tiistai 29. elokuuta 2017

Ihana Dee


Viime lauantaina oli vuorossa Deelle vähän mielenvirkistystä, sillä osallistuttiin oman mäen järjestettäviin estekisoihin Domipottiin. Ja olipa jotenkin ihana vaan mennä nautiskelemaan radalle ja vähän fiilistelemään pitkästä aikaa! Ja nimenomaan ilman mitään paineita mistään. Tarkoitus oli, että molemmilla on vain kivaa. Ei siitä pääse mihinkään, että nää estejutut on tämän hevosen juttu - se innostus ja ilo mikä siitä kumpusi jo verryttelyssä, kun se tajusi, että kohta pääsee radalle! <3

Olen Deen kanssa hypellyt pientä rataa aina välillä, mutta pääosin olemme pysytelleet kavaletti-puomitehtävissä. Nyt sitten ajattelin, että metrin luokka on sopiva korkeus, sillä siinä ei mene ihan vaan ylilaukkailuksi homma, eli pääsee vähän edes hyppäämään ja toisaalta korkeus ei ole rasite Deelle.

Tulee ihan kylmät väreet siitä, miten hyvältä tuo hevonen nyt vaan taas tuntuu. Se sen kehittyminen viime talvesta läpi kevään esteillä oli jo jotain ihan järisyttävää, mutta ratsastettavuus ja fiilis tuntuu nyt näin kesän loppupuolella entistä paremmalta. En voi sille mitään, että aina uudestaan löydän itseni miettimästä, että voisiko tämän kanssa vielä tullakin jotain estehommista, jos etenisi oikein hitaasti, treenaisi erittäin järkipäässä hevosta säästellen ja valikoisi huolella kilpailut ja starttimäärät...

Mutta nyt olemme siinä tilanteessa, että niin kauan kun Dee on minulla, me aijotaan vain nautiskella helpoilla tehtävillä esteiden parissa ja pidetään kivaa ilman veren makua suussa.

Lauantain radasta erityisesti hymyn nostaa huulille uusinta, jossa Dee oli niin juonessa mukana :) Rata oli äärimmäisen helppo, yksittäisiä esteitä siellä täällä - ei varsinaisesti teknisesti mitään isompaa tehtävää. Ainoa harmaita hiuksia tuottava juttu oli radan yhden laukka-askeleen sarja, joka tuskin oli mitattu ihan oikein, sillä katselin jo edeltävien ratsukoiden kohdalla, että normaali laukalla sinne sisään ei mahtunut - joten siihen päätin tulla niin pienesti sisään ja lähelle a-osaa, jotta mahdutaan varmasti väliin ilman, että olemme b-osassa keskellä, taikka sitä, että Dee ratkaisee homman innarilla... Tällä hevosella on kuitenkin jo luonnostaan niin etenevä laukka.

Kaikki meni niin hienosti, että en voisi olla tyytyväisempi! Dee teki työtä käskettyä ja lopulta laukkailimme niinkin nopeaan aikaan, että sijoituimme luokassa toiseksi! Olin ja olen niin liikuttunut tästä päivästä - hieno pikku hevonen <3


Ps. Vielä noin vuorokausi aikaa osallistua HIHS-lippuarvontaan, jonka löydät edellisestä postauksesta! :)

lauantai 26. elokuuta 2017

Kuka tunnistaa (arvonta)


Tämän päiväinen lauantaiaamu lähti mielenkiintoisissa merkeissä käyntiin, sillä tapasin suomalaisessa hevosmaailmassa tunnetun erityisen henkilön ja ennen kaikkea erityisen hevosen. Kuka tunnistaa siis hevosen kuvassa? :)

Kaikkien oikein tunnistaneiden kesken arvotaan lokuussa 2017 järjestettävään Helsinki International Horse Show:hun
torstain Finland Finals & International Training Session -näytökseen kahden hengen lippupaketti! Olet mukana arvonnassa kommentoimalla alle kommenttikenttään kuvassa esiintyvän hevosen nimi, sekä sähköpostiosoitteesi, johon sinuun voidaan olla yhteydessä mahdollisen arvonnan voiton osuessa kohdalle. Arvonta suoritetaan elokuun viimeisenä päivänä, eli 31.08 klo: 21:00!

Arvonta toteutetaan yhteistyössä Helsinki International Horse Show:n kanssa!

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Match made in heaven?


Olen niin koko bloggaushistoriani aikana luvannut itselleni, etten tule koskaan potemaan mitään huonoa omaatuntoa siitä, jos en saa blogiani päivitettyä aina niin aktiivisesti, kuin mitä lopulta haluaisin tai mitä minulta myös toisaalta toivotaan. Silti täytyy sanoa, että kyllä on viime viikkoina blogi kuumotellut ajatuksen syöväreissä. Kirjoitustaukoa on kuitenkin ihan odotetustikin tullut, sillä vietin kesälomani pari viimeistä viikkoa, ja halusin irrottautua edes toiseksi viikoksi mahdollisimman paljon koneelta, somesta ja muutenkin internetistä. Tekee meinaa hyvää ja toisaalta inspiraatio kirjoittamiseen kasvaa tällaisten myötä. Vielä kun aikaa saisi järjestettyä inspiraation määrään nähden sopivaksi, niin olisi hyvä juttu, mutta niin vaan päivät vierii hirmuista vauhtia töitä tehden, ratsastaen ja hevosia hoitaen. Blogi elää siinä sivussa sitten sen mukaan.

Aihe tai ajatus mitä mielessäni on nyt viime viikkoina pyörinyt päässä on jälleen kerran Deen myyminen. Onhan se tämän hetken isoimpia asioita elämässäni, kun kuitenkin on kyseessä perheenjäsen, jonka kanssa on tullut koettua jos ja vaikka mitä - mutta myös kasvettu pitkä matka yhdessä tähän päivään. Oma arvostukseni tuota hevosta kohtaan on niin suunnaton, että en oikein osaa sitä sanoiksi pukea ja jotenkin tämä siitä luopumisen käsitteleminen on vahvistanut vaan tuntemuksiani entisestään. Josta pääsenkin siihen, miten vaikeaa on löytää tuolle sopiva koti, kun en sitä ihan mihin tahansa halua kuitenkaan päästää menemään...


Faktahan on se, että hevosen ja oikean ihmisen yhteen löytäminen on yhtä monimutkaista, kuin sopivan parisuhteen etsiminen näin karkeasti yleistettynä. Joko se hevonen on just sitä mitä etsii ja se tuntuu heti omalta, tai sitten sitä jää jotain kaipaamaan ja jokin asia häiritsee liikaa. Ainakin itse tässä kesän mittaan ja monien ostajaehdokkaiden myötä olen nopeasti oppinut tunnistamaan jo kokeilun yhteydessä, mätsääkö pari vai ei - eli ostaja ja hevonen. Henkilö, joka jää mietteliääksi ja lupaa palailla myöhemmin asiaan mietittyään vielä lisää on oikeastaan itselleni selkiö: tämä henkilö ei mitä todennäköisemmin tule koskaan tekemään ostopäätöstä hevosestani, koska jos se tuntuisi oikealta, sitä ei tarvitsisi liikaa tai kovin pitkiksi ajoiksi jäädä miettimään. Lisäksi tällaisissa tilanteissa oikeasti lupaus palata asiaan ei suurimmalla todennäköisyydellä toteudu - ihmiset haluavat toisilta täydellistä rehellisyyttä, mutta saatetaan itse toimia ei niin suoraselkäisesti...

Sen oikean hevosen selässä istuessa tiedät just etkä melkein, että tää on se mun juttu - tämä on se hevosystävä jota olen etsinyt! Eikä se tarkoita sitä, että kokeilijassa tai varsinkaan itse hevosessa olisi mitään vikaa - kaikki tai useimmatkaan eivät sovi vain yhteen ja sen näkee kyllä heti, vaikka haluan jokaisen ostajaehdokkaan kohdalla antaa täyden mahdollisuuden. Uskon myös siihen, että vaikka heti ei sujuisi täydellisesti kuin oppikirjasta, ja vaikka hevoseni katsoisikin kokeilijaa yläkautta silmiin, eikä ilmassa ole sen kummemmin havaittavissa ylistävää viulumusiikkia ja harmonista enkelikuoroa taustalla tai sitten muuten vaan kulkee kirahvina katsellen enemmän maisemia, kuin keskittyen sitä kokeilevaan ratsastajaansa, niin silti niistäkin voisi tulla jotain, jos he saisivat siihen mahdollisuuden. Kaikki on lopulta ratsastajan omasta asenteesta kiinni.

Tämä erillaisten kokeilijoiden tapaaminen on ollut oikeastaan todella mieltä avartavaa, ja olenpa oppinut hevosestani paljon uusiakin piirteitä - se on itseasiassa hirmu kärsivällinen eläin ja se antaa kaiken tasoisten ihmisten kokeilla ja testailla niin pitkään kuin haluavat, vaikka sen silmistä välillä näkee, että se koittaa kuumeisesti ymmärtää, mitä siltä nyt oikein halutaan. Ei haittaa, vaikka olisi selkään istahtanut kokeilija, joka ei ymmärrä mitään tasaisesta ohjastuntumasta taikka omistaisi kovin hyvää kehohallintaa - Dee on tehnyt kerta toisensa jälkeen parhaansa, ollut kärsivälinen, rauhallinen sekä kiltti ja olen siitä kyllä hirmuisen ylpeä. Mun pienestä pojasta on kasvanut aikuinen ratsu... :)


On ollut myös mielenkiintoista huomata miten paljon ihmiset etsivät sitä oikeaa hevosta, mutta eivät lopulta tunnu oikein itsekään tietävän mitä etsivät. Omat rasastustaidot versus hevoselta vaadittuun osaamiseen nähden on ollut erikoisinta huomata erilaisia piirteitä. Hevoselta toivotaan kokoamiskykyä vaativiin, laukanvaihtojen helppoutta, hienoa liikettä ynm, kun hädintuskin itse uskalletaan nostaa laukkaa tai pitää ohjia kädessä, puhumattakaan siitä, että hevonen liikkuisi puoliakaan ajasta ns. "oikein päin" ratsastuksen aikana. Ja tämä ei todellakaan ole mitään paheksuntaa, vaan oikeasti rehellinen toteamus ja huomio, jonka olen voinut tehdä nyt ajan mittaan. Hevoselta vaaditaan ihan älyttömästi laatua, vaikka kyse on "vain" mukavasta harrastehevosesta ja jollaisena sitä myös tässä myydään, ja silti pelkästään omassa ratsatsuksessa perusasioissa olisi hiottavaa vielä moneksi vuodeksi ennen kuin pystyy itse vaatimaan hevoselta liikkumiseen, tasapainoon ja muuhun mitään enempää. Etenkin on syytä ymmärtää, että hevonen ei voi liikkua täydellisessä tasapainossa silloin, jos sillä on epävakaa lasti kannettavana tai vaikka käsi ja tätä myöden tuntuma epävakaa/epätasainen.

Joskus vaatimukset eivät kohtaa realismia, josta ensimmäisenä tulee mieleen esimerkki: Halutaan hevonen, joka on herkkä ja todella kevyt ratsastajan avuille, liikkuu omalla moottorillaan ja on energinen (ei saa olla laiska). Herkkyyden ei kuitenkaan haluta ulottuvan siihen, että hevonen reagoi myös ratsastajansa tahattomiin tasapainon heilahduksiin ja kropan hallinnan puutteisiin. Halutaan, että hevonen on herkkä avuille, eli ärsykkeille, mutta ei haluta, että se herkkyys ulottuu hevosen käytöksessä enää mihinkään muuhun. Jotenkin tuntuu, että unohdetaan, että kyseessä on eläin - ei ohjelmoitu robootti. Jos haluaa hevosen, joka ei reagoi kovinkaan ratsastajan tahattomiin apuihin, ei se reagoi silloin mihinkään haluttuihinkaan apuihin suurella herkkyydellä, vaan se on silloin hitaamman puoleinen ratsastaa, niin se vain on. Ja sen asian kanssa täytyy itse puntaroida, mitä haluaa - haluaako hevosen, joka voi olla vähän hidaskin kaikille avuille, mutta sen myötä myös erittäin tasainen kaveri tilanteessa kuin tilanteessa. Vai halutaanko kehittää omaa herkkyyttä ratsastajana sitten sen herkemmän hevosen kanssa, joka kyllä reagoi siihen, jos vahingossa työnnät lantiolla hevosta eteenpäin tai päin vastoin. Ja puhun todella miedoista reagoinneista siis, ei yliampuvista, arvaamattomista taikka kovin holtitittomista. Deehän ei ole ollenkaan sellainen hevonen, että se ottaisi ärsykkeen tahattomista avuista ja kimpoaisi sen myötä maata kiertävällä radalla (enää tänä päivänä!), mutta se on ratsastettu aina mahdollisimman pienillä avuilla ja se on koulutuksessa on pyritty siihen, että se reagoisi mahdollisimman kevyesti ratsastajansa pyyntöihin. Vaikeiden asioiden edessä tilanne saattaa vaatia vahvempaa ratsastusta alkuun ja myös hevoselta vahvempaa reagointia, mutta perus asioissa Deen kohdalla kaikki toimii simppelisti ja hyvin kevyesti. Koska sellaisilla hevosilla itse tykkään ratsastaa ja sehän se on mielestäni ratsastuksen päätavoite ja tätä maalia kohden kaikki hevosen koulutus, oli kyse este- tai kouluhevosesta, perustuu. Saumattomaan yhteistyöhön, jossa ei tarvitse tehdä suuria voimaa vaativia liikkeitä, vaan kommunikointi käy helpoilla ja molempia, niin ratsastajaa kuin hevostakin miellyttävillä pienillä eleillä, liikkeillä ja ärsykkeillä.


Lisäksi tämä myyntiprosessi on tuonut eteen paljon muita, ja aika paljon hämmentävämpiäkin tilanteita. Mm. on suorastaan kauheaa huomata, miten paljon lopulta löytyy ihmisiä, ihan aikuisiakin, joille hevosen pidon kustannukset ovat hämärän peitossa tai vähintäänkin hyvin utopistiset. Olen saanut oikeasti yrittää vääntää rautalangasta saadessani hevosesta tarjouksen, jossa ostajaa tarjoutuu maksamaan äärettömän olematonta osamaksusummaa määrittelemättömän ajan, koska ei ole "nyt tähän hätään antaa enempää", että ehkä hevosen osto ei ole heille ajankohtainen. Olen saanut selvittää, miksi tällainen kuulostaa nyt vähän siltä, että ei olla varauduttu hevoseen koituviin kuluihin kaikekseltaan muutenkaan. Tai miksi ylipäätään osamaksuun suostuminen etenkään täysin vieraiden ihmisten kohdalla on tottakai arveluttavaa ja iso riski myyjälle. Ja miksi en anna hevostani pois kotitallista käytännössä ilmiaseksi. Ja miksi en koe olevani näin toimiessani jotenkin erityisen varovainen, kun en suostu olemaan pankkina tai rahoitusyhtiönä kenenkään hevosharrastukselle.

Hevosen pidon kustannuksista muistan lukeneeni muutamasta blogista joskus aikaisemmin, mutta tämä kirvoittaisi kyllä kirjoittamaan myös oman kokemukseni asiasta vähän laajemminkin. Sillä loppupeleissä se hevosen ostohinta on todella pieni kulu hevosen vuosittaisiin menoihin ja hyvää huolehtivaa kotia ei voi luvata, ellei ole taloudellinen puoli kunnossa. Niin se vain ikävä kyllä on... hevosen pito ja huolehtiminen on inhottavan kallista. Muutenhan tässä ei olisi tarvetta ajatellakaan Deen myymistä, jos tämä olisi niin halpaa, ettei haittaa elättää kahta aikuista hevosta samaan aikaan... Omaa taloudellista tilannetta tulee pystyä tarkastelemaan todella rehellisesti, vaikka ainahan on ihanaa myös unelmoida. Ja joskus, kun jaksaa tehdä paljon töitä unelmiensa eteen ja on lisäksi vähän tuuriakin matkassa, voi ne unelmat toteutuakin.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Inspiroiva viikonloppu Hollannissa



Olipas meillä mielettömän hieno pidennetty viikonloppu Hollannissa viime viikolla! Vaikka säät eivät ihan nyt tällä kertaa suosineet, sillä sadekuuroja tuli vähän väliä, niin siitä huolimatta lämpöä ja nähtävää riitti. Hevosiahan sinne taas ensisijaisesti lähdettiin katsomaan, mutta tuli myös syötyä super hyvin ja varattiin myös yksi yö Amsterdamista hotelliin, jotta aikaisemmista reissuista poiketen päästiin tutustumaan tuohon kaupunkiin vähän paremmin. Itse olen käynyt Amsterdamissa kerran aikaisemminkin päiväreissulla, mutta matkaseuralaiset eivät olleet ikinä.

Amsterdamista sen verran, että se on varsin erikoinen, tai sanotaanko erilainen kaupunki, moneen muuhun Euroopan kaupaunkiin verrattuna. Persoonalliseksi sitä ei tee pelkästään se, että siellä on paljon kanaaleja tuhansine siltoineen talojen väleissä ja se, että kaupunki on hollantilaiseen tapaan ihan täynnä polkupyöriä ja näin olleen myös pyöriälijöitä, vaan myöskin se, että kaupunki on merenpinnan alapuolella ja talot ovat rakennettu osa puisten paalujen päälle, josta johtuen talot ovat vähän vinksallaan millon mihinkin suuntaan. Muunmuassa meidän hotelli, jossa yövyimme aivan ylimässä kerroksessa oli kallellaan katujen suuntaan ja huone vietti kivasti kohti ikkuinoita kadulle päin, hehheh... Suomessa moiset talot olisivat purkutuomiossa olleet ajat sitten. Vähän joka suuntaan kallellaan olevia taloja kutsutaankin "tanssiviksi taloiksi". Sen lisäksi etenkin vanhassa kaupunginosassa talot ovat hyvin kapeita kaupungin historian vuoksi, sillä talon asukkaita verotettiin sen mukaan, kuinka leveä asuintalo on - kapein talo, jonka Amsterdamista voi löytää ja jonka mekin myös näimme, oli vain noin metrin levyinen :D
Myös muutoin Amsterdam on vähän hassu ja erikoinen paikka. Joka viikko mm. autoja tippuu/valuu kanaaleihin, kanavien varrella on kelluvia veneasuntoja, löytyy kellotorneja, joissa viisarit rientävät miten sattuu eivätkä ne pysy ajassa, katukuvaa värittää coffeshopit, joissa myydään ja kulutetaan laillisesti kannabista, puhumattakaan Punaisten lyhtyjen aluetta, jossa on bordelleja ja "näyteikkunoita", joissa naiset myyvät itseään...
Kaikekseltaan mielikuva Amsterdamista jäi, että se on värikäs, monikulttuurinen, rento ja kaunis suuri kaupunki, joka kauniine rakennuksineen antaa kuitenkin hurmaavan pikkukapunkimaisen fiiliksen. Kuvia meidän reissusta, myös damista voit nähdä enemmän Instagram -tililtäni heidipatsi.


Yksivuotiaita oreja laitumella 

Kaksivuotiaat oriit, etualalla Torsti :) <3

Matkan tarkoitus oli tietenkin nähdä minun ja ystäväni varsat. Viime kerrasta onkin jo aikaa 8kk ja voi herran jestas minkä kokoisen 2 -vuotiaan oripojan löysinkään! Torsti on kasvanut kokoa aika paljon ja täytyy sanoa, että omaan silmääni se on kaksivuotiaaksi keskikokoa isompi ja ainakin odotettua isompi. Kaiken kaikkiaan Torsti näytti, ei pelkästään hyvin syöneeltä, vaan oikeasti todella hyvältä - se on kasvanut ja kehittynyt todella hyvin! Jos veljensä oli tähän aikaa elämästä edelleen kaunis, niin tästä nuoremmasta voi sanoa, että se on komea!

Varsat elelevät siis tottakai ikäryhmittäin, ja yhdessä laumassa on noin 30 varsaa. Laitumet ovat pinta-alaltaan älyttömän isoja ja näin kesän myöhemmälläkin puoliskolla syötävää riittää edelleen enemmän kuin tarpeeksi. Olen edelleen todella tyytyväinen siihen, että Torsti on saanut kasvaa täällä varsavuotensa - varsan lähettäminen kasvamaan vähän etelämmäksi leudompiin ja pitkäkesäisempiin olosuhteisiin oli äärettömän hyvä päätös.


Torstin seuraavia suunnitelmia saatiin jo myös vähän paremmin lyötyä lukkoon, ja päätimme, ettemme lähde valmistelemaan sitä oritestiin. Sen verran, mitä tässä jälleen vuosien varrella on tullut "opiskeltua" hevosten sukuja lisää ja erityisesti on pistänyt silmään se, kuinka kovia emälinjoja on jalostukseen käytettävien hevosien takana. Onkin jo jonkin aikaan mietityttänyt, ettei ehkä Torstin emän Iitan suku ja erityisesti emälinja riitä. Hevonen ei suorita papereilla, ja urheiluhevosen määritelmä on aina ihan eri asia, kuin hevosen, jonka odotetaan jalostavan populaatioon jotain itsestään. Tapasimme tutun oriinlaittajan kanssa jälleen kerran, kävimme katsomassa yhdessä oripoikaa ja keskustelimme mm. näistä paperiasioista lisää, ja sain vahvistuksen epäillyksilleni - Torstin pitäisi hypätä ihan fantastisesti, jotta sillä olisi mahdollisuudet päästä marraskuussa ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon tammi-helmikuussa järjestettävälle toiselle kierrokselle Den Boschissa. Ja näin ollen tässä hetkessä voisi olla ajan (ja rahan) hukkaa alkaa kovin valmistelemaan varsaa kovassa treenissä. Kukaanhan ei voi tässä vaiheessa sanoa, miten hevonen suorittaa ja millaisia lahjoja sillä on, mutta emän puolelta suvullisesti se ei ole riittävän kiinnostava - ehkä vielä Suomessa, mutta ei Hollannissa, jossa taso on niin kova. Vaatimukset ovat tiukat, ja jalostukseen käytettävissä hevosissa, niin tammoissa kuin oreissakin pitää olla ne kaikki: suku eli geeniperimä, terveys, rakenne, suorittaminen ja luonne sekä temperamentti.

Torsti sai kuitenkin erityisesti kiitosta yleisestä habituksestaan, se näytti kokeneenkin hevosihmisen silmään todella hyvältä ja asenne, millä se lähti heti ihmisiä vastaan toisesta päästä laidunta antoi vain positiivisen kuvan siitä hevosena.

Olikin ihan super mielenkiintoista jutella ihmisen kanssa, joka oikeasti tietää asioista niin paljon, kun on tehnyt tätä työkseen koko elämän ajan ja ylipäätään hevoskulttuuri ja osaaminen on kaikekseltaan aivan toisissa fääreissä verrattuna meidän kotimaahamme. Saatiin kuulla paljon siitä, millaisia tammoja jalostukseen haetaan ja halutaan, millaisista tammoista voidaan odottaa jalostuksellisesti jatkajaa - millaisia ovat tällaisen tamman emälinja ja sen tuotokset. Kierrettiin koko talli hevosineen läpi, nähtiin treenattavien hevosien lisäksi hyviä tammoja, ja heidän kaksi nuorta jalostukseen hyväksyttyä oria, joista molemmat ovat heidän omasta kantatammastaan. Tamma on vasta 8 -vuotias ja on tänä vuonna suorittanut 150cm tasolla Hollannissa ja sen emälinjasta on tosiaan lukuisia 145-160cm tasolla suorittaneita hevosia, sekä jalostusoriita. Tästä emätammasta itsestäänkin odotetaan ja toivotaan suorittajaa kansainvälisille isoille radoille.

Meille näytettiin myös kaikki tämän kesäiset varsat, ja se vasta mielenkiintoista olikin, sillä monen eurooppalaisen kasvattajan tapaan, myös he ovat käyttäneet pari viimeistä vuotta alkionsiirtoa siemennyksissä. Eli yhdellekin tammalle oli tänä vuonna syntynyt kaksi varsaa, ori- ja tammavarsa, eri isäoreista - toinen varsoista vain on siirretty aikanaan alkiona kasvamaan toiseen vieraaseen tammaan ja tämä vieras tamma on sitten kantanut, varsonut ja tällä hetkellä imettää tämän varsan kuin omansa, vaikka se ei geneettisesti olekaan kyseisen tamman oma varsa. Onhan näitä alkionsiirtoja tehty jo pari Suomessakin hevosten osalta, mm. matkassa mukana olleen ystäväni varsan emä on tällainen alkionsiirtovarsa, mutta se, miten yleistä tämä nykyään on suurissa kasvatusmaissa, on aika jännää. Alkionsiirrot mahdollistavat mm. emätammojen urheilu-uran varsottamisen ohella sen lisäksi, että itse jalostus menee tätä myötä taas hurjempaa vauhtia eteenpäin. Kuulemma nykyään on paljon kysyntää ns. "heikompisukuisilla" tammoilla ihan vain sen vuoksi, että niitä halutaan näihin toisen paremman tamman varsan kanto- ja varsomistehtäviin.



Oli myös mielenkiintoista kuulla, miten he yleensä toimivat nuorien hyvien tammojen kanssa. Ne yleensä näytetään tammatesteissä 3 -vuotiaana, laitetaan satulaan ja siemennetään. Nuori tamma ennen omaa urheilu-uraansa tekee sen yhden tai kaksi varsaa. Jos sen varsat osoittautuvat myöhemmin hyviksi, tamma palaa mahdollisesti varsan tekopuuhiin myöhemmin vanhemmalla iällä eli sitä on järkevää käyttää lisää jalostuksessa.

Moni asia, josta meille mielellän kerrottiin oli sitä vanhaa itsestään selvyyttä, mutta moni myös ihan uuttakin tietoa ja aina kiinnostavaa kuulla eri hevosalan ammattilaisten näkökulmia. Ylipäätään paljon informaatiota ja samalla herätti paljon uusia ajatuksia itsessäni. Meille monelle suomalaiselle hevosihmiselle tällainen turistimatkailu suuriin hevosmaihin tekisi hirveän hyvää, jotta saataisiin omaa hevosmateriaalia ja osaamistamme myös kotimaassamme kehittymään nykyisestään laajemmalle. Tai sitten vaihtoehtoisesti olisi hirmuisen mielenkiintoista saada muista isoista hevoskasvatusmaista ammattilaisia luennoimaan hevoskasvatuksesta lisää meille Suomeen ja tätä kautta saada tietoa lisää niin vanhoille kokeneemmille kasvattajille, mutta etenkin uusille kasvatuksesta kiinnostuneille ihmisille. Oman käsitykseni mukaan meillä on jo aika hyviä tammoja kouluhevospuolella ja kasvatus sillä puolella on jo varsin hyvää ja myös meidän omat kotimaiset kouluratsastajat tekevät varsahankintoja sillä puolella. Sen sijaan estepuolella olisi vielä aika paljon kehittämisen varaa, jotta meille syntyisi enemmän hyvää estehevosmateriaalia omasta takaa. Siihen ei riitä pelkästään hyvät astuvat liveoriit vaan myös oikeasti laadukas tammamateriaali, osaaminen valita tammoille sopivat oriit ja niihin tammoihin järjestelmällinen panostaminen. Siihen päälle tottakai se osaaminen niin ratsastuksellisesti kuin hevosmiestaidoiltamme, että voidaan saada hevosistamme se kaikki potentiaali ulos, mitä niissä sisällä on. Huoh, kyllä siinä tuli taas vaihteeksi ajatus, että meillä on aikamoinen matka vielä kuljettavana. Eikä asiaa auta, että meillä raha liikkuu hevosalalla vähemmän, meillä on pidemmät talvet ja kaikenkaikkiaan Suomessa moni asia on niin kallista verotuksen ja muiden kustannusten vuoksi.

Eipä silti mielestäni ole syytä vaipua myöskään mihinkään "masennukseen". Itselläni on unelma, että voisin joskus omistaa riittävän hyvän tamman, josta tehdä ja rakentaa jotain omaa kasvatusta. Ja sinä sivussa harrastaa ratsastusta laadukkaasti itsekin. Ongelmana onkin vain se, että kaikki maailmassa haluavat hyviä hevosia, etenkin niitä jalostuksellisesti hyviä tammoja. Ja ne hyvät tammat eivät aina ole edes myynnissä ja jos ovatkin, niin ne eivät ole ihan ilmaisia.


Sanna ja hänen hieno 1 -vuotias FWB-orivarsa Dante Weltino - Rotspon - Don Primero.

Kaikenkaikkiaan erittäin motivaatiota nostattava ja inspiroiva viikonloppu takana. Ja Torstin kohdallakin, jos vain pysyy terveenä, on varmasti paljon annettavaa estehevosena, etenkin tällaisen harrastelijan käyttöön, mitä itsekin olen. Ja seuraavan hevosen kanssa sitä osaa tehdä jo ihan eri tavalla, kuin sen ensimmäisen kanssa. Omat ratsastukselliset tavoitteet esteratsastuksessa ovat olleet kuitenkin pitkään jäissä ihan vain hevosen puuttuessa. Etenkin nyt kun Deenkin kohdalla on tehty se päätös, että se saa siirtyä jatkaamaan monipuolisen harrastehevosen elämää jollekin sellaiselle ihmiselle, joka juuri tämän tyyppistä hevosta tarvitsee. Ja kun ei ole syntynyt kovinkaan varakkaisiin oloihin, niin pelkästään se laadukas kilpaileminen esteratsastuksessa ja siinä kehittyminen kotimaassa  on jo aika paljon monimutkaisempaa ja se on vain hyväksyttävä tosiasia. Sen suhteen siis on turha itselleni nostaa mitään paineita, vaan pyrkiä tekemään mahdollisimman pitkäjänteisesti töitä olemassa olevien mahdollisuuksien ja puitteiden turvin ja se sitten riittää mihin on riittääkseen. Ajattelen asian niin, että on pääasia ettei kehitys omalla kohdalla osaamisessa jäisi junnaamaan paikoilleen ja ennen kaikkea se, että nauttii niistä hevosista, ratsatsuksesta, pienistä onnistumisista, jotka usein ovat omalle kohdalle suuria ilon aiheita. Ja jokainen omalla tasollaan. Tietyllä tavalla siis on turhaa liikaa lähteä vertailemaan omaa osaamistaan jonkun toisen osaamiseen, oli se sitten henkilötasolla tai sitten ihan maiden välistä osaamista - tärkeämpää on keskittyä siihen omaan juttuun ja työstää sitä, hakien välillä uusia näkökulmia toisaalta. 

Ne sanat, mitkä erityisesti jäivätkin tältä reissulta mieleen inspiroitavista keskusteluista olivatkin ne, että aina pitää olla unelmia, oli ne sitten mitä tahansa. Edes tällainen keski-eurooppalainen hevoskasvattaja, työkseen hevosien kanssa työskentelevä ja kansainvälisesti arvokkaiden hevosten kanssa tekemisissä oleva henkilö ei tee tuota työtä koko elämänsä rahasta vaan rakkaudesta ja kiinnostuksesta hevosiin. 

Torstin kanssa siis jatkossa edetään niin, että se tulee lokakuussa talliin ja sitä ruvetaan pikkuhiljaa laittelemaan rauhassa ajan kanssa eli juoksutusta ja irtohypytystä jonkin verran. Sellaista yleistä kunnon kohotusta. Ensi vuoden puolella keväällä se laitetaan satulaan. Aika menee niin äkkiä! Juurihan se vasta syntyi!

COPYRIGHT

Heidin Nelivedot