksesta katosi Deen myyntipäätöksen myötä motivaatio, suunta ja päämäärä jota tavoitella.  Ajatuksia suunnitelmista avaan varmasti ajan kanssa myöhemmin sitä mukaan, kun mikäkin alkaa olemaan ajankohtaista.

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot